lankeemuksia osa "liian mones" ;-)

Nuukuusviikkoani oli eletty ihan keskiviikkoon asti, kun olin jo rikkonut kaikki lupaukseni.
Tiistaina käytiin Hesessä syömässä se pakollinen "rikkuriateria" eli vaikka ensin päätimme, ettei roskaruokaa, niin jo tiistaina löysimme itsemme Hesestä edessämme joka toisessa lyhtypylväässä ja ulkomainoksessa esitelty Habanero-hampurilainen (ja kera lisukkeiden tietenkin). No, tuota ei tarvitse kokeilla toista kertaa - siitä ei juuri ole hyvää sanottavaa. Jalapenoja liikaa, pekoni pahanmakuista ja huonosti paistettua, kastike outoa ja liian tulista, ranskiksista ja kolasta ei sentään ole pahaa sanottavaa. No, eipä tarvitse hetkeen mennä kokeilemaan mitään tuonne suuntaan.

Tiistain pika-pikainen kirpputorikierros kuljetti huusholliimme erään puolitutun kirpparipöydältä kasan vain kokeiltuja meikkejä. Valkoinen luomivärini on jo pitkään ollut vähenemään päin, joten täydensin sitä nyt sitten kerralla, kun mukaan tarttui Isadoran valkoinen luomiväripuikko ja 10 värin paletti sekä H&M:n valkoista ja kultaa duo. Aikaisemmasta viisastuneensa sekä puikko että duo ovat voidemaisia, ne saa kipata lattialle ilman suurempia vahinkoja. Tuo paletti on vielä perinteisiä jauhevärejä, mutta yritän olla sen kanssa varovainen, kun se tulee käyttöön. Siinä on valkoisen lisäksi tumma ruskea, violetti, jännä punainen ja neljä eri sävyistä (punainen/ruskea/vaalea) nude nappia. Koko lysti eli 13 väriä maksoi yhteensä 2 euroa. Eli se siitä, en osta meikkejä ainakaan kuukauteen päätöksestä.

Keskiviikkona tuli kotiimme sitten vielä yksi lautapeli "Pekingin mysteerit" sponsored by mamma eli siinä meni sekin lupaus, ettei enää yhtään lautapeliä meille siis ei ennen kuin tämän vuoden lautapelipalkinnot on Suomessa jaettu.

Sen verran hyvääkin olen saanut aikaan, että olen aloittanut joululahjojen kanssa puuhaamisen - toivottavasti saan kaikki valmiiksi ennen joulua...

Kesä kaikilla...

Kesälomani alkaa olla lopuillaan ja sen myötä iski ikävä totuus. Olen joka suhteessa elänyt kuin pellossa viimeisten kolmen-neljän kuukauden ajan. Täsmälleen sanottuna siitä asti, kun isännöitsijäntoimisto muisti hule-vesiremontin aiheuttamilla laskuilla ja ne nähtyäni minulle selvisi, että on turha haaveilla mistään iloisesta aurinkolomasta jossain kaukana syyspimeiden aikaan. Päätin siis pistää loputkin lomakassasta menemään sen kummemmin harkitsematta - päätös, jota olen tässä kesän aikana saanut monta kertaa katua moraalisen krapulan merkeissä elettyäni tämän ajan kuin pellossa. Olemme syöneet ulkona roskaruokaa ja välillä jotain muutakin, shoppailleet tarpeellista ja tarpetontakin, tehneet päätöksen työhuoneen remontista ja ensi viikolla käymme vahvistamassa kaappitilaukset jne, jne.

Tänään minun piti vain kävellä kirpputorin läpi ja olla ostamatta muuta kuin Alcatraz-lautapeli, vaan miten kävi. Palasin sieltä mukanani kolme kenkää.

Olen aikaisemmin saanut serkultani lahjaksi aivan ihanan mustan kengän, silloin kun sain sen, siinä oli aivan ihana kukka-asetelma. Kukat kuihtuivat, mutta kenkä jäi...

Nyt sitten kirpparilla oli tarjolla samantyylinen huikeaan euron hintaan, joten olihan se pakko ostaa. Jos olisin löytänyt sen ensi viikolla ostoskiellon iskiessä, olisi minun ollut pakko jättää se. Onneksi se käveli vastaani nyt.
Valkoinen kenkä on pari senttiä korkeampi ja sentin pidempi kuin musta, mutta silti ne ovat minusta ihana pari.

No, entä ne pari muuta kenkää sitten. Joku oli virittänyt minulle ansan Lady Gabor kenkien muodossa raahaamalla tuonne samaiselle kirpparille käyttämättömät nahkaiset vaaleanruskeat Gaborin kengät. Niiden pohjat ovat ehta kumia, sisäpohjat ja pinta nahkaa ja vuori kangasta, päälinen koostuu tehostemokasta ja jännittävästä kiilonahasta, tuota kiiltonahkaa on kahta eri väriä, tummempaa ja vaaleampaa. Korkoa on vain vaatimattomat 4cm, mutta ehkä ne toimivat paremmin koulutus- ja kokouskenkinä kuin kymmenen sentin korot.

Tässä kuva uusista aarteistani:
Mitä muuta olen tuhlannut, olen ostanut tiun erilaisia pelejä, kasan uusia vaatteita (vaikka ei pitänyt ostaa yhtään), useamman laukun, monta paria kenkiä (kolme paria balleriinoja, varvastossut, kolme tai neljä paria korkkareita), jonkin verran kosmetiikkaa (sorruin ostamaan elämäni kalleimmat puhdistusaineen, kosteusvoiteen ja silmänympärysvoiteen, kun eräs kaverini oli ryhtynyt Mary Kay-konsultiksi ja kauppasi ne minulle hyvällä alennuksella (normaalihinta 130e, minä maksoin 80e ja siltikin hirvittää)), Herra Kirjoituksen vaatekaappiin olen ostanut uuden korijärjestelmän. Olen jo taas aloittanut myös joululahjojen hankinnan.

No, mitä en ole tehnyt. En edelleenkään ole saanut ikkunoita pestyä, enkä autotallia siivottua (lupaan tehdä ne ensitilassa), en myöskään ole saanut inventoitua vaatekaappiani ja valittua sieltä poistoon menenviä vaatteita. En ole saanut vieroitettua itseäni huuto.netistä, enkä ylläpidettyä kuntoilua. En hoidettua ystävyyssuhteitani, enkä haettua apteekista sitä kirottua rokotetta, joka sekin pitää hakea ensi tilassa ennen kuin vuosi menee umpeen.

Huomenna on tilipäivä, kuittaan laskut, tuijotan saldoa ja teen päätöksen elämäntapojeni parantamisesta edes joillakin sektoreilla. No shopping, jos ei ole ihan pakko, no junkfood, no more new games but lots of walking, gym and so on.

Että semmoista-raahaudun vuoteeseeni kieriskelemään morkkiksessa ja odottamaan kylpylän vedessä kyllästettyä herra Kirjoitusta viereeni.

Lottovoitto

Ei, valitettavasti emme ole saaneet isoa lottovoittoa ja tuskin koskaan tulemme saamaankaan, mutta koska olen niin moneen kertaan erästä asiaa luvannut, olen päättänyt ilmoittaa sen myös tässä kirjallisesti. Tähän tekstiin saa sitten vedota, jos niin uskomaton mäihä käy, että lottovoitto ymmärtää muuttaa meille, niin kuin sen kyllä pitäisi...

Jos siis voitamme loton päävoiton kooltaan kolme miljoonaa euroa tai enemmän, minä lupaan jättää harrastetyöni vallan ja vähentää ylitöiden tekemistä varsinaisessa työssäni.

Koska kyseessä on hyvin epätodennäköinen tapahtuma, niin voin samantien myös luvata hankkivani viikkosiivoojan ja pitäväni viikon loman (vaikka palkattoman), jonka aikana siivoan vaatekaapeistani turhat rätit poistoon.

Että silleen, tervetuloa lottovoitto, kyllä minä nämä lupaukset pystyn pitämään!

Vapaapäiviä

Olen lomalla, joten mikäs sen sopivampaa kuin kirjoittaa vapaapäivistä. Tosin minusta, elämisestäni ja olemisestani antaa paremman ja rehellisemmän kuvan se, kun tunnustan kirjoittavani tätä lomapäivänäni, mutta harrastetyöpaikalla kahvitauolla.

Minulla on neljänlaisia vapaapäiviä tai oikeastaan neljänlaista tapaa viettää vapaapäivä. Ensimmäinen on maallaolo, jolloin aika kuluu kulloistakin ajankohtaista työtä tehden; puutalkoita, marjanpoimintaa, lumitöitä, puutarhanhoitoa, ikkunanpesua jne. Toiset vapaapäivät ovat sellaisia kuin tämä, eli ne kuluvat harrastetöiden merkeissä. Kolmas vapaapäivätyyppini onkin sitten se jokaiselle naiselle ja useimmille miehillekin niin kovin tuttu- siivouspäivä. Tämän saman otsikon alle menevät toki myös muut kotityöt eli pyykinpesu ja -silitys, ikkunoiden pesu, autotallin siivous, ruoanlaitto jne, jne. Nämä päivät kuluvat huushollihommia puuhaillen, hien virratessa pitkin selkää ja yleensä vielä ilman huomattavaa tulosta. Huomattava tulos pitäisi kai paremminkin olla huomattu tulos, sillä eihän sitä kukaan huomaa, että huusholli on siisti, paikat kiiltävät, pyykit on silitetty ja kaapeissa ja jääkaapissa on ruokaa. Sen sijaan sen, että jättäisi siivoamatta, voisi joku huomatakin.

Entäs ne neljännen sortin vapaat ovat yhtä harvinaisia kuin neula heinäsuovassa eli laiskoja vain minulle itselleni pyhitettyjä päiviä. Niitä ei tosiaan kovin usein tule vietettyä, vaikka ehkä pitäisi, ehkä jopa useammin. Mutta kun ne työt vaativat tekemistä, niin makaa siinä sitten...

Hyvän kuvan näiden päivien suhteesta antaa tämä kaksi viikkoinen lomani, joka on siis kokonaiskestoltaan 16 päivää, kun viikonloputkin lasketaan mukaan. Tuosta määrästä 5 päivää menee maalla ja 4 töissä jäljellä on siis 7 päivää, joista 4 menee/on mennyt "siivouspäiviksi" on tullut siivottua, pestyä pyykkiä ja silitettyä sitä, laitettua ruokaa varastoon ja yksi päivä on vielä varattuna autotallin siivoukseen. Jäljelle jää siis kolme, joista periaatteessa yksi on mennyt sekin harrastetöihin eli kokonaista kaksi päivää minulle itselleni. No, otan sitten niistä sitä suuremman ilon irti. Aion huomenna lähteä kiertämään kirppareita Tampereelle ja lorailla koko päivän siellä toivoen, että olen riittävän kaukana kotoa eli en siis yllä siivoamaan tai pesemään pyykkiä ;-)

Tervaa testaamassa

Auringon paistaessa suloisesti vielä illalla työpäivän jälkeenkin lähdimme rakkaan mieheni kanssa kutukävelylle (kyllä, kesä ja aurinko saa vanhatkin pariskunnat käyttäytymään kuin teinit konsanaan ja kuhertelemaan julkisesti hölmöissä paikoissa) ja päädyimme etelärannan jäätelokioskille.


Mieltäni on jo ensimmäisistä mainoksista alkaen poltellut ajatus Valiojäätelön kesäkuun uutuus mausta "Wanhan ajan tervasta" ja nyt kun sellaista sitten oli saatavilla, niin pakkohan sitä oli testata.

Ensimmäinen näköhavainto todisti jäätelön näyttävän suunnilleen tältä:

Väriltään siis vain hivenen tummempaa kuin toffee ja ehkä hivenen ruskehtavampaa, kuitenkin vaaleampaa kuin suklaa. Ei siis mitään suuria yes, yes, yes viboja heti alkuun - vaan kovin tavanomaiselta tuo näytti. Ensimmäinen nuolaisu synnytti sen saman tunteen, joka jäi jäljelle viimeisen nuolaisun jälkeenkin - en ole lainkaan varma, oliko se oikeasti ihan hyvää... Yleensä pidän poikkeuksetta kaikesta, mihin liittyy terva tai savu. Käytän mieluummin tervashampoota tai - saippuaa kuin tavallista, voisin syödä äärettömän määrän tervapastilleja jne., mutta tästä jäätelöstä en todellakaan tiedä.

Maku oli pehmeä, varsin mieto, sellainen kermaisen tervainen ja se ehkä oli se suurin ongelma. Minä odotin selkeästi jotain jytympää äijä-kamaa, kunnolla tervalle maistuvaa, mustaa jädeä ja saan vaalean hiekanruskeaa enemmän kerman kuin tervan makuista "löllöä". Mausta oli kyllä aistittavissa se tervainen vivahde, mutta silti se oli enemmänkin sellaista "kaadettu rasia tervapastilleja täyteen maitopurkkiin ja annettu liuta sinne ja sitten jäädytetty"- tyylistä.

En nyt ihan suoralta kädeltä voi sanoa, että ei koskaan enää, mutta tuskin koskaan enää on todennäköisempää. Ei se niin hyvä juttu ollut, annetaan kolme tähteä.

Hyvää makumaasta

Jaiks, mitä onkaan tapahtunut näille namusille, jotka jo edesmenneiden OIKEIDEN Roope Ankan kolikoiden kanssa ovat kuuluneet kaikkien aikojen favoritteihini.

Ostin eilen pussillisen niitä perus "hyvää makumaasta" karkkeja, sini-punaisessa pussissa (sydämeni ei ole koskaan syttynyt niille muille versioille). Lupasin sen itselleni legendaarisena viimeisenä herkkuna ennen heinäkuun kaikin tapaisen nuukuuden ja kurjuuden alkamista. Säästin sen töihin, kun ajattelin, että raskas päivä vaatii raskaat huvit. Ja kilin kellit! Ihan turhaan säästin, sillä karkit eivät maistuneet lainkaan samalta kuin silloin joskus ennen, silloin kun keltaiset olivat vielä ihanan kirpakoita ja mustat lakritsan näköiset suloisen sitkeitä, punaiset makeita jne...

Saamme siis jälleen kerran todeta, että olen jo niin vanha, että pääsen helposti sille aika kultaa muistot asteelle. Ja voin jälleen pyyhkiä yhden asian pois kestosuosikeistani - se lista alkaakin uhkaavasti lyhetä, kun uusia suosikkeja ei tule samaa tahtia kuin listalta poistuu vanhoja juttuja.

Hyvää makumaasta karkkien lisäksi kaipailen tosiaan noita Roope Ankan kolikoita, joita aikanaan sai ainakin punaisessa ja sinisessä pussissa (saattoi olla jokin kolmaskin väri), Skotti-toffeeta ja hopeatoffeta pötkössä. Noita kolikoita sai ainakin joissain vaiheessa uustuotantona, mutta ne eivät maistuneet samalta kuin silloin joskus... Skottitoffee oli aikanaan hopeatoffeen sisarkarkki ja sitä sai pussissa, jossa oli vaaleanruskehtava pohja ja punaisisa skottiraitoja, maultaan nämä namuset olivat pähkinällä ryyditettyä perustoffeeta, hivenen sitkeää ja runsaan kermaisen makuista. Hopeatoffeenikin söisin mieluiten siitä pötköstä, jossa oli noin 2 cm leveää toffeetankoa ehkä 15 cm pituudelta. Mielestäni se oli hivenen sitkeämpää kuin tämä nykyisin myynnissä oleva hopea toffee (jossa ei sinänsä ole mitään vikaa).

Keskiyn nyt siis irvistellen syömään loput tuon pussin sisällöstä ja lupaan olla ostamatta uutta--- ainakaan hetkeen---

Kesällä keinussa kerran

Tarkoitukseni ei ollut hylätä blogiani näin pitkäksi aikaa, mutta jotenkin vain kävi niin kuin monelle muullekin, ettei aika enää riittänytkään kirjoittamiseen, vaikka ideoita olisi ollutkin.
En lupaa mitään jatkosta, katsotaan, mihin aika, innostus ja jaksaminen kaikkien töiden kanssa riittävät. Siitä paheesta en ole vieläkään parantunut, enkä taida koskaan parantua. Tai ehkä sitten, kun pääsen Buddhan oppien kanssa niin pitkälle, että saan elämän- ja tavaranhimoni sammutettua. Siihen asti on tyytyminen juoksemaan töissä, koska kukaan ei ole vielä saanut keksittyä meille kylpyammeeseen sellaista lisähanaa, josta vääntämällä ammeeseen valuisi rahaa. Heti kun sellainen ilmestyy lupaan lopettaa töissä juoksemisen.

Lipsahdin aiheestani, tarkoitus oli kirjoittaa juhannuksen viettämisestä. Se sujui varsin perinteisissä ja rauhallisissa merkeissä - minä töissä, kulta kotona. Yleistä pahennusta onnistuin herättämään otsikon mukaisesti "kesällä keinussa kerran", siis tarkemmin kerrostaloyhtiömme pihan penkillä (keinukin olisi, mutta sen olivat mummot vallanneet taas kerran omaan käyttöönsä) vähissä vaatteissa makoillessani. Siirsin näet sunnuntai iltapäivällä makuuhuoneemme tuohon pihan penkille ja jatkoin yötyöläisen uniani siinä penkillä. Mummoilla riitti hämmästeltävää - eivät ilmeisesti jaksaneet ymmärtää, että joku muukin voi nauttia auringosta ja lämmöstä, puhumattakaan sitä, että olisivat hyväksyneet minun läskienesittelyni. Tiedän, ettei näky ole kovin esteettinen, mutta ei ole pakko tuijottaa, jos mahamakkarani eivät mielytä.

Minulla oli mukana tyyny, retkihuopa, vesipullo ja puhelin, jolla herra Kirjoitus soitti parinkymmenen minuutin välein, että käännäpä muru kylkeä. Ja niin minä kiltisti tein - paitsi sen viimeisen soiton jälkeen ja nyt on sitten naama punasävyinen. Mitä me tästä opimme? Emme tasan mitään, vaan ensi kerralla tulee tehtyä sama virhe uudelleen, koska ruskettuminen on NIIN kivaa.

Ilman suurempaa juhlimistakin olen tyytyväinen rauhalliseen juhannukseeni. Tuli syötyä hyvin, nukuttua hyvin, nähtyä vähän (todella vähän) kännisiä teinejä ja nautittua Suomen suven suloisuudesta. Mikäs sen parempaa akkujen tankkausta - ja sitä todella tarvitaan, juhannusviikon ja sitä seuraavan viikon aikana olen yhteensä 128 tuntia töissä... Toivottavasti selviän taas kerran ahneudestani.