Kymppikerhossa

Tiedän, että kymppikerholla yleensä viitataan tiettyyn lentomatkailuun liittyvään oheistapahtumaan, mutta sellaisesta kymppikerhoilusta ei tässä yhteydessä ole kyse. Minun kymppikerhoni viittaa edelleen siihen kymmeneen yhteiseen vuoteen, jotka olemme Herra Kirjoituksen kanssa saaneet yhdessä kujerrella. Kyllä vain, ihan tosiaan kujerrella, sillä kyyhkyset kujertavat ja meitä on useamman kerran tässä viime päivinä kutsuttu kyyhkyläisiksi, joten se lienee ihan paikallaan oleva viittaus.

Herra Kirjoitus muisti minua ruusukimpulla, jossa oli ruusu joka vuodesta. Samanlaisia ruusuja minulla oli käsissäni silloin, kun kävelin alttarille tahtomaan.

Rakkaat sukulaiseni olivat tällänneet meidät myös lehteen, ilmeisen onneksi kovin moni ei ole pongannut meitä sieltä, vaikka ihan kuvan kanssa onnittelut tulivatkin.

Postipoikakin toi muutaman kortin ja jotenkin kummasti niissäkin korostui tuo kujertelu ja kylki kyljessä kyhnyttäminen.

Vuosikymmen rouvailua

Ihan uskomattomalta tuntuu, mutta siitä tosiaan tulee tänä päivänä kokonaiset kymmenen vuotta, kun me herra Kirjoituksen kanssa "tahdoimme toisemme avioksi ottaa". Moni asia on tuossa ajassa muuttunut (ja kovin moni asia ei ole muuttunut; sama asunto, samat työpaikat, samat harrastukset...), mutta yksi tärkeimmistä ei ole muuttunut ja se on rakkaus.

Me lupasimme silloin rakastaa kunnes kuolema erottaa, uskoimme silloin ja uskomme yhä, että meidät on tarkoitettu toisillemme, kulkemaan tätä elon polkua yhdessä. Usein kysymme toisiltamme, mikä meissä on vikana, kun olemme edelleen yhtä rakastuneita kuin silloin joskus. Eikös kaikkien parisuhdeoppikirjojen ja tutkimusten mukaan lemmenhuuman pidä kadota muutamassa vuodessa? Ehkä me olemme sitten se poikkeus, joka vahvistaa säännön, sillä tunnelmat ovat edelleen alla olevan kuvan kaltaiset.

Herra Kirjoituksen tarkistusluettua tekstin hän totesi hukkuvansa hunajaan jo ensimmäisen lauseen puolivälissä, mutta rakastavansa minua silti. Lisäksi hän löysi pupukuvasta kaiken oleellisen: "mä olen tuo vasemman puoleinen, kun se rapsuttaa sun selkää..." Olenkohan kerjännyt rapsutusta pari kertaa liikaa?

Kertyvät kasat

Yritän vakuutella, että olen järjestyksen ihminen ja pidän kotini siistinä niin kuin useimmiten teenkin. Olen kuitenkin huomannut sen, että meillä on ainakin kaksi paikkaa, johon tavaroilla on taipumus kertyä. Ensimmäinen on eteisen lipaston päällä, johon yleensä pistän ne tavarat, jotka joko odottavat poistumista huushollista tai siirtoa vinttiin. Joskus noita poistuvia tavaroita on enemmänkin, toisinaan taas pitäisi tehdä vinttikeikka ja viedä tavarat sinne - ja ylipäänsä hoitaa kumpikin homma mahdollisimman pian, koska muussa tapauksessa pari tavaraa houkuttelee seurakseen niitä vähän lisää ja ennen kuin huomaakaan, on kertyneitä romuja kokonainen kasa.

Sama pätee keittiön pöytään, johon yleensä kertyy ensimmäisenä lehtiä, joita en ihan heti ehdi lukea. Yhdestä lehdestä siirrytään kahteen, siitä viiteen ja ennen kuin huomaakaan, lehtien seuraksi kertyy myös muuta tavaraa. Kuten jotain pientä liimattavaa, yksi munakenno odottamaan ruusuiksi tekemistä ja pari vaatetta, joista pitäisi ommella joku sauma tai muuta vastaavaa.

Myönnän, että yksi syy on liika tavara, mutta myös se, että tietyt jutut pitäisi tehdä heti, eikä jättää odottamaan sitä oikeaa hetkeä. Noiden odottavien lehtien lukemiseen voi mennä kauemman aikaa, mutta ruusujen tekemiseen pari minuuttia, ompelemiseen saman verran eikä liimaaminenkaan vie sen kauempaa aikaa, kun vain kaivaa ne tarvikkeet esiin ja ryhtyy hommiin.

Rutiinit pitävät arjen pyörimässä, ja niiden kehittymiseen vaaditaan aikaa ja toistoja ennen kuin tietyt tapahtumat tosiaan tulevat rutiineiksi. Minun siis pitäänee yrittää opettaa itseni siihen, että kun olen laskemassa kolmatta tavaraa eteisen lipaston päälle tai kerryttämässä viidettä lehtä siihen pinoon, niin otankin itseäni niskasta kiinni ja sen sijaan, että kerryttäisin pinoa tahi kasaa, alankin hoitaa sitä pois päin ja mieluiten heti. Vain sillä tavoin pysyy järjestys huushollissa.

Olkoon siis kesäajan haasteeni rutiinin kehittäminen siihen, etten enää kerrytä kasoja keittiön pöydälle ja eteisen lipaston päälle.

Itsekuripäiväkirja viikko 24

Oloni paranee päivä päivältä, mutta menee varmasti vielä viikkoja ennen kuin kaikki univelat on kuitattu. Pääasia on kuitenkin se, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Tämä näkyy siinäkin, että olen käynyt pyörälenkilläkin pariin kertaan ja pyrkinyt käymään töissäkin muutoin kuin pummimalla kyytiä Herra Kirjoitukselta.

Kaksi lankeemustakin tuli viikolle koottua. Herra Kirjoitus sai minut houkuteltua Heselle maistamaan niiden uusia hottis-hampurilaisia ja olivathan ne ihan hyviä, siellä tosin osasin toimia järkevästi eli ottaa vain pelkän hampurilaisen ja jakaa ne isot ranskalaiset ja juoman Herra Kirjoituksen kanssa. Sitten parin päivän päästä kuolematon ideani poikkeamisesta paikallisella ei-ketju-snägärillä johti siihen, että kävin yöllä tyhjentämässä syömäni aterian ja sisukseni vessan pyttyyn. Elimistöni ei ilmeisesti kestä moista ruokavaliota enää. Kurkku oli oksentamisesta pari päivää sen verran karhea, ettei puhumisestakaan tahtonut tulla mitään - jälkifiilis on "ei koskaan enää". En halua enää koskaan saattaa itseäni tuollaiseen tilanteeseen.

Torstaina nautimme kansallisbaletin kesäkiertuessa, joka poikkesi kaupunkiimme. Viimaisen kylmä päivä kyllä verotti jonkin verran katselunautintoa, mutta ihan uskomaton esitys tuo oli.

Viikonloppun vietimme maalla nurmikon leikkuun ja puutarhan hoidon merkeissä. Mikäs sen kesäisempää.

Rahaa tuli kulutettua kauppaan melkoisesti, ruokaan n. 83€, mutta noista riittää onneksi vielä ensi viikon tarpeisiin (suurin yksittäinen menoerä liki 25€ oli tuonne snägärille, jonka tuotteet päätyivät minun osaltani hukkaan)  apteekkiin 40€ (anemiani vaati jälleen rautatankkausta, hain sekä rautatabletteja että Kreuterblutsaftia useamman kuukauden tarpeiksi) ja vastikkeeseen 135€. Näiden ohella kuittasin sairaalan poliklinikkamaksun, joka aiheutui käynnistä, jolla sain Puhkun, 33€. Lisäksi tuhlasin 10€ lankoihin, joista kuva jäljempänä. Yhteensä yli 300€ kulutus viikossa - huh huh.

Ostin kassillisen, 20 kerää eli n. 850g, lankoja 10€ hinnalla. Noista tummansinisistä suunnittelin puseroa kummipojalle.  Katsotaan nyt saanko koskaan toteutettua sitä.

Muutoin paketissa oli sekalainen kasa yksittäisiä lankakeriä, joista saa yhdet pienet sukat tai raitoja johonkin.

Viikon opetuksena olkoon se, että grilliltä kannattaa pysyä poissa, niin vaakakin kiittää.

Jokakeväinen vaatekriisi ja sen ratkaisu

On se kumma homma, miten talven muuttuminen kevääksi ja kevään kesäksi laukaisee joka vuosi saman reaktion: vaatekriisin. Tänä vuonna siihen ehkä on jonkin verran aihettakin, koska useamman vuoden mittaiseksi venähtäneen vaatteiden ostamisen vähentämisen ja pullataikinamaisen paisumisen seurauksena minulla todellakin on varsin vähän istuvaa päälle pantavaa. Lisätään tähän samaan syssyyn vielä se, että onnistuin pintanukkia siivoillessai tempaisemaan lempipuseroon neljä reikää ennen kuin uskoin että homma täytyy tehdä huolellisemmin ja toisenlaisella alustalla. No, paita odottaa nyt parsimista ja tämän episodin jälkeen on varsin selvää, että edessä on sen toinen ja samalla viimeinen kesä. Voisin läppäistä itseäni ja todeta, tyhmä minä - oliko pakko jatkaa, olisi pitänyt ensimmäisen reiän jälkeen uskoa, että homma ei toimi.

Tosi asia siis on että näytän entistäkin enemmän nukkaiselle, nyppyiselle ja lumppuiselle. Kauppaan en kuitenkaan aio mennä, vaikka virttynyt ja vanunut olemukseni harmittaakin. Ehkä jonain iltana kannattaisi käyttää vaikka tunti siihen, että kaivelisi vaatekaappia sen verran, että tarkistaisi, jos sieltä sittenkin löytyisi joku unohtunut vaatekappale, joka sopisi käyttöön. Eli ei olisi tuulihousut ja mahtuisi päälle.

Minulla on kaksi perustetta siihen, miksi en mene kauppaan. Ensimmäisenä niistä tietenkin se, että aion nyt entistä tarkemmin kiinnittää huomiota älä osta mitään- vuoteni jälkimmäiseen puoliskoon. Toinenkin perustelu on suhteellisen vanha ja paljon nimenomaan tässä blogissa käytetty: kun en osaa pistää tavaraa toisesta päästä pois eli olen jemmaaja, on minun pakko hillitä ostamista.

Vaatteiden kanssa olen törmännyt siihen monen muunkin huomaamaan ongelmaan, että nämä nykyvaatteet nukkaantuvat ja venähtävät tai kutistuvat todella nopeasti huonon näköisiksi - toisaalta ne eivät kuitenkaan kulu riittävän puhki, jotta ne voisi hyvällä omallatunnolla hävittää, vaan ne pyörivät tuollaisina puolikuntoisina ainakin minun vaatekaapissani juuri siksi kun eivät vielä ole riittäävän huonokuntoisia poislaitettaviksi. Minun ongelmani on todellakin sen asian sisäistäminen, että se vaatteeseen käytetty raha meni jo sillä kohtaa, kun sen ostin, ei sillä kohtaa, kun pistän sen kaapista kiertoon.

Kaivelin tosiaan kaappeja ja löysin sieltä 5-6 suhteellisen siistiä t-paitaa, kahdet housut, parit shortsit ja pari hametta, jotka mahtuvat päälle. Niillä siis mennään tämä kesä, lisäksi viileämmillä ilmoilla toimivat ne farkut, jotka ovat olleet käytössä keväälläkin.

Yllättävästi sitä vaan jaksaa

Olen lukenut blogiani tämän vuoden alusta uudelleen, koska minulla ei juuri ole mielikuvaa siitä, mitä kaikkea tänne on tullut kirjoiteltua. Ylen hämmästyneenä olen saanut todeta, että olen saanut alkuvuodesta tehtyä useammat sukat, pitänyt suhteellisen aktiivisesti itsekuripäiväkirjaa, seurannut johonkin asti tuloja ja menojakin.

Olen ylipäänsä yllättynyt siitä, että tekstejä on niin paljon ja että ne suurimmaksi osaksi ovat kohtuullista suomea ja useimmissa on vielä jotain ajatuksen tapaistakin. Yllättävästi sitä sitten vaan ihminen jaksaa, vaikka jälkikäteen ihmetteleekin, että miten kummassa selvisi. Niin kuin minä nyt ihmettelen sitä, että miten minulla on siinä tilanteessa riittänyt virtaa myös kirjoittamiseen ja yhteen ja toiseen tekemiseen. Ilmeisesti totuus on se, että vasta huhtikuun puolessa välissä olen päästänyt tajuntaani sen ajatuksen, että minua tosiaan väsyttää normaalia enemmän tai sitten, kuten tuolloin kirjoitin, univelka alkoi olla saavuttamassa vuoren huipun. En edes uskalla ajatella, missä tilanteessa oltaisiin nyt, jos en olisi saanut Puhkua.

Tokihan se väsyminen on näin jälkikäteen helppo huomata siitä, että en jaksanut panostaa liikuntaan, en jaksanut syödä terveellisesti, en jaksanut täytellä itsekuripäiväkirja taulukoita, mutta paljon pahempikin tilanne olisi voinut olla - olisihan voinut olla, etten olisi jaksanut enää mitään.

Olkoon tämä minulle opiksi ja ojennukseksi sen suhteen, että kun seuraavalla kerralla valitan, etten jaksa enkä selviä, niin kun kerran olen selvinnyt tästä, selviän vastakin. Kyllä sitä vaan kummasti jaksaa.

DIY: tuunaa yölamput

Ostin kolmisen vuotta sitten huuto.netistä pöytälamput, joiden tuunaamisesta kerroin täällä. Lamppukauppa on edelleen yksi paskimmista, mitä olen huuto.net historiani aikana tehnyt. Myyjän mielestä lamput olivat hyvä kuntoiset, vaikka totuus oli jotain muuta. Muistan edelleen sen, miten myyjä olisi ottanut lamput takaisin, jos olisin maksanut myös palautuksen postikulut - minä taas olen edelleen sitä mieltä, että hänen ne olisi kuulunut maksaa ja myös palauttaa rahani. Kun kieltäydyin maksamasta, myyjä kuvitteli paskan muuttuneen kullaksi ja minun sittenkin olevan tyytyväinen... mistä seurasi lisää vääntöä.

Lamput siis jäivät meille, tuunasin ne nopeasti ja taisivat ne hetken olla käytössäkin, mutta eihän niitä oikeasti voi käyttää kuin koristeina, koska varjostimen palosuojamuovi on rikki. Kesäajaksi ne sopivat, kun ei juuri lamppua tarvitse käyttää.

Kun otin lamput käsittelyyn, niissä oli nuo kolme vuotta sitten laittamani luonnonvalkoiset lastunauhat.

Kokeilin ensin yhteen lamppuun maitokahvinruskeaa nauhaa, koska löysin varastoistani sitä vain  yhden rullan. Minulla oli mielikuva, että sitä piti olla varattuna molempiin, mutta en löytänyt sitä mistään siinä vaiheessa, kun sitä olisi tarvittu. Jälkeenpäin sitten löysin jemmoistani toisenkin rullan eli jatkossa näiden lamppujen väri  voi olla myös maitokahvinruskea.

Halusin kuitenkin lamppujen sointuvan tämän hetkisiin verhoihin ja sängynpeitteeseen, joten nykyinen nauhan väri on viininpunainen. Ostin 20 metriä viininpunaista nauhaa ebaysta, jossa se maksoi suunnilleen saman verran kuin metri täkäläisessä kaupassa.  Samaan pakettiin ostin myös luonnonvalkoista satiininauhaa, joten käytännössä minulla on noihin kolmet vaihtonauhat; luonnonvalkoiset, viininpunaiset ja maitokahvinruskeat.

Tuunaus on sarjassamme helppoamkin helpompi eli  nauha on vain kieputettu varjostimen ympärille ja kiinnitetty kaksipuolisella teipillä. Vanhojen nauhojen purkamiseen varjosimista ja uusien laittoon meni tunnin verran. Vähemmällä ajalla olisin päässyt, jos olisin katkaissut nauhan pienempiin paloihin, mutta pidin koko 10 metrin pätkän yhtä mittaisena.

Nyt pohdin sitä, pitäisiko nuo lampunjalat vielä maalata siistimmin. Ne kun eivät ole mikään maalaamisen mestarinäyte. Jos nyt maalaisin nuo, niin ostaisin ilman muuta spraymaalia, jolla saisin aikaan tasaisemman pinnan.