torstai 31. maaliskuuta 2022

Kosmetiikan tyhjentyneet 1/22

Kosmetiikan käyttömme on tasaantunut suunnilleen samoihin määriin, vähän toiselle sadalle, mitä nyt ensimmäinen koronavuosi näkyy pienenä vähentymisenä:
2021  122 purtiloa ja 94 näytettä
2020   90 tuotetta ja 40 näytettä
2019  121 purtiloa ja 21 näytettä
2018  140 purtiloa
2017  140 purtiloa

Vuoden ensimmäinen kosmetiikkatuote on siitä poikkeuksellinen, että edellinen vastaava löytyy vuoden ja 9 kk takaa (kesäkuusta 20). Nimittäin hiusväri. Koska päätin lahjoittaa hiukset hyväntekeväisyyteen, oli harmaat pakko peitää. 
 
 
Sitten sitä vanhaa tuttua shampoota, suihkugeeliä ja hammastahnaa lisäksi yksi minihuulipuna ja kasvovoide.
 
Kosmetiikan tai siis nimenomaan meikkien käyttö väheni sairasloman myötä radikaalisti, kun suurin osa ajasta meni vaan kotona möllötellen, joten ei ole ihme, että tyhjentyneissä on vain dödöä, huulirasvaa käsivoidetta ja suihkugeeliä.


Samaa perustavaraa on edelleen tyhjentynyt: deodoranttia, bodysprayta (kevyempi ja kosteuttavampi kuin vartalovoide), shampoota,  kynsilakanpoistoainetta, jalkavoidetta ja saippua. Itse asiassa saippua ei ole vielä loppunut, mutta koska tiedän sen katoavan tyhjiin ja halusin hävittää pahvit jo nyt. 

Seuraavaksi tyhjentyneissä on ikuiskestävä mineraalikivideo, joka ei tokikaan loppunut, mutta jonka onnistuin yhtenä kömpelönä aamuna tiputtamaan irtonaisen deodoranttikiven avonaiseen vessanpönttöön. Kertakäyttöhanska käteen, deon kalastus pois ja hanska dödöineen roskiin - ja se siitä dödöstä sitten. Se on ollut superriittoisa, kun sitä on käytetty vain pakon edessä eli tilanteissa, joissa muuta dödöä ei ole ollut saatavilla. Lisäksi kasa Dermosil- näytteitä, kaikki niitä viimeksi saapuneita, vaikka ei niitä siinä järjestyksessä pitäisi käyttää. Silmänympärysvoiteen käytin arpirasvaksi, Herra Kirjoitus on käyttänyt Man shaving and cleansing geeliä kasvojensa pesuun, minä meikinpoistoainetta ja kollageenikasvovettä omiini. 

Lopuksi vielä kasa perustavaraa: Nestesaippuaa, jonka ostin alkuvuodesta pullon takia (ja jälkeen päin on harmittanut, että en tajunnut tuon pumpun olevan kullanvärinen, senhän olisi pitänyt olla kromi/hopea, mutta ilmeisesti ko. tuotetta ei saa sen värisenä.), vartalovoide, jolla olen hoidellut jalkojani,  kasvovesi, jonka ostin kasvokriisissä 2019 (ja joka jäi tähän asti käyttämättä, koska kriisi ohittui itsestään), Herra Kirjoituksen dödö ja kasvojen pesuaine näyte sekä hammastahna.

23 kpl + 7 näytettä. Näkee, että parin kuukauden sairasloma vähensi taas kosmetiikan käytön minimiin, roskiksella käyntiä varten ei vaan jaksa meikata.

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Lisää näytteitä

AKA Ahmed Ahne iskee jälleen. Tämä varmaan selittää, miksi ne loppumattomat näytteet eivät tosiaan koskaan tunnu loppuvan, vaan pikemminkin lisääntyvän itsekseen. Saattaa toki olla, että allekirjoittaneellakin on jotain osuutta asiaan. 
 
Tein pitkästä aikaa tilausta Dermosilille ja huomasin, että nyt tuotenäytevalikoimassa oli loistojuttuja ja napsin niitä koppaan vähän enemmän. Osa toki menee tilaajille, mutta suurin osa jää kyllä minulle itselleni  ja Herra Kirjoitukselle testattavaksi. 

Tämän kertaisessa näytevalikoimassa oli meikinpoistoainetta, keittiösaippuaa, itseruskettavaa geeliä kasvoille, silmänympärysvoidetta, parranajo- ja kasvojen puhdistusainetta miehille, kollageenikasvovettä, sävyttävää päivävoidetta ja BB-voidetta useammassa sävyssä. 
 
Nuo olivat melkein kaikki sellaisia perustarpeellisia juttuja, joille tulee käyttöä ainakin minun arkipäivässäni paljon enemmän kuin jollekin erikoisvoiteelle tai vastaavalle. Myönnetään, että ajattelin selviäväni noilla "vaikeiden aikojen yli" ja siirtäväni kosmetiikkahankinnat, joita tänä vuonna on todennäköisesti pakko tehdä, edes vähän eteenpäin.

torstai 24. maaliskuuta 2022

Hyvin suunniteltu

Vanha hyvä sanontahan sanoo, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Viime päivät olen tehnyt suunnitelmia ikkunaremontin jälkeiseen elämään, sillä saimme vihdoin ja viimein tiedot kyseisestä remontista. Se alkaa ensi viikolla eli noin kuukauden myöhässä alkuperäisestä aikataulusta.

Remontissa on muutamia ärsyttäviä puolia, joista suurin on se, että remontin kesto on 2 kuukautta. Periaatteessa vain päivä per kämppä, mutta kokonaisuudessaan kaksi kuukautta. Ärsyttävintä tässä on se, että kaikkein ensimmäisenä he irroittavat vanhat parvekkeet ja pulttaavat parvekkeen ovet kiinni. Kaksi kuukautta ilman mahdollisuutta avata ovea ja tuulettaa sitä kautta. En ymmärrä, miksi tämä on pakko tehdä näin? Miksi ei esimerkiksi talokohtaisesti (remonttiin kuuluu kaksi taloa), jolloin parvekkeeton aika ei olisi kuin kuukausi. No, tietäen nämä remontit, todellinen parvekkeeton aika on kuitenkin vähintään kolme kuukautta, mikä on vielä enemmän hermoille käyvää kuin kaksi kuukautta.
 
Seuraava tyhmä asia on se, että he rajoittavat todella paljon piha-alueen käyttöä. Pysäköintipaikat ovat muutenkin tiukassa tällä alueella ja nyt pihastamme lähtee 2/3 parkkipaikoista kahdeksi kuukaudeksi.Tai kolmeksi tai neljäksi. Riippuen siitä, miten paljon remontti menee yliajalle.

Sisällähän tuo tarkoittaa koko kämpän vääntämistä uuteen uskoon, koska heille täytyy saada kulkuväylät ympäri kämppää, ikkunoiden edustat ja ympäristöt tyhjiksi. Lisäksi tarjolla on loputtomasti pölyä ja roskaa. Tämä firma kuuluu vielä niihin, jotka eivät tarjoa remontin aikaisia suojamuoveja, vaan nekin saa ostaa itse, koska ne ovat aivan välttämättömiä. Tähän asti kaikki muut firmat ovat tarjonneet muovit, joilla suojata asunto, jos se on ollut tarpeen. No, tuleepa sitten kerran kymmenessä vuodessa kaikki lakanat pestyä, koska aion käyttää myös niitä suojaamaan asuntoa ja huonekaluja. Edellisen kerran ne olivat käytössä putkiremontin aikaan vuonna 2015. 

Koska olen kyynikko, en mitenkään luota siihen, että tuo remontti menee asunto ja päivä, vaikka miten on luvattu. Riippuu myös siitä, montako ikkunaa asunnossa on. Näissä taloissa on asuntoja, joissa on kaksi ikkunaa, meillä on neljä. Joten se todennäköisesti tarkoittaa sitä, että meillä puuhaillaan kahtena päivänä ja minun tuurillani ne osuvat siihen kohtaan, missä mulla on yövuorot eli ei paikkaa, missä nukkua päivällä. 

Negatiivinen puoli on siis jo erittäin hyvin suunniteltu, kuten edeltä käy ilmi. Positiivisia puoliakin asiasta löytyy. Suursiivousta ei tarvitse tehdä juuri nyt, vaan se voi odottaa siihen, että ikkunat on vaihdettu ja samalla saan toivottavasti helpommin pestävät ikkunat. Nuo suunnitelmat, joihin viittaan tuossa otsikossa koskevatkin nimenomaan siivousta remontin jälkeen. Tiedän, että siihen menee viikko - ainakin. Riippuen siitä, mihin kohtaan tuo ikkunoiden vaihto meillä ajoittuu ja millaisia työvuoroja silloin teen. Toki tuossa on vielä toinenkin jännitysmomentti, nimittäin lakko. Myönnetään, että minun kannaltani ideaali tilanne olisi se, että tuo lakko toteutuisi ja ikkunamme vaihdettaisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Silloin voisin käyttää lakkoajan siivoamiseen. Toinen yhtä hyvä vaihtoehto olisi, että ikkunamme vaihdettaisiin viimeisenä, koska silloin minulla olisi lomaa ja jälleen hyvää aikaa siivoamiseen. No tiedän tuurini, niin veikkaan, että ikkunoiden vaihto osuu juuri siihen hetkeen, kun se työvuorojen suhteen on mahdollisimman hankalaa. 

Suunnitelmat olen kuitenkin miettinyt jo sille, mitä kalusteita siirretään ja mihin. Sekä myöskin sille, missä järjestyksessä kaaosta sitten puretaan ja siivousta toteutetaan. Rakas Herra Kirjoitukseni ei vielä tiedä, mutta suursiivous tarkoittaa myös hänelle loputonta siivouspestiä - aion näet vaatia häntä siirtämään tietokoneen varastoon remontinajaksi ja sen saa sieltä vasta kun remontti on valmis.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Kudin kokeilua

Olen ollut kolmisen kuukautta kutomatta rannevammani takia. Nyt kun olen saanut luvan jättää rannetukea pois ja käyttää kättä, halusin kokeilla kutomista pitkästä aikaa. 

Kävin siis jämälanka laatikollani ja nappasin mukaani kasan jämiä ja yhden isomman kerän. Tarkoituksena oli tehdä palloraitaa yhtenäisellä pohjavärillä. Puolitin pienet kerät ja punnitsin ison, jotta osaan puolittaa sen.


Aloitin sukan 56 silmukalla, joilla neuloin 15 kerrosta 2 oikein, 2 nurin joustinta. Tämän jälkeen neuloin kerroksen kokonaan oikein ja samalla lisäsin 4 silmukkaa siis yhteensä 60 silmukkaa. Sen jälkeen aloitin kuvion alla olevan mallin mukaan. 


Uskalsin kutoa aloituksen ja viisi pallokerrosta eli yhden jokaista väriä. Sen jälkeen päätin pitää taukoa seuraavaan päivään, jotta en rasittaisi kättäni liikaa. 

Salama vääristää väriä, pohjaväri on kirkkaanvihreä, jotain näiden kuvien välistä ja raidat kirkkaan keltaista, kirkkaan punaista, vaalean vihreää, punaruskeaa ja luonnonvalkoista. 

Näiden kutomisessa menee varmaan tovi ja kesän lähestyminen vähentää muutenkin kutomisintoa - haluan mieluummin laittaa kotia, siivota ja ulkoilla- joten nyt en siis saa aloittaa yhtään uutta sukkaparia ennen kuin saan kaikki nyt keskeneräisinä olevat valmiiksi. Noita puolitekoisia kun on tuolla laatikossa useampi pari.

perjantai 18. maaliskuuta 2022

DIY wc-raikastin

Tämäkin vinkki putkahti esiin netin ihmeellisestä maailmasta,ja koska aineet löytyivät suoraan kaapista, päätin WC duck disk-pötkön tyhjennyttyä testata tätä.
 
Irroitin siis nuo muoviosat toisistaan ja puhdistin säiliön parhaani mukaan. Tökin tuon säiliön sisällä olevan lukkopalan mahdollisimman ylös, jotta putkilon uudelleen täyttö olisi mahdollista. Mittasin säiliön koon, jotta en tekisi litraa ainetta desin säiliöön. Tuollaisen peruskokoisen disc-tuubin vetoisuus on vähän reilu 3/4dl. 
 
Raikastimeen tarvitaan seuraavat aineet:
½dl (halpaa) astianpesuainetta
vajaa 1/3 tl ruokasoodaa
vajaa 1/4 dl vettä 
½ tl vegegeliä

Käyttämäni aineet löytyivät suoraan kaapista. Tuon vegegelin hankin joskus, kun oli ajatus tehdä vegaanista hyytelökakkua, no tekemättä jäi, joten kokeilen sopisiko tähän. Sekoitin astianpesuaineen ja ruokasoodan yhdessä astiassa. Vegegel olisi pitänyt keittää, mutta sekoitin sen kiehuvaan veteen ja yhdistin astianpesuaine-ruokasooda seokseen.

Tämä seoksen kaadoin suoraan tuohon kerran käytettyyn tuubiin ja jätin odottamaan hyytymistä.

 
Seuraavaa kertaa varten annos voisi olla pikkuisen reilumpi eli reilu puoli desiä astianpesuainetta, ½tl soodaa ja 1/4dl vettä täyttäisi putkilon aivan kokonaan. 

Edit: ei sitten hyytynyt tuo litku. En tiedä, oliko vika annostuksessa vai siinä, että oikaisin tuon kasvishyydykkeen kanssa. Yritän kuitenkin uudelleen ja lisään tuota hyytelöimisainetta reilusti - eli seuraava on varmaan sitten klontti, joka ei suostu ottamaan vessanpytyn seinään kiinni.

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Kantoräsy 2, kahva

Mitä ilmeisimmin alan saavuttaa jonkun lopullisen hulluuden tason näissä kierrätyksissä. Aiemmin kerroin värkänneeni vanhasta poppanasta kantoräsyn ja suunnittelevani siihen kahvoja vanhasta harjan varresta. 


Itse asiassa testasimme siihen vanhaa harjanvartta, josta harja oli irronnut, mutta tajusimme, että se ei toimi, koska suoraa kahvaa ei saa järkevästi estettyä luisumasta pois paikaltaan. Jotain muuta siis piti keksiä. Tämä idea tuli vahingossa, koska Herra Kirjoitus vaihtoi maalla rikkoutuneen suihkuletkun uuteen. Olin jo laittamassa letkua roskiin, mutta jostain kumman syystä sain idean kokeilla tuota letkua kantokahvaksi. Teippasin kahvan jesarilla lenkiksi, jolloin se myös pitäisi räsyn jonkinlaisessa ryhdissä ja lisätueksi tarvitaan vain pohjavaneri. Letku tekee kyllä räsystä melko painavan, mutta kokeillaan nyt tällä, josko siitä tulisi käyttökelpoinen. 
 

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Löytynyt enkeli

Tuuli heitti lumikinoksesta eteeni enkelin, siis heijastimen, joka oli jonkun muun takista tai kassista irronnut. Koska enkeli tosiaan tulla tupsahti juuri minulle, päätin ottaa sen mukaani ja korjata jälleen käyttökuntoon.


Kaivelin siis varastoistani pari korupiikkiä ja pikalukon, joilla fiksasin heijastimen käyttökuntoon. Siinä se nyt on, elämääni annettu enkeli ehjänä.


lauantai 5. maaliskuuta 2022

DIY jääkaappimagneetti

Kaikki alkoi siitä, että Lidlissä mainostettiin sitruunaolutta, en ole mikään oluiden ystävä, enkä muutenkaan harrasta kaljoittelua, mutta tätä halusin maistaa. Ostettiin siis pullo, ihan ruhtinaallisesti yksi pullo. 


Minusta tuo oli raikkaan makuista, Herra Kirjoitus ei pitänyt eli jakanee makumieltymyksiä aika tavalla. Kun pullo tyhjeni, olin heittämässä pullon korkkia pois, mutta se oli mielestäni kertakaikkisen soma. Mietin, että en voi säästää yksittäistä korkkia, mutta mitä ihmettä siitä voisi tehdä. Samalla muistin nähneeni pullonkorkeista tehtyjä jääkaappimagneetteja. Niinpä päädyin äärimmäisen yksinkertaiseen jemmaamisratkaisuun: palanen vanhaa mainosmagneettia, siihen korkki kuumaliimalla kiinni ja valmista tuli.
 
Valmis magneetti meni pieneen tilaan, joten se oli helppo tunkea pikkuruiseen koloon matkamuistomagneettitaulussamme.

torstai 3. maaliskuuta 2022

Lila liivi

Ostaessani sitä "lakkorikkuri" puseroani kiinnitin huomiota siihen, että taas oli muoti pyörähtänyt yhden kierroksen monessakin mielessä. Paitsi että muodissa ovat isot takit, leveälahkeiset farkut ja paksupohjaiset kengät (eläköön jemmari, kaivelen kaappeja ja kaikkea löytyy) myös uusi "trendiväri" löytyy kevät/kesämuodista. Nappasin suoraan netistä seuraavan lainauksen: "Väri-instituutti Pantone on jälleen määrittänyt, mikä on tulevan vuoden trendiväri. Uusi väri on todellakin uusi: lämmin sininen, jonka löytää koodilla PANTONE 17-3938 Very Peri, on väri-instituutin kirjoissa ja kansissa ennennäkemätön sävy. Uusi trendiväri on tiedotteen mukaan voimakas talviokukan sävy, jota elävöittää violetinpunertava vivahde. Kyseessä on ikiaikaisen sinisen ja voimaannuttavan punaiset yhdistelmä, joka on loppujen lopuksi sinisen sävyistä se kaikista pirtein ja lämpimin." Käytännössä siis vanha asia on paketoitu uuteen nimeen ja kaupat myyvät kirkasta violettia ja sen vaaleampaa serkkua suurena uutuutena. Kyllä, näitä samoja sävyjä käytettiin 80- ja 90-luvuilla, mutta silloin tosiaan puhutiin violetista ja lilasta tummemman värin kohdalla ja vaaleammasta käytetiin määritelmiä vaalea lila, sireeni, sireenilila ja malva vähän sävyn taittumisesta riippuen.

Joka tapauksessa tätäkin sävyä löytyy kaapista useammankin vaatekappaleen verran, vaikka olen kyllä aikamoisen kasan niitä hävittänytkin. Vintin siivouksen yhteydessä käsiini tuli Nanson liivi juuri tätä vaaleampaa trendiväriä.
 

 Mietin kyllä hetken, annanko sen sinällään eteenpäin, käytänkö sellaisenaan vai teenkö sille jotain. Tuo "jotain" minulla oli mielessäni jo silloin kun vein liivin hetkelliseen välivarastoon vinttiin ehkä pari kolme vuotta sitten. Koska liivin pinta oli jo aavistuksen käytössä nukkaantunut, päätin pitää sen itse, koska silloin voin olla varma, että se tulee käytettyä loppuun. Materiaali on kuitenkin sitä uskomattoman ihanaa ysäripuuvillaa. Miettimässäni käytössä eli yöpuvun yläosana vetoketju ei ole kovinkaan käytännöllinen, kun taas pitkä liivi selkää suojaamassa hyvinkin on. Niinpä kaikessa yksinkertaisuudessaan tuunasin liivistä topin ratkomalla vetoketjun irti ja ompelemalla sen edestä kiinni. 


Koska minulla sattui olemaan jemmassa täsmälleen sopivan väristä lankaa, lopputulos on yllättävän siistinnäköinen ja paranisi paljon, jos sen vielä silittäisi, mutta koska kyse on yöasusta en tällä kertaa taida vaivautua. Kokeilen ensin, miten tämä toimii käytännössä ja lisään sitten tarvittaessa kuminauhan helmaan.