tiistai 30. joulukuuta 2008

Hemmottelupäivä

Takana kuusi tuntia yöunta, mutta en silti muista, että olisin herännyt pitkään, pitkään aikaan näin levänneenä kuin tuon kuuden tunnin unen jälkeen - ilmeisesti tuli nukuttua kunolla oikein kunnon syväunta, sillä minulla ei ole mitään mielikuvaa unennäkemisestä, kyljenkääntämisestä tai vastaavasta.

Tänään hemmottelin itseäni oikein urakalla. Käytin viimeisen kolmikymppislahjaksi saamani lahjakortin ja kävin kasvohoidossa ja kulmakarvojen muotoilussa/värjäyksessä (Kiitos Ievuskainen & Liisi!). Omakustanteisesti lisäsin pakettiin vielä ripsiin kestovärin. Tosin olen niin fiksoitunut kulmien maalaamiseen, että kestoväristä huolimatta tyven harvempi osa kaipaa mielestäni täytettä, joten kaivetaan Ben Nye luomiväri Taupe esiin ja täytellään sillä. Sen verran kulmakarvoista vielä, että ilmeisesti maalaan ne jatkuvasti niin samaan paikkaan, että iho imee puhdistuksesta huolimatta jotain tummempaa pigmenttiä sille auleelle, koska hoidon tehnyt kosmetologi kysyi ensimmäiseksi kulmakarvojen laittoa aloittaessaan: Ovatko kulmakarvasi tatuoidut vai lähteekö väri pois? Tai sitten kulmakarvojenlaitto tapani saa ne näyttämään tatuoiduilta.

Kasvohoito oli ihana, rentouttava ja täyteläinen. Se tehtiin heidän itsensä maahantuomilla tuotteilla, joissa on runsaasti aitoa ruusuöljyä ja ruusuvettä. Tuoksu oli kieltämättä huumaavan ruusuinen ja purkit suloisia (sellaisia kuin ennen vanhaiset patenttipurkit eli sellaisella jännällä klipsulukolla ja tiivisteellä), mutta siitä huolimatta en langennut ostamaan niitä kotiin, vaikka hintakaan ei ollut mikään hirveä. Syy, miksi tuotteet jäivät kauppaan, on se, että haluan varmistaa, miten ihoni niihin reagoi. Olen yleensä aina pyrkinyt välttämään öljyisiä tuotteita peläten, että ne tukkivat ihohuokoset ja saavat aikaan hirveän finnimeren - yleensä näin on käynytkin, silloin kun olen öljypohjaisia tuotteita käyttänyt. Tässä hoidossa käytettiin kuitenkin todella runsaasti öljyistä hoitoainetta, jota laitettiin sekä kasvoille että kaulalle ja hartioille, kosmetologi lisäsi sitä ainakin kolmeen, neljään kertaan ja vakuutti, että se on aitoa luonnontuotetta, ei keinotekoista väriä, ei keinohajusteita. Ja samaa öljyä on kaikissa muissakin tuotteissa. Tällä hetkellä olo tuntuu hyvältä ja ympärilläni leijuu vieno ruusuntuoksu, jos sama olo on vielä kolmen, neljän päivän päästä, harkitsen vakavasti ainakin kuorintavoiteen ja ruusuvesi pullon ostamista. Niin tuotteet tulevat Turkista, ruusujen kaupungista (en muista paikan nimeä), jonka ympäristössä kasvatetaan ja tuotetaan 60% kaikesta maailman ruusuöljystä.

Samassa Putiikissa myydän myös ihania hopeakoruja, joita he tuovat itse maahan, ilmeisesti lähtömaa on sama kuin kosmetiikkatuotteillakin. Heillä oli nyt 40% alennus kaikista koruista, koska ovat tammikuussa menossa hakemaan uusia koruja ja pitää saada vanhat pois alta. Enkä minä tietenkään päässyt korutiskin ohi ostamatta jotain pientä:


Hopeiset korvikset teemaan sopien ruusukvartsilla, kuvassa vain ykis, kun en enää ne kerran korviini laitettuani jaksanut repiö molempia pois. Nämä ovat siitä jännät, etteivät ne ole renkaat eivätkä tappi- ja lukkokiinnitteiset, vaan jotain siltä väliltä. Kuvassa vasemmalla on korvan läpi menevä tappi, joka kiinnittyy vastapuolella olevaan reikään, oikealla taas on saranapuoli, joka aukeaa, kun tapin irrottaa reiästä. Korvikset ovat siis osin yhtenäiset kuin litistetty rengas ja kuitenkin korvan läpi menevä osa on tappi eli paljon helpompi laittaa kuin renkaan mutkallinen koukku.

Yksi ainoa "vika" näissä on. Kun olen pitkän aikaa käyttänyt vain pieniä ohuita renkaita tai niitä rihkamakiviä, tuntuvat nämä yllättävän painavilta. Siihen kuitenkin tottuu nopeasti ja pakkohan niiden on painaakin, sillä pelkästään kiven koko on noin 5x10 mm. Parasta näissä oli kuitenkin hinta - alennuksen jälkeen hinnaksi jäi VAIN 7 e. Me happy!!!

Hong Kongistakin tuli uusia paketteja ihan kaksi kappalein ja kolmas odottelee postissa, täytynee lähteä hakemaan se kotiin. Jaa, mitkäkö niissä on? Uusia kynsikoristeita tietenkin ;-).

maanantai 29. joulukuuta 2008

Vuorotyöläisen sunnuntai

Puhui joskus äitina kanssa vuorotyön tekemisestä ja hän totesi, että onko asia tosiaan niin, ettei vuorotyöläisellä ole pyhää tai arkea. Hetken kun asiaa mietin, niin totesin, että näinhän se on. Viimeisten viiden vuoden aikana ainakin minulle on käynyt niin, että ei oikein voi erottaa pyhää arjesta. Olisihan se toki hienoa elää niin, että voisi sunnuntaina pitää lepopäivää, mutta ei se oikein käytännössä toimi - joskus on kuitenkin pakko tehdä kotitöitä sunnuntaina tai toisinaan olla sunnuntai töissä. Ei vuorotyötä tekevän ihmisen elämä voi mennä niin, että lauantaina siivotaan ja sunnuntaina nautitaan puhtaasta kodista.

Nytkin minulla on takana neljä siivoukseen käytettyä päivää, kolme töissä valvottua yötä ja tämä neljäs yö on menossa hyvää vauhtia valvomiseen ikään kuin vanhasta muistista. Jos nopeasti alkaa ynnätä, niin pääsee siihen tulokseen, että minä onneton olen käyttänyt Tapanin päivänkin siivoamiseen. Kyllä, pitää paikkansa, en millään ennen joulua jaksanut/ehtinyt siivota, mutta huusholli alkoi kuitenkin tuntua siltä, että sille oli pakko tehdä jotain. Niinpä tein itseni kanssa sopimuksen, että siivoan uudeksi vuodeksi - ja kun siihen ei muuten aika riittänyt, niin otettiin pyhät avuksi. Tapanin päivänä siivosin kylppärin, jotta ei tarvinnut tuulettaa mitään, jotta kukaan naapureista ei tietäisi, miten ulkokultaista elämää meillä vietetään. Lauantai aamuna töistä päästessä nukuttiin muutama tunti ja sitten iskettiin olohuoneen kimppuun ja hakattiin keittiön matot saman tien, jotta taas sunnuntaina pääsi hiljaiseen pahan tekoon eli keittiön siivoamiseen. Sunnuntaina siivosin myös rappukäytävä osuutemme ja toivoin, etten ihan hirveästi häirinnyt naapureita.

Tänä aamuna oli onneksi (tai onneksi ja onneksi, yhtä hyvin siinä olisi vielä yksi mennyt) kotiin paluu viimeisestä yövuorosta ja kotiin päästyäni aloitin siivoamalla ensin työhuoneen, sitten makuuhuoneen ja viimeisenä eteisen. Alunperin olin ajatellut säästää eteisen huomiselle, mutta tajusin piankin, että pakkohan se on siivota, koska muutoin on kohta koko huusholli entisellään, kun kaikki eteisen roskat leviävät jaloissa ympäriinsä.

Nyt on sitten se tilanne, että nukahdin puoli yhdeksän jälkeen tunniksi ja sen jälkeen kävimme viemässä pyykit kuivumaan. Nukkuminen oli ehdoton vikatikki - nyt on väsy, mutta olen jo kahteen otteeseen käynyt sängyssä yrittämässä nukkumista - turhaan. Koetan, jos tämä väsyttäisi, tehosteena käytin vielä kuumaa kaakaota runsaalla maidolla ja suklaata, jotta tulisi oikein paljon nukahtamista ehdistäviä aineita. Viimeinen epätoivoinen apuväline on sitten viinipullo ja lasillinen viiniä nukahtamislääkkeeksi. Siihen en kuitenkaan mielelläni lähtisi, sillä huomenna pitää nousta kuudelta laittamaan uudet pyykit koneeseen ja sitten pääsee vielä hetkeksi nukkumaan...

Olen sitten yrittänyt shoppailla mahdollisimman paljon varastoon: tilasin uudet silmälasit ja tänään sain kassillisen vaatteita alle eurolla kappale. Lupaan tehdä uusista vaatteistani sitten kunnon postauksen, sillä 18 vaatteesta näillä näkymin 16 jää minun käyttööni. Yhden mustat housut ovat valitettavasti liian isot ja päätyvät huuto.nettiin ja musta-punainen villatakki on puolestaan liian pieni eli sitä tarjoan äidille.

Koetanpa taas mennä huijaamaan Nukku-Mattia, jos vaikkka nyt onnistuisin.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Joulukynnet

Päätin arkarrella jouluksi vielä yhdet uudet kynnet. Ei mitään perinteisiä joulupukki, -kuusi tai tonttu viritelmiä, eikä myöskään punaista tai vihreää.

Aluslakkaa pohjalle, tarroja päälle ja kirkasta lakkaa päälle. Kuvat lisään myöhemmin, mutta sanallinen kertomus ensin. Vasemmassa kädessä on pikkurillissä yksi tarra, jossa on neljä oranssin sävyistä kukkaa ja peukalossa yksi keltainen kukka. Oikean käden peukussa on samanlainen keltainen kukka kuin vasemmassakin ja pikkurillissä sini-valkoinen kukka.

Tiedän - tavattoman tavallista ja tylsää, mutta en millään jaksanut kehitellä muuta. Samalla tuli käytettyä loppuun ensimmäinen kokonainen kynsitarra-arkkikin, siinä kun oli sopivasti enää neljä tarraa jäljellä. Kuvat lisään sitten, kun hovikuvaajani ehtii ne työkiireiltään ottaa.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Ongelmien kartoitus

Eikös jokainen hieno projekti ala ongelmien kartoituksella ja sitten päästään strategioihin, visioihin, keihäänkärkiin, näkökulmiin ja menestystekijöihin? Niinpä minäkin olen nyt sitten tehnyt suurisuuntaista ongelmien kartoitusta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että olen istunut takapuolellani ja seurustellut kahvinmukin kanssa. Mutta niinhän kaikissa muissakin palavereissa tehdään, erityisesti niissä palavereissa, joissa voisi pelata sitä legendaarista hevonpaskabingoa. Siis sitä, joka sisältää kaikki nuo lässyn-lässyn sanat ja sen lisäksi vielä muutaman lisä-ilmaisun kuten "pitkässä juoksussa", "kokonaisvaltainen kustannustehokkuus", "taloudellinen vaikuttavuus" ja "kokonaistaloudellisesti edullisin".

Noista varmaan huomaa, että olen istunut ehkä kerran, pari liikaa noissa palavereissa. Se tietysti on hyvä noissa palavereissa, että tietyt taidot, kuten ongelmien pikavauhtinen kartoitus, kehittyvät. Sillä mitä nopeammin ongelmat tulevat kartoitettua ja ratkaisut kehitettyä, sitä nopeammin noista palavereista pääsee eroon.

Olen nyt siis pohtinut, että missä tilanteissa ongelmia minulla esiintyy a) shoppailun ja b) syömisen suhteen. Tuosta voisi tietysti kuvitella, että ongelma olisi isompikin kuin se todellisuudessa on, mutta eikö ongelmien tunnustaminen ole alkoholistillakin ensimmäinen askel uuteen parempaan tulevaisuuteen. Koetetaan siis sitä konstia, josko se olisi kivisempi ja parempi tie kuin ne kultaiset päätökset, jotka vievät sinne, minne vievät.

Shoppailussa ongelmat keskittyvät selkeästi vapaapäiviin, ja niistäkin nimenomaan sellaisiin päiviin, joihin ei ole ohjelmoitu mitään erityistä tekemistä. Silloin kun on niin kovin helppo istahtaa koneelle ja ennen kuin huomaankaan, olen loggautunut johonkin nettikauppaan tai huuto.nettiin ja painanut "siirrä ostoskoriin" tai "tee tarjous"-nappia. Ja sitten pian onkin taas postissa jälleen paketti odottamassa uuteen kotiin pääsyä.

Samoin olen huomannut sen, että jos liikun kaupungilla yksin, tulee paljon helpommin ostettua jotain kuin silloin kun liikun jonkun seurassa. Yksin liikkuessa ne tarpeet vaan jotenkin kummasti kasvaa ja "kun tämä ei ole kuin euron tai kaksi..." tavarat päätyy ostoskoriin.

Miten tästä ongelmasta sitten järkevästi päästäisiin? Ilmeisesti pitää suunnitella kaikille vapaapäiville sen verran paljon muuta tekemistä, ettei ehdi istumaan netissä tai kiertelemään kaupungilla. Täytyy siis yrittää pitää huolta siitä, että ei avaa konetta noina päivinä lainkaan, vaan alkaa siivota heti aamusta tai lähteä lenkille ilman lompakkoa, silloin ei ainakaan pääse ostamaan mitään.

Seuraava ongelma onkin se, miten onnistuisin välttämään tietyn tasoisen koukuttamisen tavaroissa. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa ne mustat nyörisaappaat, jotka tässä taannoin ostin, minä haluaisin sellaiset myös beigeinä, ruskeina, violetteina ja vihreinä... Ja tosi asia on, että en taitaisi tarvita niitä edes sitä yhtä paria. Sama juttu pätee myös monen muun asian suhteen, kun jonkin sarjan huulipuna tai kynsilakka on mielestäni hinta-laatu-suhteeltaan hyvä, niin minun täytyy tietenkin ostaa niitä useampi, jos kerran useampaa sävyä on saatavilla. Tämä huolimatta siitä, että kotona on jo ennestään odottamassa lukuisia vanhoja.

Itsekuria tässä kai vaadittaisiin, mutta minkäs teet, kun sitä ei tahdo olla...

Se syöminen onkin sitten tosiaan seuraava ongelma ja kas kummaa, sekin keskittyy juuri vapaapäiviin ja myös pitkiin päiviin. Vapaapäivinä kun usein tahtoo käydä niin, että syöminen jotenkin vaan jää ja siinä vaiheessa kun sen muistaa, onkin verensokeri pudonnut jo sen verran, että mikään ruoka ei tahdo nostaa sitä riittävän nopeasti ja viedä nälkää ja olo on kurja, kun sokerit kulkevat ylös alas kuin hissit kerrostalossa. Tai sitten toinen vaihtoehto on se, että tulee mussutettua koko ajan jotain hyvää, mikä tarkoittaa siis rasvaista, suolaista tai makeaa. Ja kun tulee riittävästi syötyä kaikkea "roskaa", ei jaksakaan enää tehdä mitään, tulee sellainen hölmö, väsynyt ja saamaton olo.

Sama tietty liittyy noihin iltavuoroihin ja pitkiin päiviin, koska silloin ei yleensä ainakaan loppuvuorosta ehdi syödä. Sitten tulee lähdettyä nälkäisenä kotiin ja sitten onkin helppo ehdotella poikkeamista jossain pikaruokalassa nälän poistamiseksi. Kun sitten sellaiseen paikkaan menee, niin harvoin tulee otettua salaattiannosta, vaan ruoka on sitten pizza, hamppis, ranskiksia, kebab tai jotain vastaavaa. Joskus tarvitaan vielä jälkiruokaakin, mikä tarkoittaa poikkeamista Makuunissa ja siitä firmasta minä en osaa pientä pussia tai vähäistä määrää. Siitähän sitä sitten riemu repeää ja olo on autuas ja aamulla vaivaa sokerikrapula.

Ongelmat on siis kartoitettu ja ongelmatilanteet tunnistettu, nyt puutuvat enää ratkaisut. Pitää varmaan yrittää ratkaista ongelmaa B sillä, että ottaa mukaan aina joku hedelmä tai vastaava jonka syö sitten viimeiseksi ennen töistä lähtöä. Se ehkä saattaisi auttaa asiaa, mutta se olkoon sitten seuraavan kirjoituksen aihe.

torstai 18. joulukuuta 2008

Uusi tyyli yrityksiin

Olen vetelehtinyt päivän kotona, käynyt kaupassa pakolliset, enkä yhtään enempää. Inhoan syvästi jouluruuhkaa ja kärttyisiä ihmisiä, jotka ovat ahnehtineet itselleen liian paljon tehtävää jouluksi.

Sen verran olen ehtinyt taas pohtia tätä kultaista tuhlauksen välttämisen tietäni, että koetan uutta stategiaa. Miten olisi "osta vain välttämätön" ja jokaisesta shoppaus vapaasta päivästä saa palkkioksi jotain kivaa... Olen päättänyt yritää houkutella Kultani mukaan, jospa hän suostuisi palkitsemaan minut vaikka jalkahieronnalla, päähieronnalla tai pusulla aina, kun olen selvinnyt yhden päivän lankeamatta mihinkään. Aluksi vaikka kaksi viikkoa näin, sitten ehkä kuukausi jne.

Tänään ostin kyllä ihan tarpeeseen: Tokmanni mainosti Anytimen puhdistusgeeliä eurolla pullo, joten sitä oli ihan pakko ostaa varastoon kaksin kappalein (jolloin alkuvuodesta, kun älä osta mitään kausi alkaa, on varastossa jotain, ettei tarvitse lähteä kauppaa kiusausten keskelle). Lisäksi ostin jonkin sortin leggingisit käytettäväksi sen petroolin värisen mekon kanssa...eli nekin mielestäni ihan tarpeeseen.

Jatkossa aion keskittyä blogissani arvioimaan loppuunkäyttämiäni kosmetiikka tuotteita ja kirjoittamaan niiden plussia ja miinuksia. Samoin aikomuksenani on "shoppailla" omassa vaatekaapissani eli tutkailla, mitä kaikkea onkaan unohtunut sinne kaapin perälle ja saisiko sieltä käyttöön jotain uutta ja upeaa - joka ehkä mahtuisikin päälle.

Tarkoituksenani on ihan oikeasti jossain vaiheessa esitellä myös brasilianmatkan shoppaukset (ennen kuin ollaan siinä tilanteessa, että onkin ihan uusia shoppauksia maailmalta esiteltävinä) ja myös se meikkimäärä, jolla olin liikkeessä ja jota käytin. Unohtamatta tietenkään poistoja vaatekaapistani postauksia.

Nyt kuitenkin keskityn vielä hetkeksi pohtimaan tuon osta vain välttämätöntä ja liiku vain kävellen kamppanjan käytännön toteutusta. Ievuskainen, voit katsoa olevasi haastettu mukaan... Tarjoa hyviä ideoita, jos niitä keksit.

torstai 11. joulukuuta 2008

Teatterissa

Sain tänään yllättävän kutsun teatteriin. Rakas mieheni soitti kesken yhden palaverin ja kysyi lähdenkö mukaan, kun heidän pikkujouluporukassaan oli ilmennyt yllättävää vajausta. Tietenkin lupasin ja sitten vasta mietin, että mitä tulikaan taas luvattua.

Tulipa sitten vietettyä kohtuullisen rattoisa pari tuntinen teatterissa sponsored by miehen työpaikka. Ja nautittua vielä kahveet ja leivoksetkin samalla kustannuksella, konjakkikin oli pöydässä, mutta sen annoin mennä janoisempiin suihin, kun olin autolla liikkeellä. Ukko-kultani suoritti miehen työn ja tyhjäsi oman lasinsa - hänet tuntien se oli ennemminkin rangaistus kuin nautinto.

Katsomamme näytelmä oli Porilaisten farssi, ja vaikka se oli ihan kohtuullisen hauska erilaisine porilaisine ilmiöineen, niin en siltikään voi olla kuin sillä valitettavalla kannalla, että noista hienoista aineksista olisi pitänyt saada aikaan maistuvampi keitto siis parempi soppa. Monta ihan hauskaa yes-juttua siellä oli esim. raumalainen rockbändi "Vanha Bingo", joka esitti olevansa porilainen, koska levy-yhtiöt huolivat vain porilaisia bändejä. Kummasti bändi sifonkeineen ja pillifarkuineen muistutti jotain hamassa menneisyydessä laulellutta porukkaa...mikähän sen nimi taas olikaan... ;-p

Eikka oli saanut osansa, samoin Räpsöö rantoineen, porilaisten marssikin oli mukana, Eetu Salin ja punaiset jäsenkirjat, puuvillan flikat ja torpan tanssit. Se oli hassua, koska olin tosiaan noin pari viikkoa sitten katsomassa sen toisen porilaisnäytelmän "Rakkaudella Porista" ja hyvin samoja elementtejä olivat molemmissa kieputtaneet. Kuitenkin koko tuon farssin ajan mielessäni pyöri vain teksti tuosta toisesta näytelmästä: "mu Porini, o Kokemäejoe färine..." Elina Wallinin aivan ihana kirjoitus, joka avasi minulle ulkopuoliselle porilaisuudesta jotain. Ja kaikesta huolimatta, porilainen en ole, eikä minusta sellaista koskaan tule, vaikka täällä miten kauan asuisin, siitäkin huolimatta, että juureni ovat syvällä satakuntalaisessa mullassa, eivätkä sieltä koskaan irtoa, vaikka miten pitkälle kulkisin.

Siis loppukaneettina; olen samaa mieltä - kerrankin- kriitikoiden kanssa, tästä olisi pitänyt saada tehtyä enemmän. Kivahan tuota oli katsoa, kun joku muu kustansi liput, mutta omasta pussista maksettuna olisin varmaan kokenut, etten olisi saanut rahoilleni kunnon vastinetta.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

hyviä päätöksiä ja pahoja lankeemuksia

Olen tämän viikon elänyt kuin pellossa, mussuttanut pikaruokaa kuin possu, syönyt karkkia koura kaupalla ja käynyt jumpalla vain kerran - että hävettää. Ja kaiken tuon näkee sitten naamasta ja vyötäröltä, mikä ketuttaa vielä enemmän.

Sen verran olen sentään pysynyt ruodussa, että mihinkään muuhun en ole sortunut - ei siis lisää hankintoja, ei kynsilakkaa, ei luomivärejä tai hajuvesiä. Ei mitään sellaista. Tiedänhän minä, että tie helvettiin on kivetty hyvillä päätöksillä, mutta yritän, minä silti yritän taas kerran.

Yritän jälleen kerran keskittyä kirjoittamaan postausta poistoista, ei hankinnoista, vaan katsotaan, miten käy...Pyrin siis olemaan hankkimatta mitään uutta kosmetiikkaa, kunnes edes osa vanhoista on käytetty. Tarkoittaa siis sitä, ettäö aloitan seuraavan blogitekstin..."katsokaa, mitä mä löysin..."

tiistai 9. joulukuuta 2008

kynsitarroja

Minun pitäisi ihan tosissaan olla jo nukkumassa, mutta mutta kun ei kerta kaikkiaan nukuta. Olen ollut pari yötä töissä ja nukuin tämänkin päivän. Ei pitänyt nukkua, mutta uni voitti...

Illalla torkuin pari tuntia ja kun siitä heräsn, niin ei nukuta sitten yhtään.

Iltapäivällä sorruin taas tuhlailuun ja ostin ebaysta lisää kynsitarroja. Tässä asiassa taidan olla kuin kunnon huumediileri, hankin sitten kerralla sen verran, että voin rahoittaa mahdollisilla tuotoilla oman käyttöni. Tsekkasin samalla Suomeen toimittavien nettikauppojen tarjonnan ja totesin markkinaraon olevan edelleen olemassa - tarrat (siis vastaavat kuin nyt hankkimani ja ne edelliset) maksoivat melkein 4 euroa arkki ja toimituskulut yli kymmenen euroa... Henkka Maukka tietenkin myy samaan hintaan, mutta ne ovat leikkikalu kamaa näihin verrattuna. Saas nyt sitten taas katsoa, miten minun kävi. Pahimmassa tai parhaassa tapauksessa minulla on kynsitarroja lopuksi ikää ;-), vaikka Ievuskaisen kanssa tasaisinkin pakettia.

Nopeaa toimintaa ne tuolla Hong Kongissa harrastavat - tein kaupat tänään iltapäivällä ja maksoin paypalilla saman tien. Illalla oli jo palaute ja ilmoitus postituksesta eli toivon, että ne tulevat kaiken jouluruuhkan keskellä vielä tämän vuoden puolella. Jälleen odotan nenä kiinni postiluukussa pakettia...

Nyt on ihan pakko mennä sänkyyn pyörimään, jotta en olisi huomisessa auditoinnissa ihan kanttuvei. Jonkin verran out of olen joka tapauksessa, mutta siitä huolimatta toivon selviäväni hengissä siitä.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

uudet kynnet -vol xxx

Kyllä, olen palaamassa siihen, mistä tämä koko juttu lähti ja mitä tarkoitusta varten oikeastaan koko blogin perustin eli kirjoitan siis jälleen tylsää juttua kynsistäni.

Pitkästä aikaa tein itselleni uudet kynnet. Pengoin tässä taannoin pikkujouluja varten meikkikaappiani ja löysin muutaman putelin jo unhoon jääneitä kynsilakkoja. Minulla on ilmiselvästi jossain vaiheessa ollut korallinen kausi, sillä käsiini päätyi jo loppuun käyttämäni Oriflamen Raspberry sorbetin sisarsävy. Yves Rocherin Rose Givré, joka on hivenen glitterinen koralli. En tosiaan muista, koska olen lakan hankkinut, mutta ihan eilen se ei ollut, koska lakka vaati aikaa kuivuakseen ja oli marmoroinut pullon seinämät niin, etten parhaalla tahdollanikaan pystynyt arvioimaan, paljonko lakkaa pullossa oli. Tarkalla tirkistelyllä sain arvioksi alle puoli pulloa (itse asiassa veikkaan vielä vähempää) ja päätin, että on aika käyttää tämä lakka loppuun. Nykyiset kynnet näyttävät sitten taas jonkin aikaa melkein samoilta kuin ne ensimmäiset (koralliset sormet, siniset varpaat), joista kaikki alkoi. Tosin sillä erotuksella, että varpaat ovat joulun kunniaksi viininpunaiset eivätkä siniset.

Ensimmäinen kynsitarra-arkkinikin alkaa olla melkein loppuun käytetty. Tämän päiväisten liimailujen jälkeen arkkiin taisi jäädä enää pari, kolme tarraa, mutta onneksi niitä on vielä "pari" arkkia jemmassa ja euro on taas vahvistumassa suhteessa dollariin eli kohta voi taas tilata lisää.

Olen muuten menettänyt innostukseni värillisiin lakkoihin sormissa, toki nuukana ihmisenä käytän loppuun ne, mitä minulla vielä on, mutta yritän epätoivoisesti olla ostamatta uusia, ellei nyt sitten joku helmi satu kohdalle. Tällä hetkellä suosikkini on ranskalainen manikyyri, jota alan varmaan käyttää sitten, kun se on taas ihan so last season-juttu ja kukaan muu ei käytä sitä.

No niin, mutta siis asiaan. Tällä kertaa siis pohja tuota Rose Givré sävyä ja koristeet vain peukaloissa. Joulun (ja yövuorojen) kunniaksi päätin olla hunsa ja laittaa ihan kaksi tarraa per kynsi. Nyt kyllä tajusin, että se on totaalinen virhe, sillä meillä on kliininen auditointi ke/to ja silloin pitäisi meikäläisenkin olla ruodussa, jotta ei tule noottia asiasta. No tehty mikä tehty, voin sitten käyttää tiistaipäivän poistamalla näitä. Kumpikin peukku on erilainen, vasemmassa kaksi korallin väristä kukkaa ja kolme pinkkiä, oikeassa myös kaksi korallinväristä kukkaa (sama tarra kuin edellä) ja kaksi pinkkiä kukkaa. Tällä kertaa ei timantteja, strasseja tai helmiä.'


Pitäisi varmaan tehdä joulusiivo myös kosmetiikkavarastoissa, vaikka mitä se auttaa, kun en kuitenkaan malta hävittää kuin yhden tavaran sadasta... Tänään hain ärrältä Y.R.:n paketin ja siinä tuli vähän lisää tavaraa. Onneksi vain peruskamaa, jota tarvitsee aina eli shampoota, suihkugeeliä ja yksi huivi, lahjuksina oli pari korua ja rasva.

perjantai 5. joulukuuta 2008

holhooja

Minä tarvitisin holhoojan, erityisesti kohdan 3 perusteella (kuva kasvaa klikkaamalla)

torstai 4. joulukuuta 2008

hiusongelmia

Kävin keskiviikkona leikkauttamassa hiukseni. Sinne parturin lattialle jäi melkoinen kasa noin 30-40 senttiä pitkää hiusta ja vähän lyhyempääkin pätkää. Väri vaihtui myös melkoisesti, ennen olin päältä blondi ja alta tummabrunette, nyt olen sitten kokonaan liukuvärjätty brunette. Alaosa ja tyvi ihan tummaa ruskeaa, keskivaiheilta suklaan ruskeaa ja latvoista, päältä & raidoista kuparinpunertavaa. Väri on loistava, rakastan sitä, on kivaa olla taas vaihteeksi tumma.

Leikkaus tuottaa kuitenkin ongelmia, itseasiassa minulla on niin suuri kriisi, että harkitsen vakavasti uuden parturiajan varaamista johonkin muuhun parturiin. Ja se on sentään aikas paljon minulta se - tuskin siltikään toteutan sitä, vaan yritän kestää pari kuukautta ja leikkautan sitten uudestaan. Ja kysymys ei ole pituudesta, sitä on jäljellä melkeinpä liikaakin...

En ole KOSKAAN pitänyt runsaasti ohennetusta, pätkitystä tai nyrhitystä niskahiusmallista, sillä sitä saa harvoin siistiksi kukaan muu kuin ammattilainen. Niinhän tässä kävi, että parturista tullessani tukka oli kuin unelma, mutta yhden yön nukkumisen jälkeen pätkityt latvat sojottivat epäsiististi noin miljoonaan eri suuntaan, mutta yksikään ei sinne, mihin olisi kuulunut. Hiusteni pisin osuun näytti lyttäiseltä hiiren hännältä, eikä sitä mokomaa saa asettumaan nätisti millään niistä aineista, joita tällä hetkellä omistan. Se vetää itsensä suortuville, jotka näyttävät siltä kuin niitä ei olisi kammattu viikkoon. Ja siltä minä en mitenkään halua näyttää...

Mallin piti olla juuri sellainen wash and go, mutta tämä taitaakin olla käytä aina pipoa takaraivolla malli. Etuosa on ihan jees (siis ihan loistava, jos ole rehellinen), ja tykkään sen muotoiltavuudesta kovasti (olen reilussa päivässä keksinyt ainakin 5 eri mallia, miten sen voi laittaa), mutta tämä pisin osa ei nyt jotenkaan vaan istu pirtaani, koska se on juuri pahimman mittainen. Se on inhottavan pitkä, sillä ollessaan auki, se roikkuu rumasti naamalle ja hapsottaa ja toisaalta se on niin lyhyt, että sitä ei saa kiinni muuta kuin epämääräisin vippaskonstein ja silloinkaan se ei tahdo pysyä kiinni. Lisäksi se on juuri niitä ohuen ohuiksi veitsellä vedettyjä hiirenhäntiä, joista, kuten jo sanoin, en koskaan ole juuri hyvää sanottavaa löytänyt. Ehkä tässä sitten tulee pilkka omaan nilkaan ja entiset paksut hiuksen näyttävät kaikkea muuta kuin paksuilta.

Mitä siis ajattelen tekeväni sille. Kunhan se vähän kasvaa, katkaisutan kylmästi koko tuon häntäosan pois. Tahdon lyhyemmän (niin lyhyen, ettei se ulotu kasvoille eikä sitä voi laittaa kiinni) takatukan, jossa ei niskassa ole montaa kerrosta. Etuosa ja päälinen saavat jäädä tällaisiksi, sillä ne ovat todella, todella ihanat. Kerrankin hiusmalli, joka ei mene päätä pitkin.

Herra Kirjoitus varmaan valittaa surkeasti ääneen, jos sattuu tämän lukemaan, sillä hänelle tuo pitkähköksi jätetty takatukka oli viimeinen muisto rakkaista pitkistä hiuksista. Uskon kuitenkin, että palaan vielä pitkään malliin, jo ihan hänen vuokseen - sitten joskus. Todennäköisemmin pitkän kasvatus alkaa siinä vaiheessa, kun takaosa on tasainen ja tietty osa kerroksista pois leikattu, niin siinä kävi viimeksikin, siihen asti, kun siellä oli kerroksia hiukset lyhenivät aina kerroksen välin kerrallaan ja sitten kuin kaikki olivat samanmittaista ne jäivätkin kasvamaan... sillä minä en halua kasvattaa pitkää kolmen karvan häntää ;-)

Tai sitten tapahtuu ihme ja minä sopeudun tähän uuteen malliin niin, etten halua luopua siitä lainkaan tai muuttaa siinä mitään. Siihen asti minä uskon konservatismin voittoon (tasainen ja siisti sen olla pitää, ei ohennettu ja pörröinen) ja hännän poistaviin saksiin.

Bond, James -no more - Bond

Kävimme sitten tänään vihdoin ja viimein katsomassa uusimman Bondin, Quantum of Solacen ja otsikko varmaan kertookin kaiken oleellisen mielipiteistämme. Minä en ole mikään Bond fanaatikko, toisin kuin mieheni ja hän ruoti jo edellistä Bondia varsin tiukoin kommentein ja tämän uusimman hän kuittaisi lyhyesti: "kiva toimintaelokuva, mutta ei Bond".

Jos aloitamme alusta, niin tunnusmusiikki oli mielestäni Bond-historian surkein. En kertakaikkisesti ymmrtänyt siitä mitään - eikä se jäänyt mieleen mitenkään, yleensä Bondia katsomasta tullessa sentään joku osa tunnusmelodiasta on jäänyt mieleen, mutta nyt en muista siitä mitään.

Itse leffa oli tosiaan kiva seikkailu/toimintaelokuva, mutta moni bondillinen yksityiskohta puuttui -esimerkiksi se ihanan kuivan pisteliäs huumori, jota vanhemmissa leffoissa runsaasti viljeltiin, oli nyt kadonnut lähes tyystin ja ne sanaleikit, joita oli jäljelle jätetty, oli suomentaja osaltaan raiskannut toimimattomiksi.

Daniel Craig oli oikeastaan koko leffan ainoa pelastus, hänen loistava roolisuorituksensa ja karismaattinen persoonallisuutensa olivat ehdottomasti leffan parasta antia.

Kuten jo totesin, minä en ole mikään Bond asiantuntija, mutta pari (epä)oleellista asiaa kiinnitti huomioini. Ilman Q:n ihmevehkeitä ovat bondit taantuneet tavallisiksi turpaan vaan ja veri lentää - leffoiksi. Ne härpäkkeet sentään toivat jotain jännitystä aikaisempiin leffoihin. Lisäksi bondeissahan yleensä on oltu kovinkin tarkkoja teknisten yksityiskohtien ja niiden toteutusten kanssa, nyt heti alun kaahailukohtauksessa kaivoksella/louhoksella/mikä hän nyt lieneekään, oli bondilla ja pahiksilla käytössä urheiluautot, vieläpä matalamaavaraiset sellaiset (ne ovat niin matalia, että pohja raapii jo mukulakiviin, jos koettaisi esim. Suomessa niillä ajella mukulakivikaduilla) eli todellisuudessa ne eivät olisi montaa metriä kaivosajoa kestäneet. Ja muutenkin ollakseen panssaroimaton kevyt liikkeinen auto, olivat ne kovin kovin kestäviä...

Tiedän oikein leffaihmisten valitelleen esim. huolimattomasta kuvauksesta, leffasta löytyy kohtauksia, joissa kädet ovat siirtyneet kahden klaffin välillä vääriin paikkoihin jne. Eli jonkinlainen äkkinäisesti värkätyn rahastuksen sivumaku leffasta löytyy.

Ollakseni rehellinen, se oli ihan kivaa katsottavaa, kyllähän minä Daniel C:tä katselisin melkein missä roolissa vaan ihan mielikseni. En kadu, että menimme ko. elokuvan katsomaan, mutta allekirjoitan mieheni mielipiteen, kunnon Bond se ei enää ollut.

Vertailuksi todettakoon, että kotiin päästyämme katsoimme muistojen virkistämiseksi pätkän iankaikkisen vanhaa 007 ja kuurakettia. Yllättäen katsoimme sitä kohtaa, missä seikkailtiin Riossa ;-), kesto noin 7 min ja pelkästään siinä pätkässä oli enemmän hyvää huumoria kuin koko Quantum of Solacessa. Että silleen ja muistattehan, ettei makuasioista sovi kiistellä.

Talous tasapainossa

Tyypillisen "perheenäidin" tyypillinen vapaa-aamu: pesukone jauhaa pyykkiä kylppärissä, peti odottaa tuulettamista ja petaamista, siivoaminen aloittamista jne. Ennen töiden aloittamista istahdan hetkeksi tietokoneen viereen ja vilkaisen sähköpostini (jos joku vaikka olisi kirjoittanut) ja pari muuta välttämätöntä osoitetta. Kuinkas käykään, nettihuutokaupasta tai nettikaupasta löytyy jotain ihanaa ja naps, olen huutanut tai ostanut taas jotain ehdottoman tarpeellista ja välttämätöntä. Kymmenen minuuttia myöhemmin tuijotan edelleen maanisesti ruutua ja mietin, että mikä minuun oikein meni, miksi halusin niin kiihkeästi juuri tuon tavaran, enkä ymmärrä itseäni.

Tuoko on minun tulevaisuuteni? Lisää tavaraa, lisää ostoriippuvuutta, materiaalista hyvää oloa, sitäkö haluan? Olen välillä varsin huolissani shoppailustani ja taipumuksestani kehittää välttämättömiä tarpeita, jotka on täytettävä. Uskomattominta on se, että tarpeet eivät ole mitenkään järkeviä tai välttämättömiä, ne ovat vaatteita, tavaroita tai asioita, jotka minun on vain yksinkertaisesti saatava, ilman, että olen edes varma niiden sopivuudesta tai toimimisesta.

Olen lukemattomat kerrat aloittanut tilikirjan pitämisen ja menojeni seuraamisen ja lopettanut sen yhtä toivottomana huomatessani, etten millään pysy kulutukseni perässä. Sama tilikirja on palvellut minua jo opiskeluvuosiltani saakka ja kuvaavin lienee erään aukeaman, joka kuvasi erään tietyn kuukauden rahan käyttöä, yli punaisella tussilla kirjoitettu teksti: "laivalla meni omat ja varastetut, että se siitä sitten..." Sen jälkeen tilikirja oli pari kuukautta hyllyllä ja sitten taas aloitettiin uudella innolla, joka kesti ehkä kuukauden verran. Miksi ihmeessä en voi toimia niin kuin kunnon ihmisen kuuluukin? Miksi en kykene pitämään itseäni kurissa ja tilikirjaa järjestyksessä? Hassuinta on, että kyllähän minä sen osaan, sillä toimin erään yhdistyksen rahastonhoitajana ja teen sen tilit hyvinkin säntillisesti, mutta omat tilikirjani voivat olla miten retuperällä vaan.

Viime perjantaina sentään sain syytä onnitella itseäni, sillä löysin taas huuto.netistä jotain oikein unelmakivaa. Eräs raumalainen tuttu kauppias myi valtavaa hajuvesi- ja kosmetiikka pakettia, jossa oli vaikka mitä kivaa. Monta uutta puuteria, monta hajuvettä, monta ihanaa luomiväriä ja pari mielenkiintoista huulipunaa jne. Kaikki uusia, koska shoppaholic ei ihan aina muista, mitä kaikkea on jo kotona ;-). Tietenkin kiljuin riemusta, että tämäpä diili - halpa hinta ja paljon, paljon tarpeellista tavaraa - tuon minä haluan. En sentään heti mennyt huutamaan tuotetta, koska se oli sulkeutumassa vasta parin, kolmen päivän päästä. Perjantaina jouduin pikkujoulujen takia pemmastamaan oman kosmetiikka varastoni ja tajusin taas notkuvat hyllyni, joiden kanssa varmaan käy niin, että pilaantuvat vanhemmasta päästä ennen kuin ehdin niitä käyttää. Onnittelin itseäni, etten ollut huutanut pakettia ja poistin sen kirjanmerkeistäni. Saakoon sen joku muu, jolla on enemmän tarvetta, minä luotan siihen, että vastaavia tulee kohdalle joskus tulevaisuudessakin.

Veronpalautukset maksetaan tänään ja minä olen jo omani melkein käyttänyt: ostin uudet saappaat (joista esittely joskus myöhemmin) ja kävin kampaajalla vaihdattamassa lookia (siitäkin selvitystä myöhemmin). Näiden lisäksi himoitsen vielä uusia silmälaseja...

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Joulun valot

Suvaitsemattomuus valtaa jälleen mielessäni alaa ja harkitsen vakavasti jonkin sortin ritsan tai hernepyssyn hankkimista, koska naapurini aiheuttaa minulle päänsärkyä. Vastapäisen talon lähes vastapäisen asunnon haltija on menyt hankkimaan uudet jouluvalot ja se on päänsäryn syy. Nämä hirvitykset ovat vilkkuvan siniset led-valot ja niistä tulee väistämättä mieleen vain ikäviä asioita kuiten poliisi, ambulanssi, paloauto ja työ.

Ritsaa tarvitsisin siihen, että voisin yrittää osua johonkin valoista ja ne ehkä sammuisivat edes hetkeksi. Tosin tätä hankaloittaa se, että ko. valot ovat ikkunalaudalla sisällä asunnossa. Jos ne olisivat parvekkeella, olisin jo aikaa (ne ovat olleet paikallaan noin viikon) tehnyt jotain asiaintilan muuttamiseksi.

Työkaverini lohdutteli minua, etteivät nämä ole läheskään hirvittävimmät viritykset - heidän lähelleen kuulemma perustetaan bordelli joka joulu. Tämä tapahtuu siis siten, että keskelle erään rivitalon alimman kerroksen ikkunaa ripustetaan valtava punainen valosydän ja sen ympärille ikkunaa kiertämään välkkyvät punaiset jouluvalot. Akkuna siis näyttää siltä kuin joku voisi seisoskellä siellä kaupalla, juuri niin kuin Amsterdamissa punaisten lyhtyjen kadun ikkuna alueella. No en minä kyllä heitäkään kadehdi, en tosiaan.

Minussa on varmaan jotain vialla, mutta olen jo vuosia saanut syyhyn epämääräisistä vilkkuvista, välkkyvistä, soittavista ja haisevista jouluvaloista. Kirkkaat valot ovat ihan jees, mutta nekin edellyttävät jonkinlaista silmää ripustajaltaan. Kaikkein turvallinen on yksinkertainen ja kaunis kynttelikkö ja jos minä saisin päättää, niin isoissa taloissa olisi jokaisella ikkunalla samanlainen kynttelikkö. Se olisi tyylikkään ja harkitun näköistä, sen sijaan että jokainen virittelee ikkunoilleen, mitä mieleen tulee. Siis tarkoitan sitä, että ei kynttilöiden tai valojen tarvitisi olla kaupunginosakohtaisesti samoja, jokainen kerrostalo voisi olla erilainen kunhan koko talo olisi valaistu samalla tyylillä.

Tämä samanlainen kynttelikkö ratkaisu on toteutettu Tampereella Koukkuniemen vanhainkodissa ja se on todella kaunis ja henkii jotenkin pyhää rauhaa. En koskaan unohda sitä näkyä, kun ensimmäisen lumen satamisen jälkeen menin itsenäisyyspäivän aikaan katsomaan Elli-tätiä sinne. Tuo valtava, yli kymmenen ison kerrostalon muodotama kompleksi kylpi vastasataneen lumen valkeudessa ja jokaiselle ikkunalle oli laitettu kaunis kulmakynttelikkö. Melkein itkin (niin kuin nytkin, kaipauksesta Elli-tätiä ja Tamperetta kohtaan), se oli jotain uskomattoman kaunista. Silloin päätin, että jonain päivänä minäkin haluan asua siellä, hiipiä pikkuisin mummonaskelin kauhtuneeseen takkiin kietoutuneena, huivi päässä ympäri tuota aluetta ja katsella sen kauneutta.

Unelmat ovat kuitenkin vain unelmia, sillä tuskin minä koskaan sinne pääsen. Jos ylipäänsä vanhainkoteja on enää olemassa silloin, kun sitä tarvitsisin, niin minun paikkani on kuitenkin jossain muualla kuin tuolla Koukkuniemessä.