perjantai 30. heinäkuuta 2010

Korttiaskarteluja

Näin kirpparilla jonkun tekemiä mielestäni kivoja kortteja. Idea oli yhdellä sanalla kuvattuna hauska, joten sitä oli pakko päästä kokeilemaan itse.

Ensimmäiseksi syntiy nimipäiväkortti naapurinrouvalle, joka pitää punaisesta.
Neiti Kesäheinä, joka täytti 16 vuotta, saa lauantain juhlissaan tämän näköisen kortin.
Kummisedän myöhästyneitä synttäreitä muistan paketin lisäksi tämän näköisellä kortilla.Kummitädin tulevia nimppareita juhlistan tämännäköisellä tekeleellä.
Kummisedän kortti on ainoa, johon en ole täysin tyytyväinen, noiden narsissien kiinnitys ei mennyt ihan putkeen. Ja toisekseen, seuraavan kerran, kun liikun kaupungilla askarteluliikkeen läheisyydessä, on syytä ostaa korttikartonkia. Tukeva askartelupaperi ei ole riittävän vahvaa kantamaan cd-levyn painoa eli seuraavat kortit värkkään sitten kunnon kartongille.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Chili con rouva Jälkikirjoitus

Tein vieraillemme vähän lennosta ruokaa, aikaa ei ollut paljon ja aineita vielä vähemmän, mutta koska ruoka saavutti suuren suosion, taltioin sen reseptin tänne.

Kyseessä on siis jonkinlainen chili con carne-sovellus...
Tarvitaan:

1 pss mexican vihanneksia Lidlin pakastealtaasta
n. 400g jauhelihaa (minulla oli naudan paistijauhelihaa)
1 ketsuppipullon jämät (2tl ketsuppia ja huuhteluvesi)
3 rkl Pirkan texmex hot dippiä (tämänkin purkin huuhtelin mukaan soosiin)
1 dl juustoraastetta (valio juustopikarista pastajuustoraastetta)
2 dl sweet chilikastiketta
½-1 tl chilijauhetta

Jauheliha ruskistetaan pannulla, kattilassa kuullotetaan vihannessekoitus niin, että suurin osa nesteestä kiehuu pois. Lisätään jauheliha kattilaan, kaadetaan perään sekä ketsuppi että tex-mex dippi ja huuhdotaan purkit pienellä määrällä vettä, huuhteluvesi lisätään myös kastikkeeseen. Kun seos on kiehunut n. 10-15 min lisätään juustoraasta, chilikastike ja tarkistetaan maku. Tarvittaessa lisätään chilijauhetta maun mukaan.

Tarjoillaan raikkaan salaatin ja lisäkeriisin kera.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Epilointia osa 2

Ensimmäinen epilointikerta säärille meni ihan hyvin, ei siis mitään ihmeteltävää. Toinen kerta samoin -en tuntenut kipua tahi mitään muutakaan kivistystä, mistä minua on varoitettu. Toki olen kuorinut ja rasvannut sääriäni kovinkin innokkaasti, lieneekö se sitten syy siihen, että olen välttynyt sisäänpäin kasvaneilta karvoilta yms.

Kainalot ovatkin sitten luku sinänsä. Kainaloiden ensimmäinen epilointi kerta kesti viikon - en yksinkertaisesti pystynyt epiloimaan niitä kerralla, vaan joka päivä kaksi tai kolme pientä, lyhyttä sessiota, joissa jokaisessa niitettiin pikkuinen palanen kainalokarvamattoa.

Toinen kerta oli helpompi, silloin menivät molemmat kainalot kyllä kerralla - ei tarvinnut viettää viikkoa peilin edessä kädet kohotettuina. Joku voisi kyllä kertoa, miksi ihmeessä vasen kainalo ei tunnu juuri miltään, mutta oikea sattuu ihan s-sti.

Bikinirajoille en ole epilaattoria vielä uskaltanut kokeilla - täytynee jossain vaiheessa vielä kokeilla sitäkin, jotta voi todeta, että itse kidutus on saavuttanut huippunsa.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Helle hankintoja

Helle on sekoittanut pääni oikein kunnolla. Olen taas innostunut shoppailemaan vähän liiankin kanssa ja muutenkin viiraa päästä, hankinnat ovat sellaisia, että olisivat muutama vuosi sitten jääneet tekemättä.

Sinikukalliset bikinit ovat Elloksen alesta, yhteensä 13e. Näitä koekäytin jo viikonloppuna maalla ja ne saivat kehuja, malli oli kuulemma kropalleni imarteleva ja väri sopi minulle. Herra Kirjoitus jaksoi hämmästellä värivalintaa, kun en yleensä käytä sinistä. Syy värivalintaan on mitä yksinkertaisin- halusin juuri tietynmalliset bikinihousut ja niihin samanvärisen ja samakuvioisen yläosan. Ensimmäinen ja ilmeisesti ainoa (en jaksanut selata ihan kaikkia läpi) kriteerit täyttävä kombinaatio oli sinikukallinen...Samassa tilauksessa tulivat myös mustat urheilurintaliivini, jospa ne vähentäisivät jalkakipua salilla käydessä. Näistä sai 30% alennusta eli hintaa jäi reilu 20e. Lisäksi paketista ei mennyt toimituskuluja, kun oli tuotteita sekä kesä- että syyskuvastosta.Lisäksi samassa paketissa oli vielä Adidaksen musta urheilukassi ja juomapullo, jotka sai tarjouksesta 2,90e hintaan. Koko paketille tuli siis hintaa n. 37e.
Sitten olen hankkinut uudet silmälasit, nämä tulivat Favopticilta, hintaa 39e. Jos joku väittää, että näissä on jotain tuttua niin erehtyy :-). Kyllä, tein sitten sen kipuilemani ratkaisun ja tilasin toiset aivan samanlaiset silmälasit, sillä edelliset neljä vuotta vanhat vihreät alkavat olla niin huonossa kunnossa, että saavat palvella urheilu- ja hiustenvärjäyslaseina.
Yhden shortsit ovat vielä huudossa, sitten yritän pysyä rättikaupoista erossa taas hetken.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Ammuhuopa

Äitini toimi taas lahjojattarena ja antoi minulle aivan ihanan torkkupeiton. Ihan niin kuin meidän huushollissa ei olisi ollut tavaraa riittämiin, mutta kun hän näytti minulle suloista, pehmeää torkkupeittoa ja kysyi huolisinko sen, ei tatvinnut miettiä puolta sekuntia kauempaa.
Valkopohjainen, herttaisilla musta-valkoisilla onnellisilla lehmillä koristeltu torkkupeitto siis muutti meille. Se on ollut käytössä jo muutamaan otteeseen ja takaa erinomaiset unet.

Eikös olekin suloinen?

Jos joku vielä kertoisi, että tällaisen vastavan saa possun kuvilla, niin se muuttaisi meille saman tien.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Ne löytyi, ne löytyi...

Voisin pomppia riemusta siis voisin, jos jalkani kestäsi. Nyt voin vain harrastaa virtuaalijumppaa ja tuuletusta.Nämä aarteet päätyivät haltuuni jo viikko sitten, mutta en ole ehtinyt/jaksanut esitellä niitä täällä. Osittain syynä on ollut tuo koipitauti, joka on invalidisoinut minua enemmän kuin edes kehtaan tunnustaa.
Löysin siis ne shortsit, joista olen puoli kesää haaveillut. Ne tulivat vastaani huuto.netissä, joka on varsinainen aarrepaikkani, ja kustansivat postikuluineen noin 5e. Nämä ovat tumman hiekanväriset ja sopivat ruskettuneeseen ihooni oiken hyvin. Näissä on kangastampit, joiden avulla lahkeita saa lyhennyttä halutessaan eli siis toimivat sekä pitkillä että lyhyillä lahkeilla.
Väri on sellainen, etten ehkä olisi sitä itse kaupasta valinnut, koska se on normaaliin makuuni liian tumma. Enemmän sellainen oliivinsävyisen hiekanvärinen kuin mikään muu, mutta kuten todettu, se toimii käytännössä paremmin kuin kuvassa. Jälkimmäisen kuvan väri on lähinnä totuutta, ylempi kuva on liian vaalean sävyinen.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Sairaslomalla

Että näin siinä sitten kävi! Olen jo useamman viikon valitellut kipeää kantapäätäni, mutta sinnitellyt töissä ja kiukutellut kotona, kun kipu on ollut sietämätöntä. Lenkille - ei missään nimessä. Salille - ei, kun sattuu niin...

Perjantaina sain itsestäni sitten sen verran irti, että menin lääkäriin, joka antoi alustavat hoito-ohjeet ja käski varata aikaa maanantaiksi, jos ei rauhoitu. Eihän tuo mihinkään rauhoittunut, osasyynä tietenkin oma viikonlopun aikainen toimintani - ei ollut aikaa levätä (lisäraporttia tulossa myöhemmin).

Tänään kävin sitten taas lääkärissä ja sain määräyksen ihan oikeasti levätä ja tusinan jumppaohjeita, joita pitää noudattaa + syödä kourallinen buranaa jatkoksi. Näin ensi alkuun kirjoitettiin viikon sairasloma, jatkoa katsotaan ensi maanantaina.

Mikä minun siis on? Olen saanut kiusakseni inhottavan ja ilkeän taudin nimeltä "plantaarifaskiitti" siis kantakalvon tulehdus. Tyypillinen ihmisillä, jotka seisovat tai ovat muuten työssään jatkojensa päällä koko päivän. Inhottava tauti sikäli, että saattaa parantua itsekseen, mutta saattaa myös vaatia kortisonia tahi muuta vastaavaa piikkiä parantuakseen. Ilkeä siksi, että saattaa uusia tämän tuosta koska vaan ja saattaa olla, ettei jätä kerran sen sairastanutta ihmistä koskaan enää rauhaan. Kyllä minä taas riesan sain! Mrrr....