perjantai 24. lokakuuta 2008

ne on mun ny...

Elakoon kaikki pyhat, Santa Clara ei sittenkaan tuottanut pettymysta.

Kavelimme sinne eli noin 5 km sinne ja sitten myohemmin saman verran takaisin, ja helletta se vaatimaton 30 astetta eli vaatteita ei paljon tehnyt mieli sovitella sen verran olo oli hikinen.

Hintatason muutoksen huomasi selvasti verrattuna siihen Leblonin jumalattoman kalliiseen kauppakeskukseen. Taalla hinnat olivat ihan inhimilliset ja tuotteet hyvalaatuisia.

Lupasin harkita joka ostosta ja koska olin juuri ennen tuonne Santa Claraan menoa pakannut matkalaukkuja valmiiksi huomista aamua varten, en sitten ostanut ihan kaikkea, mika silmiin osui ja kivalta olisi nayttanyt. Jotain kuitenkin oli, joka minun oli pakko saaada. Mitas sanotte naista?








Kyll vain, punaista ja kiiltavaa oikein urakalla. Korkoa sellainen vaatimaton kymmenen senttia, ja lesti kuin minulle tehty. Uskomattominta oli hinta, vain 59.90 realia, mika on euroissa alta 20e. Olen kovasti tyytyvainen uusiin kenkiini.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Brasilian ostoslista

Pitkällisen harkinnan jälkeen olen päättänyt julkistaa Brasilian matkan ostoslistan. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka ostan, jos vastaan tulee ja kivalla hinnalla saa. Hampaat irvessä en etsi mitään, koska silloin on varmaa, ettei mitään löydy.

Sitten itse asiaan eli siihen, mitä olen ajatellut hankkia
- viininpunaiset nilkkurit
- viininpunainen käsilaukku
- (kirkkaan)punaiset kävelykengät
- (kirkkaan)punainen käsilaukku
- vaaleanlilat käärmekuvioset kengät
- tumman petroolinvärinen laukku
- tumman petroolinväriset kengät

Lisäksi muutama kivannäköinen paita (ei väliä onko t-paita, paitapusero vai neule), jos vastaan sattuu, jotkut housut, ehkä uimapuku ja jos mahdollista joku ruskea laukku. Lisäksi tietenkin kaikki sellainen, jota en tässä edes ymmärrä luetella, kun ovat niin erikoisia, etten vielä matkalla lähtiessäni tiennyt tarvitsevani niitä.

Yritän pitää kuitenkin tämän mielessä:

perjantai 17. lokakuuta 2008

mööbliseerausta osa 2

Voitto on meidän...
Se on nyt sitten tehty! Ne kaapit on vintissä paikallaan ja osin täytettynäkin. Vintti on kyllä edelleen sekaisin, sillä vanhat hyllyt jäivät vielä sinne odottamaan uudelleen kalustusta, sain taas yhden kuolemattomista ideoistani vintin uudelleen kalustamiseksi.

Pakko myöntää, että kultaseni oli sikäli oikeassa, että vintti on nyt pimeämpi ja ahtaamman oloinen, mutta on siellä sitten kuitenkin reilummin säilytystilaa. Ja monta sellaista asiaa tarttui silmään, jotka voi pistää huuto.nettiin myyntiin...Ne ovat nyt hakeneet paikkaansa sen kolme vuotta, mitä tällä on asuttu ja kun sitä paikkaa ei tunnu tähän mennessä löytyneen, niin miksi löytyisi jatkossakaan. Myyntiin siis tulossa yksi 50-luvun kattolamppu, kaksi lamppuinen jalkalamppu, yksi umpipuinen matala vaatekaapin tapainen ja varmasti jotain muutakin...

kaappien haku ja siirto oli varsinainen episodi ja tällä hetkellä olen niin poikki, etten jaksa sitä sen tarkemmin kuvata. Voin vain todeta, että meillä oli palkkakuski sen jälkeen kun olimme ulkoiluttaneet ilmaista lainaperäkärryämme jne. Toisin sanoen meidän piti lainata serkkuni peräkärryä, mutta kun siinä oli vähän roskia, niin ne olisi ensinnä pitänyt viedä kierrätys keskukselle- vaan sepä ei ollut auki. Joten emme saaneet kärryä tyhjäksi emmekä voineet käyttää sitä. Seuraavaksi keksimme soittaa kaverille, joka sitten loppuviimeksi lainasi työpaikaltaan autoa ja jelppasi kaapit työpaikaltani tänne alakertaan.

Kahdestaan me sitten yritimme kantaa niitä ylöspäin, vaan se oli aika epätoivoista hommaa se. Naapurin mies tuli sitten siihen avuksi, ja hiki virtasi hänelläkin vaikka oli yli 50 vuotta käynyt kuntosalilla. Loppu viimeksi kaapit saatiin siis vinttiin ja paikalleen...ja minä olen tällä hetkellä tyytyväinen ainakin siihen, että ne saatiin vinttiin ja paikalleen ja minä sain sinne kaapit, niin kuin olen haaveillutkin. Muusta en nyt sitten vielä osaa sanoa mitään.

torstai 16. lokakuuta 2008

4 poistumaa kosmetiikka tavaroista

Kyllä se nyt vaan niin on, että ne loppuvat aina kaikki yhtä aikaa. Tarkoitan tällä tavaroita, jotka jotenkin elävät symbioosissa, meillä esimerkiksi pesuaineet yleensä tahtovat kulkea käsikädessä eli kun loppuu astianpesuaine niin loppuu lattianpesuaine, vessanpesuaine ja ikkunanpesuainekin.

Tällä kertaa tämä totaalinen loppuminen valtasi kosmetiikka osastoni, eli tapahtui niin sanottua luonnollista poistumaa:
ensin loppui käsisaippua, ja vaikka kuinka yritti, niin pullosta ei irronnut mitään.
Sitten seuraavaksi jouduin tiristelemään viimeiset tipat meikin poistoaineesta:
Sen jälkeen vuorossa oli vihreä silmien rajauskynä:

Laukkua pakatessa tajusin, ettei tyhjästä rasvapullosta ole mitään iloa, vaikka siinä kuinka lukisi, että rauhoittaa auringonoton jälkeen, niin mieltä ei rauhoittanut, kun rasva pullosta oli haihtunut ties mihin:

Huulten rajauskynä vetelee viimeisiään eli siitä tulee varmaan huomenna se viiden poistuma ja jälki on suunnilleen samanlaista kuin tuon vihreä kynän kanssa. Onneksi kaikille löytyi vielä tällä kertaa varakappaleet, sillä muutoin olisi voinut käydä niin, että olisi iskenyt paniikki ;-)


keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Mööbliseerausta

Voitin työpaikkani poistokalustearpajaisissa (osallistuminen tietenkin vapaaehtoista ja tarpeenmukaista) kaksi kaappia. Olen jo pitkään kytännyt vinttikomeroon halpoja kunnonkokoisia kaappeja, jotta saisi vinttiin lisää säilytystilaa. Se taas edelleen toimii tekosyynä sille, että voi hamstrata lisää tavaraa.

Pahempaan saumaan tuo kaappivoitto ei olisi voinut sattua. Normaaliolotilassa ne olisi voinut laittaa autotalliin odottamaan parempaa aikaa ja vinttiinkantoa, mutta nyt ei, koska autotalli tarvitaan autolle. Lisäksi ne on haettava työpaikaltani tämän viikon aikana pois, jotta eivät ole alkavan remontin tiellä.

Olen tietenkin iloinen, että sain vihdoin ja viimein lähes ilmaiset kaapit vinttiin, mutta se niiden paikalleen saaminen onkin sitten työn takana. Itse asiassa teimme jo periaate päätöksen asiasta, kunhan ne saadaan vinttiin suojaan niin pystytys ja muu mööbliseeraus saa jäädä parempaan aikaan, sitä ei ole pakko tehdä nyt.

Peräkärry ja auto meille luvattiin lainaan, kunhan tyhjennämme ko. peräkärryn ensin kaikesta siinä olevasta roinasta eli sekään ei ole enää ongelma. Nyt sitten pääsen näyttämään, miksi siellä salilla on koko syksy juostu...

Lisään raporttia ja mahdollisia kuvia sitten kun kaapit on saatu vinttiin ja vintti määbliseerattua uuteen uskoon.

3 poistoa vaatekaapistani, lokakuu

On jälleen se aika, että pitäisi alkaa pohtia tämän kuukauden poistoja. Itse asiassa niitä pitäisi varmaan olla kymmenen, sillä sen verran olen viimeaikoina ostellut täytettä vaatekaappiini. Sain vasta eilen laitettua edelliset poistot huuto.nettiin ja nyt olen sitten etsimässä uusia.

Ensimmäiseksi toistoksi valitsen mustat puuvillahousut. Nämä ovat siitä jo kerran mainitsemastani huuto.net paketista ja ovat minulle ihan liian isot eli samalla tyylillä kuin aina ennenkin huuto.nettiin, huuto.netiinSeuraavana sitten samasta paketista peräisin oleva kasarityylinen violettihopeinen lepakkohihainen glitterpaita vyöllä. Samaa vikaa kuin edellisessä, tämä on hivenen iso ja kun mä en niin erityisesti pidä violetista- harakkana glitter tietenkin viehättää...menköön kuitenkin huuto.nettiin tämäkin
Kolmaskin poisto on siitä samasta paketista, olen kiroillut ja manannut, mutta paita ei yksinkertaisesti kutistu minun kokooni. Siitä periaatepäätöksestä olen päättänyt pitää kiinni, että liian isoa en vaatekaapissani haudo, koska sitten niihin on liian helppo lihoa. Liian pieni vaate voi vähän pakottaa kutistumaankin, mutta liian iso antaa mahdollisuuden lösähtää. Tässä nyt kuitenkin tämä peruspaitis 3/4 hihoilla ja huuto.netistä löytyy tämäkin.
Loistoveto, tämä juttu sitten karkasi käsistä, olin suunnitellut lisääväni sinne vielä kaksi vaatetta ja päästäväni sen maailmalle vasta sitten, mutta nyt ei sitten mennytkään ihan niin. En nimittäin ehdi kaivella kaappejani ja kuvata ko. vaatteita, vaikka tiedänkin tarkkaan, mitkä ne poistot olisivat.

Valkoinen paitiskin tulee poistoon vasta reisun jälkeen, sillä päätin ottaa sen mukaani, jos vaikka tarvitsisin kevyttä auringon suojaa...

perjantai 10. lokakuuta 2008

Unelmia ja toimistohommia

Istuin eilisen päivän tietokoneella ja kirjoitin yhden kollegani kanssa raporttia. Nyt on sitten niskat jumissa ja päätä särkee, näiden lisäksi velloo päässä hassuja ajatuksia.

Tullessani nykyiseen työpaikkaani noin kuusi vuotta sitten, kuvittelin tekeväni ihan sitä perus-perustyötä, jota tällä koulutuksella tuollaisessa paikassa tehdään. Tämän kuuden vuoden aikana olen nyt sitten saanut oppia, että asiat eivät mene ihan niin kuin olettaisi.

Paitsi että pitäisi olla tietokirjailijatasoinen kirjoittaja, ATK-asiantuntija myös pedagogi ja arkkitehti. Ihan totta, tuntuu, että nykyään valtaosa työstäni tehdään koneella istuen jotain raporttia tai selvitystä kirjoittaen tai jos en tee sitä, niin selvitän jotain ongelmaa tai opetan/perehdytän jotain uutta ihmistä tai kokonaan uutta laitetta. Mikäli en kouluta itse, niin istun koulutettavana, jotta pysyn selvillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Niin ja näiden lisäksi ravaan pitkin Eurooppaa etsimässä käyttöön soveltuvia laitteita - uusi kierros on taas menossa ja seuraava alkaa ensi vuonna.

En tosiaan ikinä olisi kuvitellut, että työstäni joskus tulee tällaista. Nyt kun olen tehnyt toimistohommia viimeiset pari viikkoa, kaipaan siihen tavalliseen perustyöhön. Yleensä olen todella tyytyväinen työhöni ja nautin sen tarjoamasta vaihtelusta ja vastuusta, joskus kuitenkin tulee sellainen tunne, että haluaisin piiloutua jonkun muun selän taakse - niin kuin jotkut piiloutuvat minun leveän selkäni taakse - ja jättää kaikki vastuu jollekin muulle.

Tällä hetkellä pöydällä odottaa se toinen raportin raakile eli on haaveiden ja analyysien sijaan syytä keskittyä pohtimaan sen sisältöä. Se kun on saatava käsistä pois ennen kuin jään lomalle.

tiistai 7. lokakuuta 2008

huuto.netin hölmöt ja harmaat kynnet

Lissää kriisiä pukkaa päälle...

Olen turkasen kyllästynyt huuto.nettiin ja siellä roikkuviin "maksan, kun jaksan, jos jaksan" ostajiin. Käsittääkseni vanha kunnon sanonta "ainahan on maksettava, eikös juu..." pitää edelleenkin useimmissa asioissa paikkansa, tosin huuto.netissä lievempänä versiona.

No turha kai sanoakaan, että suurin osan huuto.nettiä käyttävistä ihmisistä toimii moittettomasti, raha tulee ja tavara liikkuu ilman mitään suurempia ongelmia. Ehkä heidän kanssaan kaikki sujuu niin hyvin, että hommassa täytyy sitten olla muutama päin vastainenkin tyyppi kivenä kengässä.

Tämänkertainen verenpaineen nostattajani huusi minulta yhden tuotteen jo noin kuukausi sitten. Kauppaehdoissani, jotka ostaja näkee ennen huutoaan, lukee ihan selvästi, että maksu kahden viikon kuluessa huudon päättymisestä. Tämä ilmoitti maksavansa 12 päivän kuluttua, mikä sinänsä on ok, koska kerran maksuehdoissa lukee, että kaksi viikkoa. Valtaosalla tosin on huutamalleen tavaralle tarve eli he maksavat samantien, sillä mitä nopeammin maksaa, sitä nopeammin on toiveita saada tavara itselleen. Minulla myyjänä on se tyyli, että nopeille maksajille vien tuotteet postiin samana päivänä, kun rahat näkyvät tilillä, jos maksussa kestää, saattaa kestää postituksessakin...

Niin tämä epeli sitten ilmoitti maksavansa 12 päivää myöhemmin. Odotin 12 päivää ja vielä 10 päivää extraa, että varmasti ehtisi siirtää rahat tilille. Kun ei näkynyt laitoin mailia ja sain vastaukseksi hirveän selityslitanian kaikesta mahdollisesta epämääräisestä. Missään kohtaa ei sanonut aikooko edes maksaa vai unohdetaanko koko juttu. Omassa viestissäni lupasin odottaa vielä tämän viikon ja sitten napsahtaa nega palaute.

Raivopäissäni kehittelin kirjeen, jota aion täst' edes käyttää kaikille hupihuutajille, jotka tielleni tulevat (siis en käytä, kunhan saan ärtymykseni purettua):
"Hyvä huuto.netin nimimerkki XXX.

Olet huutanut minulta tuotteen yyy, jonka hinta postikuluineen on xxxx. Olen odotellut suoritustasi nyt kaksi viikkoa ja ilmoitan antavani negatiivisen palautteen, elleivät rahat ole tililläni xxx mennessä.

Minun ongelmani ei ole se, jos olet huudellut yli varojesi. Tai no, tulee siitä minunkin ongelmani, jos rahasi eivät riitä huutamasit kohteen lunastukseen. Minä kuulun kuitenkin siihen kuppikuntaan, jonka mielestä ei ole soveliasta huutaa, ellei ole millä maksaa. Minulta ei saa säälipisteitä millään tekosyyllä, riittäviä eivät ole kissan, koiran tai mummon kuolema, oma parvekkeelta putoaminen tai pikkusiskon yllättävä raskaus. Minä olen sitä mieltä, ettei pidä huudella, jos ei ole millä mällätä.

Ylläolevasta johtuen, älä enää koskaan huuda kohteitani, ellei sinulla ole HETI varaa maksaa huutamaasi tuotetta. Kerta ohari tarkoittaa luoton menetystä lopuksi ikää...

Ystävällisin terveisin, xxxx"

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Mulla on taas uudet kynnet. Varpaat on edelleen sillä viisi viikkoa vanhalla mallilla, joka näkyy menneissä postauksissa ja irtoamista ei ole nähtävissä..

Sormet sen sijaan ovat uudet. Nyt sitten laitoin sitä muodikkaaksi mainostettua harmaata lakkaa ja ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen ilman mitään koristetta.Tämä on joku Lumenen vanha harmaa sävy, oikeasti sellainen tumma hopeanharmaa, lähinnä kai tarkennettuna teräksen harmaa.

Tässä vielä kuva varmemmaksi vakuudeksi:


Ja sitten on pakko tehdä niin kuin pikkulapselle telkkaria katsottaessa eli ottaa virta pois. Minun on pakko sammuttaa kone, jotta saan edes jotain muutakin tehtyä.

maanantai 6. lokakuuta 2008

kriisistä kriisiin

Olen erittäin hyvä kehittämään kriisejä, niinpä nytkin olen taas kehittänyt itselleni uuden kriisin. Tämäkin on taas niitä tuulen henkäys vesilasissa tasoisisa maailmaa järkyttäviä kriisejä - tämän kertainen kriisini koskee pyykkiä. Kyllä, kaikesta voi kehittää itselleen kriisin.

Olen nimittäin alkanut pohtia näitä uusia liikuntaharrasteitani myös syntyvän pyykin kannalta ja kehittänyt siitä kriisin. Ongelma ei ole se, etten jaksaisi pestä tai silittää niitä, sillä pesen mielelläni pyykkiä ja silitän vielä mieluummin. Ongelmaksi onnistuin kehittämään sen, että miten paljon ympäristön kuormitusta lisään uudella harrastuksellani - tarkoittaahan se puolta pesukoneellista pyykkiä lisää joka viikko eli käytännössä noin 25 ylimääräistä koneellista pyykkiä vuodessa...

Tiedän, että meillä muutenkin pestään kohtuullisen runsaasti pyykkiä - vaihdan petivaatteet kerran kahdessa viikossa, lisäksi pyykkiä syntyy vähintään kaksi päällysvaatekertaa viikossa (enemmän, jos teen jotain sottaavaa) eli kotivaatteet ja työmatkavaatteet, kahdet jumppavaatteet, päivittäin ainakin yhdet alusvaatteet ja kahdet sukat, lisäksi yövaatteet. Kun tämä sitten kerrotaan kahdella ja vähennetään jumppavaatteet ja extrasukat saadaan huushollimme todellinen pyykkimäärä. Lisäksi vielä kerran viikossa vaihdettavat pyyhkeet sekä keittiössä että kylppärissä.

No joo... eipä tuossa määrässä se puolen koneellisen lisäys kovin isolta määrältä vaikuta, mutta silti pohdiskelen sitä, että aiheutanko elintavoillani turhaa ympäristönkuormitusta.

En silti aio kieltää sitä itseltäni, koska puhtaat vaatteet ovat yksi elämäni isoista nautinnoista. Se kuuluu samalle listalle kuin hyvä kirja, lämmin huopa ja kuppi kuumaa kaakaota sateisen myrskyisenä syyspäivänä. Nautin suunnattomasti, kun voin kiskoa ylleni puhtaat yövaatteet ja kellahtaa mankeloiduille puuvilla/pellavalakanoille.

Tuo muuten kuulostaa tehorääkin jälkeen hyvältä vaihtoehdolta, taidankin lähteä tapaamaan nukkumattia.

lauantai 4. lokakuuta 2008

Maailma avartaa

...monellakin tapaa!

Terveiset vaan tuolta suuresta maailmasta Tampereelta! Olen ollut siellä pari päivää koulutuksessa ja taas on niin kovin oppinut olo. Koulutuksen sisältöä en aio tässä sen tarkemmin alkaa analysoimaan, mutta voin todeta kyseessä olleen erittäin antoisan, opettavaisen ja silmiäavaavan kaksipäiväisen.

Se, mitä aion kirjoittaa liittyy enemmän sitten siihen oiheiselämään - tosin kauppoja en ehtinyt kiertämään yhtään. Se vähän jäi hampaankoloon, sillä olisi ollut kiva päästä kiertelemään kirppikisiä (mm. se legendaarinen radiokirppis, Kontti ja Helka-neiti, Kaunottaren ja Kulkurin ikkunan vilkaisin ohikulkiessani ja siinä ei ollut mitään minulle) ja muitakin liikkeitä. Herra Kirjoitus on kuitenkin luvannut lähteä kanssani shoppailemaan ja tästä lupauksesta aion pitää kiinni.

Osa 1 - Junassa koettua.
Kun olin lähdössä poispäin, olin hyvissä ajoin asemalla ja pääsin junaan hyvälle tarkkailupaikalle. Edessäni istui neljällä paikalla kaksi teinityttöä, joiden suuriäänisesti kerrottua elämän sisältöä sain kuunnella sen vartin, mitä junan lähtöön oli aikaa. Aivan viime tipassa täpötäyteen junaan änki vielä toinen myöhäisteini-ikäinen tyttöpari, ja nämä saivat toiset tytöt luopumaan kahdesta ylimääräisestä paikastaan. Olen nyt sitten kahden parin toimesta sivistetty Idolsin, BB-talon ja salkkareiden kuulumisista, lisäksi olen selvillä heidän minulle tuntemattomien ystäviensä kuulumisista ja kouluun liittyvistä asioista. Lyhyesti voin todeta, että olen onnellinen siitä, että minun EI tarvitse opettaa noita itsetietoisia v---u, mun asioihin ei puututa pikkuriiviöitä koulussa ja tässä kohtaa olen myös erittäin onnellinen siitä, etten myöskään ole teini-ikäisen tytön/lasten äiti.

Tosin äitiys ei kammota, jos lapset voisi siirtää suoraan 12-vuotiaista 18-vuotiaiksi. Nimittäin näiden nuorten aikuisten junakäyttäytyminen oli todella positiivinen yllätys. Minun viereeni läsähti mitään kysymättä keski-ikäinen nainen ja valloitti samantien puolitoista penkkiä itselleen ja kirjalleen, joten minä käperryin ikkunan nurkkaan ja yritin keskittyä torkkumiseen. Sen sijaan kaikki muut tarkkailualueellani olleet paikat täyttyivät niin, että paikalle tullut ihminen (yleensä opiskelijalta näyttävä nuori), pysähtyi paikan kohdalle ja kysyi: "anteeksi, onko tässä vapaata?" tai "anteeksi, voinko istua tähän?". Kaikki kunnia siis hienolle kotikasvatukselle. Kaikesta teinitoivottomuudesta huolimatta tuli silti positiivinen fiilis, meillä on ehkä sittenkin toivoa...

Näiden junahuomioiden lisäksi aion tarjoilla puolen kymmentä huomiota koulutuspäiviltä:
1) omat vaatteeni
Perusitsekkäästi aloitan tietenkin omasta pukeutumisestani. Otin tänne ensimmäistä kertaa käyttöön sen helmihihaisen löytöpuseroni. Muina vaatteina olivat 10 vuotta sitten ostamani tummansiniset suorat housut, samansävyinen kirpparilta ostamani pitkä liivi, kenkinä jälleen kerran ne pronssinilkkurit ja asusteina pitkät makean veden helmet, jotka oli sitaistu solmulle kaulaan. Paita tarjoili vielä yhden yllätyksen, jota en ollut ostaessani huomannut. Huomasitko sinä Ievuskainen paitaa tutkaillessamme vilkaista materiaalilappua? Minä huomasin lapun vasta ensimmäisen kerran riisuessani paidan käytön jälkeen hotellilla. Ennen pidin paidan hintaa jonkin verran kalliina, mutta nyt olen sitä mieltä, että se oli täydellinen huippulöytö. Paita on nimitäin materiaaliltaan silkki-kashmiria! Kyllä! 70% silkkiä, 15% kashmiria ja loppu sitä pakollista nailon/ spandex yhdistelmää, jotta neulos saadaan kestämään. Onnitelin siis itseäni vielä kerran hyvästä löydöstä.

Hiukseni oli laittanut banaaninutturalle, jonka kiinnitin valkoisilla helmikoristeisilla ankannokilla. eli jälleen kerran "helmiprinsessa" bisnesnaisena ;-).

En jaksanut raahata mukanani suurta määrää vaihtovaatteita, joten seuraavan päivän vaatteina olivat samat housut ja liivi. Paitana oli se mysteerishoppaajana hankkimani raidallinen paitapusero, ensi käytössään sekin. Hiukset nutturalle ja samat helmet tällä kertaa kahteen kertaan kaulan ympärille kierrettyinä. Olin mielestäni ihan siististi ja asianmukaisesti pukeutunut.

Sen verran käytännönläheinen minäni oli matkassa mukana, että kävelyitä varten varasin mukaani vahnat huippukäytännölliset Eccon kävelykenkäni. Olen pikkuhiljaa alkanut oppia, että on järkevämpää kuljettaa mukana kaksi kenkiä ja vaihtaa niitä tarpeen mukaan kuin yrittää talloa maratoonimittaisia matkoja korkeilla näyttävillä koroilla ja kärsiä sitten jalkakivuista. Mukavuudenhaluni on alkanut siis voittaa kauneudentajuni.

2) muiden kurssipukeutuminen
Tietenkin sitten piti tarkkailla vähän muidenkin pukeutumista. Melkoista variaatiota esiintyi, oli todella kauniita yhdistelmiä ja sitten sellaisia, joita en itse mistään hinnasta olisi laittanut päälleni.
Yksi esimerkki ristiriitaisuudesta oli aivan upea hiekanvärinen housupuku (sen olisin ottanut vaikka heti itselleni) ja siihen oli yhdistetty todella kauniit suklaanruskeat asusteet kilpikonnopoolo, laukku ja kengät, nekin olisin mielelläni ottanut itselleni. Yhdistelmä oli kuitenkin jotenkin lässähtäneen oloinen, pliisu, mitään sanomaton, massaan katoava ja ennen kaikkea väritön. Jos olisin itse käyttänyt asua, olisin asustanut siihen jotain kivaa väriä, vaikka huivin, laukun, rannekorun, helmet tai vaikka pari edellä mainituista punaisena, viininpunaisena, turkoosina, vihreänä taikka oranssina.

Parhaana mahdollisena en pitänyt myöskään violetti-mustaa mekkoa yhdistettynä purppuranväriseen pooloon ja paksuihin sukkahousuihin. Saman henkilön ensimmäisen päivän asu ihana tummanharmahtavan hiekanvärinen pitkä hame ja samansävyinen jakku punaisella paidalla ja hameenvärisellä huivilla oli sitten taas niitä huippuja.

Yleisesti olin aika ällistynyt joidenkin henkilöiden varsin vaatimattomasta pukeutumisesta. Kauhtuneet farkut, vanunut t-paita ja kurttuinen fleece-takki nyt eivät vaan jotenkaan vastaa minun käsitystäni asiallisesta koulutuspukeutumisesta. Tiedän toki, etteivät kaikki harrasta samanlaista vaatteiden käyttöä kuin itse harrastan eli on kotivaatteet, työmatkavaatteet ja kurssivaatteet erikseen (tosin kyllä kahvipöytäkeskusteluissa tähänkin viitattiin eli niin muillakin), mutta silti ihmetytti...

3) sormukset
Sormusfriikkinä tuijottelin taas kaikkien muiden paikalla olleiden naisten sormuksia. Väistämättä sitten tietenkin vertailin niitä omiini ja pohdin kahta asiaa. Ensimmäisenä sitä, että ovatko omat sormukseni sittenkin liian näyttävät. Siis näyttävät siinä mielessä, että ne näyttävät liian isoilta ollakseen aidot. Tässä kohtaa sitten tietenkin päästään siihen, että jos niiden aitous herättää kysymyksiä, niin ovatko ne halvan näköiset?

Rakastan sormuksiani edelleenkin ihan liikaakin ja kannan niitä ylpeänä suuren rakkauteni ja sitoumukseni merkkinä. Itse tietenkin tiedän, minkä arvoiset sormukset ovat - enkä tarkoita sitä, että ne ovat itselleni mittaamattoman arvokkaat. Enkä mitenkään tarkoita sitä, että minun pitäisi laittaa niihin hintalappu, jotta muutkin ymmärtäisivät niiden arvon, koska vakaasti uskon, että aidon ja näyttävän erottaa rihkamasta muutenkin. Jotenkin vain tuntui, että ne erottuivat (jälleen) massasta, vaikka eivät uniikkikappaleita olekaan.

Aika- ja ikäkaudet kyllä erottuvat sormuksista todella selkeästi. Parilla muulla suunnilleen samanikäisellä ladyllä oli samantyyliset sormukset (yhdellä jopa samantyylinen kolmen erillisen sormuksen yhdistelmä kuin itselläni), mutta sitten seuraava vanhempi ikäpolvi olikin jo 80/90-luvun tyylillä paljon vaatimattomampia. Se edellinen massiivi-ikäluokka 60-luvulta ei enää ollut edustettuna.

Ajattelin sitten sitäkin, että ehkä tietyt ihmiset eivät valitse kihla/vihkisormuksiaan ikuisuudeksi, kuten minä ja herra Kirjoitus aikanamme teimme, koska tänäpäivänä niin moni liitto solmitaan periaatteella erotaan, jos ei ole kivaa.

4) Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi...
Nuo samat henkilöt, joita tuolla yläpuolella moitiskelin vaatimattomasta pukeutumisesta olivat kyllä muutenkin varsin värittömiä, niin värittömiä, että katoavat varmaan valkoiseen seinään. En suinkaan tarkoita, että jokaisen ihmisen tarvitsi meikata tuumainen pakkelikerros naamaansa, niin kuin itse teen. Lähinnä mietin sitä, että nuo ihmiset antavat sellaisen vaikutelman, etteivät huolehdi itsestään. Sillä maantien harmaa tukka vedettynä hiirenhännän ohuelle ponnarille, talvenvalkoiset kasvot, olemattomat kulmakarvat, verettömät huulet ja vanhan malliset lasit yhdistettyinä kauhtuneisiin vaatteisiin eivät kaunista ketään. Olisin mielelläni ilmoittanut nuo pari kurssilaista muuttumisleikkiin tai raahannut stokkan kosmetiikkaosastolle ostamaan huulipunan.

Pienet asiat vaikuttavat joskus tosi suurilta ja mietin vain, miten seinäänkatoavia nuo ihmiset sitten omassa ympäristössään ovatkaan, sillä en usko, että kukaan lähtee maailmalle vaatimattomammin eväin kuin on kotonaan. Yksi pieni sipaisu huulipunaa voisi valaista maailmaa sekä itselle että lähiympäristölle. Monen muut voivat pitää sitä turhamaisuutena, mutta minä pidän itsestäänhuolehtimista tärkeänä: miten voin huolehtia muista, jos en huolehdi edes itsestäni.

5) Kengät
Kuulun korkokenkä- ja avokassukupolveen, ja olen tottunut siihen, että en juuri lähde mihinkään maailmalle alle 10cm koroissa, jos tiedän, että en joudu kävelemään. Mikäli edessä on pitkiä kävelymatkoja varaan mukaan vaihtokengät, jotta voin keekoilla itse tilaisuudessa hienona koroilla. Mikäli avokkaat tai vastaavat eivät sovellu tilanteeseen, valitsen nahkaiset kävelykengät vähintään 5 cm korolla. Myönnetään, myönetään vanhanaikaista ja tylsää.

Eräs asia, johon kiinnitin huomiota oli tennareiden käyttö. Samassa rakennuksessa oli myös koulu, jonka tyttöoppilailla oli kaikilla tennarit tai nilkkapituiset saappaat. Näitä samoja tennareita löytyi kuitenkin myös kurssilaisten jalasta, mikä yllätti minut. Olen siis ilmeisesti erittäin kaavoihini kangistunut, koska olen niin tottunut näihin avokaspartyihin. Ehkä minä sitten viiden vuoden kuluttua olen vähemmistössä korkokenkineni ja pohdin, miksi en kuulu joukkoon.

Näihin ajatuksiin, näihin tunnelmiin...

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Uudet kynnet vol xxx

Ja taas kerran juttua kynsistä. Ovat mokomat edelleen niin huonossa kunnossa, ettei voinut laittaa sitä muodikasta harmaata lakkaa vieläkään.

Pakko oli kuitenkin saada jotain piristystä, sillä varpaissa istuvat siksak-muotoon asetellut kirkkaat kristallit kuin täi tervassa, ja olen päättänyt, että saavat olla siinä kunnes lähtevät kasvamalla pois. Niitä ei nimittäin saa irit ilman raakaa väkivaltaa eli jos olen mainostanut, että pysyvät, niin en ole yhtään liioitellut, ne todellakin pysyvät.

Sormiin oli kuitenkin pakko saada taas jotain uutta eli pikkurilleissä tällä kertaa erilaiset tarrat: vasemmassa yksinkertainen sininen kukkanen ja sen keskellä iso vaalean sininen kynsitimantti. Näin jälkeen päin ajatellen pienempi olisi ollut parempi, mutta tuollainen oli käden ulottuvilla sillä hetkellä. Lisäksi kynnessä oli pari kristallia ilman tarraa ja ne eivät kestäneet vauhdissa mukana kuin pari päivää.

Oikeassa on vastaavasti vaaleanpunainen kukkatarra ja sen isommassa kukkasessa vaaleanpunainen kynsihelmi. Se on pienempi kuin vasemman käden kristalli ja mielestäni paremman näköinen.


Muut kynnet edelleen tylsästi kirkkaalla kovikelakalla lakatut.

Valitan tummia kuvia, hovikuvaajani ei ollut oikein iskussa - käyttää varmaan tätäkin perusteena uuden kameran hankkimiseen ;-P