torstai 18. joulukuuta 2008

Uusi tyyli yrityksiin

Olen vetelehtinyt päivän kotona, käynyt kaupassa pakolliset, enkä yhtään enempää. Inhoan syvästi jouluruuhkaa ja kärttyisiä ihmisiä, jotka ovat ahnehtineet itselleen liian paljon tehtävää jouluksi.

Sen verran olen ehtinyt taas pohtia tätä kultaista tuhlauksen välttämisen tietäni, että koetan uutta stategiaa. Miten olisi "osta vain välttämätön" ja jokaisesta shoppaus vapaasta päivästä saa palkkioksi jotain kivaa... Olen päättänyt yritää houkutella Kultani mukaan, jospa hän suostuisi palkitsemaan minut vaikka jalkahieronnalla, päähieronnalla tai pusulla aina, kun olen selvinnyt yhden päivän lankeamatta mihinkään. Aluksi vaikka kaksi viikkoa näin, sitten ehkä kuukausi jne.

Tänään ostin kyllä ihan tarpeeseen: Tokmanni mainosti Anytimen puhdistusgeeliä eurolla pullo, joten sitä oli ihan pakko ostaa varastoon kaksin kappalein (jolloin alkuvuodesta, kun älä osta mitään kausi alkaa, on varastossa jotain, ettei tarvitse lähteä kauppaa kiusausten keskelle). Lisäksi ostin jonkin sortin leggingisit käytettäväksi sen petroolin värisen mekon kanssa...eli nekin mielestäni ihan tarpeeseen.

Jatkossa aion keskittyä blogissani arvioimaan loppuunkäyttämiäni kosmetiikka tuotteita ja kirjoittamaan niiden plussia ja miinuksia. Samoin aikomuksenani on "shoppailla" omassa vaatekaapissani eli tutkailla, mitä kaikkea onkaan unohtunut sinne kaapin perälle ja saisiko sieltä käyttöön jotain uutta ja upeaa - joka ehkä mahtuisikin päälle.

Tarkoituksenani on ihan oikeasti jossain vaiheessa esitellä myös brasilianmatkan shoppaukset (ennen kuin ollaan siinä tilanteessa, että onkin ihan uusia shoppauksia maailmalta esiteltävinä) ja myös se meikkimäärä, jolla olin liikkeessä ja jota käytin. Unohtamatta tietenkään poistoja vaatekaapistani postauksia.

Nyt kuitenkin keskityn vielä hetkeksi pohtimaan tuon osta vain välttämätöntä ja liiku vain kävellen kamppanjan käytännön toteutusta. Ievuskainen, voit katsoa olevasi haastettu mukaan... Tarjoa hyviä ideoita, jos niitä keksit.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hmmm. Minulle siis sovitetaan tässä kirjoituksessa raitaista paitaa. Enkä puhu mistään marimerkon raitapaidasta, enkä vanginkaan paidasta (toivottavasti) vaan ihan jääkiekkotuomarin mustavalkoisesta paidasta.

Tuomarina toiminen vaimolle, on vaarallista puuhaa, oli kyseessä asia kuin asia... ;)

Herää välttämä kysymys, mikä luokitellaan "pakolliseksi", välttämättömäksi jne... varsinkaan kun minulle on esim. naisten kemppari tuotteet ihan tuntemattomia (no kyllä mä nyt kynsilakan ja huulipunan toisistaan erotan mutta... se loppu onkin sitten jo hebreaa...)