Jähmeä joulukuu

Joulukuussa pitäisi iloita ja riemuita lähestyvästä joulusta, mutta minä saan jälleen ahdistuksen kaikesta turhasta tavarasta.

1.viikko
Paluu takaisin töihin parin viikon loman jälkeen aiheutti tietenkin pientä totuttelua aikaisiin aamunousuihin. Viikonloppua vietettiin maalla ja pitkästä aikaa tein myös sytykeruusuja. Koronarajoitteet varmistavat sen, ettei ainakaan siellä voi liikkua mihinkään, joten oli pakko keksiä jotain muuta tekemistä. Ystävällämme koronalla on todella mahtavat voimat. Vain yksi väärä kontakti, yksi supertartuttaja ja hiljainen pikkupitäjä on yks-kaks Suomen pahinta korona-aluetta.

2. viikko
Alkoi yövuoroilla ja joulukoristeiden virittelyllä. Tuo kuulostaa kovin mahtipontiselta siihen nähden, että se tarkoitti yhden valosarjan nostamista purkissa eteisen lipaston päälle ja kolmen kynttelikön sijoittamista ikkunoille. Nuo kyntteliköt ovat jokseenkin turhauttavia, kun niihin päin hengittää, ne rikkoontuvat. Muistelen kaiholla lapsuuteni jouluvaloja, jotka sai viritellä ikkunaan yhä uudelleen ja uudellen ja ne kestivät vuosi toisensa jälkeen. Lisäksi pari työpäivää harrastustyöpaikassa, on mukava taas päästä sinne takaisin.

3. viikko
Sataa, musta maa, joulutunnelma kadoksissa. Voisiko joku hajottaa kaikki ne äänetoistojärjestelmät, jotka paukuttavat iloisia joululauluja tuutin täydeltä. Haluan vain käpertyä peiton alle ja pysyä siellä vuoden vaihteeseen asti. Yritän korvata ahdistavaa tunnetta roskaruoalla ja joulusuklailla, mikä ei todellakaan paranna asiaa, kun sitten on vielä lisäksi fyysisesti paha olla ja muuten vaan morkkis. Perjantaina harrastyöpäivän jälkeen pidin joululahjavalvojaiset ja pakkasin ne vähät lahjukset, joita tänä vuonna jaamme. Harrastetyönantajani yllätti lahjoittamalla kangasmaskin. Hiukan ovat lahjat aikaisemmista vuosista huonontuneet, tai todennäköisesti on niin, että mua ei pidetä yhtä vakituisena työntekijänä kuin ennen. HPWU:ssa ensimäinen adversaries eventti, jotain erilaista pitkästä aikaa. Harmi vain että olimme luvanneet viettää viikonloppua maalla, niin jäi pelaaminen kovin vähiin. Sain kuitenkin tehtävät tehtyä ja tärkeimmän opinnon (Gold Gifts) suoritettua.

4. viikko
Jouluviikko. Joulufiilis nollissa, sataa, tylsistyttää, ärsyttää... Mahtavaa, vielä tämän viikon kun jaksaa kuunnella tuota hullutusta, niin sitten päästäänkin alennusmyynteihin. Tiedän aivan hyvin, miksi tavarajoulu ärsyttää minua tänä(kin) vuonna niin paljon. Ihan vain siksi, että voisin antaa kaikki maailman tavarat pois siitä hyvästä, että saisin viettää vielä yhden ihan tavallisen joulun molempien vanhempieni kanssa. Pari joulun ajan vapaapäivää vietetään maalla ja sitten pääseekin taas kaupunkiin töihin.

5. viikko
Hyvin sekava viikko, töitä, vapaata, töitä, vapata. Uusi vuosi on uskomatonta kyllä minulla vapaa, joten joulukuun viimeisenä päivänä pääsen töistä yhdeksän jälkeen ja aion korkata skumppapullon. Siinä ne allekirjoittaneen uudenvuoden hurvittelut sitten onkin, mikäli mukaan ei lasketa sukalaata, homejuustoa ja suolakeksejä. Keli oli lämmin, joten vaikka sen puolesta olisi ollut hauska käydä katsomassa raketteja, mutta sumu haittasi näkyvyyttä sen verran, etten jaksanut lähteä liikkeelle - oma sänky oli paljon houkuttelevampi. Olen siis keski-ikäistynyt keski-ikäistymistäni.

Kosmetiikkapoistot 4/20

Tiedän, että moni mieltää poistot sellaisiksi, että poistetaan jotain, mitä ei ole käytetty kokonaan ja tyhjentyneet ovat sitten asia erikseen. Minun kohdallani nämä menevät suloisesti sekaisin, osa poistoon lähtevistä purkeista ja purtiloista on tyhjiä, osasta viimeiset väriaineet tiristetään "ruusutehtaalla" käyttöön, mutta nykyään onneksi harvemmin tulee enää noita tuotteita, jotka menisivät roskiin.

Joskus tietenkin sattuu näitä itkettäviä kömmähdyksiä, kuten lempihajuveteni kanssa. Onnistuin pudottamaan Fresh laundryn. Nyt minulla ei ole enää hajuvettä, mutta meillä on tämän tuoksuinen kylpyhuone. Eivätkä sanat riitä kertomaan, paljonko harmittaa. Niin paljon, että päätin olla ostamatta uutta ennen kuin vanhoja on ainakin pari pulloa käytetty loppuun, pitäähän sitä joku rangaistus rähmäkäpälyydestä olla.

Muutoin poistot ovat kovasti tylsää ja tavallista ja niitä vaikuttaa olevan todella vähän verrattuna aikaisempiin vuosiin. Lähinnä siis on tyhjentynyt peruskamaa kuten nyt tässäkin: pari purtiloa perusvoidetta, jota on käytetty meikkien poistamiseen, täyttöpullo käsisaippua ja kaksi minihuulipunaa.

 

Sama linja jatkuu edelleen: kaksi dödöä, suihkugeeli, jälleen käsisaippuan täyttöpullo (koska korona, käsiä pestään ahkerasti ja pullo kestää kuukauden verran), kaksi minituubia perusvoidetta, hammastahnaa, kolme minihuulipunaa, ripsiväri, huultenrajauskynän täyttö ja yksi saippuanäyte.

Vuoden alusta: 90 tuotetta ja 40 näytettä. Huomattavan paljon vähemmän siis kuin aikaisempina vuosina, mutta niinhän tämä vuosi on muutenkin ollut poikkeuksellinen. 

Muistoja

Serkkuni siivosi kaappeja, joista löytyi iso määrä hamahelmiä ja kaikkia niihin liittyviä juttuja. Hän pyysi meitä kierrättämään ne eteenpäin Juniorille. Junnu ei kuitenkaan ollut kiinnostunut, joten loppuviimeksi ne päätyivät kummipojan isosiskolle, joka oli aivan täpinöissään näistä.

 

Paketissa oli myös mukana muutama serkun tyttöjen tekemä askartelu. Muistan miten noita taidettiin jopa porukalla tehdä silloin aikanaan vuosikymmen  tai pari sitten.

 Vaikka nämäkin lähtivät kiertoon, oli niistä pakko ottaa kuva muistoksi menneestä.

Pätkäsukat

Minulla on tapana säästää kaikki lankakerien loput "jämät" ja kutoa niistä sitten raitasukkia. Samoin säästän myös kaikki päättelylangan pätkät eli jämien jämät ja kudon niistä sitten pätkäsukkia. Sellaisia joissa on sisällä pörröisiä, lämmittäviä langanpätkiä ja jotka ovat päältä kirjavista kirjavammat. 

 

Pari vuotta sitten sain lahjoituksena runsaan määrän noita pätkiä, joten ihan heti ne eivät lopu, vaikka niitä paljon yhteen sukkapariin meneekin. Nämä sukat ovat paitsi lämpimät ja paksut, myös hitaat ja raskaat kutoa, joten siksi en tee niitä kovin monta paria vuodessa. Näiden oli tarkoitus päätyä joululahjaksi, mutta en vain jotenkin muka ehtinyt saada niitä valmiiksi ennen kuin joulupäivänä.

 

Sukkien varret ovat sinisiä ja harmaita jämiä, jotka tasasin ja raidoitin vähän sinne päin. Sukkien teräosasssa kulkee yhtenäinen ohut valkoinen sukkalanka, joka sekin on purkulankaa vuoden 2018 yhdestä projektista, jossa purin ja uudelleen kudoin yhdet valkoiset sukat. Ohutta valkoista lankaa on sitten täydennetty noilla pätkillä. Kaipa sukat periaatteessa voisi kutoa pelkistä pätkistäkin, mutta minä jotenkin haluan varmistella, että sukat varmasti kestävät ja kuljettaa mukana yhteinäisen langan, varsinkin kun noita tarkoitukseen sopivia ohuita lankoja on niitäkin kertynyt varastoon.

 

Nämäkin on tarkoitettu käly-parkani riesaksi. Hyvin tyytyväisenä voin todeta, että jälleen on vähäm jämälankoja työstetty eteenpäin.

miinus viisi + miinus viisi

Tämä teksti on lojunut luonnoksissani todella pitkään, alotin sen kirjoittamisen joskus syys-lokakuussa ja tavoitteetkin täyttyivät joulukuun alussa. Tuon jälkeen alkoivatkin ongelmat, nimittäin aivan järjetön luopumisen tuska. Kuten tuolla lopussa mainitsen hankittava palkinto on jo aikaa sitten ostettu ja paljon käytetty, mutta noi poistot, miten se voi olla niin hankalaa. Laukut onnistuin kyllä kippaamaan suuremmitta tuskitta kirppikselle, mutta sukat, alusvaatteet ja muut tavarat aiheuttavat päänvaivaa, koska minuun on iskenyt joku ihmeellinen "käytän näitä vielä ihan hetken"-virus. Tuntematonta sotilasta lainaten: "kui helvetin taval sitä voi rakasta rätei ja lumpui". Ei sen nyt pitäisi oikeasti olla kovinkaan hankalaa pistää melkein (minun mielestäni) tai kokonaan (muiden mielestä) loppuun käytettyä tavaraa roskiin, mutta kun ei millään. Mä nyt vielä tämän yhden pesun välin käytän ja kun nää nyt kerran on pesty, niin vielä yks käyttö ja taas eteenpäin. Kuitenkin mä ihan hyvin tiedän, että tuskin edes huomaan niiden puuttumista, kun vaan olen kyennyt päästämään irti. Ei siis auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja todeta, että luvattu, mikä luvattu ja hoitaa asia.

Elämäntapamuutosta ja kuntokuuria olen jälleen kerran ollut aloittamassa. Tällä kertaa syyt ovat tosiaan painavammat kuin ennen, koska siellä toisessa vaakakupissa on terveys ja loppuelämä. Sellaisella pienellä miinus viiden kilon tavoitteella olen lähtemässä liikkeelle.

Jotta tavoitteesta tulisi mielekäs, pitää tietenkin olla myös palkintoja tavoitteen saavuttamisesta. Niiden keksiminen on kuitenkin enemmän haastavaa kuin osasin ajatellakaan. Ne kun eivät voi olla ruokaa, minä vaan en pidä salaattia herkkuna, jonka kokisin palkinnoksi, katkarapusalaatti ehkä voisi tuohon kategoriaan juuri ja juuri mennä, mutta muut eivät. Myöskin tavaroiden hankkiminen on hiukan kyseenalaista, kun niitä pitäisi juuri olla ostamatta. Palveluja tietenkin pitäisi kuluttaa, mutta silti jokin niissä ei tunnu omalta tai siis haluaisin ehkä vielä isomman muutoksen kuin tuon suunnitellun miinus viisi kiloa varatakseni kampaajan. Jalkahoito olisi myös tahtoo-haluaa listalla, mutta kun siinäkin haluaisin enemmän hierontaan painottuvan kuin kynsiä lakkaavan jalkahoidon (tämä siksi, että kynnet saan leikattua ja lakattua itsekin, mutta jalkojen hierominen itse ei ole kivaa). Mä tiedän olevani vaikea. Pitänee kuitenkin vähän kysellä.

Eihän elämä olisi minun elämääni, jos en haastaisi itseäni poistamaan kilojen myötä tavaraa, jota on kertynyt liiaksi. Vapautus kiloista ja vapautus tavaroista... Oikea mittasuhde voisi olla kiloa kohti poistoon kilo tavaraa, mutta taidan kuitenkin aloittaa tässäkin tapauksessa pienestä

Ensimmäiset viisi asiaa poistoon ovat viisi vanhinta ja kuluneinta sukkaparia alituisesti ylitäydestä alusvaatelaatikosta. Toiset viisi asiaa ovat sama määrä rintaliivejä tai alushousuja, yhteensä siis viidet, pois.

Kolmannet poistot ovatkin sitten ns. isompia: Viisi olkalaukkua, joita en koskaan ole käyttänyt. Kassiin päätyivät kaksi vihreää olkalaukkua, yksi vaaleanvioletti olkalaukku, pieni farkkukankainen pussukka ja punainen pikkulaukku.

Neljänteen viitoseen pitää miettiä jotain erilaista. Ensimmäiseksi tiensä päähän tullut muovinen pyykkikori, josta en tahdo millään ymmärtää luopua. Toiseksi loppuun kävellyt mustat crocsit roskiin, samoin loppuun käytetyt lenkkarit, neljäntenä käyttämättä jääneet valkoiset sandaalit kirppikselle. Viidenteen asiaan on jo suorastaan tunkua: myyntiin joku ylimääräinen peli, lahjotukseen ne haltajiakummitädin lahjoittamat kristalliset viinilasit, jotka ovat säröillä tai poistoon vielä yhdet kengät: todella paljon käytetyt beiget työkengät.

Viimeinen viitonen pitääkin sitten sisällään hankintoja ja hemmotteluja, mutta tästä viisikosta saa valita vain yhden. Nyt täytyy osata päättää, haluanko kampaajan, jalkahoidon, uuden hajuveden, jalkojen hierontalaitteen vai kasvohoidon.

No, joskus asiat vain ratkeavat ilman, että niitä loppujen lopuksi täytyy päättää. Netistä huomasin, että noita jalkojenhierontalaitteita myy Motonet ja lähin myymälä on alta viiden kilometrin päässä. Jotta asiat eivät kuitenkaan olisi niin helppoja, noita tarjoushintaisia löytyi Suomen maasta tasan 1 kappale Motonetin Porvoon myymälästä. Jouduin siis soittamaan Motonetin asiakaspalveluun kysyäkseni, olisiko se mahdollista saada tänne. Kuulemma onnistuu, jos tämä ainokainen löytyy sieltä Porvoosta. Elin jännittävät 15 minuuttia odottaessani asiakaspalvelijan soittoa siitä, löytyykö se Porvoosta vai onko vain varastojärjestelmä bugi. Löytyi, ja siirretään tänne, veloittavat toki siirtomaksun, mutta se on silti paljon vähemmän kuin bensakulut Porvooseen tai seuraavaksi halvimman liikkeen hinta vastaavasta. Olen siis liikkeellä palkintoni kanssa etupainotteisesti, mutta nyt oli pakko toimia ennen kuin kukaan muu ostaa tuota ainokaista kappaletta. Palkinto on siis tilattu, nyt se vain pitää ansaita.

Vain kuukausi kerrallaan

Minun on hyvin, hyvin hankala oppia uusia tapoja siis merkityksessä saada niistä uusia rutiineja, asioita, jotka vain hoituvat ja joita ei tarvitse ajatella sen kummemmin. Niinpä aion ensi vuonna elää kuukauden kerrallaan. Valitsen jokaiselle kuukaudelle maksimissaan kolme uutta asiaa, joita opettelen ja suoritan. Kun niistä sitten kuukauden aikana muodostuu tapa, niin sitten niitä voi jatkaa seuraavassa kuussa, kun opettelee samalla jotain muuta uutta rutiinia.

Koska kolme uutta asiaa on kerralla paljon, varsinkin jos asiat ovat isoja, niin reunaehdoiksi totean, että mikäli uusia asoita on tuo kolme, niin niiden täytyy liittyä jollain tavalla toisiinsa. Parin erillisen asian luulisi menevän helpommin, varsinkin jos toinen on pienempi ja toinen isompi.

Suurin ongelma on tammikuu, ei aloittamisen takia, vaan siksi, että mitä kaikista noista vaihtoehdoista oikeasti ottaisi työnalle. Hyviä vaihtoehtoja on aivan liikaa. Alla muutama esimerkki.

1) karkkilakko

2) roskaruoattomuus

3) säännöllinen liikunta

4) hammaslanka (en ymmärrä miksi tämä on niin vaikeaa)

5) tiskit

6) Järjestä koti iltaisin

7) ostamattomuus (kunnollinen, osta vain ruokaa)

8) Älä haali tavaroita, niitä ilmaisiakaan

9) poista tavaroita

10) rajattu peliaika

Jämälanka tiskirätti

Herra Kirjoitus järjesti minulle aamulla yllätyksen muistuttamalla, että hänellä on etätyöpäivä ja hän on verkkokoulutuksessa koko päivän. Minulla sattui olemaan vapaapäivä, johon olin miettinyt monenlaista tekemistä itseni kanssa ilman seuraa esimerkiksi jumppaamista Ricky Martinia luukuttaen. Eihän sellainen tietenkään onnistu, kun toinen istuu luurit päässä ja yrittää kuunnella koulutusta, sama imuroimisen, muun siivoamisen ja kaikenlaisen kolistelun kanssa.

Jatkoin siis pätkälankasukan kutomista. Se vain on paitsi yllättävän aikaa vievää, myös yllättävän raskasta käsille. Niinpä sitten jossain kohtaa käsiä lepuuttaessani päätin tehdä inventaariota langanpätkälaatikkoon. Sieltä löytyi epämääräinen pussi erilaisia puuvilla lankoja. Ennen kuin oikeastaan tajusin, mitä tein olin ottanut tuon puuvillalankapussin, selvittänyt ne ja aloittanut tiskirätin virkkaamisen ihan sillä ajatuksella, että halusin nuo langat käyttöön.

En tiedä, onko meillä mitään tarvetta uudelle tiskirätille, koska vanhojakin on kasa odottamassa käyttöä, mutta hassusti koen, että langat ovat siistimmässä muodossa valmiissa tiskirätissä kuin sekalaisena kasana pussissa. Langat on vain tylsästi solmittu toissinsa kiinni ja rätin koko on juuri se, minkä verran lankoja riitti.

Rätissä on käytetty pylväitä, puolipylväitä ja kiinteitä silmukoita. Pääsin siis todistamaan itselleni, että vuosien jälkeen osaan vielä jotenkin virkatakin.

Pokemon sukat

Koska Juniori ei tiettävästi ole kiinnostunut tätiblogeista, voi vielä vapaasti pistää joululahjat julkaisuun ennen joulua. Kovin kaukana ei ole se aika, kun pikku-stalkkeri on sen verran taitava, että näin ei voi enää tehdä. 

 

Koska hän on kova Pokemon fani, niin päätin kutoa hänelle Pokemon sukat. Tällä kertaa kyseessä on helppo malli, jotta varmasti ehtivät joulupakettiin. Silmukoita kaikkiaan 48, varsi 2 oikein 2 nurin joustinta, vahvistettu kantapää, väreinä peruspunainen, musta ja valkoinen. Ympyrään otin ohjeen suoraan PikkuPioni-blogista, jossa sitä oli käytetty Pokemon-lapasiin. Sukkien koko on n. 36.

 

 

Nyt ei sitten tarvitse muuta kuin pistää sukat pakettiin.

Minulla on ongelma

Minulla on ongelma tai no onhan niitä varmaan useampiakin, mutta tämä nimenomainen ongelma on tällä hetkellä päälimmäisenä mielessäni. Tämä ehkä johtuu siitä, että ongelma ei ole yksin minun vaan se liittyy myös Herra Kirjoitukseen, voi siis todeta, että meillä on ongelma. Yhteinen ongelma, jonka suurin ongelma on se, että Herra Kirjoitus ei miellä sitä ongelmaksi.

Tämä mainittu ongelma liittyy tavaroihin, joita minä koetan koko ajan olla hankkimatta ja samaan suuntaan yritän kannustaa myös puolisoani. Hän vaan ei ymmmärrä, halua eikä halua ymmärtää. Hän ei voi käsittää, miksi ei voi ostaa, jos tekee mieli ja tavaralle saattaisi olla käyttöä. Pahinta on se, että hän kohdistaa ostamisensa minun tavaroihini tai ehkä paremmin määritellen minulle tuleviin tavaroihin.

Jokin aika sitten rikoin lempihajuveteni, pullo vain jotenkin luiskahti käsistäni ja iskeytyi kylppärin laattalattialle. Mitä ilmeisimmin sopivassa kulmassa, sillä tuloksena oli sirpaleita ja hajuveden valuminen pitkin kylpyhuoneen lattiaa.

Harmittelin tietenkin asiaa, sillä pullossa oli vielä kolmannes jäljellä. En kuitenkaan missään tapauksessa ollut ostamassa uutta pulloa. Kahdesta syystä: mämmikoura, joka tiputtaa lahjaksi (Herra Kirjoitukselta) saamansa pullon, ei todellakaan ansaitse uutta, ainakaan ihan heti, ja toisekseen nyt olisi sitten hyvä mahdollisuus käyttää pois varastoista muita hajuvesiä, jotka eivät ole ihan niin suosikkeja.

Reilu viikko tapahtuman jälkeen rakas puolisoni kävi hakemassa postilta pakettia ja hiukan hämmentyen katsoin Cocopandan pakettia ja mietin, että missä vaiheessa ne ovat siirtyneet ATK-romppeisiin. No eivät olleet, vaan paketista paljastui uusi hajuvesipullo minulle. On turha väittää, etten olisi liikuttunut kyyneliin asti siitä, että rakkaani huomioi minut näin hienolla tavalla, vaikka myönnettäköön tunsin myös vähän ärtymystä siitä, että hieno suunnitelmani itsekidutuksesta terminoitiin näin tehokkaasti. Vieläkin enemmän kunnioitin puolisoani sen vuoksi, että tuo ei ollut kuulemma ihan helppo löytää - olen ilmeisesti hajuvesienkin suhteen out, ja jo menneessä junassa.

 

Samaan pakettiin tuli myös Cleanin Warm cotton roller EDP ja pari näytettä sekä sydämenmuotoinen mainostikkari, jonka Herra Kirjoitus kertoi symboloivan sopivasti ajatustaan ja tarkoitustaan. Ole siinä sitten harmistunut toisen tavaran hankinnasta. Yritän kuitenkin saada hänet ymmärtämään, että ensi vuonna ei osteta sitten yhtään mitään, ei ainakaan minulle, koska tuo hajuvesi riittää seuraavat viisi vuotta.

Elämästä ja kuolemasta

Yhä lisääntyvin kauhun tuntein olen seurannut uutisia lähiseudun käsiinräjähtävistä koronatartuntamääristä. Tartunta on todettu ei yhdellä, eikä kahdella vaan kymmenillä. Vaikka joudunkin työni vuoksi tekemisiin noiden asioiden kanssa enemmän ja vähemmän, tuo toi silti taudin ensimmäistä kertaa liian lähelle, sen lähemmäksi se ei oikeastaan voi päästä kuin siinä tilanteessa, että joku todella läheisistä tai itse sairastuu. Omaan sairastumiseeni olen jotenkin ajatuksen tasolla varautunut jo keväästä asti, ei ole kyse siitä iskeekö tauti, vaan milloin se iskee.

Noita uutisia lukiessa sisäinen fatalistini kiittää yhä useammin siitä, että isä sai sittenkin lähteä pois hyvään aikaan. Ei tuolloin 11 kuukautta sitten kukaan olisi uskonut, että elämä on nyt tällaista sulkua, eristystä ja rajoitusta (ja tässä kohtaa ei tarvitse luulla, että pitäisin mitään noista pahana, soisin tiukempiakin rajoituksia ja sulkuja käytettävän). Mietin asiaa kuitenkin niin, että jos isä olisi elossa, emme pääsisi häntä katsomaan niin usein kuin haluaisimme ja joutuisimme joka hetki pelkäämään, että hän sairastuisi. Ja mikäli hän olisi sairastunut, olisi edessä uusi pelko hitaasti kiduttaen saapuvasta kuolemasta, jonka aikana ei edes pääsisi olemaan hänen lähellään, sillä tuskin hän olisi koronatartunnasta selvinnyt, vaikka äärimmäisen sitkeä sissi olikin. Koronakuolema ei myöskään ole helppo ja nopea, ei ainakaan useimmilla.

Eikä isä olisi suostunut ymmärtämään sitä, että olemme hylänneet hänet, emmekä käy katsomassa. Siis tietenkin hän olisi tietoisella tasolla järkevänä ihmisenä tajunnut, että emme voi tulla, kun tilanne on mikä on, ja alistunut siihen, mutta sisimmässään ei kuitenkaan, vaan olisi toivonut, että tulemme silti. Niin kuin varmasti jokainen meistä kaipaa läheisiään, joiden luo ei pääse.

Toisaalta mietin, että ei jonkun läheisen kuolemasta voi olla iloinen ja kuitenkin todella olen äärimmäisen onnellinen siitä, että isä sai lähteä silloin tammikuussa. Me pääsimme käymään katsomassa häntä vielä pari päivää ennen ja viettää iloisia hetkiä yhdessä. Me saimme olla hänen luonaan ja jättää jäähyväiset kun sen aika oli. Me saimme yhdessä ja rajoituksetta saattaa hänet haudan lepoon kaikki yhdessä. Vaikka ikävä on hirveä, olen vahvasti sitä mieltä, että juuri näin sen piti tapahtua, isä sai lähteä tietämättä, mikä hullunmylly maailmassa pyörii ja myöskin surematta sitä, kuka meistä hänen läheisistään sairastuu ja miten pahasti.

Näin se oli tarkoitettu sanoo fatalisti minussa ja jatkaa vielä, että usein todellakin vasta myöhemmät ajat näyttävät tarkoituksen niille, joita emme sillä hetkellä ymmärrä. En minä tammikuussa ollut valmis luopumaan isästä ja hyväksymään menetystä, keväät aloin ymmärtää, että asiassa oli sittenkin jokin tarkoitus ja tätä nykyistä tilannetta katsoessani olen entistä vakuuttuneempi siitä, että juuri näin asioiden oli tarkoitus mennä. Elämällä ja kuolemalla on aikansa.

Masentava marraskuu

Marraskuusta ei vaan voi sanoa muuta, en mitenkään kykene muuttamaan sitä ajatuksissani mukavaksi, mahtavaksi tai monipuoliseksi. Lähin, mitä voisin ajatella, on mieletön, mutta sekään ei tunnu oikealta. Vastassa on loputon pimeys ja väsymys, lasken tunteja, jotta tämä kuukausi on ohi. 

1. viikko

Marraskuun ensimmäinen viikko oli taas ihan kokoanaisen päivän mittainen. Yhteen päiväänkin voi mahtua paljon, esimerkiksi hävettävä lankeemus karkkien ja sipsien suuntaan. Iloa siitä, että päästiin kavereiden kanssa hetkeksi pelaileimaan. Päivä tarjosi myös onnistumisen hetkiä, sillä pääsin HPWU.ssa tasolle, jossa kaikki sivut ovat kultaisia ja lähes kaikki täynnä: puuttuvat enää se viimeksi "kullitettu" ja ne lohikäärmeen munat, joita ei voi saada kuin eventeistä. Tuohon liittyy kuitenkin se saavutuksen jälkein "entäs sitten" ja "mitä nyt"- tunteet, koska pelistä katoavat haasteet ja tavoitteet. Vähän opiskeluja on vielä ja liemen keittoa, mutta sitten on kaikki saavutettu - no sitten onkin hyvä lopettaa pelaaminen tai ainakin vähentää merkittävästi. 

2.viikko

Alkoi marraskuisen masentavasti tihkusateessa ja viimassa töihin kahlaten. Vastassa on aamuvuoroviikko, labra ja lääkäri eli tunnelma todellakin korkealla. Maanantai-aamuna olisin antanut melkein mitä tahansa, jos olisin voinut jäädä nukkumaan. Kaikesta väsymyksestä huolimatta vastasin myöntävästi kun tarjottiin lisätöitä sekä harraste- että varsinaisesta työpaikasta, yhden kerran sentään osasin sanoa eikin, eli alan edistyä. Muutoin jääkaapin tyhjennystä ja suhteellisen terveellistä ruokaa, paitsi kahtena peräkkäisenä iltana karkkipussilankeemus. Siitä syytän kyllä tätä loputonta väsymystä.

3. viikko
Yövuoro- ja viikonlopputyöviikko eli päivä aikana siivotaan ja tehdään muita kodinhoidollisia rästihommia - ja tietenkin nukutaan, ainakin vähän. Tavataan pelikavereita pikaisesti ja suoriudutaan taas yhdestä eventistä. Suurin nautinto on siisti koti, josta poistuu jälleen kassillinen tavaraa kirppikselle. Verottajakin ystävällisesti muisti perintöverolapuilla eli tietää taas tovin, minkä vuoksi käy töissä. 

4. viikko
Se olis sitten loma. Toki lomalla pitää vähän töitä tehdä, olen siis perjantain keikkahommissa harrastetyöpaikalla. Olen todellakin ottanut kaiken ilon irti lomasta ja olemisesta, enkä ole juuri vaivautunut hoitamaan kuin pakolliset ja nauttinut kutomalla sukkaa ja kuuntelemalla äänikirjaa. Ihan vähän olen siivonnut ja jopa tehnyt pikkuisen jouluakin ripustelemalla Kalevala korun joulukoristeet jälleen esille. Ja siinä se sitten taitaa ollakin suurin osa mun joulukoristelusta, valot muihin ikkunoihin ja köynnös parvekkeelle. Enempää ei tule. Viikonloppu maalla ja joulukoristeita sinnekin. 

5. viikko

Toinen lomaviikko, yksi keikkatyöpäivä ja muutoin kodin huoltoa, lenkkeilyä ja lusmuilua. Miksi pitäisi jatkuvasti painaa sata lasissa, miksi ei vain voi katsoa ulos ikkunasta ja todeta, että siellä on sumuista, synkkää, harmaata ja tylsää - otan iisisti. Kyllä sekin kummasti lataa akkuja, kun elämä on suhteellisen vapaata ja aikatauluttamatonta. Voisin melkein tottua tähän.  Perjantaina roskaruokaa, irtokarkkeja ja sipsejä - hävettää, mutta maistui sen hetken oikein hyvältä. 

6. viikko

Joka on ihan yhtä pitkä kuin ensimmäinenkin eli vain yksi päivä. Paluu töihin ja heti pitkään työpäivään, mutta koska keli on surkean masentavan harmaa, sen voi yhtä hyvin viettää töissä kivojen työkavereiden kanssa. Uutiset koronaräjähdyksestä kotikulmilla vetävät mielen matalaksi, entistä enemmän täytyy miettiä, miten suojata itseä ja toisia. Varsinkin kun ei voi kuin toivoa, että muillakin olisi järkeä, mitä olen kyllä rehellisesti sanottuna alkanut epäillä uutisia lukiessa. 

Marraskuu on siis kaikessa suhteessa otsikon mukaisen masentava, pimeyttä, sadetta, loskaa, rahanmenoa ja mässysyömistä. Olen yrittänyt todella keventää syömistä ja käyttää pussiruokiakin, mutta silti aina sinne sekaan lipsahtaa joku karkkipussi, mättöruoka tai sipsisäkki. Tuhlasin ostamalla uuden puhelmen, koska edellisestä alkaa olla akku totaalisen loppu. Herra Kirjoitus sai minut houkuteltua ostamaan uuden aktiivisuusrannekkeen, joka oli tarjouksessa. No joo se oli halpa, mutta ei mitenkään välttämätön. Ensi vuonna täytyy olla entistä tarkempi näiden kanssa. 

Kunhan on kirjavaa

Valittelin tässä viikolla, että meillä alkaa olla ongelmia sen suhteen, että villasukkia on liikaa, kutoa tekisin mieli, mutta on enää kovin vähän vastaanottajia. Serkkuni ilmoitti, että hänelle kelpaisi kyllä sukat, mikäli niissä on vain viiden sentin varsi, jotta ne saa helposti potkaistua pois jaloista.Viestittelin takaisin, että kyllä mä ne teen, jos ne saa tehdä jämälangoista. Naurava vastaus oli, että värillä ei väriä, kunhan on kirjavaa...

No nyt on kirjavaa, todellakin kirjavaa. Otin tästä jämälankapussista ensin kaikki valkoiset ja kudoin niistä varret, sitten mietin sukkien muuta väristystä. Ajatukseni oli, että niissä kulkisi kaksi pääväriä punainen ja sininen, mutta niin, että ne liukuvat tummasta vaaleaan ja vaaleasta tummaan. Aloitin siis tummansinisellä ja hennon vaaleanpunaisella, vaalensin sinistä ja tummensin punaista aina sen mukaan kun edellinen lanka loppui. Yritin tasata langat mahdollisimman tasan, jotta kirjavista sukista tulisi kuitenkin identtinen pari. Ihan täysin identtiset sukista ei kuitenkaan tullut, koska mokasin viimeistä edellisen turkoosin kanssa ja sitä päätyi toiseen sukkaan enemmän - periaatteessa olisin ehkä kaivelemalla löytänyt puuttuvan pätkän täydestä kerästä varastoistani, mutta päätin pistää toiseen sukkaan vähän enemmän vaaleaa turkoosia, joka itse asiassa sopi huomattavasti paremmin tumman lilan, viininpunaisen ja ruosteen ruskean pariksi.

Sukissa on varressa 56 silmukkaa ja terässä 52, kantapää on kudottu vahvistettuna kahdella värillä, joka vaihtui kahden kerroksen välein. Sukan teräosa on kudottu yhden kerroksen spiraalina ja lankojen jatkokset on tehty venäläiseen tyyliin.

Seuraavalla kerralla taidan valita toiseksi väriksi yksivärisen ja laittaa vain toisen värin liukumaan, mikä tarkoittaa sitä, että vain "liukuva väri" voi olla jämäistä. Näihin sukkiin kuitenkin meni monen monta jämänöttöstä, mistä olen erittäin tyytyväinen.

Toimitan nämä serkulle huomenna ja toivon, että koko on sopiva. Ennakkoon lähetetyn kuvan perusteella kirjavuusaste on riittävä.

Vihreää ja kimaltavaa

Vihreä ja kimaltava voisi olla ihan minuun liittyvä juttu, mutta tällä kertaa on kyse pukinkonttiin päätyvästä sukkaparista. Juniorin, Herra Kirjoituksen siskonpojan, lempivärit tällä hetkellä ovat kulta, neontyyppinen vihreä ja kaikki keltaiset.

Puhtaan kullanväristä sukkalankaa minulla ei ollut, neonvihreääkin vain muutama pätkä, eikä sekään sukkalankaa, joten yritin koostaa tarjolla olevista vaihtoehdoista jonkinlaistet vihreät ja kimaltavat sukat. Neonkeltaistakin löytyi muutama pätkä, joten käytin nekin kaikki mukaan. Sukissa kulkee koko matkalla ohut valkoinen lanka, varressa ohut kultalanka ja niiden lisäksi vielä vihreä sukkalanka, jota minulla oli iso pussillinen pätkittynä (olen saanut tämän joltain "hukkana" eli en osaa sanoa, miksi ne alunperin oli pätkitty). Sukan teräosa on kudottu suurperheen sukkana eli kahdessa osassa. Päälisessä kulkee paksumpi kultalanka tuon valkoisen ja pätkävihreän mukana, lisäksi siinä on raitoja neonvihreällä ja -keltaisella. Pohjasta jätin kultalangan pois, jotta siitä ei tule liian karkeaa.

 

Koska kultalanka on poikkeuksetta karkeaa, pehmensin sitä jättämättä sukkiin sisälle hapsuja, mikä hoitui helposti, koska sukkien vihreä pohjaväri oli valmiiksi pätkittyä lankaa.
Käytin kaikki mahdolliset langanpätkät tupsuihin ja koristeisiin, jotta sukkiin tulisi mahdollisimman paljon neonvihreää. Toivottavasti kelpaavat jalkaan, Juniori alkaa olla siinä iässä, että kaikki ei enää kelpaa - paitsi villasukat, ne yleensä kelpaavat riippumatta siitä, millaiset ne ovat.

Kalevala korun joulukoriste 2020

Perinteiseen tapaan kävin ostamassa Kalevala korun joulukoristeen. Tänä vuonna koristeen malli on Tampereen lintu eli perinteistäkin perinteisempi Kalevala korun juttu, onhan tuota ollut myynnissä eri variaatioina vuosikymmeniä.

Pakko tunnustaa, että pidän tuosta huomattavasti enemmän kuin niistä viime vuosien eläinpyörylöistä. Plussaa koristeessa oli myös tuo kirkkaanpunainen satiininaru, joka näyttää huomattavasti paremmalta kuin aikaisempien vuosien punosnyörit. 

Koska koristeita on kertynyt enemmän ja enemmän, täytyi keksiä jokin fiksuhko tapa saada ne esille. Viime vuosien tapaan en ajatellut laittaa niitä joulukuuseen tai kuivakukkakimppuun, tämä siksi, että kumpikin on käynyt koristeille pieneksi. Jotain uutta ja mielellään 0€ budjetilla toteutettua piti järkeillä. Käytin "kilauta kaverille"- korttia ja sainkin hyviä vinkkejä. Niinpä kaivoin vintin hämärästä esiin riman, joka aikanaan on palvellut appivanhempien verhoissa ja kalkkimaalin jämät, jotka aikanaan sain lahjoituksena naamakirjasta. Nämä yhdistämällä ja siimalla ripustamalla sai koristeille näyttävän ripustustangon.

                                              

Ihan nollabudjetilla ei kuitenkaan päästy, koska koristeet vaativat valoa ja toteutin jo pari vuotta kyteneen haaveen roikkuvista valoista, jääpuikkoverhosta. Sellaiset löytyivät Halpa-Hallista 15€ hintaan ja kestävät toivottavasti useamman vuoden. 

Illan hämärtyessä tuo näyttää varsin hyvältä, jälleen kerran paremmalta livenä kuin valokuvassa. 

Jämäelämä

Jos haluaisin oikein riutua marraskuun masennuksessa, nyt olisi ehkä se hetki. Vietän pyjama-lomapäivää marraskuun pimeydessä kutomalla jämälankasukkia ja mietin elämääni, jämäelämääni. Onhan se nimittäin totta, että elämäni on monessa mielessä jämiä ja hävikkiä. Käytän vanhoja, usein myös muiden vanhoja, vaatteita, syön hävikkiruokaa, usein myös hävikkiruoan jämiä jääkaapista, kudon jämälankasukkia, niitäkin monesti muiden langanjämistä tai muuten lahjoituksena saaduista langoista, jotka ovat muiden hävikkiä, heille kelpaamattomia. Vaatteni käytän niin loppuun, että niistä ei ole kuin moneen kertaan paikattuja ja parsittuja jämiä jäljellä. Jos siis haluaisin surkutella ja valittaa, niin kaikesta tästä löytyisi kyllä mutisemista: kun kaikkia on vanhaa, kun kaikki on käytettyä, kun kaikki on jämää, haluan uutta, mahtavaa ja upeaa. No, mutta kun en halua.

Kaikesta tästä jämäilystä huolimatta en osaa pitää elämääni huonona, koska valinta on minun. Olen itse valinnut sen, että tyhjään jääkaappia ja syön kaikkea sitä, mitä sieltä löytyy, jotta ruokahävikkiä ei tulisi: Ilmasto kiittää ja kukkaro kiittää. Rakkaat ystävät ja sukulaiset eivät ehkä kiitä, kun saavat vuodesta toiseen mitä mielenkiitoisempia jämälankasukkia lahjoiksi kaikkina mahdollisina juhlapäivinä. Ehkä he kiittävät sitten jokus kun jämälangat mahdollisesti loppuvat.

Minä puolestani kiitän anoppia jälleen kerran, koska hän oli tyhjentämässä heidän vaatehuoneestaan vaatteita kirpputorille ja ennen niiden kirpputorille päätymistä minä ja Herra Kirjoituks pääsimme valitsemaan "parhaat päältä". Se siis tarkoittaa sitä, että minulla on kaksi uutta takkia (toppatakki ja kuoritakki), uusi pelikäsilaukku, uusi sadeviitta ja uusi neule. Herra Kirjoituksella on puolestaan uusi villakangastakki, uusi college ja uudet kengät. Jälleen ilmasto ja kukkaro kiittävät, ei tarvitse hetkeen mennä meidän vaatekaupoille. Hetkeen tarkoittaa mitä todennäköisemmin hyvin pitkään aikaan, jos nuo kaikki pidetään jämäkuntoon.

Jämäelämä on loppujen lopuksi aika hauskaa.

Sirkussukat

Käly-parkani tulee jälleen järkyttymään avatessaan joulupakettiaan. Joulupakettia, jota ei koskaan virallisesti anneta, koska meillä on voimassa jatkuva sopimus siitä, että lahjoja ei vaihdeta. Melkein yhtä perinteisesti olen kutonut kälylle vähintään yhdet sukat.

Eräänä tylsänä päivänä pistin käteni lankakoriin, jossa minulla on kasa sekalaisia lankoja ja nappasin sieltä muutaman kerän. Värivalikoima oli todellakin aika kirkuvan sirkuksellinen: kirkuva persikka, kirkas sähkönsininen, kirkkaan vihreä, sähäkkä keltainen ja marjapuuron punainen. Puolitin kerät ja aloin kutoa oikeastaan mitään ajattelematta.

Sukissa on suhteellisen löysät varret, koska käly pitää sukkia housunlahkeiden päällä eli varressa on 56 silmukkaa, alussa kaksi oikein kaksi nurin resoria ja sitten kolmella värillä kudottua spiraalia. Persikan langan viimeiset pätkät kudoin nilkkaan, jossa kavensin silmukkamäärän 48:an. Kantapäässä on sähkönsininen ja keltainen yhdessä. Muutoin sukat on kudottu suurperheen sukkien mallilla pohja ja päälinen erikseen.

Koska sukkien pohjat ovat erityisen kovalla koetuksella, päätin vahvistaa niitä vielä huopasisuksella, osin senkin takia, että kaksinkertaisella kudottu kantapää on niin paljon paksumpi kuin raidoitettu pohja. Huopapalaset sain eräästä kokeilustani, jossa tein itselleni useammat sukat vanhasta täysvillaisesta pitkästä sukkaparista. Pesin nämä tietenkin itselleni normaalissa 60 asteessa, mutta vanhat sukat eivät kestäneet sitä vaan huopuivat ja kutistuivat sukkina käyttökelvottomiksi (osasin kyllä epäillä tätä, mutta halusin testata). Sisuksen ompelin paikalleen käsin perusompelulangalla. 

 

Valmiit sukat ovat juuri niin riemunkirjavat kuin sirkussukat vain voivat olla. 

Viimeinen pari parsittu

Oikeastaan siis kaksi viimeistä paria Kälyn ja Juniorin sukista on nyt parsittu ja korjattu. Kuten jo aikaisemin totesin, Kälyn sukista selvisin suhteellisen helpolla parsimalla pari reikää kasaan ihan vaan mustaa lankaa käyttäen, mutta Juniorin sukat aiheuttivat enemmän pään vaivaa.

En onnistunut löytämään varastoistani tuota viidakkolankaa. Tiedän, että sitä on joku kerän loppu jossain, mutta se ei osunut silmiini helpolla, enkä jaksanut kaivella joka nyssäkkää. Niinpä päädyin sitten laiskan ihmisen melkein oikeaan ratkaisuun, kudoin keltaisella ja mustalla jatkopätkän yhden raidan spiraalina, koska sukat olivat mitastaan liian pienet. En keksinyt mitään muutakaan järjellistä ratkaisua, koska pelkkä keltainen tai musta pätkä olisi näyttänyt vielä tyhmemmältä. Lisäksi pidensin sukkia kutomalla pari valkoista kerrosta ja sitten liitin vanhan sukankärjen takaisin silmukoita jäljittelemällä - jolloin säästyin kavennuksilta ja kynsien tekemiseltä.

Nuo kestävät sen mitä kestävät ja sitten täytyy varmaan kutoa ihan uusia heille käyttöön.

Rusettipanta

Äitini löysi ohjeet rusettipantaan vanhasta Koti ja maaseutu -lehdestä. Hän pyysi minua tuomaan langat ja lupasi itse kutoa pannan. Ostin langat, mutta kun ne pyörivät aloittamattomina parin viikon jälkeenkin, päätin kutoa pannan valmiiksi hänelle, muussa tapauksessa saattaisi olla riksi, että se ei ehdi täksi talveksi käyttöön.

Malli on äärimmäisen yksinkertainen: luodaan kaksinkertaisella langalla 52 silmukkaa, jotka yhdistetään renkaaksi. Kudotaan suljettuna neuleena kaksinkertaista helmineuletta kunnes panta on riittävän pitkä. Sitten neulotaan pannan päät toisiinsa kiinni ja kiristetään, jotta saadaan rypytys. Lopuksi kieputetaan pitkäksi jätetyistä päättelylangoista "rusetti" sauman päälle.

Lankana Novitan baby merino musta ja valkoinen.

Aloitin kutomisen viikonloppuna hiukan liian myöhään ja ratkaisevat pari-kolme senttiä jäivät uupumaan etten saanut pantaa valmiiksi. Niinpä viimeistelin sen kaupungissa ja vien äidille, kun seuraavan kerran mennään maalle.

Kerrankin jotain muuta kudinta kuin sukkia.

Levoton lokakuu

Jotenkin tuntuu siltä, että mun kuukaudessa on kolme päivää: ensimmäinen, viimeinen ja tilipäivä siinä välissä. En ehdi kissaa sanoa, kun taas jo uusi kuukausi kovassa vauhdissa. Lokakuu alkoi mukavan kauniina ja ehdin jo huokailla iloani siitä, miten ihana on kahlata kahisevissa lehdissä, nauttia auringosta ja nuuskia syksyn kirpeyttä. Ilo noista loppui kuitenkin melko lyhyeen ja vastassa oli sade ja pimeys. Kun ennusteet vielä lupailevat lämmintä (eli sadetta, loskaa ja pimeyttä) tammikuulle asti, on allekirjoittaneella edessä tuskainen syksy ja alkutalvi. Varsinkin, kun sitä aurinko ja lämpötankkausta ei ole saatavilla kaukomailtakaan. En aio marista enempää, vaikka mieli tekisi päästää ilmoille melkoinen itku-potkuraivari koskien syksyä ja koronaa.

1. viikko

Lokakuu aloitettiin tapaamisella kaverien kanssa, pitkästä aikaa. Mikä tietenkin tiesi herkkuja ja ajan käyttöä muuhun kuin liikuntaan. Kun samalle viikolle vielä osuvat kipuinvalidisoivat menkat, niin jäi liikkuminen hävettävän vähiin ja mässääminen sitten taas saavutti aivan uudenlaisen tason. Jälleen kerran tuli todettua, että on aivan liian helppoa jäädä kotiin ja keksiä tusina tekosyytä siihen, miksi just nyt ei pysty, ehdi eikä kykene liikkumaan. Tällä kertaa edes Potterin Wizarding weekend ei kannustanut ylivoimaisiin suorituksiin, vaikka sen myötä tulikin liikuttua.

2.viikko

Jääkaapin tyhjennystä vierasjämistä ja ikävä kyllä löysin itseni tyhjäämästä myös niitä herkkuja, kun ne vaan ovat niin hyviä. Liikuntaa jonkin verran, enemmänkin pitäisi, mutta kun on monta muutakin hoidettavaa asiaa. Sain sentään tiedon, että pääsen mukaan yhteen terveysliikuntaryhmään, joka jatkossa toimii motivaattorina. HPWU:ssa alkoi jälleen uusi eventtiviikko, joka alussa tuntui siltä, että se ei valmistu ikinä ja koottavat möllit vain lähinnä ärsyttävät, kun vaativat loputonta hakkaamista. Eventti valmistui, kuten tavallista, jo muutaman päivän pelaamisen jälkeen eikä sitten lopulta tuntunutkaan niin pahalta kuin alussa kuvitteli.

3. viikko

Kutakuinkin normaali viikko, töitä ja arkea sekä tietenkin palkkapäivä, joka on lakannut merkitsemästä suuria. Jäin oikein miettimään, missä kohtaa tämä oikein tapahtui. Ennen kyttäsin tilin saldoa lähes maanisesti, nykyään käyn tilillä maksamassa laskut ja siirtämässä käyttörahaa toiselle tilille, jonka jälkeen en jaksa vilkaista sinne päinkään ennen seuraavia laskuja. Silti tämä välinpitämättömyys ei tarkoita sitä, että rahaa kuluisi sen enempää kuin ennenkään. Ehkä tää nyt on sitten se "hyvä tasapaino" asian suhteen.

Kun maanantai meni suurimmalta osaltaan puhelimessa, siivotessa ja vierasvalmisteluja tehdesssä, päätin loppuviikosta ottaa itseäni niskasta kiinni: ihan joka päivä ei voi saada herkkuja ja liikkuakin pitää. Näin siitäkin huolimatta, että himoja riittää. Allekirjoitimme Herra Kirjoituksen kanssa metsäkauppapaperit, saa nähdä teimmekö elämämme suurimman virheen vai oliko ajoitus oikea, mutta hyvällä tuurilla seuraavan etelänmatkan rahat tulevat sieltä.


Viikonloppuna tehtiin maalla syystöitä, joita tuntuu riittävän loputtomiin. Viikonloppuna oli HPWU:ssa sekä syyskuun että lokakuun community dayt - molemmat tulivat tehtyä, mutta melkoinen kyllästyminen peliin iski sunnuntaina illalla - liika on liikaa jopa kaikessa kivassa.

4. viikko

Alkoi ärsyttävän talvisena eli olimme saaneet ensilumen tai siis tarkemmin ensiloskan, koska eihän tuo lumi tällä alueella tähän aikaan vuodesta ole kovin pitkäaikainen vieras. Riittävästi sitä kuitenkin oli jalkojen kastumiseen. Kun sataa tuntuu, että on vain pimeää, pimeää ja pimeää. Perjantaina näimme kummipoikaa ja hänen perhettään pitkästä aikaa, vietimme useamman tunnin ulkoilu ja eväsretken meren rannalla. Viikonloppuna yötöitä, hieroja ja thaikkuruokaa.

5. viikko

Alkoi vesisateessa, mutta sinnikkäästi talsin lenkkiä. Maanantai oli vapaapäivä, mikä tarkoitti siis kotitöitä. Siistissä asunnossa on vaan mukavampi asua ja puhtaat vaatteetkin ovat ihan jees juttu. Yhdessä vietimme korjausiltaa; minä fiksasin vetoketjuvaurioisen kylmälaukun, Herra Kirjoitus vuotavan hajulukon ja kaatuilevan lelusotilaan. Jos asuntomme muutoin on kohtuullisessa kunnossa, niin työhuoneen olen saattanut kaaokseen, vaikka minulla ei pitäisi olla mitään asiaa levittäytyä sinne. Jotenkin vaan olen levittänyt lankakasat sinne, sillä olen taas alkanut kutoa. Yllätyksekseni sain myös lisätyökeikkaa harrastetyöpaikkaan ja pari arviointikeikkaakin pitäisi hoitaa.


Lokakuusta on vaikea sanoa yhtään mitään, ei loistava kuten ensin toivoin, vaan nimenomaan otsikon mukaan sekava ja levoton, haahuileva.

Fatalismi ja virikematto

Voisin lisätä ismieni listaan vielä yhden: fatalismin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän uskon siihen, että tietyt asiat vain on tarkoitettu tapahtuviksi. Tähän vetoan kertomalla alla "tapahtui tosielämässä"- tarinan.

Säästin pieleen menneestä tilkkumattoprojektistani ylijääneet tilkut. Tämä on siis se matonpalanen joka päätyi lopulta kaverin koiralle virikematoksi. Tai siis rehellisemmin unohdin tuon epäonnistuneen projektin jälkeen koko kassin olohuoneen nurkkaan, vaikka hyvä tarkoitus oli tehdä niistä keittiöön tilkkumatto - värit eivät olleet ihan sitä, mitä halusin, joten projekti "jemmaantui".

Nyt sitten kävi niin, että toisellekin kaverille tuli koira, pentu, joka on huono syömään ja tarvitsee virikkeitä. Ensimmäinen kaveri meni mainostamaan toiselle, että oli saanut minulta virikematon, joten sain jälkimmäiseltä kaverilta tilauksen, että hänenkin hauvansa tarvitsisi sellaisen.

Minulla ei ollut mitään mielikuvaa, miten paljon tilkkuja oli jäljellä tai minkä värisiä, mutta ajattelin, että voinhan katsoa, mitä saan aikaiseksi. Yllätyin, sillä kassissa olikin yllättävän paljon tilkkuja valmiiksi leikatuina. Värit olivat toki sini-keltavoittoisia, ja tyttökoiralle olisi ehkä pitänyt olla enemmän punaista ja vaaleanpunaista. Olin kuitenkin saanut luvan työstää maton juuri niistä materiaaleista, joita minulla sattui olemaan. Herra kirjoitus lajitteli tilkkuja avukseni ja minä ompelin. Maton kasaaminen oli loppujen lopuksi yhden illan projekti. Mattoon tuli käytettyä kaikki valmiiksi leikatut tilkut viimeistä myöten.

Maton pohjana toimii vanha vihreä pussilakana, jolla alkaa olla ikää jo 60 vuotta (kyllä, silloin tehtiin kankaat kestämään). Kaksinkertaiseen lakanaan ompelin sitten kiinni tilkkuja, toisen pään tein tarkoituksella tiheämmän ja toisen harvemman, jotta herkkujen metsästyksen voi aloittaa sieltä helpommasta päästä ja lisätä haastetta tarpeen vaatiessa. Matossa on lisäksi tasku, jonne voi piilottaa jotain, pari paljasta paikkaa, joista on kaikkein helpoin aloittaa ja pari pienempää hapsutettua aluetta, jotta etsittävä alue ei olisi niin iso. Tämä toteutus oli noin puoliksi todella loppuun asti harkittu, jotta matto olisi mahdollisimman monipuolinen käyttää ja puoliksi johtui siitä, että tilkkuja oli tasan tuon verran eikä yhtään enempää valmiiksi leikattuna, enkä sitten enää illan taittuessa yöksi jaksanut alkaa leikkaamaan lisätilkkuja.

Kestävyyttä yritin lisätä ompelemalla tilkut kahteen kertaan kiinni pohjakankaaseen, tilkut ovat puuvillatrikoota, joten ne kyllä saattavat rajuissa leikeissä revetä ajanmittaan, mutta sille ei sitten voi mitään. Uuden elämän saivat pari isän vanhaa collegepaitaa, yksi äidin yöpaita ja aluspaita sekä muutama tunnistamaton tilkku.

Nyt on onnekseni olohuoneen nurkassa yksi projektikassi vähemmän. Ehkä joskus saan ne kaikki tyhjennettyä (vielä olisi odottamassa villahuopa rukkasia varten ja kassillinen valmiiksi tehtyjä sytykeruusuja, jotka on jo kolmesti pitänyt ottaa maalle mukaan sinne mennessä).

Parsintapussin pohja paistaa

Kun alkuun pääsin, niin homma on edennyt kohtuullisesti ja kälyltä saatu parsintapussi alkaa olla tyhjä. Jäljellä on enää kaksi paria, voisi sanoa kaksi pahinta paria, nimittäin äidin ja pojan tiikerisukat, joihin ei ole samaa lankaa enää jälkellä. Äidin, siis kälyni, sukat voi kyllä paria mustalla, mutta kun noi toiset pitäisi suurentaa sopimaan isompaan jalkaan, niin joudun hetken miettimään, miten asian ratkaisen.

Late Lammas-sukat ovat yksi niistä ""samispareista", mitä olen heille tehnyt. Kälyn sukille riitti parsiminen ja Pojan (kyllä, vältän tietoisesti kutsumastä häntä oikealla nimellä, joten hän saa olla tästä eteenpäin "Poika" tai "Herra Kirjoituksen siskonpoika") sukkien suurentaminen oli todella helppoa: purin kärjen, kudoin mustalla lisää mitaa ja päättelin. Eroa ei huomaa.

Siniset sukat suurensin kutomalla kärkeen lisää, purin siis kärkikavennuksen ja jatkoin sileää neuletta ensin purtulla langalla ja sitten lisäyksellä. Käytin, miten yllättävää, sateenkaari-sukkien kärjen purkulangat tähän, koska ne olivat samaa lankaa, jota ei muuten ollut lisää.

Kettusukat, ne pienemmät, kokivat suurimman muutoksen, sillä ne olivat rikki valkoisen ja punaisen rajalta. Tällöin oli helpointa purkaa valkoinen kärki pois ja jatkaa lisää pituutta punaisella. Samaa punaista lankaa ei tietenkään enää ollut jäljellä, koska olin aikanaan käyttänyt joka pätkän näihin sukkiin. Korvia en jaksanut siirtää, joten kirjoin silmät eri kohtaan. Myönnän, etteivät sukat näytä enää niin paljon ketuilta kuin ennen (muistuttavat terrieriä), mutta se tuskin käyttöä haittaa. Isommat ketut vain parsin.

 Nyt pysyvät jalat lämpiminä taas hetken.

Puhuttelussa

Eilen olin puhuttelussa. Puhuttelun pidin ihan itse itselleni ja syystä. Lähdin töihin katsomatta yhtään ikkunasta ulos, millainen keli ulkona on. Nappasin siis eteisestä jalkaani vanhat lenkkarit, jotka ovat "loppuunkäytössä", jotta ne vihdoin ja viimein voisi poistaa.

Olisi todellakin kannattanut katsoa ikkunasta ulos, sillä yön aikana kaduille oli ilmestynyt viisi senttiä märkää loskaa. Se ja kuluneet lenkkarit eivät olleet paras mahdollinen yhdistelmä. Alkuun pääsin näppärästi kävelemään muiden jalan jäljissä, kun kadulla oli ollut muitakin kulkijoita, mutta kun pääsin puistoon, jouduin reitille, jota kukaan muu ei ollut kulkenut. Kovin montaa askelta ei tarvinnut ottaa, kun lenkkarit ensimmäisen kerran hörppäsivät vettä ja matka töihin oli vasta alkutaipaleella. Loppumatkan kahlasin loskassa yhä märemmiksi käyvät kengät ja sukat jalassa ja mietin, mitä järkeä tässä mun touhussa oikein on. Onneksi töissä on työkengät ja vaihtosukat, muuten en olisi päivästä selvinnyt.

Matkalla sätin itseni oikein kunnolla. Ensiksi siitä, että en katsonut sen vertaa pihalle, että olisin nähnyt, missä kelissä lähden ulos ja toiseksi siitä, että en huolehdi itsestäni. Ihan oikeasti ihminen omistaa kymmeniä kenkäpareja, joista pitäisi löytyä vaihtoehto keliin kuin keliin eikä sen vertaa pidä itsestään huolta, että kaivaisi oikeanlaiset kengät esiin. Mikäli nyt olisi sellainen tilanne, ettei sieltä kaapista löydy oikeaa sorttia popoja, niin ne voi sitten hakea kaupasta, sillä on kaksi asiaa, joista aikuisen ihmisen pitäisi huolehtia ainakin jalkineiden osalta: mukavuus ja terveellisyys. Näistä jälkimmäinen on ehdottomasti tärkeämpi, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kengät ovat keliin sopivat. Sekä mukavuutta että terveellisyyttä koskee toki se, että kengät ovat jalkaan sopivat.

Nyt on sitten otettu järki käteen ja kaivettu näille keleille sopivat kengät esiin. Eikä toivottavasti tarvitse enää kulkea jalat märkinä eikä pitää itselleen "ota järki käteen" - tyylisiä puhutteluja.

Puikkojen paluu

Heinäkuussa 2019 jumituin sukankutimeen, jossa oli suunnilleen kaikki pielessä: lanka, josta kutimeni tein oli väreiltään aivan kamalaa ja sen verran löyhäkierteistä, että sitä oli hankala kutoa, lisäksi se oli vielä varsin ohutta. Myös puikkovalinta meni pieleen. Ostin metalliset zingit, joita kovasti kehuttiin, mutta ne eivät ole mun juttu, käsilleni sopivat paremmin puiset, mielellään neliönmuotoiset puikot.

Tuolloin reilu vuosi sitten sain tehtyä toisen sukan kokonaan ja toisen kantalappuun asti, sitten alkoi tökkiä niin paljon, etten vaan kyennyt jatkamaan. Toki aktivoituneella HPWU-pelaamisellakin saattoi olla osansa asiaan, kun aika ei riittänyt enää ihan kaikkeen.

Nyt päätin sitten, että on aika viimeistellä nämä keskeneräiset ennen kuin aloitan uutta projektia (tai kenties valmistan loput noista keskeneräisistä projekteista. Koska nämä sukat tuntuvat tekevän kaiken mahdollisen valmistumisensa estämiseksi, kudoin toisenkin sukan valmiiksi. Typeryyksissäni katsoin sukan mitan langan raidoista ja saatuani sukan valmiiksi totesin, että se on viisi kerrosta liian lyhyt, koska raidat ovatkin erilevyiset. Kiroilua ja purkamista - ja uudelleen kutomista.

Kun sitten pääsin niin pitkälle, että sukka oli valmistumassa, tajusin, että lanka loppuu kesken. Totta kai, eihän tässä mitenkään muuten olisi voinut käydäkään. Enkä ainakaan tässä kohtaa löytänyt lisää lankaa mistään - eli jos sitä on joku jämäkerä jossain olemassa, se kaivautuu esiin noin viikon päästä. Jatkoin sitten viimeiset pari kerrosta lähinnä sopivalla langalla, joka kyllä ikävästi erottuu tuosta kärjestä, mutta kun mitään muuta sopivaa lankaa ei ollut saatavilla (tuo vahvuus oli niin ongelmallinen).

Siinä ne nyt ovat, tuskien sukat.

Lanka ja parsin

Tämän tekstin otsikko voisi olla myös taivaan sinesta niityn vihreyteen- miksi, selviää tuolla myöhemmin.

Kälyni palautti tässä jo hetki sitten kassillisen hänen ja hänen jälkikasvunsa sukkia, jotka olivat joko jääneet junnulle pieneksi tai reikiintyneet muuten parsintakuntoon. Kassi ehti pyöriä tuossa jo hetken ennen kuin sain itseäni niskasta kiinni ja aloitettua sukkien korjaamisen. Koska kyseessä ovat ensimmäiset käsityöt, kun saumojen korjaamista ja reikien paikkaamista ei lasketa, "maailman aikaan" (eli liki puoleentoista vuoteen) tuntui aloittaminen tavallistakin vaikeammalta. Varsinkin, kun ymmärsin, että uusiakin sukkia pitäisi kutoa.

Lopulta sitten totesin, että jos aion joskus selvitä urakastani on aika tarttua toimeen.

Aloitin yhdestä "Enon rakkaalle" pieneksi jääneestä parista, joissa oli Karusellisukka-mallilla tehty sateenkaari. Koska sukat olivat mitastaan liian lyhet, mutta muutoin sopivat, purin kärjet ja tein uudet niistä langoista, joita sattui käsillä olemaan. Taivaan sini vaihtui siis ruohonvihreyteen. 

 

 

Kälylleni tein joskus lankajämistä raidalliset suurperheen-sukat, joiden idea on se, että pohja ja päälinen kudotaan erikseen ja palaset neulotaan sitten sivuilta yhteen. Tämä helpottaa kummasti tilannetta, jossa sukkien kokoa pitää muuttaa tai sukkia korjata. Ensin puretaan saumat sitten kärki ja lopuksi pohja, jonka voi sitten kutoa uudelleen. Pohjassa samaa vihreää kuin noissa sateenkaarisukissa yhdistettynä turkoosiin.

Vaaleanpunaiset sukat parsin niillä langoilla, jotka olin suurperheen sukkien pohjasta purkanut. Eivät menneet siis hukkaan nekään. Loputkin purkulangat tulevat kyllä aikanaan käyttöön- eihän nuuka haaskaa mitään.

Viimeisessä kuvassa vielä kolme ensimmäistä paria korjattuina, nuo raidalliset eivät vaatineet kuin perusparsimista, joten niistä ei tuon tarkempaa kuvaa ole. 

Sumuinen syyskuu

Syksy on saapunut, asia mistä en suuremmin pidä, mutta mikä on pakko hyväksyä. Yritän motivoida itseäni kuulaan kirkkailla ihanilla syysaamuilla, mutta valitettavasti todellisuus on kylmää sadetta ja synkkyyttä.

1. viikko
Herra Kirjoitus sairastaa, syyslentsu on saavuttanut hänet. Tauti lienee pahempaa luokkaa, sillä hän on yskinyt jo pari viikkoa pahenevasti. Nyt vaadin häntä menemään lääkäriin, mutta eipä sinne niin vaan mennäkään. Ensin pitää mennä korona-testiin ja niitä vastauksia täytyi odottaa tiistaista perjantaihin. Lopputulos oli odotettu eli negatiivinen. Minä olen lähtenyt aamulla töihin ja jättänyt toisen raukan köhimään unen ja valveen rajamaille. Vapaa-aikaa on kulutettu pelaamalla HPWU:ta ja vihdoin ja viimein päästy tasolle 60. Mahtava saavutus ja suuri pudotus; pelin pisteet lakkasivat merkitsemästä mitään - nyt kokoan "möllejä" vain saadakseni field guideja.

2. viikko
Onneksi Herra Kirjoituksella on nyt lääkäri, tiedän, ettei ihmeitä ole odotettavissa, mutta jos jotain apua tuohon kamalaan köhään saisi. Pelissä eletään lohikäärmeviikkoa, joten yirtän epätoivoisesti saada nekin sivut kultaisiksi ja mahdollisimman paljon field quideja varastoon. Luvassa siis runsaasti lenkkeilyä. Lääkkeistä huolimatta rakkaani vointi meni loppuviikosta niin huonoksi, että jouduimme lähtemään pävystykseen ja sitä kautta Herra Kirjoitus sitten jäi sairaalaan toipumaan.

3. viikko
Herra Kirjoitus toipui alkuviikon sairaalassa ja loppuviikon sitten sairaslomalla kotona. Pelattiin vähän, koska hän ei jaksanut tehdä juuri mitään. Minä puolestani jouduin joustamaan dietistäni, koska ruoan piti olla sellaista, että se maistui toipilaalle ja mikään kevyt ja terveellinen ei nyt vaan ollut sellaista. Pitkästä aikaa peli-ilta kavereiden kanssa. Tilipäivä oli ja meni, lipui vain ohi tärkeämpien asioiden ollessa mielessä. Maksoin nopeasti laskut ja unohdin koko asian - mä siis edistyn. En myöskään ostanut mitään lohdutusta tavaran muodossa, vaikka se minulle perinteinen stressireaktio onkin.

4.viikko
Herra Kirjoitus jatkaa etätöissä ainakin tämän viikon, minä ristin sormet ja varpaat siitä onnesta, ettei tauti ole toistaiseksi tarttunut minuun. Olemme palanneet ruotuun terveiden ruokailutottumusten ja liikunnan suhteen. Paitsi tietenkin se turhan aktiivinen pelaaminen, sitä pitäisi vähentää, mutta kun se muka vaan on niin kivaa.


5.viikko
Tylsää ja tapahtumatonta, onneksi sentään suhteellisen kivaa keliä, jotta pääsee edes lenkille. Pelaamista edelleen. Herra Kirjoitus on palannut työelämään ja muutoinkin tauti alkaa olla voitettu eli elämämme palautuu normaaliksi.

Jotenkin tuo otsikon sumuisuus kuvaa tätä kuukautta hyvin, se tuli, oli ja meni, jättämättä kovinkaan montaa kirkasta jälkeä jälkeensä.

Kosmetiikkapoistot 3/20

Olen nyt ottanut itseäni niskasta kiinni sen suhteen, että vihdoin ja viimein käytämme tuon näytepussukan tyhjäksi, jotta edes yksi tämän vuoden suunnitelluista tavoitteista toteutuisi (ja tähän eivät auta kootut selitykset, että vuosi on vasta hiukan yli puolenvälin, että vielä ehtii...). Seuraavassa näytekasassa siis Dermosilin sensitive creamia, testivoiteita (voidepohja ilman kortisonia), Dermosilin kollageeniseerumi, pari Dermosilin kimalletta, jotka pistin sinällään roskiin, Dermosilin mintun tuoksuinen luomuvartalovoide, kolme After Sauna voidetta, yksi Sport&Sauna After Shave palm ja Dermosil man After shave palm. Nämä kaksi viimeksi mainittua käytti Herra Kirjoitus, Kollageeni seerumin käytin kasvoille ja kaikki loput menivät jalkojen rasvaukseen.

Lisää näytteitä ja vähän muutakin. Toinen haaste on käyttää nämä silloin joskus hamstratut minihuulipunat (hävettävä määrä muoviroskaa näistä tulee - eli koskaan enää). Tällä kertaa siis käytetty Oriflamen numerot 24 ja 77 sekä Yves Rocherin Beige Austral. Lisäksi Fuze suihkugeeli/shampoota, Oral B:n hamamstahnaa, partavaahto ja  kynsilakanpoistoainetta. Näytteinä Dermosilin erilaisia body lotioneita 6 kpl, yksi käsisaippua, kaksi tiskiainetta ja yksi kynsiöljy.

Ja edelleen samaa vanhaa tuttua: Dermosilin dödöä, pari erilaista hammastahnaa, partavaahtoa, Dermosilin Aamu-edt, joka on ollut aivan loistava työhajuvesi, raikas ja sopivan mieto. Laveran meikkivoide on löytö ilmaisryhmästä, ei ehkä sellaista, jonka olisin itse ostanut, mutta ok käyttää. Lisäksi pari minihuulipunaa, 4 käsisaippuanäytettä ja yksi hoitoainenäyt.

Seuraavat poistot ovat edelleen perushuttua. Minun dödöni LdB:n jostain tarjouksesta ostettu, joka osoittautui ihan ok:ksi, suuvettä, mineraalipuuteria, jälleen ykis minihuulipuna, jonka tiedot ovat hankautuneet pois. Kuivahtaneet putsauslaput leikkelin naaman puhdistuslapuiksi. Kolme näytettä: yksi hoitoaine ja kaksi jalkojen rasvaukseen käytettyä vartalovoidenäytettä (Dermosilin Body Green).

yhteensä 30 näytettä ja 20 purtiloa.

Vuoden alusta: 69 tuotetta ja 39 näytettä

Elokuun elämää

 Heinäkuu meni taas kerran vähän niin ja näin, suuria suunnitelmia, mutta pieniä toteutuksia.

1.viikko
Elokuun ensimmäinen viikko oli kahden päivän eli kokonaisen viikonlopun mittainen. Lomailimme kaupungissa maalla aherretun arkiviikon jälkeen. Melko tuttua kaavaa, nukuttiin myöhään, laiskoteltiin, pelattiin, syötiin jääkapista jemmoja ja snägärisafkaa lisäksi. Mukavaa ja rentouttavaa.

2.viikko
Edelleen lomailua, mutta arki alkaa jo kutkutella varpaita. Arkipäivät vietimme jälleen maalla, jossa puuhaa riittää, ja viikonloppua sitten vanhoissa tutuissa merkeissä kaupungissa. HPWU pelattu tasolle 57.

3.viikko
Herra Kirjoitus palasi töihin loman jälkeen ja työpaikalle ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun. Olen jotenkin varautunut siihen, että etätyöt odottavat jälleen pian, sillä kyllä me sen koronan toisen aallon kohta tänne saamme. Minä saan jatkaa lomailua vielä tämän viikon, mikä tarkoittaa melkoista pinoa hoidettavia asioita: käy labrassa, huollata moottorisaha, tapaa Ievuskainen, ole lymfahieronta mallina, sovi koeajo autosta, hoida sitä ja tätä. Labrat ja terkkari tarkoittaa sitä, että olen päättänyt panostaa minuun ja vihdoin ja viimein toteuttaa sen, mistä olen alkuvuodesta asti "pitäisi, pitäisi, pitäisi"- hokenut eli siivota keittiön nurkan syömällä pussiruoat pois. Sitä varten haluan nollalabrat ja vähän keskustelu/seuranta-apua. Labratulokset olivat ikävän realistiset: sokerit koholla ja verenpaineet taivaissa eli asialle täytyy todellakin tehdä jotain. Päädyn siis lääkärin vastaanotolle, jossa mietitään, mitä tehdään. Mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että saan varmaan lääkkeet, joita en tietenkään suurin surminkaan haluaisi, mutta minkäs teet. Jotenkin tuo oli sellainen shokkiuutinen, ettei oikein osannut ottaa mihinkään kiinni ja viimeinen lomaviikko meni vähän "haahuillessa".

4. viikko
Arki alkaa ja työt sen myötä. Onneksi aloituis oli yövuoroilla, niin ei ollut niin hirveä shokki kääntää rytmiä heti aikaisen aamun herätyksiin. Kotimme oli kesän aikana päässyt taas jonkinlaiseen kaaokseen, joten ei liene ihme, että aloitin uuden arjen siivoamalla - se kun helpottaa päänsisäistä kaaostakin. Ahkeroin sekä yövoroa edeltäneen päivän, yövurojen välisen päivän, nukkumapäivän että vapaapäiväni, mutta sain kuin sainkin kaiken kuntoon. On jotenkin rauhoittavaa, että yksi elämänalue on kunnossa. Toisaalta emme myöskään hakeneet roskaruokaa, vaikka mieli useammankin kerran tuon projektin aikana sitä teki - se korvattiin kanalla ja vihanneksilla, hyvä me! Yhden karkkipussin ostimme, mutta siis vain yhden ja sen jaoimme, ennen olisimme ostaneet molemmille omat isot pussit. Harjakaisia juhlimme pienellä linssisipsipussilla. Herra Kirjoitus ei pitänyt niistä, joten jäävät sitten sipsit jatkossa vallan ostamatta.

5 ja 6.viikko
Arki alkaa todenteolla, seuraavat kaksi viikkoa pelkkää aamuvuoroa. Huh! En voi oikein ymmärtää, miten minusta, aamuvirkusta ihmisestä on tullut sellainen, etten millään menisi aamuun töihin. Kävin lääkärissä ja sain melkoisen matokuurin elämäntapamuutokseen, siitä on ihan oma kirjoituskin. Torstaina treffit työkaverin kanssa Pokemonin merkeissä (yritän välttää toista peliä, mutta hän haluaa meistä pelikavereita) ja perjantaina tornitreffit Potter-kavereiden kanssa. Viikonloppuna jälleen maalle syyshommiin. Ja sitten vielä yksi arkiaamu, ja taas yksi kuukausi on käsitelty.
Aika menee ihan käsittämättömän nopeasti. Tuntuu, että aina on kuukauden alku ja sitten heti jo se kuukausi onkin eletty. 

No mutta huh...

Kävin lääkärissä. Kaikki liittyy siihen, että menin ensin pyytämään perusverikokeita ikään kuin "nollatasoksi", jotta näkisin, onko pienillä muutoksilla mitään vaikutusta. Ikäväkseni tuolta labroista sitten tosiaan tuli vähemmän mukavia löydöksiä (no jos olen rehellinen, eivät ne mikään täydellinen yllätys olleet, mutta tieto lisää tuskaa): matalat rautapitoisuudet, korkeat verenpaineet ja sokerit. Näiden seurauksena työterveyshoitaja lähetti minut lääkärille. Kävin siellä eilen ja sain aikamoiset kotitehtävät: suolan käyttö nolliin, painoa alas, salmiakki ja lakritsi nolliin (tämä ei ole onneksi ihan mahdoton haaste), alkoholi nolliin (tämä ei onneksi ole ongelma eikä siis haaste ollenkaan), hikiliikuntaa kolme varttia kerrallaan viisi-kuusi kertaa viikossa.  Lisäksi tulivat reseptit verenpainelääkkeisiin ja rautavalmisteeseen. No, että huh...

Ei siinä mitään, että täysin suolattoman ruokavalion noudattaminen on liki mahdotonta, koska suunnilleen kaikessa on suolaa. Yritän nyt jättää lisätyn suolan nolliin ja ostaa vain vähän suolaisia elintarvikkeita aluksi - on muuten kaupassakäynti mennyt haastavaksi: kyttäät rasvoja, sokereita, lisäaineita ja nyt vielä suolojakin. Jos vielä pitäisi kytätä hintojakin, kaupassa käynti olisi aivan mahdotonta, on siis pakko luopua hintatietoisesta syömisestä ja tuplata tai kenties triplata ruokabudjettimme.

Lähes kaikissa maustesekoituksissa on suolaa, ketsupissa on suolaa, levitteessä on suolaa, leivässä, leikkeleissä, juustoissa (no ne ovat rasvaisia, niitä nyt ei muutenkaan saisi syödä - ei tietenkään, koska voisin elää juustoilla). Toistaiseksi olen löytänyt vain maustamattoman lihan ja kasvikset, joissa ei ole suolaa. Niinpä meillä syötiin iltaruoaksi jauheliha-kesäkurpitsa-paprika wokkia, johon en laittanut lainkaan suolaa. Sen sijaan heitin runsaasti chiliä ja lipstikkaa. Jälkimmäinen on työkaverin loistava vinkki, se kun tuo umamin makua ruokaan ja korvaa suolaa varsin hyvin. Täytyy nyt viikonloppuna käydä raastamassa kaikki lipstikat, mitä maalla vielä kasvaa, talteen.

Sitten se varsinainen huh... liikuntaa kuusi kertaa viikossa ja vielä kolme varttia kerrallaan. Kaikkine lähtemisineen, vaatteiden vaihtoineen ja jälkisuihkuineen tuo vie ainakin puolitoista tuntia kerrallaan. Toinen puoli minusta ymmärtää ihan hyvin, että tätä teen itselleni, minä olen se, joka tästä saa hyödyn. Liikunnanvihaajapuoli minusta kuitenkin huutaa juuri nyt aika isoon ääneen, että siihen meneekin sitten sun kaikki vapaa-aika. Ensin iso osa siihen, että kokkaat terveellistä ja sitten loput siihen, että hikistelet. Ihan oikeasti paljon mieluummin tekisin jotain muuta, lukisin, pelaisin Potteria, olisin vaan, vaikka siivoasin sitä inhoamaani vaatekaappia. Kiltisti kuitenkin raahasin salikamppeet tänäänkin mukana töihin. Tarjoilin lisäksi työterveyshoitajalle vaihtoehtoa, että voisin pitää liikuntapäiväkirjaa, jonka laitan hänelle sähköpostilla. Olisin ikään kuin tilivelvollinen siitä, että liikunta tulisi suoritettua. Suorittaminen on kyllä tässä kohtaa ikävä sana ja antaa juuri oikean kuvan asian pakonomaisuudesta. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät kestää useamman kuukauden ennen kuin löydän liikkumisen ilon ja saan flown päälle. Silloin liikkuminenkin sujuu itsestään, mutta ennen sitä ja varsinkin syksyn pimeyden ja kylmyyden hiipiessä päälle tarvitsen jonkinlaisen pakotteen, joka vaatii minua hoitamaan asian. Pakko ei kyllä ole kiva asia, mutta muuten en varmasti lähde liikkeelle, läheteisilläni on siis kova urakka edessä kun piiskaavat minut kuntoilemaan. En uskalla antaa itselleni yhtään löysiä, vaikka alunperin niin ajattelinkin. Olin näet ajatellut, että liikun vain kolme kertaa viikossa, mutta itseni tuntien kolmesta tulee helposti nolla, ja se on pahempi kuin jos kuudesta tulee neljä. Pitänee lisätä blogiinikin jonkinlainen liikuntaseuranta, jotta suoritteita voi seurata jälkikäteenkin.

Ajatuksia arjen alkuun

Minusta elokuu on kuin toinen vuoden vaihde. Tiedän, että monet jakavat kanssani tämän ajatuksen syksyn uudesta alusta ja arkeen palaamisesta lomakauden jälkeen. Se tarkoittaa samalla myös paluuta tavallisen arjen rutiineihin, joista on niin helppo luistaa lomakaudella, kun on loma, kun on kesä, no kun vaan on niin vapaus.

Olen jo pitkään miettinyt tuota ainaista kauppakuittiasiaa. Miksi minun pitäisi kerätä niitä ja seurata pilkuntarkasti, montako senttiä meiltä menee mihinkin? Tekeekö se minusta jotenkin paremman ihmisen? Olen päättänyt antaa asian kerta kaikkiaan olla. Mitä väliä sillä oikeastaan on, paljonko me käytämme rahaa ruokaan? Olennaisempaa on se, että pistän ylös mahdolliset "lankeemukset" eli herkuttelut ja niistäkin lähinnä sen, milloin käytiin ja missä syötiin, jotta kuukausittainen määrä pysyy järkevänä. Ruokakulumme ovat varmasti ihan kohtuulliset, hävikki hyvin pientä ja budjetissa pysytään ilman suuria ongelmia. Miksi siis pistäisin paukkuja turhaan ja hankkisin itselleni huonoa omaatuntoa, kun en kuitenkaan jaksa seurata asiaa. Panostan oleellisempaan eli budjetissa pysymiseen ja tavaroiden hankinnan seuraamiseen. Tämä korona-aika on tosin kyllä karsinut ostohaluja aika reippaasti ja mieliteot ovat jääneet vähemmälle, kun ei käy muualla kuin ruokakaupassa (kyllä vaan, isoissa markeiteissa pyrin ohittamaan muut paitsi ruokatavaraosastot läpijuoksemisella). Ainaisesta kassakuittirumbasta vapautuneen ajan yritän kanavoida terveellisemmän ruoan valmistamiseen.

Arjen rutiiniksi olen ajatellut myös ottaa jälleen päivittäisen työlistan. Joka päivälle 5-10 kotiarkiasiaa, jotka tulee hoitaa, laiskotti miten paljon tahansa. Tällä tavoin ei pitäisi päästä kertymään mitään mahdottomia hoitamattomien asioiden vuoria ja samalla saa motivoitua itsensä tekemään sellaistakin, jota ehkä muuten tulisi välteltyä - sinne voi siis myös salakavalasti sujauttaa lenkin tai kuntosalikäynnin, joka muuten jäisi välistä. Tätä olen käyttänyt paljon ennenkin ja toimivaksi todennut, mutta yleensä aina hautaan listan kesän ajaksi vedoten siihen, että Suomen kesä on niin lyhyt ja siitä kuuluu nauttia.

Herra Kirjoituksella on nyt takana kaksi arkiviikkoa ja minulla yksi, koti on siivottu kuntoon ja pyykivuoresta huolehdittu - melkein. Haen vielä viimeiset pyykit kuivumasta ja tarkistan, tarvitsevatko ne huoltoa. Arjen työlistalle täytyy myös lisätä syysvaatteiden esiin kaivelu, sillä vaikka vielä on päivisin suhteellisen lämmintä ja ihanaa, syksyn aamut alkavat olla jo viileitä. Samalla voisi myös miettiä, josko kasaisin vielä toisen kassillisen poistettavaa tavaraa kirppistä varten, yhden Herra Kirjoitus vei jo sinne jokunen päivä sitten.

Vaikka ajatus ikuisesta kesästä ja laiskasta vapaudesta houkuttaa, on arjessa silti puolensa. 

Hurja heinäkuu

Kesäkuussa aloiteltiin herkkulakkoa, jota jatketaan nyt sitten heinäkuussa. Omalta osaltani yritän jopa tehostaa sitä. Ruokahävikki on tarkoitus edelleen pitää nollassa, huolimatta kaikista mahdollisista tekosyistä, joita voisi näin kesällä käyttää.

1. viikko 

Heinäkuu alkoi sairastelulla, kesälentsu iski oikein kunnolla. Tuli käytyä omakohtaisesti kokemassa koronatestikin, ei niin hirveä kuin huhut kertoivat. Epämielyttävä toki, mutta silti olen sitä mieltä, että on monta pahempaa juttua. Nyt sitten ei voi muuta kuin odotella tuloksia ja toivoa, että tämä ei ole "sitä".  Herra Kirjoitus jäi kesälomalle tällä viikolla, joten voin siis keskittyä työlistojen kirjoittamiseen ja petistä huuteluun. Puhelin pyörittää edelleen HPWU:ta ja äänikirjoja, jotka ovat tällä hetkellä parasta viihdettä. Kaikesta huolimatta vietimme viikonloppua maalla.

2. viikko

Vapaapäivät vaihtuivat yötyöksi, mistä en ollut ollenkaan pahoillani, vaikka viikolle sitten tulikin seitsemän työpäivää. Loppuajat menivät tutuissa harrastuksissa eli HPWU:n parissa, jossa saavutin tason 55. Koska ei muka ollut aikaa ja innostusta kokata, mussutettiin roskaruokaa. Käytettyinä tekosyinä väsymys, aika ja jaksaminen.

 

3. viikko

Kesän todennäköisesti ainoat työpäivät harrastetyöpaikassa tänä kesänä. Loppuaika sitten normitöitä, vaikka oli pakko myöntää, että 12 työpäivää putkeen tuntui. Palkkapäivä, jonka ohitin jopa tilin saldoa vilkaisematta - yleensähän tapani on ollut käydä aamusta katsomassa, miltä tililä näyttää. Nyt olen päässyt siitä yli. Viikonloppua vietettiin maalla jokakesäisissä halkohommissa. Huomaa, kun ei ole pitkään aikaan tehnyt jotain tuollaista, niin kropasta löytyy lihaksia, joiden olemassa olosta ei ole tiennytkään. Muutoin tuo on ihanan rentouttavaa hommaa, siinä kun näkee nopeasti työn tuloksen.  

4. viikko

Viimeinen työviikko ennen lomaa. Työpäiviä kaksi ja öitä kaksi ja sitten kolme viikkoa lomaa. Vapaapäivästä nautittiin pelaamalla HPWU:ta isommalla porukalla ja roskaruokailemalla. Siivosin maustekaapin ja löysin "ylläreitä" kuten esimerkiksi vuonna 2016 vanhentunut tumma suklaalevy ja pari murentunutta yksittäistä keksiä. Päätin keittää lopuista "hävikkilaatikoista" kasvissosekeittoa, vaikka se ei kuulukaan Herra Kirjoituksen suosikkeihin - onneksi on chili, jolla voi tehostaa tulisuutta.

 

5.viikko

Se on sitten niin kuin loma, mikä tarkoittaa töitä maalla ja HPWU:ta kaupungissa. Valitettavasti herkkulakko kuuluu unohdettujen ja haudattujen asioiden listalle, on vaan liian helppoa syödä muiden laittamaa pikaruokaa... 

 

Häpeällinen hävikki iski sitten tässä kuussa. Olen useamman kuukauden onnistunut pyörittämään taloutta nollahävikillä, mutta nyt sitten heinäkuussa tuli kunnon pudotus, jouduin heittämään pois neljänneksen paprikaa ja melkein kokonaisen salaatin ja näiden lisäksi maustekaapista löytämäni kokonaisen suklaalevyn ja pari musertunutta keksiä. Olin turhautunut ja ärtynyt, varsinkin kun on ihan omaa tyhmyyttä tuo, olisi voinut kokata ja syödä kotona sen sijaan, että käytiin syömässä ulkona.

 

 Minä ja vaaka olemme jälleen vihaväleissä minun syystäni.