HAA,olen edistynyt kaavamuokkauksessa, nimittäin siinä osassa, että muokataan vartalo kaavoihin sopivaksi eikä kaavoja vartaloon sopivaksi. Olen ottanut yhden pienen askeleen ajatuksesta jo käytännön suuntaan. Poljin nimittäin pyörällä anoppilaan saunaan tiistaina, kohtuullisen vaatimaton 12 km lenkki, pyörä jäi sinne kun tulin autolla herra Kirjoituksen kanssa kotiin. Tämän kuontalon kanssa kun ei oikein viitsi jäädyttää itseään saunan jälkeen - hiukseni kuivuvat niin hitaasti, että pää vetää väkisinkin viileäksi saunan jälkeen.
Tänään on sitten tarkoitus pistää vähän paremmaksi. Vajaan 6 km:n kävely valtatien varresta appelaan ja sitten se 12 km pyörällä takaisin. Kunhan vain saisin homman toistettua säännöllisesti...Huomenna en ehdi, mutta lauantaina voisi taas painella pyörällä saunomaan ja hakea su aamulla pyörän pois.
Täytyy alkaa tarkemmin pohtia, mitä kaikkea sitä ihan oikeasti voisikaan tehdä rapistuvan kroppansa eteen, jos vaikka saisi irti itsestään vähän enenmmänkin sekä suorituksia että kiloja.
torstai 31. heinäkuuta 2008
keskiviikko 30. heinäkuuta 2008
Vaatteet on mun aatteet
Kuulun niihin onnellisiin tai onnettomiin, joille työnantaja tarjoaa työasun. Olen siis kolmen vaatteen ihmisiä, kuten eräs kanssani samassa työpaikassa työskentelevä kerran määritteli. Tämän kaivannee hivenen selitystä: työmatkalle ihminen tarvitsee tuulipuvun tai veryttelypuvun (emmehän muuten olisi suomalaista tuulipukukansaa ja erottuisimme liikaa massasta) siis ensimmäinen asu, työnantaja tarjoaa työpuvun siis toinen asu ja kolmas onkin sitten yöpuku - ja oikeastaan juuri muuta ei ihminen sitten tarvitsekaan, no ehkä tuulipukuja on syytä olla kaksi, jos harrastaa sen verran tiukkatahtista urheilua, että puku hikoaa, eikä omista kuivausrumpua, että sen saisi pesun jälkeen seuraavaksi aamuksi kuivaksi.
Toisaalta kun miettii, niin onhan se aika helppoa - ei koskaan tarvitse miettiä sitä, mitä laittaisi töihin päälle. Vaan töihin voi tosiaan lampsia siinä tuulipuvussa ja siellä sitten vetää valmiiksi pestyt ja silitetyt vaatteet päälle, aina on siistin näköinen, eikä tasan erotu porukasta. Minä olen niin laiska pukeutuja, etten varmaan ikinä kärsisi riisumiskompleksista niin kuin me erään ex-työkaverimme valituksen olemme nimenneet. Hänen elämänsä suurin ongelma (ainakin silloin) tuntui olevan se, että kun hän oli kotona saanut pukeuduttua ja laitettua korut yms., hänen täytyi työpaikalle ehdittyään alkaa riisua niitä ja pukeutua siihen samanlaiseen vaatteeseen, jota kaikki muutkin käyttävät. Hän on nyt sitten päätynyt muihin hommiin ja saa pitää ihanat omat vaatteensa päällään kautta päivät - hänen kohdallaan uskonkin, ettei vaatteidenvaihto ollut mitään helppoa, sillä hänen normaalipukeutumisensa vastasi meikäläisen linnajuhlatlookia. Toisin kuin joidenkin muiden, en koskaan nähnyt kyllä hänen vievän vaatteita kotiinsa tuunattavaksi, mutta veikkaan sen johtuvan siitä, ettei hän yksinkertaisesti osannut tehdä niille mitään. Nämä eräät muut sen sijaan ovat tuunanneet koko työnantajan tarjoaman vaatepartensa uuteen uskoon, niin tiukoiksi, piukoiksi ja piukeiksi sekä lyhyiksi, että luulisi sellaisten kanssa työskentelyn olevan hankalaa. Tämän he tekevät ilmeisesti korostaakseen hoikkaa ja kaunista vartaloaan... Ihan en olisi asiasta saamaa mieltä, jos tiukka puku tuo kaikki makkarat, ne olemattomimmatkin, esiin, mutta se onkin vain minun mielipiteeni.
Työvaatetus talon puolesta aiheuttaa tosin sen, että todellinen vaatteiden tarve on edellä kuvattuun tapaan varsin pieni. Jos sitä nyt ei ihan tuulipuvulla ja yöpuvulla pärjääkään, niin paljon erilaisia vaatteita ei kyllä tarvikaan. Ei ainakaan minun kaltaiseni ihminen, joka ei enää rieku kaupungilla baareissa ja kahviloissa, vaan käpertyy herra Kirjoituksen kainaloon siinä venyneessä yöpaidassa silloin kun muut lähtevät baanalle. Tämä vähäinen vaatetarve aiheuttaa myös sen, että moni vaate jää kaupassa (silloin harvoin kun sinne eksyn) joko tangolle (en jaksa edes sovittaa, kun ei kuitenkaan ole tarvetta) tai sitten sovitettuna rekkiin (en minä tätä osta, kun en kuitenkaan koskaan tarvitse). Todella monta vaatetta, sellaisiakin, jotka oikeasti ovat olleet sopivia, olen jättänyt kauppaan, mietittyäni hetken, missä niitä käyttäisin. Toki koulutusmatkoilla ja työnantajan edustustilaisuuksissa pitäisi olla tyylikkäät vaatteet, mutta yllättävästi niitä yhdistelmiä löytyy vanhoja varastoja penkomalla, varsinkin kun Ievuskainen avustaa asiassa ja avaa oman vaatekaappinsa ovet lainailuille.
Yritän pitää herra Kirjoitukselle antamani lupauksen, etten koskaan valita, ettei minulla ole mitään päälle pantavaa, vaan yritän keksiä aina jotakin. Tosi asia kuitenkin on, että minulla niin kuin varmasti useimmilla naisilla, on valtavat määrät vaatteita, tai otanpa askeleen takaisin päin, minulla on valtava määrä rätei ja lumpui, vaatteista en olisi niinkään varma. Tavaraa on siis runsaasti, sen sopivuudesta ei sitten enää olekaan takuuta, sillä ikuisena painojojona vaatekaapissani on tällä hetkelläkin varmaan kolmannes tavaraa, joka ei sovi päälle eli on liian suurta tai pientä, mutta joka tapauksessa sellaista, että se ehkä saattaisi sopia seuraavan jojoamisvaiheen ääripään osuessa kohdalle eli eihän sellaista voi hävittää...Toinen kolmannes on niitä vaatteita, joita en ole joko koskaan käyttänyt tai käyttänyt ehkä kerran, mutta ne on pankottu vaatekaappiin odottamaan hetkeä, jolloin niitä ehkä käytetään... Se viimeinen kolmannes on sitten ne aktiivikäytössä olevat vaatteet.
Hamsteri minussa ei vain yksinkertaisesti anna hävittää kaapista noita "kyllä minä sitä vielä pidän"- vaatteita, vaikka se järkevämpi puoli minussa uskoo vakaasti, että kaikkein fiksuinta olisi hävittää vaatteet, joita ei ole pitänyt viimeiseen vuoteen tai kahteen. Toistaiseksi hamsteri on voitolla, mutta ehkä minä sitten siivoan vaatekaappini ja hävitän kaikki ylimääräiset, sopimattomat ja käyttämättömät vaatteet kun vihdoin mahdun kokoon 42. Eli siis en tällä menolla ikinä...
Vaatteet tosiaan tuntuvat viihtyän vaatekaapissani jo senkin takia, että olen parantumaton vaatteissa roikkuja, mikä tarkoittaa sitä, että käytän vaatteeni niin loppuun, ettei niistä juuri mitään jää jäljelle. Jos omaa perhettäni ei lasketa mukaan, uskon olevani tässä asiassa kovinkin ainutlaatuinen - tämäkin siis vain siihen asti kunnes joku pudottaa minut jälleen maankamaralle takaisin. Olen tosiaan aina kuvitellut, että meidän perhe on ainoa, jossa vanhat ja loppunpidetyt puuvillavaatteet silputaan räteiksi ja rikkinäisiä sukkia käytettään pölyjen pyyhintään (ilmainen Kaloriinan niksivinkki: ei ole parempaa pölynkerääjää kuin ohut nailonsukka, toimii sekä hyllyssä että lattialla...), mutta muutama vuosi sitten eräs työkaerini vähän häpeillen kertoi tekevänsä vanhoista t-paidoistaan rättejä, eikä tietenkään ensialkuun voinut ymmärtää, miksi nauroin vedet silmissä. Kun sitten selitin asian, maistui nauru hänellekin.
Minä tosiaan jaan vaatekaappini sisällön suunnilleen seuraavasti:
1) Juhlavaatteet, joita käytetään isoissa tilaisuuksissa ja todellisissa juhlissa, kuten häissä, 50-vuotispäivillä jne. Sisältää pääsääntöisesti pitkiä mekkoja/ hameita ja niihin sopivia jakkuja ja toppeja + huiveja
2) Paremmat vaatteet, jotka ovat sitten niitä, joita käytetään koulutusmatkoilla, edustustilaisuuksissa ja vähän vaatimattomammissa kekkereissä. Tähän kategoriaan lasketaan jakkupuvut eli housut tai hame ja jakku ja myös kotelomekko&jakku yhdistelmät sopivine paitapuseroineen ja toppeineen, myös muutamat suorat housut ja irtojakku sekä neule sopivat tähän kastiin
3) Arkivaatteet ovat niitä, joita käytettään kaupungilla liikkuessa ja normaaleissa ei-juhlallisissa kyläilytilanteissa. Tähän kastiin kuuluu sitten vaatetta laidasta laitaan ja tilanteesta toiseen, on farkkua, hametta, suoraa housua, neuletta, paitista, toppia, t-paitaa jne. Siis lyhyesti sanottuna siistiä ja vähemmän siistiä perusvaatetta, valtaosan vaatekaappini sisällöstä voi laskea kuuluvan tähän kastiin.
Alajakona voidaan vielä ottaaarkivaatteista esiin työmatkavaatteet, jotka hävettävän usein kyllä ovat mallia tuulipuku tai verkkarit ja t-paita/collegepaita, mutta puolustelen itseäni sillä, erityisesti talvisaikaan, että on pimeä kun lähden ja pimeä kun tulen, ja jos liikun riittävän nopeasti sen pimeän keskellä, ei kukaan kiinnitä huomiota siihen, mitä minulla on räntäsateessa ylläni. Tai ehkä kiinnittäisi, jos olisin liikkeellä bikineillä tai korkkareilla ja minihamosella, mutta virttynyt tuulipuku sekoaa massaan hyvin ;-)
4) Kotivaatteet eli ne kauhtuneet verkkarit ja venähtänyt t-paita, asusteita, joilla en liikkuisi ulkona kuin hätätilassa ja silloinkin vain lähikauppaan/postiin ja äkkiä takaisin, mutta jotka palvelevat vielä ihan hyvin kotikäytössä
5) Ranch-vaatteet, jo lähes elämänkaarensa loppun tulleet vaatteet siirretään käytettäväksi "mökki"vaatteina maalla, missä ne vielä palvelevat ihan hyvin. Ei siellä tarvitse vaatteiden enää olla niin viimeisenpäälle ja siellä on oikeasti aina jotain sellaista tekemistä, että vaatteet likaantuvat ja repeävät, varsinkin kun ranchina toimii vanha maalaistalo ympäristöineen, siellä todella on aina sitä tekemistä. En muuten ymmärrä, miten tietyt henkilöt voivat antaa mökkeilystä sellaisen kuvan, ettei mökillä muuta tehdä kuin keekoillaan hienot vaatteet päällä ja ehkä hivenen grillataan makkaraa ja heitetään tikkaa...Vai johtuuko tämä siitä, että kyseiset henkilöt eivät oikeasti omista mökkiä ja vain käväisevät jonkun toisen mökillä, jossa kaikki on valmiina kun tullaan ja jäljet siivotaan, kun vieraat ovat lähteneet. No nyt mentiin jo niin pitkälle sivujuonteelle, että on viisainta palata takaisin.
Sanomattakin lienee selvää, että jokaiseen luokkaan kuuluvat sitten myös omat alusvaatteensa, asusteensa ja jopa yöasunsa - eihän sitä nyt voi työmatkalla nukkua samanlaisessa venyneessä yöpaitulissa kuin kotona ;-)
Se, mitä minulta vielä puutuu, ja jota koko ajan metsästän on laadukas musta perushousupuku, mallia, jota voi pitää 20 vuotta, jos vaan mahtuu sisään. Ongelmana tässä on ollut se, että nuukana ihmisenä en haluaisi maksaa itseäni kipeäksi tuosta ja mitään huippulöytöä huippuhalvalla ei ole tullut vastaan. Toinen, mitä mieleni on alkanut tehdä ovat tietyt kengät, enkä tietenkään löytänyt niistä kuvaa tähän laitettavaksi, mutta nämä ovat jo aika lähellä. Ne, mitä ihan todella haluaisin, ovat vastaavan malliset, mutta punaista lakeria ja valkoisilla palloilla. Siis ehtaa fiftari-henkeä. Oi Elli-täti, mikset jättänyt minulle perinnöksi sellaisia, kun niin monta muuta kivaa fiftarijuttua sinulta sain. Nämäkin olisivat kivat, pitänee lopettaa Nelliinan blogin lukeminen, ennen kuin herra Kirjoitus tekee koneellemme blogi eston.
Toisaalta kun miettii, niin onhan se aika helppoa - ei koskaan tarvitse miettiä sitä, mitä laittaisi töihin päälle. Vaan töihin voi tosiaan lampsia siinä tuulipuvussa ja siellä sitten vetää valmiiksi pestyt ja silitetyt vaatteet päälle, aina on siistin näköinen, eikä tasan erotu porukasta. Minä olen niin laiska pukeutuja, etten varmaan ikinä kärsisi riisumiskompleksista niin kuin me erään ex-työkaverimme valituksen olemme nimenneet. Hänen elämänsä suurin ongelma (ainakin silloin) tuntui olevan se, että kun hän oli kotona saanut pukeuduttua ja laitettua korut yms., hänen täytyi työpaikalle ehdittyään alkaa riisua niitä ja pukeutua siihen samanlaiseen vaatteeseen, jota kaikki muutkin käyttävät. Hän on nyt sitten päätynyt muihin hommiin ja saa pitää ihanat omat vaatteensa päällään kautta päivät - hänen kohdallaan uskonkin, ettei vaatteidenvaihto ollut mitään helppoa, sillä hänen normaalipukeutumisensa vastasi meikäläisen linnajuhlatlookia. Toisin kuin joidenkin muiden, en koskaan nähnyt kyllä hänen vievän vaatteita kotiinsa tuunattavaksi, mutta veikkaan sen johtuvan siitä, ettei hän yksinkertaisesti osannut tehdä niille mitään. Nämä eräät muut sen sijaan ovat tuunanneet koko työnantajan tarjoaman vaatepartensa uuteen uskoon, niin tiukoiksi, piukoiksi ja piukeiksi sekä lyhyiksi, että luulisi sellaisten kanssa työskentelyn olevan hankalaa. Tämän he tekevät ilmeisesti korostaakseen hoikkaa ja kaunista vartaloaan... Ihan en olisi asiasta saamaa mieltä, jos tiukka puku tuo kaikki makkarat, ne olemattomimmatkin, esiin, mutta se onkin vain minun mielipiteeni.
Työvaatetus talon puolesta aiheuttaa tosin sen, että todellinen vaatteiden tarve on edellä kuvattuun tapaan varsin pieni. Jos sitä nyt ei ihan tuulipuvulla ja yöpuvulla pärjääkään, niin paljon erilaisia vaatteita ei kyllä tarvikaan. Ei ainakaan minun kaltaiseni ihminen, joka ei enää rieku kaupungilla baareissa ja kahviloissa, vaan käpertyy herra Kirjoituksen kainaloon siinä venyneessä yöpaidassa silloin kun muut lähtevät baanalle. Tämä vähäinen vaatetarve aiheuttaa myös sen, että moni vaate jää kaupassa (silloin harvoin kun sinne eksyn) joko tangolle (en jaksa edes sovittaa, kun ei kuitenkaan ole tarvetta) tai sitten sovitettuna rekkiin (en minä tätä osta, kun en kuitenkaan koskaan tarvitse). Todella monta vaatetta, sellaisiakin, jotka oikeasti ovat olleet sopivia, olen jättänyt kauppaan, mietittyäni hetken, missä niitä käyttäisin. Toki koulutusmatkoilla ja työnantajan edustustilaisuuksissa pitäisi olla tyylikkäät vaatteet, mutta yllättävästi niitä yhdistelmiä löytyy vanhoja varastoja penkomalla, varsinkin kun Ievuskainen avustaa asiassa ja avaa oman vaatekaappinsa ovet lainailuille.
Yritän pitää herra Kirjoitukselle antamani lupauksen, etten koskaan valita, ettei minulla ole mitään päälle pantavaa, vaan yritän keksiä aina jotakin. Tosi asia kuitenkin on, että minulla niin kuin varmasti useimmilla naisilla, on valtavat määrät vaatteita, tai otanpa askeleen takaisin päin, minulla on valtava määrä rätei ja lumpui, vaatteista en olisi niinkään varma. Tavaraa on siis runsaasti, sen sopivuudesta ei sitten enää olekaan takuuta, sillä ikuisena painojojona vaatekaapissani on tällä hetkelläkin varmaan kolmannes tavaraa, joka ei sovi päälle eli on liian suurta tai pientä, mutta joka tapauksessa sellaista, että se ehkä saattaisi sopia seuraavan jojoamisvaiheen ääripään osuessa kohdalle eli eihän sellaista voi hävittää...Toinen kolmannes on niitä vaatteita, joita en ole joko koskaan käyttänyt tai käyttänyt ehkä kerran, mutta ne on pankottu vaatekaappiin odottamaan hetkeä, jolloin niitä ehkä käytetään... Se viimeinen kolmannes on sitten ne aktiivikäytössä olevat vaatteet.
Hamsteri minussa ei vain yksinkertaisesti anna hävittää kaapista noita "kyllä minä sitä vielä pidän"- vaatteita, vaikka se järkevämpi puoli minussa uskoo vakaasti, että kaikkein fiksuinta olisi hävittää vaatteet, joita ei ole pitänyt viimeiseen vuoteen tai kahteen. Toistaiseksi hamsteri on voitolla, mutta ehkä minä sitten siivoan vaatekaappini ja hävitän kaikki ylimääräiset, sopimattomat ja käyttämättömät vaatteet kun vihdoin mahdun kokoon 42. Eli siis en tällä menolla ikinä...
Vaatteet tosiaan tuntuvat viihtyän vaatekaapissani jo senkin takia, että olen parantumaton vaatteissa roikkuja, mikä tarkoittaa sitä, että käytän vaatteeni niin loppuun, ettei niistä juuri mitään jää jäljelle. Jos omaa perhettäni ei lasketa mukaan, uskon olevani tässä asiassa kovinkin ainutlaatuinen - tämäkin siis vain siihen asti kunnes joku pudottaa minut jälleen maankamaralle takaisin. Olen tosiaan aina kuvitellut, että meidän perhe on ainoa, jossa vanhat ja loppunpidetyt puuvillavaatteet silputaan räteiksi ja rikkinäisiä sukkia käytettään pölyjen pyyhintään (ilmainen Kaloriinan niksivinkki: ei ole parempaa pölynkerääjää kuin ohut nailonsukka, toimii sekä hyllyssä että lattialla...), mutta muutama vuosi sitten eräs työkaerini vähän häpeillen kertoi tekevänsä vanhoista t-paidoistaan rättejä, eikä tietenkään ensialkuun voinut ymmärtää, miksi nauroin vedet silmissä. Kun sitten selitin asian, maistui nauru hänellekin.
Minä tosiaan jaan vaatekaappini sisällön suunnilleen seuraavasti:
1) Juhlavaatteet, joita käytetään isoissa tilaisuuksissa ja todellisissa juhlissa, kuten häissä, 50-vuotispäivillä jne. Sisältää pääsääntöisesti pitkiä mekkoja/ hameita ja niihin sopivia jakkuja ja toppeja + huiveja
2) Paremmat vaatteet, jotka ovat sitten niitä, joita käytetään koulutusmatkoilla, edustustilaisuuksissa ja vähän vaatimattomammissa kekkereissä. Tähän kategoriaan lasketaan jakkupuvut eli housut tai hame ja jakku ja myös kotelomekko&jakku yhdistelmät sopivine paitapuseroineen ja toppeineen, myös muutamat suorat housut ja irtojakku sekä neule sopivat tähän kastiin
3) Arkivaatteet ovat niitä, joita käytettään kaupungilla liikkuessa ja normaaleissa ei-juhlallisissa kyläilytilanteissa. Tähän kastiin kuuluu sitten vaatetta laidasta laitaan ja tilanteesta toiseen, on farkkua, hametta, suoraa housua, neuletta, paitista, toppia, t-paitaa jne. Siis lyhyesti sanottuna siistiä ja vähemmän siistiä perusvaatetta, valtaosan vaatekaappini sisällöstä voi laskea kuuluvan tähän kastiin.
Alajakona voidaan vielä ottaaarkivaatteista esiin työmatkavaatteet, jotka hävettävän usein kyllä ovat mallia tuulipuku tai verkkarit ja t-paita/collegepaita, mutta puolustelen itseäni sillä, erityisesti talvisaikaan, että on pimeä kun lähden ja pimeä kun tulen, ja jos liikun riittävän nopeasti sen pimeän keskellä, ei kukaan kiinnitä huomiota siihen, mitä minulla on räntäsateessa ylläni. Tai ehkä kiinnittäisi, jos olisin liikkeellä bikineillä tai korkkareilla ja minihamosella, mutta virttynyt tuulipuku sekoaa massaan hyvin ;-)
4) Kotivaatteet eli ne kauhtuneet verkkarit ja venähtänyt t-paita, asusteita, joilla en liikkuisi ulkona kuin hätätilassa ja silloinkin vain lähikauppaan/postiin ja äkkiä takaisin, mutta jotka palvelevat vielä ihan hyvin kotikäytössä
5) Ranch-vaatteet, jo lähes elämänkaarensa loppun tulleet vaatteet siirretään käytettäväksi "mökki"vaatteina maalla, missä ne vielä palvelevat ihan hyvin. Ei siellä tarvitse vaatteiden enää olla niin viimeisenpäälle ja siellä on oikeasti aina jotain sellaista tekemistä, että vaatteet likaantuvat ja repeävät, varsinkin kun ranchina toimii vanha maalaistalo ympäristöineen, siellä todella on aina sitä tekemistä. En muuten ymmärrä, miten tietyt henkilöt voivat antaa mökkeilystä sellaisen kuvan, ettei mökillä muuta tehdä kuin keekoillaan hienot vaatteet päällä ja ehkä hivenen grillataan makkaraa ja heitetään tikkaa...Vai johtuuko tämä siitä, että kyseiset henkilöt eivät oikeasti omista mökkiä ja vain käväisevät jonkun toisen mökillä, jossa kaikki on valmiina kun tullaan ja jäljet siivotaan, kun vieraat ovat lähteneet. No nyt mentiin jo niin pitkälle sivujuonteelle, että on viisainta palata takaisin.
Sanomattakin lienee selvää, että jokaiseen luokkaan kuuluvat sitten myös omat alusvaatteensa, asusteensa ja jopa yöasunsa - eihän sitä nyt voi työmatkalla nukkua samanlaisessa venyneessä yöpaitulissa kuin kotona ;-)
Se, mitä minulta vielä puutuu, ja jota koko ajan metsästän on laadukas musta perushousupuku, mallia, jota voi pitää 20 vuotta, jos vaan mahtuu sisään. Ongelmana tässä on ollut se, että nuukana ihmisenä en haluaisi maksaa itseäni kipeäksi tuosta ja mitään huippulöytöä huippuhalvalla ei ole tullut vastaan. Toinen, mitä mieleni on alkanut tehdä ovat tietyt kengät, enkä tietenkään löytänyt niistä kuvaa tähän laitettavaksi, mutta nämä ovat jo aika lähellä. Ne, mitä ihan todella haluaisin, ovat vastaavan malliset, mutta punaista lakeria ja valkoisilla palloilla. Siis ehtaa fiftari-henkeä. Oi Elli-täti, mikset jättänyt minulle perinnöksi sellaisia, kun niin monta muuta kivaa fiftarijuttua sinulta sain. Nämäkin olisivat kivat, pitänee lopettaa Nelliinan blogin lukeminen, ennen kuin herra Kirjoitus tekee koneellemme blogi eston.
Bloggari
Aloitan tekemällä tunnustuksia, sillä minustakin on tullut bloggari, ei siis siinä mielessä, että kirjoittelen sekavia ajatuksiani tänne, vaan siinä suhtessa, että olen alkanut säännöllisesti seurata erästä blogia. No, ollakseni rehellinen, olen jo pidemmän aikaa lukenut Rakel Liekin elleihin kirjoittamaa blogia, joka löytyy osoitteesta http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/himoa-hipelointia/ . Alunperin eksyin sinne luettuani jonkun Rakelin haastattelun, jossa hän antoi itsestään kuvan varsin jalat maassa kulkevana ihmisenä, jolla on maalaisjärjellisiä mielipiteitä. Samaa täytyy sanoa blogistakin -ainakin useimmilta osin, joissakin kohtia tosin tapahtuu yli- tai alilyöntejä, mutta onneksi harvemmin.
Mutta sitten itse asiaan, eli siihen nimenomaiseen blogiin, jonka syytä tämä kaikki on. Olen lukenut Nelliinan ( http://nelliina.blogspot.com/ ) kirjoituksia jo parin kuukauden ajan, välillä hihitellen, välillä kauhistellen, välillä taas pohtien, miten erilaisia kahden suunnilleen saman ikäsen ihmisen elämät voivatkaan olla. Oikeastaan Nelliinan blogin lukeminen sai minut alunperin ryhmymään kirjoittamaan tätä omaa blogianikin - lähinnä itseni iloksi, sillä koska en juurikaan käsittele pintatrendijuttuja, enkä edelleenkään ole linkittänyt tätä mihinkään blogilistalle, jäävät lukijamäärätkin siihen kolmeen; Ievuskaiseen, herra Kirjoitukseen ja minuun itseeni.
Joka tapauksessa täytyy mainostaa, että Nellinan blogi on hauskaa tyttöhömppää, vaikka ei se osiltaan voisi olla kauempana minun maailmastani, minä kun inhoan kaupoissa kiertelyä ja varsinkin vaatteiden shoppaamista - pienet tukkaisen hikiset sovituskopit kaameine vääristävine peileineen ovat ehdottomasti ykkösinhokkejani. Se yhtäläisyys meillä on, että rakastamme molemmat kirpparilöytöjä, minä vaan en enää jaksa enkä ehdi tuunata niitä uusiksi niin kuin hän tekee. Tosin kieltämättä lukiessa tulee tunne, että pitäisiköhän sitä sittenkin kaivaa taas ompelukone naftaliinista tai oikeammin hakea se äidiltä "ikuislainasta" takaisin tai parhaana vaihtoehtona, käydä vihdoin ja viimein ostamassa se uusi ompelukone, jonka lupasin itselleni pyöreitä vuosia lahjaksi. Se on edelleen kaupassa, kun en silloin osannut päättää, minkä koneen olisin ottanut ja sen jälkeen en ole "ehtinyt" asiaa ajattelemaan.
Jos olen rehellinen, on ompeluharrastus jäänyt vähemmälle vain osittain ajanpuutteen vuoksi, sillä ihminen ehtii juuri niin paljon kuin haluaa, mutta aika on hyvä tekosyy - en minä nyt ehdi, kun on sitä, tätä ja tota, vaikka todellisuudessa priorisoimalla saisi puolet enemmän aikaan. Täytyisi vain vähän tarkemmin miettiä, mihin se hukka-aika kuluu, esim. minun kohdallani osa ajasta menee ihan rehelliseen lorvehtimiseen ja turhaakin turhempaan nettisurffailuun. Toinen lähes yhtä painava syy on istuvien kaavojen puute, näkyvää-paljon-heti ihmisenä en jaksa käyttää kahta kolmea tuntia kaavojen muokkaamiseen, vaan minun pitäisi päästä saksieni kanssa kankaan kimppuun heti. Inspiraatio yksinkertaisesti katoaa, kun 3/4 käytettävissä olevasta ajasta menee pelkkien kaavojen muokkaukseen... Tässä kohtaa jaksan uhrata yhden katoavaisen ajatuksen sille, että pitäisikö oikein tosissaan aloittaa se vartalon muokkaus kaavoihin sopivaksi, ettei aina tarvitsisi muokata kaavoja vartaloon sopiviksi. Samalla hetkellä kakkosajatus on se, että kun jenkkilän ihmeitä on vaikka mitä, löytyisiköhän sieltä myös kaavalehtiä lyhyille ja lihaville ihmisille? Täytyypä tarkistaa ebaysta (eli lisää hyödytöntä nettisurffailua...)
Mutta sitten itse asiaan, eli siihen nimenomaiseen blogiin, jonka syytä tämä kaikki on. Olen lukenut Nelliinan ( http://nelliina.blogspot.com/ ) kirjoituksia jo parin kuukauden ajan, välillä hihitellen, välillä kauhistellen, välillä taas pohtien, miten erilaisia kahden suunnilleen saman ikäsen ihmisen elämät voivatkaan olla. Oikeastaan Nelliinan blogin lukeminen sai minut alunperin ryhmymään kirjoittamaan tätä omaa blogianikin - lähinnä itseni iloksi, sillä koska en juurikaan käsittele pintatrendijuttuja, enkä edelleenkään ole linkittänyt tätä mihinkään blogilistalle, jäävät lukijamäärätkin siihen kolmeen; Ievuskaiseen, herra Kirjoitukseen ja minuun itseeni.
Joka tapauksessa täytyy mainostaa, että Nellinan blogi on hauskaa tyttöhömppää, vaikka ei se osiltaan voisi olla kauempana minun maailmastani, minä kun inhoan kaupoissa kiertelyä ja varsinkin vaatteiden shoppaamista - pienet tukkaisen hikiset sovituskopit kaameine vääristävine peileineen ovat ehdottomasti ykkösinhokkejani. Se yhtäläisyys meillä on, että rakastamme molemmat kirpparilöytöjä, minä vaan en enää jaksa enkä ehdi tuunata niitä uusiksi niin kuin hän tekee. Tosin kieltämättä lukiessa tulee tunne, että pitäisiköhän sitä sittenkin kaivaa taas ompelukone naftaliinista tai oikeammin hakea se äidiltä "ikuislainasta" takaisin tai parhaana vaihtoehtona, käydä vihdoin ja viimein ostamassa se uusi ompelukone, jonka lupasin itselleni pyöreitä vuosia lahjaksi. Se on edelleen kaupassa, kun en silloin osannut päättää, minkä koneen olisin ottanut ja sen jälkeen en ole "ehtinyt" asiaa ajattelemaan.
Jos olen rehellinen, on ompeluharrastus jäänyt vähemmälle vain osittain ajanpuutteen vuoksi, sillä ihminen ehtii juuri niin paljon kuin haluaa, mutta aika on hyvä tekosyy - en minä nyt ehdi, kun on sitä, tätä ja tota, vaikka todellisuudessa priorisoimalla saisi puolet enemmän aikaan. Täytyisi vain vähän tarkemmin miettiä, mihin se hukka-aika kuluu, esim. minun kohdallani osa ajasta menee ihan rehelliseen lorvehtimiseen ja turhaakin turhempaan nettisurffailuun. Toinen lähes yhtä painava syy on istuvien kaavojen puute, näkyvää-paljon-heti ihmisenä en jaksa käyttää kahta kolmea tuntia kaavojen muokkaamiseen, vaan minun pitäisi päästä saksieni kanssa kankaan kimppuun heti. Inspiraatio yksinkertaisesti katoaa, kun 3/4 käytettävissä olevasta ajasta menee pelkkien kaavojen muokkaukseen... Tässä kohtaa jaksan uhrata yhden katoavaisen ajatuksen sille, että pitäisikö oikein tosissaan aloittaa se vartalon muokkaus kaavoihin sopivaksi, ettei aina tarvitsisi muokata kaavoja vartaloon sopiviksi. Samalla hetkellä kakkosajatus on se, että kun jenkkilän ihmeitä on vaikka mitä, löytyisiköhän sieltä myös kaavalehtiä lyhyille ja lihaville ihmisille? Täytyypä tarkistaa ebaysta (eli lisää hyödytöntä nettisurffailua...)
Henkistyminen
Olen taasen harrastus työpaikassani ja kulutan työnantajan aikaa bloggaamalla. Tai no, jos ollaan rehellisiä, olen vielä muutaman minuutin omalla ajalla, sillä saavuin tapojeni mukaan töihin ajoissa, ja sain kaiken valmiiksi ennen työajan alkua. Kulutan siis aikaani pohtimalla uusia mielenkiintoisia kirjoitusaiheita, jos siis on hyviä ideoita tarjolla, niin heittäkääpä kommentteihin.
Poden kyllä hivenen huonoa omaatuntoa bloggaamisestani, mutta kun toisaalta katselen sitä kasaa naistenlehtiä, jotka viran vakinainen haltija on raahannut työpisteeseensä itsensä viihdykkeeksi, ei taida olla omantunnon pistoksiin juuri syytä. Noita lehtiä on nimittäin ainakin vuosikerrallinen - huomasin sen siitä, kun yritin piilottaa kynsilakkapulloa laatikkoon. Tarkoitukseni oli korjata kynsieni lakkaus, tai itse asiassa tein sen jo, ja olisin piilottanut rikosvälineet jonnekin, mutta kun mihinkään ei mahdu, kun joka puolella on kasoittain lehtiä. Täytynee siis käydä viemässä pullo laukkukaappiin vielä ennen työajan alkua...
Niitä hyviä blogiaiheita saa sitten tosiaan laittaa kommentteihin.
Poden kyllä hivenen huonoa omaatuntoa bloggaamisestani, mutta kun toisaalta katselen sitä kasaa naistenlehtiä, jotka viran vakinainen haltija on raahannut työpisteeseensä itsensä viihdykkeeksi, ei taida olla omantunnon pistoksiin juuri syytä. Noita lehtiä on nimittäin ainakin vuosikerrallinen - huomasin sen siitä, kun yritin piilottaa kynsilakkapulloa laatikkoon. Tarkoitukseni oli korjata kynsieni lakkaus, tai itse asiassa tein sen jo, ja olisin piilottanut rikosvälineet jonnekin, mutta kun mihinkään ei mahdu, kun joka puolella on kasoittain lehtiä. Täytynee siis käydä viemässä pullo laukkukaappiin vielä ennen työajan alkua...
Niitä hyviä blogiaiheita saa sitten tosiaan laittaa kommentteihin.
keskiviikko 23. heinäkuuta 2008
Uudet kynnet
Kävimme iltalenkillä, jonka aikana oli hyvää aikaa pohtia millaiset uudet kynnet tekisin. Ideoita tuli liikaakin, joten päädyin yksinkertaisimpaan mahdollisimpaan vaihtoehtoon.
Sen verran täytyy todeta, että nämä tarrat ja strassit on todella tarkoitettu pysymään, sillä niiden irrottaminen kynsistä oli operaatio sinänsä. Tavallisella kynsilakanpoistoaineella ei ollut toivoakaan, vaan tarrat piti raaputtaa irti ja sitten vasta pääsi putsaamaan lakat tarran alta.
Pohjalakka on edelleen samaa sävyä, sillä olen päättänyt käyttää ne ensin loppuun, molemmista riittää ehkä yhteen tai kahteen kertaan vielä sitten kun tämä lakkaus täytyy poistaa.
Ja sitten kuvia... Sormissa koristeet vain pikkurilleissä molemmin puolin samanlaiset (tarra ja kaksi kynsistrassia), varpaissa koristeet ukkovarpaissa toisella puolella kuvan timantit ja toisella tarra, jota en viitsinyt kuvauttaa... Siis kirkkaita sydämiä on varpaissa kolme ja violetteja tähtiä kaksi. Sellaisia puolivaiheen kuvia kumpikin, vielä reunat siistimättä ja kädet rasvaamatta.
Sen verran täytyy todeta, että nämä tarrat ja strassit on todella tarkoitettu pysymään, sillä niiden irrottaminen kynsistä oli operaatio sinänsä. Tavallisella kynsilakanpoistoaineella ei ollut toivoakaan, vaan tarrat piti raaputtaa irti ja sitten vasta pääsi putsaamaan lakat tarran alta.
Pohjalakka on edelleen samaa sävyä, sillä olen päättänyt käyttää ne ensin loppuun, molemmista riittää ehkä yhteen tai kahteen kertaan vielä sitten kun tämä lakkaus täytyy poistaa.
Ja sitten kuvia... Sormissa koristeet vain pikkurilleissä molemmin puolin samanlaiset (tarra ja kaksi kynsistrassia), varpaissa koristeet ukkovarpaissa toisella puolella kuvan timantit ja toisella tarra, jota en viitsinyt kuvauttaa... Siis kirkkaita sydämiä on varpaissa kolme ja violetteja tähtiä kaksi. Sellaisia puolivaiheen kuvia kumpikin, vielä reunat siistimättä ja kädet rasvaamatta.
Visa vinkui
Tänään sitten vihdoin ja viimein älysin käydä tarkistamassa nettipankin visa-sivulta, joko paypallaskuni olisi siirretty visatilille ja olihan se. Olin varautunut siihen, että paypal laskuttaa oman välityspalkkionsa ja visa tietenkin omansa plus vielä ekstraa siitä, että lasku maksettiin eurojen sijasta punnissa. Lasku löytyi visatililtäni ja nuo mittavat komissiotkin oli laskettu siihen mukaan... Olisin voinut jättää yhden yön valvomatta ja nukkua oikein kunnolla, mikäli olisin tiennyt totuuden komissioiden suuruudesta.
Eilisen päivän valuuttakursseilla laskun kokonaissumma 16.85 englannin puntaa tarkoittaa 21.20 euroaa. Visan veloitus, jossa siis mukana sekä paypalkomissio että valuutanvaihto, oli 21.87 euroa. Kaiken kaikkiaan siis noin 70 senttiä ekstraa siitä, että maksoin sitä kautta ja kuitenkin maksuaikaa tuo reilu 30 päivää. Positiivinen yllätys.
Toinen positiivinen yllätys oli se, että seuratessani SEN myyjän myyvän huuto.netissä 1200 kpl:n strassikiekkoa (jonka hinta tällä hetkellä 17 euroa ja kauppa aikaa vielä 5 päivää), päätin itsekin kokeilla myyntiä, tosin vähän pienemmällä erällä. Tässä kohtaa kyllä hihittelyttää, sillä tämä sama kauppias silloin myydessään sitä edellistä kynsistrassikiekkoa saattoi minut tähän "hankitaan e-baysta"- kierteeseeen ja sillä hinnalla, mitä olisin maksanut siitä yhdestä hänen myymästään kiekosta sain ebaysta 4 kiekkoa ja 20 tarra-arkkia. Never again minä huudan tuolta ihmiseltä mitään, sen sijaan ryhdyn itse kauppaamaan omia strasseja.
Laitoin eilen lähinnä huvin vuoksi myyntiin pienen pussin pikkustrasseja, kaksi isompaa Swarovskia ja pari tarra-arkkia kuvitellen, että tarrat menisivät ensin. Joku kuitenkin huusi strasseja heti, itseasiassa niillä oli parikin huutajaa, ja minä olin varsin hämmästynyt. Nyt sitten lisäsin myyntiin toisen satsin strasseja ja molemmat Majakasta ostamani satsit, toivottavasti joku huutaa nekin pois. Noita kiviä on kyllä sen verran, etteivät ihan heti lopu vaikka muutaman myynkin pois ja kuten todettu, jos loppuvat, hankitaan hongkongista lisää!
Katselin jälleen kuolaten ebayn sivuja, sillä keksin sieltä taas jotain uutta kivaa ja uutta kamalaa. Kamalaa olivat kynsistrasseista tai muista vastaavista kivistä rakennetut kynsiriipukset, jotka oli tarkoitettu laitettavaksi roikkumaan lävistettyyn kynteen. Hyi olkko, että olivat rumia ja sitä paitsi, jos minun kynnestäni roikkuisi sellainen 3 cm pitkä härpäke, jäisi se ihan varmaan joka paikaan kiinni ja kynsi repeilisi tämän tuosta. Sitten se kivaa, siellä oli aivan ihania kynsipitsejä! Kyllä luit ihan oikein, pitsejä. Siis tarroja, jotka olivat pitsin näköisiä, niistä sai sitten katkaista haluamansa mittaisen pätkän ja liimata kynteen. Se, etten ostanut niitä, kaatui oikeastaanvain siihen, että samassa paketissa myytiin sekä leveämpää että ohuempaa pitsiä ja minä olisin halunnut vain sellaista noin 2 millistä rankslaista manikyyria varten. Toinen ostohidaste oli se, että samassa paketissa oli mustaa ja valkoista ja minä olisin halunnut vain valkoista. Heti kunm markkinoille ilmestyy paketillinen pelkkää kapeaa valkoista pitsiä, muuttaa se meille.
Nyt menen suorittamaan kynsien uudistuksen, sillä vaikka tarrat ja strassit ovat edelleen tiukasti paikallaan on lakka niiden ympäriltä ja muista kynsistä mennyt niin huonoon kuntoon, että se on pakko uusia.
Eilisen päivän valuuttakursseilla laskun kokonaissumma 16.85 englannin puntaa tarkoittaa 21.20 euroaa. Visan veloitus, jossa siis mukana sekä paypalkomissio että valuutanvaihto, oli 21.87 euroa. Kaiken kaikkiaan siis noin 70 senttiä ekstraa siitä, että maksoin sitä kautta ja kuitenkin maksuaikaa tuo reilu 30 päivää. Positiivinen yllätys.
Toinen positiivinen yllätys oli se, että seuratessani SEN myyjän myyvän huuto.netissä 1200 kpl:n strassikiekkoa (jonka hinta tällä hetkellä 17 euroa ja kauppa aikaa vielä 5 päivää), päätin itsekin kokeilla myyntiä, tosin vähän pienemmällä erällä. Tässä kohtaa kyllä hihittelyttää, sillä tämä sama kauppias silloin myydessään sitä edellistä kynsistrassikiekkoa saattoi minut tähän "hankitaan e-baysta"- kierteeseeen ja sillä hinnalla, mitä olisin maksanut siitä yhdestä hänen myymästään kiekosta sain ebaysta 4 kiekkoa ja 20 tarra-arkkia. Never again minä huudan tuolta ihmiseltä mitään, sen sijaan ryhdyn itse kauppaamaan omia strasseja.
Laitoin eilen lähinnä huvin vuoksi myyntiin pienen pussin pikkustrasseja, kaksi isompaa Swarovskia ja pari tarra-arkkia kuvitellen, että tarrat menisivät ensin. Joku kuitenkin huusi strasseja heti, itseasiassa niillä oli parikin huutajaa, ja minä olin varsin hämmästynyt. Nyt sitten lisäsin myyntiin toisen satsin strasseja ja molemmat Majakasta ostamani satsit, toivottavasti joku huutaa nekin pois. Noita kiviä on kyllä sen verran, etteivät ihan heti lopu vaikka muutaman myynkin pois ja kuten todettu, jos loppuvat, hankitaan hongkongista lisää!
Katselin jälleen kuolaten ebayn sivuja, sillä keksin sieltä taas jotain uutta kivaa ja uutta kamalaa. Kamalaa olivat kynsistrasseista tai muista vastaavista kivistä rakennetut kynsiriipukset, jotka oli tarkoitettu laitettavaksi roikkumaan lävistettyyn kynteen. Hyi olkko, että olivat rumia ja sitä paitsi, jos minun kynnestäni roikkuisi sellainen 3 cm pitkä härpäke, jäisi se ihan varmaan joka paikaan kiinni ja kynsi repeilisi tämän tuosta. Sitten se kivaa, siellä oli aivan ihania kynsipitsejä! Kyllä luit ihan oikein, pitsejä. Siis tarroja, jotka olivat pitsin näköisiä, niistä sai sitten katkaista haluamansa mittaisen pätkän ja liimata kynteen. Se, etten ostanut niitä, kaatui oikeastaanvain siihen, että samassa paketissa myytiin sekä leveämpää että ohuempaa pitsiä ja minä olisin halunnut vain sellaista noin 2 millistä rankslaista manikyyria varten. Toinen ostohidaste oli se, että samassa paketissa oli mustaa ja valkoista ja minä olisin halunnut vain valkoista. Heti kunm markkinoille ilmestyy paketillinen pelkkää kapeaa valkoista pitsiä, muuttaa se meille.
Nyt menen suorittamaan kynsien uudistuksen, sillä vaikka tarrat ja strassit ovat edelleen tiukasti paikallaan on lakka niiden ympäriltä ja muista kynsistä mennyt niin huonoon kuntoon, että se on pakko uusia.
ne pysyvät ja pysyvät...
Huomenta, huomenta!
Haluan vain saattaa koko maailman tietoon, että kyllä nämä kynsikoristeet ovat ihania. Ne pysyvät ja pysyvät, melkein kuin Panu-maali kestää isältä pojalle. Ne Majakasta ostetut kun pysyivät pyhättömän viikon ja irtoilivat miten sattui - herra Kirjoitus esimerkiksi löysi tässä pari päivää sitten kannettavastamme punaisen kynsikristallin ja naureskeli, että olen päättänyt siis ryhtyä tuunamaan kannettavaamme. Minä olin ääreishämmästynyt, kunnes tajusin, että sen on siis täytynyt irrota kynnestäni, kun siivosin, silloinhan niitä katoili useampia ja minä mitään miettimättä liimailin uusia tilalle. Jännityksellä odotan, sitä mistä ne loput kadonneet "timantit" löytyvät.
Nämä nykyiset strassit istuvat kuin täi tervassa- ovat olleet jo pari vuorokautta ja olen elänyt ihan normaalisti, eikä merkkiäkään siitä, että olisivat irtoamassa - ja hyvä niin. Sikäli tietysti harmi, etten pääse kokeilemaan uusia. Sen verran näkyy elämän jälkiä, että sen oliivinvihreän helmen korkeimmalta kohtaa paistaa hiven valkoista väriä eli maali on pinnasta kulunut, muutoin ei mitään merkkejä kulumisesta tai irotamisesta.
Elämän pienet ilot ovat parhaita! Olen erittäin onnellinen tästä hankinnastani ja kävin jo katselemassa uusia saman myyjän sivuilta ebaysta, jos vaikka nämä nykyiset loppuvat ennen kuin kyllästyn niihin ;-)
Haluan vain saattaa koko maailman tietoon, että kyllä nämä kynsikoristeet ovat ihania. Ne pysyvät ja pysyvät, melkein kuin Panu-maali kestää isältä pojalle. Ne Majakasta ostetut kun pysyivät pyhättömän viikon ja irtoilivat miten sattui - herra Kirjoitus esimerkiksi löysi tässä pari päivää sitten kannettavastamme punaisen kynsikristallin ja naureskeli, että olen päättänyt siis ryhtyä tuunamaan kannettavaamme. Minä olin ääreishämmästynyt, kunnes tajusin, että sen on siis täytynyt irrota kynnestäni, kun siivosin, silloinhan niitä katoili useampia ja minä mitään miettimättä liimailin uusia tilalle. Jännityksellä odotan, sitä mistä ne loput kadonneet "timantit" löytyvät.
Nämä nykyiset strassit istuvat kuin täi tervassa- ovat olleet jo pari vuorokautta ja olen elänyt ihan normaalisti, eikä merkkiäkään siitä, että olisivat irtoamassa - ja hyvä niin. Sikäli tietysti harmi, etten pääse kokeilemaan uusia. Sen verran näkyy elämän jälkiä, että sen oliivinvihreän helmen korkeimmalta kohtaa paistaa hiven valkoista väriä eli maali on pinnasta kulunut, muutoin ei mitään merkkejä kulumisesta tai irotamisesta.
Elämän pienet ilot ovat parhaita! Olen erittäin onnellinen tästä hankinnastani ja kävin jo katselemassa uusia saman myyjän sivuilta ebaysta, jos vaikka nämä nykyiset loppuvat ennen kuin kyllästyn niihin ;-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
