liikennekäyttäytyminen

Rakas puolisoni väittää, että kunnostaudun hyvinkin usein liikenteessä kyseenalaisella tavalla. Tällä hän ei suinkaan tarkoita ylinopeutta, sillä suhteellisen painavaan kolmekutosen kaasujalkaani hän on jo tottunut ja johtaa silti edelleen ylinopeussakkotilastoamme 2-1. (Sivuhuomautuksena todettakoon, että tämä on siis kautta aikojen tilasto. Kun meillä on ollut ajokortit yhteensä yli 30 vuotta, niin sakkoja tulee keskimääräisesti yksi kymmeneen vuoteen). Se, mitä puolisoni tarkoittaa liikenteessä kunnostautumisella voitaisiin kuvata myös termillä "maantieraivo", lavea sanaisemmin ilmaistuna (lainauksia Herra Kirjoituksen kommenteissa) autossa on kabiini täynnä hosuvia nyrkkejä ja heiluvia keskisormia. Enhän minä sille mitään voi, jos tietyt autoilijat eivät osaa liikennesääntöjä ja ajavat kuin pellossa, mitä itse en koskaan tee;-) , sillä peltokulkuneuo on traktori, täytyyhän minun jotenkin päästä kertomaan pohojalaisella mallilla, että "moon oikias ja soot vääräs".

Olen ihan tosissani pyrkinyt siistimään käytöstäni ja keskisormen heiluttelun sijasta nykyään kiroilen itsekseni näitä tumpeloita. Mopoautot ovat erityisen usein kiroiluni kohteena, sillä niiden kuljettajat kuvittelevat sekä hallitsevansa liikennesäännöt että omistavansa Euroopan, eikä kumpikaan ole totta. Jos minulta kysyttäisiin, niin moisen härvelin rattiin pääsemiseksi pitäisi kyllä olla pakollinen autokoulu siis jotain muutakin kuin jokin olematon teoriakoe, joka on vielä laadittu niin, että veikkaamalla voit voittaa. Väistämisvelvollisuuksista ja etuajooikeuksista suurimmalla osalla noista kuskeista ei ole hajuakaan, esimerkiksi sellainen asia, ettei suojatien eteen pysähtynyttä autoa saa ohittaa pysähtymättä, on ihan hukassa, nimimerkillä muutaman kerran melkein mopoauton alle jäänyt.

Eilen kuitenkin sain tuta esimerkin voiman niin konkreettisesti, että yritän jatkossakin olla kiltimpi. Tulin pahimpaan ruuhka-aikaan yhteen kotikaupunkini pahimmista ruuhkaristeyksistä eli autoja oli täkäläisen mittakaavan mukaan liikkeellä runsaasti. Kyseiseen pääkatuun liittyy oikealta tie, josta liikenne tulee kolmion takaa eli ei mitään mahdollisuutta päästä etenemään ilman pitkää odotusta tai toisten joustavuutta ruuhka-aikana. Muutama auto ennen minua pari autoilijaa päästikin yhden auton kerrallaan tuolta oikean puolen jonosta, joka oli venynyt jo kymmenen auton mittaiseksi. Niinpä minäkin sitten omalla vuorollani päästin erään nuoren miehen eteeni ja sain palkaksi ystävällisen hymyn- eleeni siis huomattiin. Hauskinta oli seurata peräpeilistä, miten useampi auto minun jälkeeni toimi samoin ja liikenne sujui kohtuullisen ripeästi ainakin siihen asti, mitä peruutuspeilistä pystyin seuraamaan.

Täytyy toivoa, että jossain kohtaa omallekin kohdalleni tulee vastaava tilanne ja joku päästää minut eteen. Erityisesti toivon sen tapahtuvan silloin kun pyörällä yritän polkea kaatosateessa töihin tai kotiin. On uskomatonta, miten autoilijat silloin painavat kaasua, kun näkevät toisen olevan pyörän kanssa liikkeellä ja tulossa suojatielle, eikö sillä kohtaa pitäisi ajatella, että itsellä on sentään katto päällä ja kuivaa sisällä, kun se pyöräilijä painaa märkänä vesisateessa. Tuntuu, vaan, että useimmat täällä päin etsivät vielä sen reitin, josta eniten saa vettä räiskittyä pyöräilijän päälle ja ajattelevat, että ei sillä ole väliä, kastuu se kuitenkin. Ja tässä kohtaa lupaan edelleen näyttää keskaria, jos joku edes puoliksi tahallaan ajaa lammikosta ja kastelee minut pyörän kanssa liikkuessani.

Lisäksi harkitsen edelleen vakavasti ehdotaa törppöpalstaa paikalliseen isoon sanomalehteen. Tälle palstalle voisi kirjoittaa tilanneselostuksen ja laittaa rekisterinumeron ja/tai hyvän kuvauksen kera ilmi ne autoilijat, pyöräilijät ja jalankulkijat, jotka töpeksivät liikenteessä. Lukijat voisivat sitten äänestää kenestä tehdään viikon törppö... Eikä muuten kestäisi varmaan kuin viikon, jos sitäkään kun voittaisin itse tuon tittelin...

kynsikriisi

Minä elän keskellä kriisiä, ensimmäisenä kriisin aiheena on se, että haluaisin uuden pään, vanha alkaa lahota. Liekö lahoamiseen syy tämän aivoja hautovan karvakasan paksuudessa ja vielä vähän lisää paksuutta siihen haluaisin = tahtoo hiuspidennyksen, omat ei pisaa, kun niitä on liian vähän. Mutta entä tämän lahoamisen seuraukset: tänä aamuna kävi näet niin, että minun piti tänne harrastustyöpaikkaan tullessani ottaa mukaani kynsilakka ja aamun lehti. Molemmat unohdin. Lisäksi olen tällä viikolla kadottanut sen äidin varta vasten minulle tekemän ja kirjaileman kännykkäkotelon - ja sekin harmittaa suunnattomasti. Pääni siis alkaa olla siinä kunnossa, että se pitäisi pistää vaihtoon ja pian.

Kynsikriisiä taas aiheuttaa se, että haluaisin uudet kynnet. Minulla on monta kivaa ideaa siitä, miten kynsikristalleja voisi hyödyntää tai tarroja laittaa tai tai tai. Kynnet pahukset vaan ovat edelleen niin kamalassa kunnossa, ettei toivoakaan mistään hörhellyksistä vielä pitkään aikaan.

Onneksi kynnet ovat sentään kasvaneet hivenen, lomaviikon jättisiivouksen jälkeen ne olivat kyllä sellainen näky, etten soisi sitä pahimmalle vihamiehelleni. Käsiä särki ja kynnet tosiaan tuntuivat irtoavan kiinnityskohdistaan, kynsinauhat olivat osin kuivaa korppua, osin veristä mössöä ja kynnet repeilleet ja lohkeilleet niin syvältä, että häijyä teki. Nyt ne sentään ovat kasvaneet niin, että useimmat ulottuvat jo lihan ulkopuolelle. Pitkään aikaan niistä ei kuitenkaan tule pitkiä ja kauniita, sillä niissä on edelleen vikaa, vikaa, vikaa...

Kynsiäni tuijotellessani kuvittelen, että niissä olisi noin yksi kolmasosa vaurioitunutta ja loput tervettä. Suunnilleen saman verran on kynsilakan värjäämää osaa kynnessä - olisi pitänyt ostaa aluslakka jo vuosia sitten. Minusta aluslakan käytön jälkeen värjäymiä ei ole tullut, ei ainakaan vastaavassa määrin kuin ennen sen käyttöönottoa.

Lisäkriisin paikka on se, että minulla on Oriflamen hyvä kynnenkovettaja, joka on tosiaan tehokas ja auttaa kynsien lohkeamiseen ja liuskottumiseen. Siinä on vain se ongelma, että se värjää kynnet keltaisiksi ja sitä taas en tässä tilanteessa halua, kun ei oikein voi vetää värillistä kynsilakkaa kellastumien päälle, sillä se kiinnittäisi kaikkien huomion töppökynsiini. Keltaisia kynsiä ei kuitenkaan voi myöskään pitää ilman tuota värilakkaa, koska sitten se ainakin kiinittää kaikkien huomion ja näyttää lisäksi ihan mielettömän epäsiistiltä. Minulla on silloin yleensä spurgumainen olo ja lisäksi pohdin jatkuvasti, että paljonkohan ihmiset ajattelevat minun polttavan, kun on kädet sellaisessa kunnossa.

Yhtään huippuratkaisua tuohon ongelmaani en ole keksinyt eli ideoita otetaan vastaan. Keskitason ongelman ratkaisukeinona toimii se, että lakkaan kynnet Y.R:n kynnenkovettajalla, joka ei ole lainkaan yhtä tehokas kuin Oriflamen vastaava, mutta ei myöskään kellastuta kynsiä yhtä paljon kuin OF-tuote. Yritän tällä kertaa tyytyä ihan vain kirkkaaseen kovikelakkaan ilman mitään koristeita ja uskottelen itselleni, että jos olen kiltti tyttö ja jaksan vielä pari viikkoa näitä mitään sanomattomia kynsiä, ne kasvavat sen verran, että voin tehdä niistä oikein kivat.

Liikuntaa ja ylitöitä

Takana on lyhyt kymmenen (10) tunnin työpäivä, joten ajatukset ovat myös sitten sitä samaa tasoa. Yhtä hyvin tosin kirjoituksen nimi voisi tällä kerralla olla "miljoona, miljoona asiaa" tai ainakin sellainen tunne minulla on, että noin sen verran asioita on kesken.

Aloitan kuitenkin eilisestä jumpasta, joka oli todella tehokasta ja mukavaa. Jopa niin mukavaa, että kieltäydyin tekemästä kahta ylityövuoroa sen takia, tarjolla olisi ollut kaksi maanantai iltaa (ensi maanantai ja seuraava) ja juuri kun olin kirjoittamassa nimeäni niiden kohdalle, muistin jumpan ja päätin olla tekemättä niitä. Se on todella paljon se, melkein missä muussa tilanteessa tahansa olisin ilman muuta ottanut vuorot ja jättänyt jumpan tai muun väliin. Ilmeisesti jumppa sai aivonikin vapisemaan, kun näin toimin. Lihaksistossa se ainakin tuntui, sillä ennen venyttelyn alkua tuntui, että kaikki lihakseni vapisivat, nykivät ja värisivät. Tänä aamuna ei kuitenkaan tuntunut mitenkään erityisen kipeältä mistään eli ilmeisesti hyvät venyttelyt todella toimivat.

Tänään vietän koti-iltaa pitkästä aikaa ja viimeistä kertaa pitkään aikaan, sillä edessä (ja takana) on kohtuullisen kiireinen viikko. Työtunteja tälle viikolle kertyy vaatimattomat 67 eli ei siinä paljon ehditä kotona olla, tosin töitä on seitsemänä päivänä viikossa eli ei se ihan mahdotonta määrää päivää päälle tee. Sen vuoksi tämä ilta on käytettävä sitäkin tehokkaammin. Tiskit odottavat tiskaamista ja pyykit parsimista, pesukone pyörittää pyykkiä ja hiukset ovat kuivumassa, blogiakin yritän kirjoittaa ja toista lukea...

Hiuksista kävin itseni kanssa pitkän ja hartaan taistelun ja lopulta Herra Kirjoitus voitti eli kävin viikonloppuna parturissa ja tulin takaisin hiukset edelleen pitkinä - tosin uudella vanhalla värillä varustettuna. Päälinen on vaalea, vieläkin vaaleampi kuin edellinen ja alaosa tumma suklaanruskea. Voin siis tarpeentullen olla brunette tai blondi ja vedota aina siihen.

Nuo alla olevat unelmat palautin sitten tänään sydän verta vuotaen, sillä ne eivät olleet sopivat. Olivat mokomat niin matalaa mallia, että kun sain ne tungettua jalkaani, en saanut enää vetoketjua kiinni. Eivät siis muuttaneet meille, elän toivossa, että löydän jostain lähes näiden punaisten unelmien kaltaiset ja sopivat kengät.
Töiden jälkeen sovin treffit herra Kirjoituksen kanssa kaupungille - sellaisella tasolla alkaa olla tämän meidän aviolelämämme, että treffaamme toisiamme kaupungilla. Kävimme näet hakemassa jotain pientä muistaaksemme herra Kirjoituksen siskoa ja hänen avokkiaan kihlautumisen johdosta. Kihloja on tosin vaihdettu jo tovi sitten, mutta nyt vasta meidät on kutsuttu kaffeelle heidän luokseen, mikä antaa hyvän tilaisuuden pienen lahjan antamiseen. Tällä 20 minuutin kaupunkikierroksella huomasin, että joku oli taas ripustanut Donna Doriksen ikkunaan jotain juuri sellaista, jonka ehdottomasti haluaisin (noissa ikkunoissa on yleensä aina jotain sellaista, jota haluaisin, mutta tähän asti olen onnistunut välttämään kiusauksen ja ollut poikkeamatta kauppaan). Tällä kertaa himoni kohteena oli aivan ihanan vihreä laukku, juuri samanvärinen kuin vihreät lemppari silmälasini. Samalla ikkunalla oli kyllä myös erittäin mielenkiintoinen koiranmuotoinen laukku, tuohon vihreään laukkuun sopiva vyö ja helmet. Viereisellä ikkunalla oli viininpunaiset nilkkurit ja niihin sopiva laukku - ja ne ovat se syy, joka todennäköisesti ajaa minut pikapuoleen poikkeamaan liikkeessä ja pahimmillaan käy niin, että tulen kahden laukun ja yksien kenkien kanssa takaisin.

Onneksi tämä blogi mahdollistaa tällaisen välipuuhastelun, sillä hoidin tässä välillä muutaman asian: kävin virittelemässä lyhdyn ja kynttilän parvekkeelle (sillä nyt on jo iltaisin riittävän pimeää kynttilöitä varten), tiskasin, järjestelin huushollin siistiksi, hoidin parsimukset ja ladoin pyykin kopaan odottamaan kuivumaan vientiä, niin lisäksi lukaisin Nelliinan blogin ja sain taas kirppiskärpäsen, että joku voi löytää kirppikseltä kaikkea noin kivaa. Sen lisäksi törsäsin huutiksessa kolme euroa yhteen meikkipakettiin (kolme pientä hajuvettä, kaksi luomiväriä, rajaus, 6 minihuulipunaa, kynsitarroja ranskalaiseen manikyyriin), siis kolme euroa postikuluineen. En millään jaksa kirjoittaa valokuvien saatteeksi kirjettä (viimeinen asia päivän työlistaltani kunhan pyykit on viety kuivumaan), minun pitäisi lähettää kuvat sedälle ja hänen vaimolleen, ilman kirjettä en voi lähettää ja juuri nyt en jaksa kirjoittaa eli jääköön odottamaan huomista tai ylihuomista...

Rääsyläinen part 2

Tänä viikonloppuna sitten viirasi sen verran pahasti, että otin (tuota otatin) kuvatkin muotipostaustani varten. Mitään uutta ei valitettavasti ole tarjolla, sillä äiti oli pyöräyttänyt parin viikon takaiset työvaatteet pesukoneessa ja ne samat olivat jälleen käytössä. Rääsyläinen vol. 1 on nyt sitten höystetty kuvilla.

Tähän on ihan pakko liittää vielä tämän viikon mainoskuva, tässä on sitä jotain. Herra Kirjoitus sanoo, että se muistuttaa epäilyttävästi minua:



Mitä mieltä olette?

Meikkausta julkisilla paikoilla

Aihe hiipi jotenkin kummasti mieleeni, kun perjantai-aamun kiiressä lähdin ilman maalin hiventäkään liikkelle. Tämä valitettavasti kuuluu tyypillisesti maallelähtö perjantaiden maailmaan, en useinkaan jaksa laittaa kaikkea valmiiksi jo torstaina illalla tai olen silloin myöhään töissä tai jokin muu (teko)syy estää minua valmistautumasta seuraavana päivänä töiden jälkeen tapahtuvaan maalle lähtöön. Niinpä sitten aamulla yritän hirveässä kiireessä hoitaa kaikki mahdolliset asiat valmiiksi, muistaa pakata kaiken oleellisen ja niin edelleen. Useimmiten sitten käy niin, että kaiken tai lähes kaiken muun ehdin saada valmiiksi, mutta oman naaman kohdalla aika loppuu. Lisäongelmaa tuossa liikkeelle lähdössä aiheuttaa neuroosi, jonka mukaan kodin pitää olla siisti kun sinne palaa tai jos ei palaakaan, niin sitä suuremmalla syyllä sitten. Niinpä minä tänä perjantai aamuna vielä viimeiseksi työkseni tiskasin tiskit ja istutin onnenbambun sille hankkimaani uuteen taikamultaan (tästä voisin vaikka kirjoittaa uuden kirjoituksen, niin ihana tuo löytö minusta on), kun en voinut jättää multaa odottamaan Ultima Thule- kannuun, jottei se vain värjää kannua. Multa on niin uutta, etten voinut olla 100% varma asiasta.

Tällä kertaa sade ja hämäryys toimivat hyvinä tekosyinä ja kun vielä kiskoin päälle hupullisen takin, jonka huppu ulottui melkein peittämään kasvot, uskoin olevani suojassa, varsinkin kun liikuin autolla, jossa on värilliset ikkunat eli sisään näkee huonommin kuin kirkkaista ikkunoista. Jotenkin meikittä liikkuminen sai olon tuntumaan alastomalta.

Pakko minun on silti myöntää, että vierastan meikkaamista julkisilla paikoilla ja julkisissa kulkuvälineissä. En missään tapauksessa voisi kuvitella meikkaavani samalla kun itse ajan, pari kertaa on käynyt niin, että on ollut ihan välttämätön pakko tehdä hätämeikki autossa herra Kirjoituksen ajaessa, eikä se oli mitään kivaa puuhaa se. Julkisilla kulkuvälineillä liikun muutoinkin niin harvoin, että sitä ei oikein voi tähän esiin nostaa, sillä pääsääntöiset kulkuvälineeni ovat polkupyörä, oma auto ja omat jalat, ja missään näistä meikkaaminen ei oikein onnistu.

Se, mitä julkisesti teen, on huulipunan tai -kiillon lisääminen(tämä ihan ok esim. ravintolassa, en edes osaa huomioida asiaa, käy niin luonnostaan) tai sateen/lumen aiheuttamien valumien/karisemien pikainen korjaaminen = poispyyhkiminen (en tee niin mielellään, mutta mieluummin korjaan, kuin olen panda), mutta se, että tekisin meikin alusta asti, niin kiitos ei. Sellainen puolijulkinen paikka kuin työpaikan pukuhuone, on vielä ihan ok, siellä minä perjantaisenkin meikkini tein, mutta silti toivon aina, ettei kukaan muu ilmestyisi häiritsemään meikin tekoani. Tämän hartaan toiveen olen lisännyt erityisesti sen jälkeen, kun olen ryhtynyt laittamaan meikkivoiteen sormin. Tähän muutokseen on montakin syytä, ensimmäisenä se, että aloin epäilemään meikkisienten hygieniaa (yksi niitä harvoja meikkijuttuja, jota en jaksanut joka meikkauksen jälkeen puhdistaa) , toiseksi hävikki eli meikkisieneen uppoavan meikin määrä on melkoinen, kolmas syy on se, että nyt käyttämäni Lumenen meikkivoide levittyy paremmin käsin kuin sienellä ja neljäntenä vielä se, että unohdin tässä taannoin ostaa meikkisieniä eli tyhjästä on paha nyhjästä.

Jos joku siis meikkaa julkisesti, esimerkiksi ruuhkabussissa tai junassa ja minä satun olemaan katseluetäisyydellä, on sitten ihan itse aiheutettua, jos tuijotan. Ihan varmaan katselen, koska a) olen utelias näkemään onnistuuko meikin teko ko. paikassa ja b) kalastan itselleni kaikki mahdolliset tekniikkavinkit. Ihailen ihmisiä, jotka onnistuvat tuossa, mutta kuten jo noin sadannen kerran todettu: ei ole mun juttu. Meitä on tässä asiassa yhtä monta mieltä kuin on miestäkin, jos jotakuta juttu kiinnostaa, niin lisäinfoa löytyy täältä ja täältä.

Mikä tuossa sitten mättää? Ensimmäiseksi se, etten halua kenenkään tuollaisessa paikassa näkevän minua meikittä. Toiseksi se, etten halua itselleni tehtävän sitä, mitä muille teen eli tuijottavan ja vahtivan meikinteon etenemistä. Kolmas asia on hygienia, miten voin estää sen, ettei vieruskaveri tai lähellä istuvat köhi kaikkia pöpöjään avonaisiin meikkeihini ja sitten minä vedän ne naamaani. Meikkejä kun ei voi ottaa suljetuista pakkauksista ja esim. puuteri tai ripsiväri on melkoinen bakteeripesä.

Tähän asti meikkisieni on ollut se akilleen kantapääni, sitä en ole pessyt läheskään joka kerta meikkiä levittäessäni, mutta en missään tapauksessa voisi kuvitella päästäväni esim. ripsentaivuttimiani tällaiseen kuntoon. Siveltimetkin pesen noin kerran kuussa, puuterivipan samoin - eli sitäkin pitäisi lisätä, kerta viikkoon olisi ehkä sopivampi ajoitus. Vaikka olenkin ihan rehellisesti sanottuna nuuka, niin meikkejä kyllä olen hävittänyt ja hävitän, jos tuntuvat epäilyttäviltä, sillä niissä suoritetulla nuukailulla voi olla kalliit ja kauaskantoiset seuraukset vrt. ihotautilääkäri, lääkkeet, naamari, joka täytyy hankkia peittämään tulehtunut naama hoidon ajaksi tai loppuelämäksi jne. Puhumattakaan siitä julkisesta häpeästä, kun naama on kuin naapurin naurispelto. Muutama roskiin heitetty tuubi tai purnukka on loppujen lopuksi aika pieni hinta siitä, että kasvot ja iho pysyvät kunnossa. Ja ei, en todellakaan itse ole kokenut mitään vanhojen meikkien aiheuttamia ihotulehduksia, mutta tiedän niitäkin ihmisillä olleen.

Pyrin olemaan meikkieni kanssa yhtä huolellinen kuin muunkin elämäni kanssa, ne eivät esim. loju irtonaisina käsilaukkuni pohjalla kuin harvoissa poikkeustapauksissa, vaan kulkevat omassa pussukassaan, joka sekin pestään ja vaihdetaan aika ajoin. Kyniä, joissa ei ole tulppia, en koskaan kuljeta mukanani ja tietenkin säästän varakorkkeja loppuun käytetyistä kynistä, jotta on mistä ottaa, jos jostain kynästä hajoaa korkki. Minulla on oma tyylini myös ripsivärien suhteen, omistan niitä viisi tai kymmenen, en ole ihan varma, mutta niistä on käytössä korkeintaan kolme kerralla. Yksi tai kaksi (yleensä yksi) arkikäytössä (esim. ruskea ja musta, musta&vihreä jne) ja yksi parempi (ja kalliimpi) juhla- ja edustuskäyttössä ja muut ovat avaamattomia, jotta säilyvät hygieenisinä. Käytän yhtä ripsaria maksimissaan sen 6kk, mitä valmistajat suosittelevat. Merkkaan tussilla putkiloon, milloin avattu ja vaihdan 6 kk kuluttua, yleensä silloin käy niin, että ostan uuden paremman ripsarin ja otan tuon vanhan paremman arkikäyttöön. Tässä kohtaa on kyllä pakko tunnustaa, että kulutan ripsiväriä sen verran runsaasti, että useimmat loppuvat tai alkavat rapista jo ennen puolta vuotta. Siksi noita arkivärejä on varastossa enemmän, koska suhde on se, että yhtä juhlaväriä kohti kuluu kaksi tai kolme arkiväriä, jos ajatellaan tässä vielä, että juhlavärin käyttöaika joustaa hieman tuosta puolesta vuodesta. Myönnän heti, ettei se ole järkevää, koska yhtä lailla ne pöpöt niissä purtiloissa kasvavat veti niitä sitten naamaan kerran viikossa tai joka päivä.

Miten sitten toimin siinä tilanteessa, jos olen hankkinut ripsivärin, joka ei tunnu hyvältä sitä kerran käytettyäni? En aikanaan pistä sitä myyntiin huuto.nettiin - ripsivärejä en osta enkä myy käytettyinä ja ihmetyttää ihmiset, jotka niin tekevät. Käyttämättömiä toki voin ostaa ja tarpeen tullen myydäkin, mutta käytettyjä en. Eli roskiin menee se ripsiväri, josta en pidä, tosin yleensä yritän sietää sitä vähintään kuukauden, mikäli kyse ei ole siitä, että tuote aiheuttaisi iho-ongelmia tms. vakavaa, jotta tappiot tulisivat minimoitua. Luomiväri käytettynä tai huulipuna, menettelee ja on ok, sillä pinnat saa puhdistettua, mutta kuten jo todettu ripsiväri on vähän toinen juttu...

Mites minä tallaisen hurskastelun ja moraalisaarnaamisen tielle lipesin, kun tarkoitus oli kirjoittaa meikkaamisesta julkisilla paikoilla. Ilmeisesti kaikki oleellinen aiheesta tuli sanottua, kun kerran mentiin jo ihan naapurin tontille. Lopettakaamme siis tällä erää, vaikka näihin aiheisiin varmaan palataan vielä.

Muokkausta

Syksy on selvästi saanut pienissä harmaissa soluissani jonkin osan nyrjähtämään pahasti raiteiltaan. On tapahtunut jotain sellaista, mitä ei ole nähty sitten hamojen opiskeluvuosieni ja niistä on sentään pitkä pitkä aika.

Minä olen ilmoittaunut jumppaan ja nuukana ihmisenä, koska kyse on maksullisesta harrastuksesta, aion olla mukana aina kun se vain mitenkään on mahdollista, sillä kysessä on lukukausimaksullinen juttu. Ja jotta olisin tavoilleni uskollisesti ylimitoitetun liitoitteleva tässäkin kohtaa- jumppia ei ole yksi vaan kaksi.

Tiistaisin meillä on työkaverien kanssa oma jumppa, sellainen tunnin rykäisy kaikenlaista sekalaista. Tarjolla on bacea, spinningiä ja gymstick-jumppaa. Näistä viimeisin on ehdoton suosikkini. Meillä oli vastaavanlainen ryhmä jo viime keväänä ja kivaa oli. Keskisuuren kädenväännön tosin jouduin asiasta käymään, sillä jumppaa järjestänyt henkilö olisi halunnut sen maanantaiksi maksoi mitä maksoi (olisi ilmeisesti sopinut hänen aikatauluihinsa parhaiten niin) ja minulle ei maanantai sattuneesta syystä käynyt. Onneksi porukasta löytyi useampi muukuin "ei maanantai"- ihminen, eikä yhtään "ihan pakosta maanantai"-ihmistä, niin jumppa on sitten tiistaina ja maanantain noin pyhittää jollekin muulle.

Maanantaisin minä näet osallistun työväenopiston naisten kuntocokctailiin. Luvassa on ensi maanantaista alkaen puolitoistatuntia jumppaa, voipi olla aika tappava annos, mutta kun esitteessä lupasivat sen sopivan kaikienikäsille ja -kokoisille naisille. Tässä on kieltämättä se vaara, että ryhmässä on kaikki muut joko senioiri-ikäisiä himoliikkujia tai sitten himoliikkujia ilman senioria ja minä virttyneen t-paidan ja vanhojen trikoiden kanssa joudun häpeämään jonnekin nurkkaan sen neljännen vatsalihasliikkeen jälkeen, kun muut vaan jatkavat ja jatkavat ja minä läkähdyn...Enkä aio käyttää tätä tekosyynä uusien jumppavaatteiden hankintaan, mikäli jumppa on sellainen, etteivät t-paita ja trikoot/verkkarit/pyöräilyshortsit käy, olen väärässä paikassa. Jos oikein muistan, niin jossain laatikon pohjalla on vielä ainakin yhdet sellaisetkin urheilutrikoot, joissa on laput kiinni eli ei siis koskaan käytetty, vaan ovat kaupasta päätyneet kaappiin ja sinne jääneet. Urheilurintsikoitakin löytyy kahdet eli niilläkin pitäisi tulla toimeen.

Edelleen kaipaan vanhaa kunnon bailatinoa, mutta ehkä sellainenkin tunti vielä löytyy. Jos vaikka kevätpuolella sitten kokeilisi sitä, kun nyt ensin on aloittanut näillä perusjutuilla. Jos siis olen ensi viikosta eteenpäin huonosti tavoitettavissa sekä virtuaalisesti että fyysisesti, se johtuu näistä uusista hienoista harrasteistani. Toivottavasti tuloksiakin näkyy sitten joskus.

Kirpparikierroksellekin mielitekisi, mutta jos nyt kuitenkin yrittäisin hillitä itseni ja katsoa ensin onko tästä kropan muokkauksesta mitään iloa, sillä JOS siitä on iloa, löytyy myös kirpparilta vastaisuudessa enemmän ostettavaa eli kierroksen lykkääminen niin ollen kannattaa, kun on enemmän potentiaalista ostettavaa. Lisäksi - optimistisimmassa ja parhaimmassa tilanteessa voisi jopa käydä niin, että vaatekaapistani löytyisi uudet viisi poistoa ja syynä se, että vaatteet ovat liian isoja - minä tosin kyllä rakastan väljiä vaatteita, mutta kuitenkin toivossa on hyvä elää.

Viisi poistoa vaatekaapista

Lupasin tässä taannoin kirjoittaa muotipostauksen tuolla ylläolevalla otsikolla, siis viisi poistoa vaatekaapistani, kuvat valituista vaatteista ja perustelut, miksi ko. vaate on vaatekaapistani poistoon päätynyt. Lisäbonuksena voin vielä kertoa, mihin kyseiset vaatteet ovat päätyneet ;-).

Suurimmaksi ongelmaksi tässä muodostui se, ovatko sukat siis sukkapari yksi vai kaksi vaatekappaletta. Tasoituksen vuoksi päätin, että ne ovat vain yksi vaatekappale.

Ensimmäiseksi poistoon päätyi musta beigekuvioinen pitkähihainen mekko.




Mekko on ollut vaatekaapissani varmaan vuoden, jos ei kohta kaksi, tuli jonkin huuto.netistä ostamani vaatepaketin mukana. Rakastuin suunnattomasti sen ihanaan materiaaliin ja kankaan kuosiin, sekä decolteen alueen ihanaan leikkaukseen, mutta silti, jokin tökki. Olisiko ollut se, että mekko on selkeästi tehty odottajalle ja odotusmekolle minulla ei vielä ole tarvetta. Mekko siis korostaa kasvavaa masua ja uhkeita rintoja, jälkimmäinen on ok, mutta tuo vatsan korostaminen on ihan vihoviimeinen, mitä haluan vaatteideni tekevän. Tästä syystä mekko on jäänyt kaappiin, en ole sitä koskaan käyttänyt, sovittanut ehkä kerran, kaksi ja pari, kolme muuta kertaa hipelöinyt kangasta ja valitellut sitä, että kun mekko ei ole sopiva, niin ei ole sopiva.

Tämän mekon kohtaloksi koitui huuto.net, menköön sinne, mistä on tullutkin. En todellakaan malttanut heittää mekkoa menemään, sillä se on jonkun ammattilaisen tekemä, ompelujälki on todella siistiä ja decolteen kirjailut käsin tehty. Toivottavasti joku onnellinen odottaja löytää siitä itselleen hienon juhlamekon/käyttömekon, sillä kuten todettu, jos tätä menoa mennään, niin minä en ikimaailmassa tarvitse odotusmekkoa. Ja jos sellainen ihme tapahtuu, lupaan hakea sitten kaupasta ihka uuden = änkeydyn vanhoihin vaatteisiini niin kauan kuin hiukankin sovin ja vältän entistä tiukemmin kaiken uuden ostamista itselleni.

Toisesta poistosta en aio laittaa kuvaa, sillä se on privaattialuetta - poiston kohteena ovat minittäin hyvin palvelleet valkoiset perusmalliset alushousut, sellaiset, jotka naisten saunassa eräs yli keski-ikäinen itsevarmuuden huipentuma määritteli "seksin tappajiksi". Rouva tuijotti merkitsevästi minun peruspöksyjäni kiskoessaan omia desing-pitsiluomuksiaan jalkaansa, purin haavan kieleeni, jotta sain oltua kommentoimatta. Olisin nimittäin heittänyt, että alushousutko ne ainoat on, millä miehesi saat syttymään, meillä homma hoituu kyllä ihan muuten ja housut riisutaan sen verran noppeesti, ettei siinä ehdi katsoa onko ne valkoiset vai siniset ja löytyykö pitsejä vai ei ;-) . Koska olin anopin kanssa liikkeellä, päätin olla kommentoimatta asiaa. Nämä legendaariset alushousut ovat nyt kuitenkin tulleet tiensä päähän, sillä niihin on ilmestynyt strategiselle paikalle reikä. Jatkokäyttöön ne päätyvät, koska ovat hyvää puuvillaa: pestyäni ne, käytän ne pesurättinä seuraavan siivouksen yhteydessä ja hävitän sitten.

Kolmas ja neljäs poisto ovat sellaisia, joiden kimppuun herra Kirjoitus on käynyt viime ajat oikein urakalla huomauttelemalla aina ne nähdessään, että miten joku voi pitää noita ja eihän niistä ole mitään jäljellä ja reikää reiän vieressä jne., jne... Tässä siis olkaa niin hyvät Kaloriina vaatekamarin poisto numero kolme, siniset sukat:



Perusteluja poistolle ei varmaan juuri kaivata, sillä ne ovat - se pakko minunkin on myöntää - reilusti kuluneet ja ihan varmasti aikansa eläneet, vaikkeivät olekaan kuin 1o vuotta vanhat ;-). Jatkokäyttöön menevät nämäkin, sillä kuten todettu, eihän sellaisessa huushollissa, jossa kaikki kierrätetään, voi vaatteitakaan heitää noin vain roskiin. Nämä siis vedetään Sini-tuotteen mikrolastan päälle (yksi kerrallaan tietenkin) ja sitten niihin pyyhitään villakoirat sängyn alta. Samaan käyttöön päätyvät myös toiset sukat, nuo siniharmaat, jotka ovat vaatekaappipoisto numero neljä. Myös poistoperustelut ovat samat ja molempien kohdalla kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa. Nämä aarteet löysin joskus kauan, kauan sitten kotitaloni ullakolta, joten ihan rehellisesti en osaa sanoa, miten vanhat ne oikein ovat, mutta minua ovat hyvin sen kymmenen vuotta palvelleet. Lisään kuvan myöhemmin, ovat tällä hetkellä narulla pesun jäljilta kuivumassa.

Viimeksi ja viidenneksi kohteeksi valitsen sitten sen jonkin aikaa sitten suurena löytönä esittelemäni Modelian tummansinisen hameen. En jaksa ryhtyä muokkaamaan sitä, siirrän sen siis poistona ulos vaatekaapistani ja suuntana tietenkin mikään muukaan kuin huuto.net. Tästä hameesta siis on kyse:




Tämä postaus muuten taitaa antaa todella rehellisen kuvan siitä, mihin vaatteeni todella päätyvät. Ne, joihin olen rakastunut, pidän todella loppuun ja ne päätyvät viimeiselle matkalleen siivousräteiksi loppuunpidettyinä, kuluneina ja reikäisinä. Toinen osa vaatteistani, siis ne, jotka eivät ole niin rakkaita ja sopivia tai ovat muuten harhaostoksia, päätyävät sitten huuto.nettiin, mikäli ovat siinä kunnossa, että ne voi kaupata eteenpäin. Jotkut harvat vien UFFin tai Kontin laatikkoon, mutta hyvin harvassa ovat nämä vaatekappaleet, toinen lähes yhtä harvinainen mahdollisuus on se, että kiikutan vaatteet äidilleni, joka sitten käyttää vaatteita jonkin aikaa ja kierrättää ne tavalla tai toisella eteenpäin.

Minun varmaan pitäisi tehdä tällaisia postauksia useamminkin, sillä se voisi vähän edistää vaatekaappini tyhjenemistä. Vaikkapa kerran kuussa viisi vaatetta poistoon, joko huuto.nettiin tai jonnekin muualle, niin vuoden tai kahden kuluttua kaapissani olisi sen verran tilaa, että voisin ihan hyvällä omalla tunnolla ostaa jotain uutta sen täytteeksi.