keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Toivorikas toukokuu

Huhtikuu meni moni tavoin penkin alle, esimerkiksi sen suhteen, että tuli syötyä aivan valtavasti roskaruokaa ja herkkuja. Minusta tuntuu, että olen kirjoittanut tämän joka kuukausi tänä vuonna, mutta jaksan uskoa, että joku kaunis kuukausi todellakin onnistun. Tai siis ei mikä tahansa kuukausi, vaan nimenomaan tässä kuussa. 

1.viikko
Tautinen vappuviikko. Olen onnistunut välttelemään flunssia tähän asti, mutta nyt se sitten iski ja oikein kunnolla  - ääni on tyystin poissa. Mikä tarkoittaa myös sitä, että en voi olla töissä, koska työtäni ei vain voi tehdä ilman ääntä. Olen siis yrittänyt alkuviikosta puuhastella kaikessa rauhassa kotitöitä vähän päivässä ja paljon viikossa meiningillä, koska paljon ei jaksa kerralla. Onneksi viime viikolla kokkasin paljon ruokia varastoon tai puolivalmiiksi, niistä on nyt helppo täydentää, eikä ainakaan ihan heti tule langettua roskailuun. Tässä tilanteessa kun se olisi niin luvattoman helppoa, koska mä olen kipeä, niin ansaitsen hemmottelua...

Sen sijaan sorruin tilaamaan Dermosililta pari dödöä ja pussin shampoota, kun tein muiden tilausta. Nuo kaikki ovat periaatteessa ihan tarpeellisia, eli sinänsä perusteltuja hankintoja, mutta toki niiden tilaamista olisi voinut vielä lykätä, koska sekä dödöjä että shampoota on.

2. viikko
Edelleen puoliksi äänetön ja puoliksi kipeä. Olin kuitenkin suunnitellut työvuoroni niin, että minulla oli tällä viikolla useampi vapaapäivä. Puolikuntoisuudesta huolimatta päätin lähteä kevään massiivisimpaan suururakkaan eli tehdä suursiivouksen. Niinpä olen sitten käytännössä koko viikon vapaa-ajat siivonnut, pessyt ikkunoita, suihkuttanut kasveja, vaihtanut niihin multaa, leikannut, jakanut alkuja, pyyhkinyt pölyjä, kluutannut, imuroinut ja nuollut nurkkia. Kyllä se vaan kummasti on palkitsevaa, kun paikat kiiltävät puhtauttaan ja kaikki tavarat ovat paikallaan. No, ikävä tosi asia on toki sekin, että yllättävän pian se sitten taas kuitenkin alkaa tuo superjärjestys repsahtaa - vaikka nyt kyllä ajattelin ottaa käyttöön sen netistä löytämäni tyylin, että puoli tuntia joka päivä kun tekee, pyyhkii vaikka yhdestä huoneesta pölyt ja moppaa lattian, niin pysyy jatkuvasti sellainen siivottu fiilis. 

Oikeastaan paljon muuhun ei sitten ollut aikaakaan, maalla käytiin sopimassa nopeasti ojahommien jatkamisesta ja äitiä katsomassa - hän ikävä kyllä oli kovasti väsynyt ja flunssainen, joten emme viipyneet kauaa ja senkin ajan istuimme maskit naamalla. 

Väsynyt ja tautinen olo sekä kiire kyllä tekivät sen, että tuli ostettua taas niitä herkkuja ja roskaruokaa. Useampanakin päivänä, jos ollaan rehellisiä. Kaduttaako? No vähän, mutta rehellisesti ei niin paljon kuin pitäisi, sillä koin kyllä ansainneeni vähän hemmottelua - kyllä vain, sudenkuoppa, ansa - aivan liian helppoa ajatella näin.  


3.viikko
Palkkapäivä heti viikon alkuun. Palkka todisti, että töissä on tullut asuttua. Se on tietysti hyvä asia, koska tämä kuukausi on aina yksi vuoden haastavimmista taloudellisessa mielessä. Viikkoon osuu myös lisätöitä ja harrastetöitä normaalien työpäivien lisäksi eli bonuksia luvassa tilipussiin jatkossakin. 

Keskiviikkona vietimme peli-iltaa ystävien luona. Vihdoin ja viimein saatiin tuo toteutettua, sillä sitä oli jo moneen kertaan siirretty sairastumisten takia. 

Saimme alkuviikosta viestiä, että Herra Kirjoituksen uusi auto on saatu vihdoin varusteltua kuntoon ja ovat saaneet ne kauan etsityt peräkoukun sähköjohdotkin vihdoin ja viimein paikalleen. Nyt sitten vaan odotellaan, koska saavat auton toimitettua tänne periferiaan. Helatorstaina kävimme kurkkimassa autoliikkeen pihalla, mutta ainakaan silloin autoa ei vielä ollut siellä missään näkyvillä. 

Äidin flunssa paljastui koronaksi, johon on sairastunut useampikin asukas siellä, missä hän on. Onneksi oireet eivät olleet kovin vakavat, toki hän yleensäkin oireilee kaikkiin infektioihin sekavuudella ja niin nytkin. On kohtuullisen haastavaa yrittää selittää ikäihmiselle, että asuintoveri on viety sairaalaan, jotta hän paranisi, ei tapettavaksi mihinkään. Enkä myöskään ole tilannut hänelle tappotuomiota. Ihan niin pitkälle en ajatuksissani mennyt edes silloin, kun hän vielä asui kotona ja oli loputtoman rasittava ja vaativa jatkuvine negatiivisine puheineen ja kitinöineen - todellinen ankeuttaja siis. 

Helatorstaina kävimme siivoamassa anopin vaatehuonetta ja saimme mukaamme useamman kassin vaatteita ja kenkiä eteenpäin toimitettavaksi. Loppuviikko menikin sitten niitä huoltaessa ja eteenpäin jakaessa. Minä kun en itse koskaan laita puoliksi pidettyä vaatetta takaisin kaappiin, niin on välillä vaikea hahmottaa, että joku muu voi tehdä niin ja että yllättävän moni kiertoon ajatelluista vaatteista on pakko pestä ensin. Onneksi suurin osa vaatteista ja kengistä päätyi eteenpäin nopeasti Naamakirjan Roskalavan kautta ja vielä isompina könttäpumpseina, niin ihan hirveästi ei tarvinnut yksittäisten asioiden kanssa säätää. 

4.viikko
Tehotyö viikko, johon nappasin pari ylityöpäivää ja yhden lisätyöpäivän eli yhteen viikkoon reilu 20 tuntia ylitöitä. Näillä paikkaillaan varsin hyvin ikkunaremontin aiheuttamia kuluja ja toukokuun yleistä katastrofia. Lisäksi viikkoon kuului yksi laatuvapaapäivä Herra Kirjoituksen kanssa. Alunperin vapaapäivää oli tarkoitus viettää maalla, mutta Herra Kirjoituksen uuden auton luovutus sattui tuohon päivään ja sen verran myöhään, että ei enää ollut järkeä lähteä ajelemaan sinne. Vietimme siis "lomapäivän" eli kiertelimme läpi jokusen paikallisen kirpputorin ja ajelimme uudella kulkupelillä. Ostoksia kirpputoreilta 0, ei mitään sellaista, mitä olisin tarvinnut tai halunnut. Materiaalipankin ilmaispäivästä nappasin mukaani jonkun valmiiksi virkkaamia lappuja, koska ne olivat puuvillaa, päätyvät ne korvaamaan hajoavia tiskirättejä. Jokusta lapuista joutuu vähän työstämään, mutta kyllä niistäkin vielä hyvät tulee. Noiden lappujen lisäksi jokunen nöttönen lankaa ja muutama t-paidan häntä, joista aion tehdä shortsit ja alushousuja. Nämä esitelty tarkemmin omassa juttussaan.

5.viikko
Yövuoroviikko, jolloin päivät menevät suunnilleen kokonaan nukkuessa ja yöt töissä. Muutaman koneellisen pesin pyykkiä ja vähän siivoilin sekä kudoin sukkaa niin kuin aina tällaisina päivinä. Kuukauden viimeisenä päivänä päätin juhlistaa katastrofia ja käydä pizzalla lähipizzeriassa - tekosyynä käytin sitä, että olin selvinnyt hullusta työputkestani, joka nyt ei teknisesti ottaen pitänyt paikkaansa, sillä se jatkuu vielä kesäkuun alkupäivät. Pizza oli hyvää, vaikka omatunto ei olekaan puhdas. Kävin kuuntelemassa unihoitajan analyysin siitä, että olen käyttänyt cpap laitettani hyvin ja että se todellakin hoitaa minua juuri niin kuin kuuluu. Olin yllättynyt, sillä olin varautunut moitteisiin siitä, että en ole käyttänyt puhkua,  ja että olen toivottoman lihava, mutta hän totesikin minun tosiaan käyttäneen sitä erittäin hyvin, eikä puuttunut sanallakaan ylipanoon, vaikka ehkä olisi pitänyt. 
 
Muuta:
Taloudellisesti toukokuu on aina katastrofi, sillä siihen ovat jo vuosia langenneet maksettaviksi kaikki mahdolliset autoon liittyvät maksut kuten katsastus, verot, vakuutukset, huollot, tankkaukset. Niin tänäkin vuonna. Parina viime vuonna olen pitänyt autoa käytössä vain muutamasta päivästä pariin viikkoon, nyt aikaa menee huomattavasti enemmän ja niin muodoin laskutkin ovat isommat vakuutusten ja verojen osalta. Päädyimme kuitenkin tähän ratkaisuun, sillä on autovanhukselle tekee ihan hyvää olla liikkeellä, polttaa karstoja ja saada tankista tiristettyä käyttöön kaikki ikivanhat bensat. Toivoa olisi, että saisin auton taas seisontaan ennen kuun loppua, jolloin maksut lakkaisivat juoksemasta. Veroista selvisin parilla kympillä, jotka maksoin samalla kun nappasin auton pois liikennekäytöstä. Uusi vakuutusmaksulappu ei ole vielä tullut, joten elättelen toivoa siitä, että se saapuisi vasta kesäkuun tilipäiväksi - jälleen kerran kyse on enemmän periaattesta kuin rahasta, olisihan minulla oikeasti varaa maksaa se, mutta kun paljon mieluummin pihistän rahaa tililläni.
 
Autovanhuksen museorekisteriin siirtoa pitää odottaa vielä yli 6 vuotta, mutta sen teen heti kun se on mahdollista. Ja kyllä tämä kuviohan todella menee niin, että vanhus siirtyy huilivuoroon vasta, kun uusi ykkösauto saapuu. 

sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Björn Borgin viimeinen matka

Vuosia, vuosia sitten sain Herra Kirjoitukselta lahjaksi kullanvärisen Björn Borgin- laukun. Tuo laukku osoittautui loistoyksilöksi, siinä on juuri oikeanmittaiset, hyvin olkapäällä pysyvät kahvat, se näyttää pieneltä, mutta nielee sisäänsä uskomattoman määrän tavaraa. 
 
Näistä hyvistä ominaisuuksista johtuen tuo kyseinen laukku on matkustanut kanssani tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä. Itse asiassa se on ollut käytössä jokaisella ulkomaan matkallani siitä lähtien kun sen sain. Parhaimmillaan olen survonut sinne 8 kiloa tavaraa ilman, että se näytti mitenkään syöttöpossulta. 
 
Viime reissulla laukku oli jo kovasti rähjääntyneen näköinen ja nyt se alkoi lopullisesti lohkeilla pinnastaan, koska se on valitettavasti materiaaliltaan keinonahkaa. Niinpä viimeaikoina meillä on ollut sekä autossa että kotona epämääräisiä vaaleita ja kullanvärisiä hiutaleita ja minun oli pakko alkaa myöntyä siihen, että laukun tarina alkoi olla lopussa. Olin suunnitellut liimaavani laukkuun uuden pinnan, mutta Herra Kirjoitus sai minut järkiini, millä se uusi pinta tuossa lohkeilevassa pysyisi kiinni ja vanhan pinnan rapsuttaminen olisi ollut turhan suuri työ. 
 

Lopulta laukku päätyi henkilölle, joka tekee betonitöitä ja lupasi betonoida tuon. Tämä mahdollisti sen, että minun oli loppujen lopuksi helppo luopua laukusta, kun se ei päätynyt roskiin vaan hyötykäyttöön. Ikävä minun tätä kuitenkin tulee, sillä tuskin koskaan saan näin kätevää ja sopivaa laukkua.

torstai 25. toukokuuta 2023

Kevätostoksia

Tämä tuntuu olevan joka keväinen ilmiö. Siis se, että keväällä haluaa aina jotain uutta ja haluaa ostaa sitä, tätä ja tuota. Myönnetään, että olen täydentänyt toukokuun katastrofia hankkimalla meille kasapäin lisää tavaraa. Hyvin vähän olen loppujen lopuksi ostanut, ja nekin ostokset maksoin lahjakortilla, mutta silti tavaraa on kertynyt lisää. 

Tokmannilta kävin ostamassa itselleni shortsit, koska kaikki pyöräilyshortsini tuntuvat hajoavan vanhuuttaan. Samaan kasaan nappasin 4 ripsiväriä, koska alkoi näyttää siltä, että kaikki ripsivärini ovat kuivuneet kaapissa käyttöä odottaessa ja suosikkiani Bye Bye Pandaeyesia ei enää saa - valitsin siis erilaisia saman merkin halpoja ripsareita ja lisäksi 2 kerää 7 veljestä - lankaa. Näistä viimeksi mainituista on tarkoitus kutoa lahjoja, joten niitä en voinut tehdä jämistä (tekosyy). Kaikki nämä siis maksoin lahjakortilla.
 
 
Paikallisen materiaalipankin ilmaispäivästä kävin haalimassa kasan valmiiksi virkattuja tilkkuja, joista muokkaan tiskirättejä. Osa käy tuohon tarkoitukseen sellaisinaan, osa täytyy purkaa ja purkulangalla täydentää toisia, jotta niistä tulee järkevän  kokoisia. Lisäksi nappasin kasan t-paidan häntiä, olivat peräisin käyttämättömistä t-paidoista, joten soveltuvat hyvin shortsien ja alushousujen tekoon, värinä tyylikästä mustaa ja kirkkaan keltaista.


Lisäksi sain lahjoituksena laatikollisen ja säkillisen lankoja, mikä tekee noiden keltaisten kerien ostamisesta entistäkin vähemmän perusteltua. 





Ja jotta ei vaan loppuisi kesken, sain Ievuskaiselta lahjaksi vielä yhden ripsivärin. Sen lisäksi paketissa oli aivan ihanat vihreät korvakorut ja avainnauha, jonka Ievuskainen oli itse virkannut.

maanantai 22. toukokuuta 2023

Pienet parsinnat

Anopin vaatehuoneen siivouksen yhteydessä löytyi parit sukat, jotka kaipasivat parsintaa. Näissä onneksi oli vain pienet reiät. 


Parsintalangat olivat vähän sinne päin, mutta saatiin niillä sentään reiät umpeen.

sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Frillasukat

Lahjoituksena saamieni lankojen joukossa oli vajaa kerä pinkki-lila sävyistä huivilankaa ja reilu kerä paksua pikkiä akryylilankaa. Nämä yhdessä saivat minut kokeilemaan pitkään mielessäni hautunutta ideaa frillasukista. 

Alkuun loin 12 silmukkaa ja kudoin 2o 2n, joustinta 6 krs. Sen jälkeen napsin virkkuukoukulla huivilankaa frillaksi. Käytännössä siis koukin noin sentin välein parisen senttiä frillaa koukulle ja vedin sukan silmukan siitä läpi, sen jälkeen kudoin sukan silmukan normaalisti. Frillakerroksen jälkeen kudoin vielä 10 krs 2o 2n -joustinta.

Kantapää vahvistettuna 12+12 silmukalla 26 kerrosta. Kantapohja 6+6 silmukkaa. Kantalapun reunasta 14 silmukkaa. Kavennukset joka toinen kerros kunnes 12 silmukkaa puikolla. 


Anopille äitien päivänä ja kovasti ainakin esitti ilahtuvansa sukista ja kukista. 
 
 
Painoa sukilla 97g. Lankaa käytetty vuoden alusta 1875g.

keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Vanhaa kiertoon

Maalla tuntuu olevan loppumaton varasto villasukkia; uusia, vähän käytettyjä, paljon käytettyjä, pareja ja parittomia. Viime kesänä kävin läpi yhden noista loputtomista laatikoista ja äiti pesi viimeisinä kotonaolo päivinään ne. Nyt otin ne, tai oikeastaan osan niistä, jatkokäsittelyyn.

Muutama pari oli suoraan sellaisia, että lähetin ne serkun miehelle navettasukiksi. Yhden parin parsin ja laitoin mukaan viestiä, että pistäisi roskiin, kun on kerran likaisiksi käyttänyt. Noita ei enää kannata pestä tai parsia, mutta kyllä niitä jonkun hetken vielä pitää. 


Yhden parin otin mukaan terittämistä varten. Mielestäni niissä oli kauniit ja ehjät varret, mutta terät niin huonossa kunnossa, ettei enää kannattanut parsia. Lisäksi alkuperäiset terät olivat kokoa 45 ja tulevan käyttäjän jalka kokoa 42. 

Tuo raitakuvio on minusta todella näyttävä, vaikka se on äärimmäisen yksinkertainen: *3 krs mustaa, 2 krs harmaata, 1 krs mustaa, 1 krs harmaata, 1 krs mustaa, 1 krs harmaata, 1 krs mustaa, 2 krs harmaata*, toistetaan * -* toiseen kertaan ja kudotaan vielä 3krs mustalla. 
 
 
Sukassa on 16 silmukkaa puikolla, jotka kavensin 14 silmukkaan puikolla ensimmäisellä kutomallani kerroksella. Kudoin kaksi jämänöttöstä harmaata nilkkaresoriksi. Kantapäähän 16+16 silmukkaa, vahvistettu kantapää x kerrosta. Kantapohjaan 8+8 silmukkaa. Kantalapun reunasta nostin 16 silmukkaa. Kavennukset joka toinen kerros kunnes 13 silmukkaa puikolla. 


Teräosa kudottu erilaisista harmaista jämänöttösistä. Kärkikavennuksena normaali sädekavennus.
 
Arvioin uuden osan painoksi noin 100g, koska unohdin käyttää nämä punnituksessa. Lankaa käytetty vuoden alusta  1778g.

tiistai 2. toukokuuta 2023

Esterin erikoiset

Edesmennyt mummuni oli sodat ja puutteet nähnyt nainen, joka osasi tarvittaessa tehdä ruokaa ja ommella vaatteita tyhjästä - eikä sukkiinkaan tarvittu mahdottomasti materiaalia. Hänen tapanaan oli hyödyntää rikkinäiset sukkahousut ja sukat sukankutimissa. Niistä syntyi lähes ikuisia sukkia. Koska olen vuosien edetessä huomannut monet mummun vinkeistä loistaviksi, päätin kokeilla myös näitä "Esterin erikoisia" eli sukka/sukkahousukuteesta kudottuja sukkia. 

Materiaalin kanssa oli vähän niin ja näin, koska vihaan sukkahousuja, enkä käytä niitä kuin pakon edessä. Se tarkoitti käytännössä sitä, että materiaali piti koota nilkkasukista ja niistä harvoista sukkahousuista, jotka käytössäni rikkuivat. Mikä tietenkin tarkoitti, että materiaalin kerryttäminen oli hidasta puuhaa. 

Varret näihin tein nallenvahvuisista jämistä, joita justeerasin sinne päin. Aloitukseen 56 silmukkaa,  2o 2n - joustinta 12 kerrosta, sitten silmukkamäärän lisäys 60 silmukkaan, varsi sileää neulosta, nilkkaan 5 krs 2o 2n - joustinta. 

Kantalappuun 30 silmukkaa ja 18 kerrosta sileää, kantapohjaan 7+7 silmukkaa, kantalapun reunasta nostin 12 silmukkaa. Kavennukset joka toinen kerros, kunnes jalkapohjan puikoilla on 12 silmukkaa ja jalkapöydän päällä 13+13 silmukkaa. Kavennukset tein ohuella nauhakavennuksella ensin joka toinen kerros ja sitten kun silmukoita oli 5 puikolla joka kerroksella kaventaen. 
 

Näiden kanssa kärsin jälleen kerran laiska-syndroomasta. Leikkasin parit sukat vähän sinne päin ja niinpä jalkateräosuudesta tuli siltä osin liian paksu möykky. Ensin annoin asian olla, mutta palattuani uudelleen näiden sukkien pariin totesin, että en vaan voi antaa olla, purin sukkaa siihen asti, että sain nuo kloppiosuudet pois ja leikkasin ne ohuemmiksi ja kudoin uudelleen. Nyt sukat ovat huomattavasti 


Tästä ei voi muuta todeta kuin että vihdoin ja viimein yksi ikuisuusprojekti valmis - käsityökassissa on vielä toinen odottamassa valmistumista. Ehkä sekin sieltä sitten aikanaan. 

Painoa sukilla 191g vuoden alusta lankaa käytetty 1678g

maanantai 1. toukokuuta 2023

kahden pitsin sukat

Muumitalo - jämälankoja oli vielä perussukkien jälkeen jäljellä, joten päätin kokeilla toiseen jämäpariin pitsiä. Halusin testata netistä löytämääni yksinkertaista viistopitsineulosta, mutta se ei soveltunut käytettäväksi sukanvarteen, joten tein pinkkiin varteen tavallista valepalmikkoneulosta.

 
Sukissa 55 silmukkaa, 5 silmukan valepalmikkoa kolmella välikerroksella, tavallinen vahvistamaton kantapää 30 silmukalla. Kantalapun reunasta poimittu 13 silmukkaa ja kantapohjaan 8+8 silmukkaa. Kavennukset joka toinen kerros kunnes takimmaisilla puikoilla on 14 silmukkaa ja etummaisilla 12 silmukkaa.

Pitsin ohje (alkuperäinen oli englanniksi, tämä käännös itseäni varen), kuvio on jaollinen neljällä:
rivi 1: 1n, neulo kaksi yhteen, langankierto, 1n
rivi 2: 3o, 1n
rivi 3: neulo kaksi yhteen, langankierto, 1o, 1n
rivi 4: 3o, 1n

Mallikuvio syntyy näitä neljää riviä toistamalla, soveltuu kauniisti myös raitalangoilla neulottavaksi. 
 
 
 Kannuksena leveä nauhakavennus, päättely, kun silmukoita on 8. 


Painoa sukilla 78g. Lankaa käytetty vuoden alusta 1487g