lauantai 19. toukokuuta 2012

200 virkattua ruutua

Netissä surffaillessani näin kirjan, joka oitis herätti mielenkiintoni. Kyseessä oli Jan Eatonin 200 virkattua ruutua. Kun vielä kävi niin onnellisesti, että avasin suuni oikeassa paikassa, sain kirjan työkaveriltani selattavaksi. Vuodatinhan minä tälläkin pettymystäni edellisten kirjahankintojeni yhteydessä, kun jankkimani kirja ei ollutkaan nimensä veroinen. Sen vuoksi olin kovasti iloinen, kun työkaverini tarjosi omaansa minulle luettavaksi - pari läpiselausta osoitti, että kirja oli todella nimensä veroinen.

Malleja ei ehkä ollut ihan 200 erilaista, mutta riittävästi yli 150 kuitenkin, mikä oli huomattavasti enemmän kuin se 10 erilaista siinä edellisessä hankinnassa. Netin Booky.fi-kirjakauppa tarjosi kyseistä kirjaa ilmaisilla toimituskuluilla alle 12e hintaan, joten ihan pakkohan se oli kotiuttaa.

Nyt vaan sitten pitäisi päättää, mitä mallia alan ensinnä kokeilla.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Kosmetiikkaa ja vähän muutakin kotiin


Kuten tuossa aikaisemmin mainitsin, on postipoika ollut kovasti ahkerana ja kantanut kotiimme pakettia jos toistakin ja jos ei pakettia kotiin asti, niin ainakin lapun, jolla paketin sitten voi noutaa postista.

Ensimmäiseksi luettavaksi napsahti Anna-lehden ilmainen näytenumero. Siinä ei ollut mitään mainitseminsen arvoista huonoa, mutta ei myöskään mitään niin hienoa tai erinomaista, joka ansaitsisi tulla mainituksi.


Seuraavaksi luukusta kolisikin sitten kosmetiikkaa.
Head and Shoulders-sarjan miesten hilseshampoon ilmainen näyte osoittautuikin täysikokoiseksi 250 ml pulloksi. Herra Kirjoitus lupasi toimia tuotteen koekaniinina. Lisää tällaisia "tuotenäytteitä" jakoon, kiitos.

Samassa kuvassa mukana myös postin kotiin kiikuttamat arpavoitot. Äiti oli taas ostanut arpoja ja merkinnyt voiton saajaksi minut, siksi posti kantoi nämä voitot meille. Tällä kertaa kaappiemme täytteeksi päätyivät Hullunkuriset perheet korttipeli ja ekovärityskynät.


Myös Dermosilin uuden kuvaston mukana tuli kasa näytteitä. Nekin otettiin kiitollisena vastaan.
Testattavaksi tuli energiapurkkaa, karmamidijalkavoidetta, huulikiiltoa, meikkivoidetta, kesäistä suhkugeeliä, kasvovoidetta ja vartalolle tarkoitettua yövoidetta.


Eläimellistä menoa

Se on sitten tämän laiskotellun lomaviikon viimeinen varsinainen lomapäivä. Kyllä, olen ihan oikeasti lorvinut suurimman osan lomasta - vain maanantaina tein vähän iltatöitä, torstaina olin juhlissa ja siinä välissä ehdin vielä tavata kavereitakin ja tälle illalle olisi tarjolla vielä kipporvaare-kutsut sekä mahdollisesti frisbeegolfia.

Eläimellistä menoa on ollut tarjolla sikäli, että nyt pyörii taustalla Henning Mankelin  Valkoinen naarasleijona ja sitä ennen kuuntelussa oli Leena Lehtolaisen Henkivartija, jonka päähenkilö on Hilja Ilveskero...noita kuunnellessa on sitten tullut heiluteltua puikkoja. Valmistuneita töitä esittelen sitten tarkemmin vähän myöhemmin, kun saan ne kaikki valmiiksi. Kyseessä ovat pikkutyöt, joilla olen ajatellut avustaa joulupukkia.

Nyt keskityn nauttimaan vielä viimeisistä lorvitunneistani ja palaan sitten kiireiseen arkeeni maanantaina kun aloitan töistä, jatkan salilla ja diettiäkin pitäisi jossain vaiheessa pitää. Blogiinkin palaan ehkä taas pian, mutta nyt puukot heilumaan. Ensi torstaina suuntaan Tampereelle ja sieltä voisi tuoda tuliaisina vähän lisää lankaa, kun nyt melkein ajan lankamaailman ohi.

torstai 17. toukokuuta 2012

Hopotus: Punapää


Pääsin mukaan Hopottajien hiusvärikamppanjaan, jossa oli mahdollisuus testata Nautrigin-hiusvärejä.

NATURIGIN-hiusvärit tarjoavat hellävaraisemman ja luonnollisemman vaihtoehdon hiusten värjäämiseen. NATURIGIN-hiusvärisarja pohjautuu ajatukseen siitä, että aito kauneus on luonnollista. Tästä syystä tuotteet on tehty niin luonnollisista ja puhtaista raaka-aineista kuin mahdollista. Tuotteet ovat parabeenittomia ja ammoniakittomia. Ne sisältävät myös Ecosert-sertifioituja ainesosia.

NATURIGIN on hellävarainen tason 3 kestoväri, joka antaa peittävän ja pitkäkestoisen lopputuloksen. Hellävaraisuus perustuu tuotteen sisältämään jojobaan, soijauutteeseen sekä 10 muuhun puhtaaseen luomu-uutteeseen ja öljyyn, jotka suojaavat hiusta värjäyksen aikana sekä lisäävät kiiltoa. NATURIGIN-hiusvärit peittävät harmaat hiukset 100 %:sesti. Saatavilla on 14 luonnollisen kaunista sävyä. NATURIGIN-sarja on suunniteltu erityisesti hennolle skandinaaviselle hiustyypille. Tuotteissa on mieto tuoksu, eikä niitä ole testattu eläinkokeilla.

Testattavan värin sävyn sai valita kartan 14 sävystä. Minulle testaukseen päätyi sävy 7.55. medium blonde deep red. Väri näyttää värikartalla varsin voimakkaan punaiselta ja vähän jännitinkin lopputulosta sikäli, että tuleeko siitä sittenkin ihan liian punainen. Haaveissani kun oli sellainen enemmän kuparin kuin kirkkaanpunaisen sävy.

Tuote oli varsin helppo käyttää, ei valunut, ei sotannut ja suostui lähtemään pois sekä naamasta että kaakeleista ilman suurempia irvistyksiä. Tuoksu oli varsin mielyttävä, ei yhtään sellainen pistävän ammoniakkinen kuin monissa hiusväreissä. Vaahtoava hoitoaine tuoksui minusta raikkaasti kesältä ja koivulta ja oli sellainen hassu yllätys, koska ohjeissa ei varsinaisesti sanottu, että hoitoaine vaahtoaa kuin shampoo konsanaan.

Värjäystuloksen tarkisti ammattikampaaja, joka leikkasi hiukseni värjäyksen jälkeen ja kehui sekä väriä että värjäystulosta. Lopputulema oli, että väri todellakin oli sellainen enemmän tummaan kupariin vivahtava kuin kirkkaanpunainen. Tästä osa toki johtuu siitä, että edellinen hiusvärini oli tummahko ruskea ja sävyn värikartta siinä purkin päällä kyllä vihjaisi selkeästi, että tummaan pohjaan väri ei ole kovin kirkkaan punainen.

Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat eli kyllä se punaisempi on kuin ennen ja kiiltää ihan mielettömästi (kuva on otettu illalla, jolloin aurinko ei osu hiuksiin ja silti näyttävät kiiltäviltä, auringossa suorastaan säkenöivät):


Kieltäydyn tunnustamasta, että minulla olisi harmata karvoja, mutta maantienvärisen juurikasvun tämä peitti paremmin kuin hyvin eli olen taipuvainen uskomaan siihen, että harmatkin peittyvät värin avulla tarvittaessa.


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Ikuisuusprojekti



Koska olen hätäinen ihminen, on useamman kuukauden aikana hitaasti valmistunut projekti minulle ihan sama kuin ikuisuusprojekti. Hupaisinta on se, että se on ollut valmis jo ainakin kolme viikkoa, mutta en vaan ole ehtinyt "kuittaamaan" sitä valmistuneeksi.

Kyseessä on tietenkin se harmaa huitula eli silkki-villalangasta neulomani saumaton kääntöpaita. Kyseisen neuleen ideahan oli se, että siinä ei ole yhtään saumaa, vaan miehusta ja kaulus ovat yhtä osaa ja hihat on neulottu nostelemalla ne päätetyistä silmukoista. Neuletta voi siis käyttää niin, että se on lyhyt ja leveämpi ja siinä on massiivinen savupiippukaulus, joka taipuu myös hupuksi tai sitten niin, että pusero-osa on pidempi ja kapeampi ja kaulus sitten hiukan vähemmän massiivinen, mutta kuitenkin samaa savupiippumallia. Hihat ovat aavistuksen pussittavaa täyspitkää mallia.

Kuvasta ehkä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, millaisesta neuleesta on kyse.

Edellisen postauksen nauhat liittyvät nimenomaan tähän puseroon. Se on ihan sinälläänkin käyttökelpoinen peruspusero, mutta vähän ekstaa ja vaihtelua saadaan noista nauhoista. Niiden avulla voi kiinnittää hihat lyhyemmiksi; varmistella, ettei kauluksesta vilku mitään ylimääräistä ja koristella myös puseron helman.

Seuraavista kuvista näkee ehkä vähän ideaa siitä, miten olen ajatellut nauhoja käyttää. Värejä on monta juuri siksi, että eri värinen nauha tekee erilaisen neuleen. Kuvissa esillä vain yksi värivaihtoehto.



tiistai 15. toukokuuta 2012

Nauhakarnevaalit

Jossain vaiheessa kerroinkin, että olen hankkinut vielä vähän lisää puikkoja ebaystä. Siitä on jo jonkin verran aikaa, kun viimeisin  hankintani eli 120cm pituiset bambupuikot kotiutuivat. Jotenkin vaan aika ei ole riittänyt niiden esittelyyn. Tässä ne sitten vihdoin ovat, jossain vaiheessa täytyy vielä tehdä vertailu toiseen jo hankkimaani settiin ja pistää ylimääräiset myyntiin.

Samalla kun ikuisuusprojektini on edennyt (se on itse asiassa jo valmis, mutta siitä myöhemmin lisää), olen saanut uusia ideoita sen kaunistamiseksi. Näihin ideoihin liittyvät olennaisesti kapeat satiininauhat. Periaatteessa yksi väri olisi riittänyt, mutta enhän minä olisi minä, jos näin olisi ollut. Kun kerran hankitaan niin hankitaan sitten krossissa.

Ensin tuli vaalea vedenvihreä, tuo joka on samassa kuvassa puikkojen kanssa, ja sen jälkeen kasa muita. Kaikki huuto.netistä ja koko satsin hinta hiukan reilu kymmenen euroa. Samaan kauppaan sitten ilmestyi myös kasa helmiäisnappeja. Niiden käyttöön minulla ei vielä ole mitään erityistä ideaa, mutta nauhojen suhteen esittelen suunnitelmiani myöhemmin.


maanantai 14. toukokuuta 2012

Mallin testaus



Taannoisella Helsingin reisulla, josta tuli kirjoitettua jo yksi juttu ihmisten pukeutumistyylistä, meille jäi ihan reilun tunnin verran aikaa kierrellä kaupoissa. Hankinnat jäivät olemattomiin, mutta jotain sentään jäi käteen. Nimittäin Indiskasta "käyttöön lainattu" neulemalli, siellä se oli ihanassa valkoisessa kesäkäyttöön tarkoitetussa puuvillaneuleessa.

Kovassa kiireessä vilkaisin mallia vain pikaisesti, joten kotona sitten täytyi tehdä tarkempi testaus aiheesta. Mikäpä sen parempi testausmateriaali kuin langanjämät ja niistä värkätyt sukat. Sukkien varret ja terät ovat eri pitsikuviota, koska ensimmäinen malli ei ollut ihan se, jonka indiskassa näin. Toinen yritelmä eli sukkien terät osui sitten jo paremmin kohdalleen.

Materiaalina tosiaan jämä seiskaveikat ja olen ensimmäisenä valmis myöntämään, että raidallinen pohja ei tee pitsikuviolle oikeutta. Kyllä tähän kuvioon pitäisi olla yksivärinen lanka ja napakahko neule.

Kuvio on siis yksinkertaisista yksinkertaisin, jota voi varioida useammalla tapaa. Tässä esitellään nyt sitten kaikki kolme eri vaihtoehtoa. Kyseinen mallikerta koostuu neljästä silmukasta ja vaihtelevasta määrästä mallikertoja.

Ensimmäinen vaihtoehto:  1 krs. *neulotaan kaksi oikein, nostetaan lanka puikolle, neulotaan kaksi yhteen*. Toistetaan koko kerroksen mitta. 2. krs. neulotaan kaksi oikein, kudotaan kaksi yhteen nostetaan lanka puikolle*

Toinen vaihtoehto: 1. krs. 1 krs. *neulotaan kaksi oikein, nostetaan lanka puikolle, neulotaan kaksi yhteen*. Toistetaan koko kerroksen mitta. 2. krs.neulotaan koko kerros oikein. 3krs.* neulotaan kaksi oikein, kudotaan kaksi yhteen nostetaan lanka puikolle*

Kolmas vaihtoehto (joka siis on se Indiskassa näkemäni neuleen oikea malli): 1 krs. *neulotaan kaksi oikein, nostetaan lanka puikolle, neulotaan kaksi nurin  yhteen*. Toistetaan koko kerroksen mitta. 2. krs. * neulotaan kaksi oikein, neulotaan kaksi nurin yhteen, nostetaan lanka puikolle*.

Sukista tuli sitten tämän näköiset. Malli tosiaan on varsinainen vipu ja viritys. Ylimmäinen kuva on varresta ja siihen on käytetty tuota mallineuletta kaksi.

Terän mallineule on kolmosta ja siitä tuli tämän näköinen ja näyttää tosiaan paremmalta jossain muussa kuin villasukassa.