keskiviikko 31. elokuuta 2022

Erikoinen elokuu

Elokuu on monessakin mielessä erikoinen. Ensimmäistä kertaa kesälomani pääosa alkaa vasta elokuun puolessa välissä, enkä välttämättä ole kovin mielissäni asiasta, varsinkin kun kelit näin elokuun alussa ovat olleet surkeat, eikä kesä kokonaisuudessakaan yllä mihinkään loistolukemiin. 

1. viikko
Elokuu alkoi yötöillä ja lentsulla. Koronatestit näyttää negatiivista, vaikka oireet täsmäisivätkin ja koska kuumetta ei ole, voi raahautua töihin. Viimeinen viikko ennen lomaa ja yksi ylimääräinen työpäivä harrastetöissä ja kaksi omissa töissä. Koko muu aika meni käytännössä levätessä, sen verran tiukalle tuo lentsu ja ylimääräiset työt ottivat. Maalla käytiin tyhjentämässä marjapuskia yhden päivän verran.

2. viikko
Ensimmäinen lomaviikko, jonka alkuun kolme päivää harrastustöitä, joiden aikatauluissa oli sekaannuksia. Olin kuvitellut tekeväni aamua ja sopinut meneväni illalla maalle Ievuskaisen kanssa poimimaan marjoja. En sitten mennyt, kun olin illalla töissä, mutta onneksi Herra Kirjoitus emännöi ja isännöi heitä - en voi taaskaan kylliksi kiittää ja kehua, miten ihana puoliso minulla on. Pyörän huoltokin tuli tällä viikolla hoidettua, nyt kelpaa taas polkea ja samalla tuli hoidettua yksi hankinta tuolta "ostoslistalta".

Viikon lopussa oli kesän suurimmat juhlat eli "lainalapsemme" häät Helsingissä. Totesimme, että on helpointa järjestää asia niin, että menemme sinne junalla ja olemme yötä. Tulee sitten samalla tehtyä "kesälomareissukin", koska näyttää siltä, että emme pääse tänäkään vuonna mihinkään pidemmälle.  Häät olivat ihanat, pienet ja intiimit. Hääpari rakastunut, ruoka hyvää ja jatkoilla oltiin pilkuun asti. Matkaan liittyi kenkästrofi, josta kerroin tuolla aiemmin, joten tuli tästäkin melkoisen unohtumaton reissu.
 
Sunnuntaina haimme äidin kotiin käymään, samalla tuli pari naapuria kahville, jotta he saivat jutella hänen kanssaan. Olin varautunut siihen, että kotoa lähtö tulee olemaan erittäin haastava, mutta se menikin suhteellisen kivuttomasti. Äiti tyytyi osaansa ja suostui lähtemään hoitopaikkaansa ilman suurempaa dramatiikkaa.

3. viikko
Viikon alkuun muutama tunti töitä ja sitten lorvailua - koen, että siihen on lomalla oikeus. Kävin hakemassa meille taas kasan ilmaista tavaraa. Koska matkat tehtiin pyörällä, kasvoi kunto samalla. Minulla on nyt sitten neljät uudet housut, ja meillä kolme litraa nestesaippuaa. Housujen määrä kyllä kutistui kolmeen pariin, sillä yhdet päätyivät äidille, mutta joka tapauksessa on syksyksi uutta pukinetta.

Seuraavana päivänä kävimme työkaverin kanssa maalla poimimassa hänelle marjoja. Samalla päätin sulattaa arkkupakastimemme. No, ei tarvinnut sulattaa, koska pakastin oli sulanut ihan itsestään ja päädyin keittämään marjoista mehua. Uuden pakastimen hankinta oli episodi sinänsä, koska nykyään niitä ei saakaan kaupasta seuraavaksi päiväksi. Tämänkin uuden yksilön saamme vasta parin viikon päästä.

Viikon loppuun vielä yksi harrastetyöpäivä ja viikonlopuksi maalle tekemään loppumattomalta tuntuvaa suulinseinäremonttia.

4.viikko
Viimeinen loma viikko kuluu puoliksi töissä puoliksi vapaalla, siis käytännössä kaksi ja puoli työpäivää harrastetyöpaikassa, kaksi vapaapäivää (lue:kotityöpäivää) kaupungissa ja kaksi päivää suulinseinäremontissa maalla. Vapaa-ajasta siis iso osa meni kotihommissa maalla ja kaupungissa. Kävin myös katsomassa uutta kierrätyskeskuksen myymälää naapurikaupungissa, ei tarvitse käydä toiste -sen verran oli sen myymälän taso laskenut entisestä. Pitänee todellakin jossain vaiheessa tehdä se exkursio sinne Helsingin Ruoholahden kierrätyskeskukseen ja myös varata mukaan pakettiauto, koska minut tuntien siellä on aivan uskomaton määrä aivan mieletöntä materiaalia. 

5. viikko
Takaisin töihin, loma on siis loppu ja seuraava on joskus kolmen kuukauden päästä. Normaalilla tapaa jatketaan siis ensin työpäivä harrastetöissä, pari yötä oikeissa töissä ja sitten päivä harrastustöissä päälle. Käytännössä siis elokuun viimeiset päivät olivat pelkkää työtä ja nukkumista. Elokuun viimeisen päivän iloksi saimme vihdoin ja viimein uuden pakastearkun - epämielyttävästi tässä kohtaa tuli vaan havaittua, että saatoimme sittenkin kiikuttaa kierrätykseen ihan toimivan pakastimen, koska pakastinta ohjaava sulake oli lauennut. Tosin emme tiedä, kumpi oli ensin, rikkuva pakastin vai lauennut sulake eli aiheuttiko pakastimen rikkoutuminen tuon sulakkeongelman vai päin vastoin.

Taloudessa heinäkuun loppu ja elokuun alku tuntuvat taas siltä, että kuljen pitkin katuja ja viskelen seteleitä ympäriinsä, niin paljon menoja tähän on kertynyt. Tarkisitin tililtä ja todellakin, heinäkuun menot ovat keskimääräistä isommat ja elokuun menot tuplasti sen, mitä normaalisti. Fiilikseni rahojen viskelemisestä ympäriinsä ei siis ollut mitenkään väärä. Toki suurin osa menoista on omaa hankintaa, kun vie pyörää ja ompelukonetta huoltoon tai tekee kesälomareissuja, mutta vaikuttaa siihen sekin, etten heinäkuussa tehnyt harrastustöitä ja se, että tässä kohtaa vuotta tiliväli on pisin. Lisäksi tietysti suulimiesten palkat ja ruoat sekä remonttitarvikkeet tulivat vielä extrakuluina tähän kuukauteen. Ja kahden sähköyhtiön ilmoitus, että nostavat jälleen hintoja, arvioitu vaikutus yli 40€ kuukaudessa - tähän kohtaan ei voi kuin todeta, että ahneet paskiaiset, tämä on jo ryöstöä. Positiivista tässä on edelleen se, että vähän jäi kuitenkin vielä säästöönkin, vaikka kulut olivatkin isot eli kyllä tästä taas selvitään. Ilmeisesti tämä muutaman kerran vuodessa iskevä talousahdinko kuuluu asiaan, jotta kulutus pysyisi ruodussa. Uuteen kuukauteen ja uusiin hasteisiin vähän paremmin ja säästäväisemmin mielin.


torstai 25. elokuuta 2022

Perhosenlento sukat

En koskaan enää - ja kuitenkin heti taas... Niin minä lupasin, että en aloita yhtään uutta sukkaparia ennen kuin laukussa kutomista odottavat sukat olisivat valmiit. En kuitenkaan osannut vastustaa kiusausta, kun facebookissa  Enna Karppinen julkaisi Perhosenlento-sukkien yhteisneulonnan. Ne olivat niin kauniit, että oli aivan pakko aloittaa, vaikka tiesin, että en pysyisikään aikataulussa. Samoin ne oli tietenkin pakko aloittaa tasan just nyt heti siitä langasta, jota maalla sattui olemaan käsillä. Tämä lanka ei ole optimaalista tuohon malliin, mutta sillä nyt mennään - seuraava pari sitten jostain hempeästä.
 
Ohjeet Ennan Perhosen lento -sukkiin siis löytyvät hänen facebook sivuiltaan. (ohje muuttunut maksulliseksi) Lankana on 7-veljeksen vahvuinen lanka, puikot 3 tai 3,5. Aloitus 48 silmukalla.
 
Aloituksessa on ihan normaali harkkoreuna, ristiinvahvistettu kantapää, mutta juju onkin näiden pintakuvioissa, jotka muistuttavat perhosta. Ohjevideo ja kuvat löytyvät tuolta Ennan facebook-sivuilta.

 
Koska nämä tulivat minulle itselleni, jouduin jättämään viimeisen perhosen pois, koska näistä olisi muutoin tullut liian pitkät. Mallissa on siis 7 perhoskertaa.

Vasen ja oikea sukka ovat erilaiset, perhoskuviot siis kulkevat eri reunoissa kuten kuvasta näkyy. 

Nämäkin joutuivat odottamaan valmistumista hääsukkien mennessä edelle. 

Painoa näillä   48g, vuoden alusta  kulutettu 2211grammaa
#perhosenlento #perhosenlento2022

keskiviikko 24. elokuuta 2022

20 vuotta sitten

20 vuotta sitten minua jännitti kovasti, olin menossa kaupungille tapaamaan miestä, johon olin tutustunut netissä. Hän oli vaikuttanut maileissa ja puhelimessa todella mukavalle, mutta siitä huolimatta mietin, että eihän sitä koskaan tiedä, miten homma oikeasti nenäkkäin toimii. Olin antanut hänelle vapaat kädet miettiä ohjelma yhteisen iltapäivän/illan ratoksi, niinpä minulle tarjottiin pizzaa ja sirkushuveja tai oikeastaan sirkushuveja ja pizzaa tuossa järjestyksessä. 
 
Iltapäivä ja ilta kuluivat kuin siivillä, minulla oli mukavaa ja meillä oli kivaa yhdessä. Niin kivaa, että yhdessä ollaan edelleen ja rakastuneitakin edelleen tuon kahdenkymmenen vuoden jälkeen. 

Valitettavasti kaupungissa ei ole tänään sirkusta, mutta pizzaa varmaan saisi, jos samalla kaavalla haluaisi iltaa juhlistaa.

perjantai 19. elokuuta 2022

Perusharmaat jämäsukat

Jälleen kerran kouraisin jämälankapussiani (olen edelleen tietoinen, että parit sukat odottavat kutomista valmiiksi ja ne pitäisi tehdä, mutta kun...) ja sain kouraani kasan erilaisia tummia ja harmaita jämiä ja aloitin niistä navettasukat. 

Koska puikkoina on Novita 3mm kulmikkaat, laitoin heti lähtöön silmukoita normaalia enemmän, sillä noilla tulee muutenkin napakampi neulos ja nuohan vastaavat kooltaan 2,5mm pyöreitä eli tiukkaa tavaraa tulossa. 

Silmukoita aloituksessa 60. Varressa viiden kerän jämät (jotka siis puolitin) ja kantapäässä kahden kerän jämät. Kantalapussa 16 + 16 silmukkaa ja 32 kerrosta, kantapohjaan 8+8 silmukkaa. Kantalapun reunasta nostettu 17 silmukkaa, ensimmäiset kaksi kerrosta kavennus molemmilla kerroksilla. Kavennukset joka toinen kerros kunnes puikolla 14 silmukkaa. 

Ihan tasan eivät raidat menneet, mutta kohtuullisen liki kuitenkin ja tiedän, että nämä kelpaavat saajalleen oikein hyvin.


Nämä sukkaparat joutuivat heitetyiksi syrjään, kun päätin sittenkin muistaa hääparia sukilla ja niillä oli aikataulu toisin kuin näillä. 

Painoa näillä 143g, mikä nostaa vuoden alusta summan 2163g.

torstai 18. elokuuta 2022

Materiaalirohmu liikkeellä

Tässä kohtaa voisi taas ihmetellä, että miten tässä taas näin kävi? Tarkoitukseni oli käydä kesälomareissulla tutustumassa naapurikaupungin kierrätyskeskuksen myymälään, se kun on paljon parempi kuin tämä paikallinen, jota ei taida enää olla olemassakaan. No vastoin netin tietoa myymälä oli suljettu vielä tämän viikon. 

Koska en päässyt sinne, päätin poiketa naapurikorttelin hyväntekeväisyyskirpputorilla ja paikallisessa materiaalipankissa. Se oli virhe, tiesin sen jo etukäteen, mutta siitä huolimatta menin. 

Hyväntekeväisyyskirppikseltä mukaani tarttui yksi Järvineuleen paita (materiaali 70% silkkiä ja 30% puuvillaa), jonka aion antaa äidille ja itselleni ostin balleriinat. Yllättäen kullanväriset, koska olen harakka. Aikaisemman kenkästroofin jälkeen päätin, että koskaan en enää lähde kaksilla kengillä matkaan, vaan aina otan mukaan myös kolmannet. Nämä sopivat siihen erinomaisesti. Molemmat yhteensä 2€.

Materiaalipankista mukaan tarttui myös iso kasa kaikenlaista. Nahkapaloja uutta laukkua varten, puoli kiloa lankaa Peppi Pitkätossu-raitasukkia varten, puuvillalankaa ja helmiä korvakoruja varten sekä puoliksi tehty paita. Paidasta ovat hihat ja etuosa valmiina, mutta loput langat eivät riitä takakappaleeseen eli pitänee pohtia, miten tuon kanssa kikkailisi. Nämä kaikki yhteensä 4€. 


Jokin noissa nöttösissä vetoaa minuun aina, siksi niitä on nytkin taas kasa, vaikka edellisiäkin on jäljellä vaikka miten paljon. Todellisuudessa nahkapalat ovat kauniin ruskeita ja paita vihreämpi kuin kuvassa. 


Vihreät ja keltainen lanka sekä helmet ovat tosiaan korvakoruja varten. Ievuskainen virkaa korut ja yhdessä olisi tarkoitus viimeistellä ne. Koskahan me ehtisimme tehdä niitä, alkaa näyttää siltä, että tämä kesä ei ole riittävän pitkä siihen, mutta ehkä sitten joskus.

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Krassi-sukat - jälleen kerran "vielä yhdet"

Nallen vanha krassi-lanka on erään ystäväni suosikki väritykseltään, kuten olen muutaman kerran saattanut mainita. Olen kutonut hänelle useita sukkia siitä. Monta kertaa olen todennut, että nämä ovat nyt sitten viimeiset, kun tuota lankaa ei enää saa mistään. Aina jotenkin yllättävästi on kuitenkin käsiini päätynyt joku kerä tai kerän loppu tuota ja taas on saatu yhdet sukat lisää.

Tälläkin kertaa Naamakirjan Roskalava-ryhmästä saamistani langoista löytyi onneksi yksi vajaa kerä tuota Nallen Krassia. Puolitin kerän ja nyt toivon sen riittävän sukkiin. 

Aloitus 56 silmukalla, puikot Novitan kulmikas 3mm. Varressa 2o 2n - joustinta 40 kerrosta, en uskaltanut kutoa enempää, kun pelkäsin langan loppuvan.Varteen olisi riittänyt enemmänkin lankaa, mutta jälkiviisaus on paras viisaus eikä tässä tilanteessa auta asiaa, varret ovat nyt lyhyet.
 
Kantapäähän 14+14 silmukkaa, vahvistettu kantapää, nostot nurjalla. Kerroksia 17+17, kantapohjaan 7+7 silmukkaa. Kantalapun reunasta nostin 17 silmukkaa ja kavensin joka toisella kerroksella, kunnes puikoilla oli 13 silmukkaa. Terässä sädekavennukset pienemmällä silmukkavälillä (eli 4-3-2-1-0), kun toinen vaihtoehto olisi ollut 5-4-3-2-1-0.


Pienet nöttöset siis jäi lankaa eli jälleen etsitään lisää, jotta saisin taas kerran tehtyä ne viimeiset sukat
Nämä menevät myöhästyneeksi Leenan päivä - lahjaksi. 

Painoa tällä parilla  68g, mikä tarkoittaa sitä, että vuoden alusta olen kutonut 2020g lankaa. Yli kaksi kiloa oho.

tiistai 16. elokuuta 2022

Onnellisuus

Onnellisuus on outo asia. Sitä kuvittelee onnellisuuden olevan isoissa jutuissa ja sitten yhtäkkiä tajuaakin, miten pienissä asioissa se pilee. En ole käynyt mitään positiivisen ajattelun kurssia, vaan ihan itse oivaltanut tämän. Kuten monesti ennenkin suuriin oivalluksiin liittyy karikkoinen polku, niin tähänkin.

Olen tyhjännyt arkkupakastintamme siinä toivossa, että saisin sen tyhjäksi ja sulatettua ennen kuin viimeiset viinimarjat putoilevat pensaista. Nyt kävin työkaverin kanssa meillä maalla noukkimassa marjoja hänelle ja samalla nappasin mukaan pari kylmälaukkua ajatuksena, että sulatan nyt tuon arkkupakastimen, oli hellettä tai ei. Kun avasin pakastimen kannen, vastassa oli tuskin kohmeessa olevia marjoja, osa oli jo aivan sulanut ja muutama pussi valutti mehua. Onni onnettomuudessa oli se, että avasin tuon kannen, seuraavaksi tarjolla olisi ollut marjakiljua, jos marjat olisivat lämmenneet yhtään enempää, nyt ne pystyi vielä keittämään mehuksi. 

Miten onnellisuus tähän liittyy? Normaalioloissahan olisin kiukutellut, kironnut, melskannut ja tanssinut twist-ripaskaa pelkästä raivosta ja ärtymyksestä. Miten siis voin olla onnellinen siitä, että pakastin on rikki ja marjat sulaneet? Lähdetään vaikka liikkeelle siitä, että olen onnellinen, koska ehdin pelastaa ne marjat. Olen onnellinen, että minulla ylipäänsä oli ne marjat. Olen myös äärettömän onnellinen siitä, että yhdellä puhelinsoitolla löytyi rakas serkku, joka lainasi Mehu-Maijaa, kun omani oli aivan liian kaukana haettavaksi näin pikaisella aikataululla. Olen myös onnellinen siitä, että minulla on puoliso, joka auttoi joka käänteessä. Onnellinen olen siitä, että hän jaksoi käyttää illan siihen, että etsi sopivat vaihtoehdot uudeksi pakastearkuksi. Turha sanoakaan, miten onnellinen olen siitä, että voin kävellä kauppaan ja sanoa, että tuon arkun haluan - siis olen onnellinen siitä, että on kauppa, missä voin ostaa pakastimen ja että minulla on rahaa, millä ostaa pakastin. Nuokaan kun eivät ole itsestään selvyyksiä kaikille edes Suomessa. Onnellinen olen siitäkin, että voimme kaiken touhun keskellä tilata pizzat kotiintoimituksellla ja säästää näin aikaa marjasouviin.

Olen onnellinen siitä, että nyt minulla on monta pulloa mehua juotavaksi, mutta Herra Kirjoitus ei ole tyytyväinen, mehu kun pitää juoda pois ennen colan ostamista ja se on colaholistille paha paikka. Kaikki mehu ei tietenkään jää meille itselle, serkulleni vien kiitokseksi muutaman pullon, samoin ajattelin onnellisuushuumassani käydä soittamassa alakerran ikäihmisten ovikelloa ja tarjota heille mehupulloa. 

Ainoa pieni asia, joka vähän jäi hampaankoloon tästä oli se, että kaipa nuo marjan kuoretkin olisi voinut hyödyntää jotenkin esimerkiksi syöttää jollekin eläimelle. Nyt kuitenkin aamunvarhaisina hetkinä olin tyytyväinen ja onnellinen siitäkin, että oli biojäteastia, mihin saatoin nuo kantaa.
 

Tässä ensimmäiset pullot. Kaiken kaikkiaan mehua tuli melkein 10 litraa. 


Seuraavaksi lähden pesemään mehunkeitossa ja pakastimen tyhjennyksessä suttaamiani vanhoja lakanoita ja olen ylen onnellinen myös siitä, että olen säästänyt noita käyttöä varten. Ne pelastivat lattian jälleen kerran.

maanantai 15. elokuuta 2022

Kenkästroofi

Viikonloppuna juhlimme "lainalapsemme" häitä Helsingissä. Juhlapaikka oli aivan Helsingin ydinkeskustassa. Päätimme matkustaa sinne junalla monestakin syystä: junalla matkustaminen on helppoa ja, kun liput ostaa ajoissa, halpaakin; ei tarvitse etsiä parkkipaikkoja tai maksaa niistä, saa nukkua, jos siltä tuntuu. Ainoa miinus on, että aikataulut määrää joku muu, mutta kun varaa riittävästi aikaa, ei sekään ole ongelma. 

Koska myös kotikaupungissamme on parkkiongelma rautatieaseman läheisyydessä, päätimme kävellä rautatieasemmalle, jonne on meiltä kilometrin verran matkaa. Puolessa välissä matkaa huomasin, että käveleminen on jotenkin outoa ja matkan edetessä se kävi vain oudommaksi. Kun lopulta pääsimme junaan, huomasin, että kengästäni on korko puoliksi irti. Kyllä harmitti, todellakin, sillä olin pakannut matkaan vain kahdet kengät, nuo jalassani olleet matalat sandaalit ja korkeakorkoiset juhlakengät joilla ei yksinkertaisesti voi kävellä pitkiä matkoja ja joiden korkoja en halunnut pilata Helsingin mukulakivikaduilla. 


Helsingin päärautatieasemalle päästyämme korko oli kiinni vain pieneltä matkalta, joten minulle ei oikein jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin kiskaista korko kokonaan irti ja klonkata puolikkaalla kengänpohjalla eteenpäin. 
 
 

Hiukan katsoi hotellivirkailija pitkään, kun kysyin sisäänkirjautumisen yhteydessä kysyin lähintä kenkäkauppaa. Onneksi Citycenterin kauppakeskus oli muutaman sadan metrin päässä, joten sinne siis klonkkasin. Tiesin kyllä, että Helsinki olisi täynnä hienoja design-liikkeitä, mutta tässä kohtaa aikaa ei ollut niin paljon, että olisin ehtinyt niitä etsiä, enkä kyllä hikisenä ja rikkinäisellä kengällä olisi sellaiseen kehdannut mennäkään. Olin valmistautunut ostamaan mitkä tahansa kohtuuhintaiset kengät, jotka sopisivat jalkaan ja löytyisivät nopeasti siis käytännössä feikkikropsut Tokmannilta. En kuitenkaan koskaan päässyt Tokmannille asti, sillä matkalla osui silmiini Saiturinpörssin ikkunasta laatikolliset kenkiä ja suunnistin sinne. Nappasin mukaani kukalliset matalat tennarit, joiden hinta oli ruhtinaalliset 7€. Tennareissa oli nauhat viriteltynä yhteen reikään, mutta nappasin ne pois, jotta sain otettua kengät käyttöön heti.


Kenkärintamalla saldo on siis tasan, yhdet pois, yhdet tilalle. Kyllä rakkaille sukulaisilleni nauru maistui, sillä kun kävimme samaista lainalasta katsomassa Hollannissa hajosivat Herra Kirjoituksen kengät ja sekin reissu aloitettiin kenkäkaupasta.

perjantai 12. elokuuta 2022

Sukat kuin elämä itse

Sukat hääparille ajatuksella, että sukat ovat kuin elämä itse: harmaata arkea ja erilaisia pieniä kirjavia riemunpilkahduksia väliin. Lankana Järbo Soft Raggi (65% mikro akrytyliä, 30% bambua ja 5% elastaania eli vegaaninen lanka).

1. Pari
Puikkoina Novita kulmikas 2,5mm, 20cm (aivan liian pitkät, vaihtoon seuraavaan pariin)
Silmukoita 60 puikolla, 2 o 2n joustinta varsi, kantalappuun 16+16 silmukkaa, vahvistettu kantapää; nostot nurjalla, kantapohjaan 8+8 silmukkaa. nostettu 15 silmukkaa, kavennettu kunnes 14 silmukkaa puikolla. Normaali sädekavennus. Kuvassa sukat oikealla.



2. pari
puikot zing 3mm/15cm. 58 silmukkaa, 9 krs oikein, nirkkoreuna kerros (langankierto, 2 oikein yhteen), 9 krs oikein. Alavaran kiinnittämisen jälkeen kudotaan 20 kerrosta oikein, sen jälkeen aloitin joustinneuleen  nilkan takaosaan yhteensä 14 (7+7) silmukalla 10 kerroksen verran. Kantalappuun 15+15 silmukkaa. Kantapohjassa 8+8 silmukkaa, kavennukset kunnes 12 silmukkaa puikolla.
 
Vähän joutui jännittämäänkin, kun ensimmäinen kerä riitti tähän asti. Toisista sukista tuli siksi lyhyempivartiset, jolloin parsintalankaakin jäi vähän
 
Ajattelin ensinnä pakata sukat sydämien muotoon, mutta niistä ei tullut nättejä, joten päädyin  yhteen sydämeen ja taittoon. 

Painoa näillä harmailla yhteensä 190g. Vuoden alusta 1952g lankaa käytetty.

"Suurin niistä on rakkaus"- sukat

Kudoin hääparille kahdet sukat, toiset arkeen ja toiset muistoksi tästä suuresta päivästä, toki nekin on käyttöön tarkoitettu, mutta ne on tosiaan enemmän hääteemoitettu. Nimesin sukat "Suurin niistä on rakkaus"- sukiksi. 

Kudoin molemmat samalla mallilla, mutta hiukan eri kerrosmäärillä, jotta olisivat käyttäjänsä jalkaan sopivat.  K-sukat on aloitettu 52 silmukalla, puikkoina Novitan kulmikas 3mm. Ensin kudoin 3 kerrosta oikein, jonka jälkeen jatkoin 1 o, 1n joustinta niin, että oikeat silmukat ovat valkoisia ja nurjat mustia yhteensä 13 kerrosta. Sen jälkeen kudoin 18 kerrosta valkoisella oikein ja jalkoin 1 o, 1 n - joustinta valko-mustana 8 kerrosta.  Kantalappuun latoin 14+14 silmukkaa ja kudoin vahvistettuna 16 x 2 kerrosta. Kantapohjaan 7+7 silmukkaa. Kantalapun reunasta nostin 17 silmukkaa, joista kudoin heti 2+2 yhteen. Kavensin joka kerroksella kunnes kantapään puikoilla oli 18 silmukkaa. Tämän jälkeen kavennukset joka toinen kerros siihen asti, että kaikilla puikoilla on 11 silmukkaa. Kärkeen normaalit sädekavennukset. 

 
F-sukissa on samoin 52 silmukkaa. Aloitus menee aivan samoin kantalappun nostoihin asti. Tähän sukkaan sain siististi nostettua vain 16 silmukkaa ja kavennukset joka toinen kerros siihen asti, että puikolla on 12 silmukkaa. 
 

Kuviot on tehty silmukoimalla. Testasin siihen pariakin eri kuviota, mutta lopulta päädyin jälkimmäiseen sydämeen (koska ensimmäinen levisi todella leveäksi) ja yksinkertaisiin nimikirjaimiin. Mallit piirtelin näppärästi vanhaan kalenteriin, niin kuin kuvista näkyy.


Sormukset on kirjailtu sinne päin Novitan vanhalla Gold-langalla. 
 

Valmiina tämä setti näyttää tältä. 

Painoa näillä yhteensä n. 180g. Vuoden alusta yhteensä 1762g käytetty lankaa.

torstai 11. elokuuta 2022

Onni tyhjässä laarissa

Olen hyvä perustelemaan asioita. Olen hyvä perustelemaan niitä muille, mutta vielä parempi olen perustelemaan niitä itselleni. Tyypillisimmillään systeemi menisi niin, että haluan jotain ja kolmessa sekunnissa olen keksinyt itselleni hyvät perusteet siihen, miksi näin on, miksi tarvitsen sen tai miksi juuri nyt on oikea aika karkkipäivälle tai jollekin vastaavalle. 

Kaikista ostolakoista huolimatta onnistuin äärimmäisen näppärästi perustelemaan itselleni uusien alusvaatteiden ostamisen tarpeen heti nähtyäni Lidlin mainoksessa kuvat niistä. Minä ehdottomasti tarvitsen uudet mustat, nudet ja punaiset liivit ja niihin tietenkin sopivat alushousut. Jaa mikä ostolakko? no juu, mutta kun nämä ovat nyt niin edulliset ja käyttöliivini alkavat olla rikki ja... ja... ja... Myönnetään, että on totta, että nuo liivit ovat varsin edulliset ja yleensä vielä hinta-laatusuhteeltaan ihan loistavat, ne ovat ainakin aiemmin istuneet malliltaan todella hyvin. Eikä ole valetta sekään, että käyttöliivini alkavat olla tiensä päässä, mutta siitä huolimatta en välttämättä tarvitsisi noita. Voisin aivan hyvin kaivella kaappia ja etsiä korvaajat omista varastoista. 

Kaikkien noiden perusteluiden jälkeen menin Lidliin tarkoituksenani ostaa itselleni uudet liivit ja alushousut tai siis kolmet liivit ja vähän useammat alushousut. Olin käyttänyt perusteena itselleni esimerkiksi sitä, että ansaitsen ne, koska teen lomallakin töitä ja tienaan extraa niihin. Kun sitten pääsin hyllystössä sille paikalle, jossa noiden vaatteiden olisi pitänyt olla, oli minua vastassa tyhjä kori. Siihen oli teipattu lappu, jossa kerrottiin, että toimitusvaikeuksien takia noita ei ollut saatavilla. Mahtavaa. Mietin hetken, että kumpi oli pahempi etukäteen kärsitty tunnontuska ostamisesta, joka ei realisoitunutkaan vai helpotus siitä, että ei sitten viime kädessä tarvitsekaan tehdä päätöstä siitä, ostaako vai eikö ostaa. Tällä kertaa siis ostolakko säilyi ja onni oli tyhjässä korissa.

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Ristiriitaisia haaveita

 Haluan isomman asunnon. Asunnon, jossa on iso vaatehuone ja vielä isompi lasitettu parveke sekä minulle oma askarteluhuone. Toisaalta en missään nimessä halua muuttaa pois nykyisestä asunnostamme, koska sen sijainti on loistava, eikä pohjaratkaisussakaan juuri ole vikaa. Haluaisin kuitenkin huomattavasti tyhjemmät säilytystilat tähän nykyiseen asuntoomme, mutta siitä huolimatta en halua luopua mistään. Haluan ehdottomasti pitää tavaroistani kiinni ja silti tyhjät hyllyt houkuttavat ja koukuttavat  - tai no, ei ehkä ihan tyhjät hyllyt, mutta tyhjemmät hyllyt.

Haaveilen siitä, että olen kutonut koko lankavarastoni tyhjäksi ja samalla kuitenkin haluaisin kaikki maailman langat itselleni. Viimeksi taas lankavarastoa penkoessani ajattelin, että ei enää yhtään lisää ja kuitenkin samalla haaveilin kokonaisesta askarteluhuoneesta täynnä lankoja. 

Haaveilen siitä, että joku muu hoitaisi siivouksen, mutta siitä huolimatta en voi kuvitella päästäväni jotain muuta peuhomaan lakanoitani tai luutuamaan lattioitani.

Haluan enemmän vihreyttä ja haaveilen hankkivani lisää viherkasveja, mutta silti haaveilen tyhjästä tilasta ja kasvivapaasta ajasta - ei tarvitse miettiä voiko lähteä vaikka kuukaudeksi pois ja värvätä ketään kastelemaan. 

Haaveilen siitä, että voisin matkustaa puoleksi vuodeksi pois, mutta en silti halua lähteä pois läheisteni luota tai jäädä pois töistä tai olla ilman palkkaa.

Creeper mallikuva

 Yritän tehdä vielä toisetkin minecraft sukat, tällä kertaa tällä mallilla. Kuvion leveys on 20 ruutua = silmukkaa ja korkeus 26 ruutua = silmukkaa.