perjantai 31. elokuuta 2012

voihan pesukone ja ripsiväri

Joskus pienet asiat saavat ihmisen ärtymään niin, että kaikki näkyy violetin karvaisen punertavana. Minulle tuollaista ärtymystä ovat viimeaikoina aiheuttaneet kaksi tuiki tavallista asiaa eli otsikossa mainitut ripsiväri ja pesukone.

Kesä ajan käyttämäni Yves Rocherin vedenkestävä ripsiväri kului yksinkertaisesti loppuun ja otin käyttöön taannoin Oriflamelta ostamani vedenkestävän ripsivärin. Voisi ajatella, että kyseessä pitäisi olla suunnilleen saman tatinan eri purtilossa, mutta niin vain ei ole.

Nivea lopetti tässä vähän aikaa sitten rakastamani meikinpoistoaineen valmistuksen, uskaltaisin jälleen kerran väittää, että tuote oli liian hyvä ja päätyi siksi lopetukseen. Minä ainakaan en löytänyt sellaista ripsaria, joka ei olisi tuolla lähtenyt. Hätäpäissäni ostin sitten korvikkeeksi halvimman mahdollisen eli rainbowin meikinpoistoaineen, joka toimi tuolla Y.R. ripsarilla ihan ok. Ei nyt voi sanoa, että loistavasti, niin kuin Nivean tuote, mutta ihan ok kuitenkin. Kun sitten jouduin vaihtamaan tuohon Oriflamen ripsariin, heräsin huolellisesta puhdistuksesta huolimatta useampana aamuna ripsarit naamallani, Rainbow ei purrut Of:n tuotteisiin.

Menin kauppaan, ostin Neutrogenan puhdistusaineen ja koetin sitä. Tulos sama. Kokeilin Dermosilin meikinpoistoainetta, edelleen sama tulos. Seuraavaksi testasin perusvoidetta ja edelleenkään ei irtoa muuta kuin ripset, väri ei lähde. Nyt haluaisinkin tietää,  että mitä helskutin tököttiä tuo Oriflamen ripsiväri oikein on, kun sitä ei saa naamastaan irti millään... pitänee vaihtaa merkkiä,  eihän tuota uskalla käyttää kun ei ei sitä saa millään poistettua.

Entäs se pesukone sitten. Appivanhemmiltamme perimämme pesukone täyttää kohta 15 vuotta tai siis täyttäisi, jos toimisi. Meillä se on ollut liki kymmenen vuotta ja appivanhemmillakin jokusen vuoden sitä ennen. Nyt se sitten alkoi kolistella ihan hirveästi lingotessaan - se siis periaatteessa edelleen pesisi vaatteet ihan ok, mutta linkouksen aikana meteli yltyy hirmuiseksi räminäksi. Useampi kuin yksi on esittänyt veikkausta, että pesukoneesta on joko laakerit kuluneet tai joku tasapainojousi rikki. Ketuttaa, kun tuota ei taida kannattaa korjauttaa, vaan on pakko ostaa uusi. Juuri nyt kun ei oikein ehdi sellaista etsiskellä ja pankkitilillä olevat kolikotkin käyttäisin mieluummin muuhun kuin pesukoneen hankintaan.

Hätätilaratkaisuna toimivat appivanhemmat, omat vanhemmat ja taloyhtiön pesukone - niillä on tultava toimeen ainakin pari viikkoa, jotta ehdimme kaupoille uudesta koneesta.

torstai 30. elokuuta 2012

KY siis kaikkea yritetty

 Kovin menee tämä blogi nyt käsityöpainotteiseksi, mutta kun mutta kun mutta kun... Olen painanut yöt töitä ja päivät juossut muita asioita, niin ei oikein muuta kirjoitettavaa kerry.

Tämän postauksen materiaali löytyi vintistä, kun pengoin sieltä materiaalia tuohon jo kymmenen kertaa mainittuun virkatuista liinoista koottuun verhoon. Muistin kyllä joskus tehneeni tällaisen, mutta mitään mielikuvaa siitä, että se olisi säästössä vielä ollut.

Tuo edellä mainittu todistaa sen, että pitäisi tosissaan tarttua siihen kaverin heittämään haasteeseen siivouspäivästä ja katsella saisiko kaapeista miten paljon tarpeetonta kamaa kaiveltua pois. Toivottavasti kaupunki ystävällisesti tarjoaa mahdollisuuden ilmaiseen tai edulliseen kirpparipöytään jossakin. Sitä ennen tietenkin pitäisi käyttää seuraava viikko siihen, että kaivelisi kaapeista arkistojen aarteita myyntiin.

Mutta siis olen karkaamassa aiheestani. Alla oleva kuva todistaa, että kaikkea on yritetty. Hamahelmistäkin on siis joskus tehty jotain. Kyseinen taulu on kooltaan n. 30x 30cm ja roikkui edellisen asuntomme keittiön seinällä.

Uskomatonta, että se on edelleen kuosissaan.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kultaisia ideoita

Keskeneräisten projektien  myötä tuli kaapista kaivettua myös tämä kullanvärinen koru.

Sitä katsellessani sain kuningasajatuksen - niitähän minulla riittää. Siitä, miten korusta voisi tehdä monella tapaa käytettävän. Kaivelin kaapistani jo aikaisemmin virkkaamani kullanvärisen ruusun ja nyt pohdin, miten sen saisi toimimaan niin, että sen voisi kiinnittää koruun ja taas ottaa pois ilman pahoja jälkiä korussa.






Seuraavaksi tarkoitus olisi pukaa lopuista renkaista ruskea päällystys ja virkata ne kullanvärisiksi ja sitten alkaa kiinnittää korua kasaan. Tämäkin ehkä valmistuu joskus, jos siis keksin loistavan idean tuon ruusun kiinnitämiseen.

tiistai 28. elokuuta 2012

Ideakuvia

Nuo tuollaiset haasteet, jotka vaativat kaivamaan keskeneräisiä töitä kaapista, ovat kyllä loistavia. Haasteen innoittamana potkaisin itseeni vauhtia, kaivelin esille liinat omista kätköistäni ja aloin suunnitella sitä pitkään haaveilemaan verhoa tai paremminkin verhoja. Olen tunnetusti ahne ja haluan kaiken mahdollisen vähintäänkin tuplana.

Niinpä noita liinoista koottavia verhojakin on ideoinnissa kaksi kappalein - toinen vaalea ja neutraalia värimaailmaa edustava ja toinen värillinen.

Neutraali on kutakuinkin koossa. Siitä tulee siis suunnilleen tällainen. Kolmannen kuvan vasemman laidan neliosainen liina täytyy purkaa kahteen palaseen, jotta reunasta tulee edes suunnilleen tasainen.








Värillinen kaipaa vielä paria kolmea palasta - tai vaikka viittä, jos saittuisi löytymään, koska tuon keskellä olevan ison harmaan voisin vaihtaa vaikka siniseen tai violettiin. Vaihto paitsi siksi, että on kovin hailakka noiden värillisten joukkoon ja myöskin turkasen painava.

Ensimmäinen asetteluyritys tuotti verhosta turhan leveän, joten piti vähän pistää liinoja toiseen järjestykseen ja ottaa kuitenkin yksi valkoinen sinne joukkoon. Yllä ensimmäinen viritelmä ja alla "lopullinen" suunnitelma. Pienet tummanruskeat täydennyspalaset puuttuvat vielä joukosta, niitä on siis neljä tulossa joukon jatkoksi.



Seuraava askel on se, että ratkon vanhasta käytöstä poistetusta helmalakanasta lakanakankaan uusio käyttöön. Lakanakangas on kuin uutta, mutta helmat sen väriset, etteivät enää ole ihan tämän päivän makuni mukaista.

Nyt alkaa tuntua, että tämä saattaa valmistuakin joskus. Niin ja jos jotakin se kiinnostaa, niin toistaiseksi materiaalit ovat maksaneet viitosen.

maanantai 27. elokuuta 2012

Neljä keskeneräistä

Päädyinpä minäkin sitten ottamaan vastaan Norsiksen blogissaan esittämän avoimen haasteen neljän keskeneräisen työn esittelystä. Jospa se samalla kannustaisi saattamaan nämä projektit loppuun - osa niistä kun on ollut kesken jo toivottoman pitkän aikaa.

Ensimmäisenä on varmaan jo vuoden lisäpalasia ja valmistumista odottanut pitsiliinoista koottava verho. Kävin mennä viikolla tyhjäämässä paikallisen kirpputorin suurimmasta osasta pitsiliinoista, niistä pitäisi riittää materiaalia täydentämään verho valmiiksi. Viitosella sai melkoisen kasan liinoja (kävin katsomassa myös Kontissa, jossa vastaavista liinoista pyydettiin kymmenen kertaa enemmän - jäivät sinne).  Nyt pitäisi nyt sitten vaan kaivella esiin ne, jo omissa varastoissani olevat liinat ja alkaa koota tuota verhoa. Ahneena haluaisin tietenkin kaksi verhoa yhden vaalean ja yhden värillisen, mutta toivottavasti materiaali riittää edes yhteen.

Toiseen projektiin tuli myös täydennystä samalta kirpputorikierrokselta. Tuon allaolevan kuvan oikeassa laidassa olevan tummanruskean liinan puran kappaleiksi ja otan nuo välirenkaat parempaan käyttöön. Ne yhdistetään tähän ja sitten siitä tulee koru käytettäväksi pikkujoulumekkoni kanssa - alimmassa kuvassa näkee jo vähän suuntaa, millainen koru on syntymässä.

Kolmas projekti on sellainen, että hävettää. Tämä periaatteessa yhdessä illassa valmistuva työ eli tiskikukka on ollut kesken varmaan jo kuukauden. Täytyy ottaa itseään niskasta kiinni.

Tämä viimeinen hävettää minua eniten. Olen saanut kankaan anopilta jo viisi tai kuusi vuotta sitten. Se on edelleen kankaana, vaikka siitä piti ommella jo ensimmäiseksi pikkujouluksi juhlapusero. En vain ole saanut aikaiseksi, vaikka kuinka olen tiennyt, että pitäisi...





Tuo kangas on kyllä niin tyyliseni, ohutta, hyvinlaskeutuvaa ja läpikuultaavaa eli todella sopivaa juhlapuseroksi. Lisäksi se on valmiiksi rypytetty ja koristeltu hennosti kiiltävillä hopeanvärisillä pisteillä. Ehkä ongelma onkin siinä, että se on liian minua ja liian ainutkertainen, en uskalla lähestyä sitä saksien kanssa, etten vain pilaisi sitä. 

Jos tuo pelkkä kangas ei kelpaa neljänneksi keskeneräiseksi, niin otetaan sitten tämä. Jämä- ja pätkälankapurkki pitäisi myös tyhjentää siis tehdä niistä jotain kivaa, kun vain keksisi mitä.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kanareseptejä

Herra Kirjoituksen pyynnöstä tallennan nämä reseptit tänne, ne kun kuulemma olivat sen verran hyviä, että hän tahtoo niitä toistekin.

Pekoni-kana vol xxxx

3 reilun kokoista broilerin minuuttipihviä
1 pkt pekonia
1 banaani
1 prk ruokakermaa, kevyt&paksu
1 rkl chilikastiketta
1 rkl ketsuppia

Paistetaan paloitellut broilerin minuuttipihvit, samoin paloiteltu pekoni, lisätään joukkoon paloiteltu banaani. Kun banaani on pehmennyt lisätään joukkoon chilikastike ja ketsuppi sekä ruokakerma. Annetaan kiehahtaa, tarkistetaan maku - syödään.


Kasvis-teriaki-kana

4 kpl broilerin minuuttipihviä, paloitellaan
15 kpl kevätherneitä leikataan siivuiksi
1 punainen paprika, paloitellaan
3 porkkanaa
(1 pieni sipuli)
7 kirsikkatomaattia, puolikkaina
1prk mustapekka ruokakermaa
1 rkl teriaki kastiketta

Paistetaan pilkotut broilerit, samoin paloitellut kasvikset. Yhdistetään kanat ja kasvikset, kaadetaan sekaan ruokakerma ja maustetaan teriaki-kastikkeella. Tarjoillaan riisin kerta.

torstai 23. elokuuta 2012

Nolo loppu

Minun piti viettää elokuussa "en osta yhtään vaatetta"-kuukautta. Jotenkin kummasti siinä kävi taas niin, että juuri tässä kuussa sitten piti l'hteä ex-tempore kauppaan ostamaan yhtä tiettyä meikkikynää. Houkuttelin vielä Herra Kirjoituksen mukaani, kun hänellä oli asiaa samaan suuntaan.

Arvatkaapa mikä oli lopputulema. Heti kauppaan tullessani näin jotain ihanaa, jotain sellaista, josta olen aina haaveillut, jotain sellaista joka vaatekaapistani on puuttunut. Kiertelin ensin koko kaupan läpi ja kaartelin lähemmäksi tuota unelmaa.

Matkalla mukaani tarttuivat aletangosta sovitettavaksi herkullisen punaiset vajaamittaiset housut. Ihan vaan sovitettavaksi, en nää kuitenkaan istu, kun ovat niin pientä kokoakin. (No, tässä tietenkin kävi niin, että ne sattuivatkin sopimaan oikein hyvin ja muuttivat meille...)

 
Seuraavaksi pengottiin herra Kirjoitukselle farkkuja miesten osaston ale-tangosta ja kun niitä löytyi muutama pari sovitettaviksi ja hän jopa suostui tulemaan sovittamaan niitä, en enää voinut vastustaa kiusausta. Ryntäsin unelmieni vaatteen luo ja olin aivan varma (ja samalla tyytyväinen, etten rikkoisikaan lupaustani), että oikeaa kokoa ei olisi. Kaikki muut mekot tangolla olivat kokoa 36 ja takimmaiseksi oli piilotettu yksi isompi. Otin sen mukaani varmana siitä, että sekin on liian pieni.

Iloni oli ylitsevuotavainen, kun tuo unelma olikin kuin minulle tehty. Siis mustaa, luonnonvalkoista ja kultaa värityksenään pitävä kukonaskelkuvioinen mekko, jossa on erikoinen kaulusratkaisu. Se on kuin minulle tehty, se on ihana, se on... ratkaisu kaikkiin pikkujoulun pukeutumispulmiin.

Saihan herra Kirjoituskin samalta reissulta jotain omaan vaatekaappiinsa. Mustat perusfarkut eivät yllätä, mutta toimivat.

Mikä parasta, koko ostosreisun summa kukkarolle oli 0e. Piirongin laatikkoon piilotetuista lahjakorteista tosin kului sitten reilun viiden kympin edestä saldoa.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Jokamiehen oikeuksia vatukosta

Tämän vuoden vadelmasato on yllättänyt minut ihan täysin. Kuivien kankaiden kasvattina olen tottunut siihen, että villivadelmia saa suurella työllä ja tuskalla koottua ehkä puolen litraa. Tuon määrän hankkimiseksi on tehty monta metsäreissua ja koluttu kaikki mahdolliset vatukot. Talvella on sitten moneen kertaan mietitty, mihin kaikkeen tuo määrä pitää saada riittämään ja varovaisesti napattu lusikallinen kerrallaan kiisselin mausteeksi tai muuhun käyttöön. Kevättalvella on päästelty surkeita huokauksia, kun vadelmat loppuivat kokonaan.

Tänä vuonna pelin henki on tosiaan ollut aivan toinen. Mieheni väitti, että ensimmäistä kertaa vadelmapuskaan tunkeutuessani ilmeeni oli kuin Roope Ankalla, joka muutaman päivän tauon jälkeen avaa rahasäiliön oven, ja tajuaa pinnan nousseen ainakin metrillä. Ensin kuulemma kasvoillani vallitsi hämmennys ja sen jälkeen kuulemma rajaton ahneus: "kaikki nämä minulle nyt heti". Kahden viikonlopun saalis lähentelee viittä litraa ja ensi viikonloppuna aion jälleen yrittää pusikkoon. Niistä saa sitten jo vaikka mitä herkkua!

Kotipaikkakunnallani on perinteisesti ollut  hyvin tiukat marjapaikkasäännöt ja auta armias sitä onnetonta, joka niitä sattuu rikkomaan. Muistan miten eräs tuttava kertoi, että oli nähnyt kuinka eräs vasta paikkakunnalle muuttanut nainen tyhjensi hänen ikiaikaisen mustikkapaikkansa. Hän ei ollut saanut naista heti kiinni, mutta seuraavalla kerralla kaupan pihassa tavatessaan kertonut, miten paikan "hallinta" on siirtynyt hänelle sukupolvien ketjussa - ensimmäinen hänen sukunsa tuolla paikalla marjastanut oli hänen isoäitinsä isoäidin isoäiti. Ilmeisesti oli entinen kaupunkilainen ymmärtänyt pysytellä poissa siitä paikasta seuraavilla marjastuskerroillaan.

Väkisinkin tuli mieleeni, että mitenkähän minun kävisi, jos olisi joku alkanut minua vattupusikosta noilla menetelmillä häätää. Kovin pitkälle en sukuun vetoamalla pääsisi, sillä olen vasta neljännessä polvessa noiden pensaiden haltija, mutta ihan helpolla minua ei kyllä pusikosta olisi pois saanut.

Tuolla pusikossa on sitten ollut aikaa ajatella yhtä ja toista  mm. pohtia viimeaikoina kiivaana leijunutta keskustelua jokamiehenoikeuksista. Ymmärrän kovin hyvin asioiden molemmat puolet, sillä suomalaiset ovat perinteisesti tottuneet hyvin laajoihin jokamiehenoikeuksiin ja käyttävätkin niitä runsaasti.

Asian ympärillä käydyn keskustelun äärimmäiset laidat ovat ne, jotka ovat sitä mieltä, ettei metsän kuulu kuulua kenellekään ja ne, joiden mielestä jokaisella pitäisi olla oikeus rakentaa kaksimetrinen betoniaita tiluksiensa ympäri. Uskoisin, että valtaosan mielipide on jostain tuolta välistä. Ensimmäistä mielipidettä en allekirjoita, sillä nykyajan lait on tehty niin, että metsäkin on omaisuutta ja kuuluu siten aina jollekin - jos ei yksilölle, niin sitten valtiolle, kunnalle tai yritykselle. Monelle metsä on merkittävä ansion lähde, aika harvalle pääasiallisen toimeentulon antaja, jos puhutaan omista metsistä, mutta lisäansion väline kuitenkin.

Niille, jotka vetoavat siihen, että kyllä metsiä saa käyttää, haluan kertoa, että olen samaa mieltä, mutta että metsää tulee käyttää kunnioittaen. Valotan ajatustani seuraavan esimerkin avulla. Omistat auton ja sinulla on kaksi kaveria, jotka haluavat lainata sitä. Ensimmäinen lainaa autoasi, palauttaa sen samassa kunnossa kuin on sen lainaan ottanutkin, tankissa on saman verran bensaa ja ehkä jopa pikkuisen enemmän kuin lainaan annettaessa ja etupenkillä ehkä jopa kahvipaketti kiitokseksi. Toinen kaverisi lainaa autoa ja saat sen takaisin niin, että kyljessä on  valtava naarmu, bensatankki tyhjiin ajettuna ja kiitoksen sijasta kaveri ilmoittaa, että mä haen sen sitten taas ensi viikolla tiistaina, kun pitää ajaa yks keikka. Jos ihan rehellisesti menet itseesi, kummalle kaverille mieluummin lainaat autoasi jatkossa? Todennäköisesti käy niin, että ensimmäinen ystäväsi saa jatkossakin autoa lainaksi, mutta jälkimmäisen kohdalla saattaa käydä niin, että juuri silloin on aina omaa ajoa, kun hän autoa tarvitsisi, mikäli et kehtaa suoraan sanoa, että et enää lainaa hänelle autoa. Tuo aivan sama pätee metsään, varmasti jokainen metsän omistaja päästää mielellään metsäänsä ihmisen, joka kulkee siellä säällisesti, kokoaa marjat ja sienet siististi eikä vahingoita puita tai muuta kasvustoa. Valitettavan paljon vain näkee nykypäivänä näitä kakkoskaverin kaltaisia ihmisiä, jotka repivät marjat melkein varpuineen, katkovat oksia, vahingoittavat puita ja tekevät ties mitä kolttosia siihen vedoten, ettei metsän kuuluisi kuulua kenellekään. Vaikka sen ei ehkä kuuluisikaan kuulua kenellekään, se silti tänä päivänä on samanlaista omaisuutta kuin jonkun auto, sohva tai asunto. Et sinä kaverisi kämpässä menisi kukkaruukkuja lattialle kaatelemaan, miksi teet sen toisen metsässä. Se on nimittäin ihan verrattavissa oleva asia kukkaruukku kotona ja oksien ja taimien katkominen maastossa.

Edellä olevan perusteella voin siis todeta, että minua eivät thaimaalaisetkaan marjanpoimijat haittaa, kunhan vaan hoitaisivat marjastuksen siististi. Se vaan tahtoo olla, että vauhti on niin hirmuinen, että metsään tulee tosi rumat jäljet kun mustikatkin revitään suunnilleen varpuineen. Niiltä paikoilta, missä "thaikut" ovat käyneet, on turha seuraavana vuonna (tai ehkä jopa vuosina) odottaa satoa. Syyllistää voisi tietenkin niitä firmoja, jotka lennättävät heitä tänne- kyllä kai niiden pitäisi tehdä työntekijöilleen peli selväksi, siis se mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä ja saattaa tietoon myös se, että jotkut asuvat tarkoittaen keskellä metsää ja pihansa on heilläkin eli sinne pihaan ei saa mennä marjoja kokoamaan. Parina vuonna näitä vierastyöläisiä on meidänkin lähimetsissä ollut ja jälki on ollut semmoista, etten ihmettele, että joku maanomistaja on kaivanut haulikkoa esiin.

Kun vielä huomioidaan se, että metsänomistaja maksaa jokaisesta omistamastaan hehtaarista veronluontoista metsänhoitomaksua ja jokaisesta myydystä puusta moninkertaisen veron, en ihmettele, että metsänomistajat peräävät rajoituksia jokamiehen oikeuksiin. Eihän kenenkään muunkaan mitään muuta omaisuustta saa tärvellä, joten miksi metsän pitäisi olla poikkeus tuosta säännöstä. Molemmilla olisi siis peiliin katsomisen paikka, metsänomistajan ei heti tarvitsi olla rakentamass betonibunkkeria metsänsä suojaksi, mutta kyllä jokamiehenoikeuksien nojalla toisten tiluksilla liikkuvat voisivat myös miettiä sitä jälkeä, jonka itsestään luontoon jättävät ja alkaa rajoittaa toisen omaisuuden tahallista tärvelemistä.

Loppukevennykseksi vielä todisteita siitä, että muutakin punaista herkkusatoa on luonto meille kypsyttänyt.

 

sunnuntai 19. elokuuta 2012

DIY: istuintyynyn päivitys

Jossain vaiheessa esittelin, miten päivitin työtuolini tekemällä vanhasta tyynystä ja sammarien lahkeista itselleni siihen uuden tyynyn. Nyt oli sitten tyyny kulunut niin loppuun, ettei siitä enää ollut istujalle iloa. Piti keksiä uusi ratkaisu. Osa ratkaisusta on vilahdellut tuolta taustalta aikaisemmista kuvista.

Ratkaisua etsiessäni muistin, miten jossain vaiheessa juttelin erään erikoispatjakauppiaan kanssa ja sain häneltä muutaman palasen patjamateriaalia näytteeksi. Ne olivat jemmassa vanhempieni kotitalon vintillä, josta ne kaivelin esiin. Patjamateriaali oli kahtena metrin pituisena kymmenen senttiä leveänä suikaleena, jotka molemmat katkoin keskeltä kahtia, jotta sain neljä palasta.

Nuo palaset liimasin sitten kuumaliimapistoolilla yhdeksi tyynyksi.



Tyynynpäällistä suunnitellessani totesin, että voisin ainakin yrittää sovittaa nykyisen tyynyn päälistä tuohon uuteen versioon. Niinpä ratkoin sulkusauman auki, viskasin sisätyynyn pyykkiin (katsotaan, mitä siitä vielä tulee) ja totesin, että uusi tyyny on vähän liian iso. Sakset käteen ja leikkaamaan tyynystä palasia pois, jotta se mahtuisi tyynyliinaan.

Sitten vain tunkemaan tyynyä sammariliinan sisään  ja nyt sopi jo niin hyvin kuin liina olisi varta vasten tuota tyynyä varten tehty. Sauma kiinni ja valmista tuli.

Tuo tyyny on nyt todella monikäyttöinen, sillä vaaleanpunainen osa on memoryfoamia ja keltainen tavallista profiloitua vaahtomuovia eli tyynyä voi kääntää aina tarpeen mukaan eri päin. Taas kerran olen tyytyväinen laatimaani kierrätysratkaisuun.

perjantai 17. elokuuta 2012

Rättisulkeiset vol 2.

On ehkä aika esitellä jotain valmistakin, sillä jotain pientä on tullut valmiiksikin. Eilisestä postauksesta näkyy jo osa valmiista tuotoksista, mutta esitellään nyt vielä.



Kukkaketo on saanut täydennystä seitsemästä kukkasesta. Kahdeksas on puikoilla ja lankoja riittää vielä muutamaan kukkaseen ja muun laiseen rättiin. Uusia lankoja en taida enää noita varten ostaa.

Kukkien materiaalina bambu, puuvilla tai puuvilla ja bambu.

Sitten näitä muita kokeiluja.
Harmaa-valko-vaaleanpunainen kissimirri päätyi työkaverille kiitokseksi marjoista. Luonnonvalkoinen kissimirri ja muut odottavat pääsyä uuteen kotiin.

torstai 16. elokuuta 2012

Hanko, Hanko, Hanko...lempiystäväin

Liian monesta blogista olen lukenut juttua Novitan kierrätyspuuvillalangasta, Hangosta. Kun sellainen sattui tarjouksessa kohdalle, oli ihan pakko ostaa testattavaksi. Onnekseni en ostanut kuin yhden kerän.

En muista milloin lanka on niin pahasti vienyt minua. Ottelupisteet Hanko- Rouva JK ovat kutakuinkin 6-1. Koska lankaa ei ollut kuin yksi kerä, ajattelin tehdä siitä tiskirätin (niitähän minä olen viime aikoina oikein urakalla vääntänyt). Katselin sopivan mallin ja aloitin. Totesin, ettei toimi - rätistä tulisi valtava ja purin tekeleen. Etsin seuraavan mallin ja aloitin jälleen vain purkaakseni sen jälleen kerran.

Neljännellä yrittämällä sain sentään ensimmäisen testilapun aikaiseksi. Tuloksena oli tällainen korinpohjaneuleinen pikkurätti. Kuvassa taustalla.


Itse asiassa tuota pientä rättiä ei olisi pitänyt tehdä, sillä sitten kun vihdoin löysin sopivan mallin ja tarvitsijan - äiti tarvitsee reilunkokoista tukevaa rättiä puuhellan pesemiseen maalla - kävikin niin, että lanka loppui kesken. Onneksi äidille kelpaa vähän vajaakin rätti, yksi kulma tuosta jäi puuttumaan, kun lanka loppui kesken.

Jotenkin tuli sellainen tunne, että ei enää Hankoa minulle,vaikka nopeasti tuosta tehdyt jutut valmistuivat, kun vaan niin pitkälle lopulta  päästiin.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Kuosiin palautus

Kun on suurimman osan kolmesta viikosta lomaillut kuin metsäläinen ja tärkeimmät asusteet ovat olleet metsunkypärä ja työhanskat, täytyi sunnuntai aamuna tehdä varovainen vilkaisu peiliin. Eikä se tosiaan ollut mikään erityisen hehkeä ja fiini otus, joka sieltä vastaani tuijotti.

Se peikkomainen näky ratkaisi sitten sunnuntain iltapuuhat. Jotta kehtaisi palata töihin ja ihmisten ilmoille, oli syytä tehdä jonkin sorttinen kuosiin palautus. Tietyiltä osin se kävi suhteellisen helposti. Parin tunnin ahertamisen tuloksena tuli nypittyä kulmat, laitettua kestovärit sekä kulmiin että ripsiin. Hiuksetkin saivat uuden punaisenruskean sävyn, etuhiuksista katosi viisi senttiä. Sääret lakkasivat muistuttamasta kerimättä jäänyttä lammasta ja kainalokarvatkaan eivät tursottaneet häiritsevästi enää mistään suunnasta. Kynsien kesälomaväri, turkoosi, vaihdettiin asialliseen vaaleanpunertavaan.

Vilkaisu peiliin meikkaamisen jälkeen todisti, että keski-ikäinen täti-ihminen on sitten ilmeisesti alkanut leikkiä kunnolla pissistä. Kai sitä edes kerran elämässä, kun en koskaan nuorena ollut. Pissis päätelmiin tulin huomatessani vedelleeni luomilleni vaaleanpunaista luomiväriä, joka oli sävy sävyyn kynsilakan kanssa, vadelmanpunaista poskipunaa täydensi lähes valkoinen helmiäishuulipuna, jota täydennettiin vielä valkoisella rajauksella huulissa. Ehkä pitäisi lopettaa näiden meikkikaapin aarteiden hyödyntäminen ja tunnustaa, että on jo aikuinen nainen.

Valitettavasti vain kaikki kuosiin palautus ei käy yhtä helposti. Siinä vyötärön paikkeilla on myös havaittavissa jonkun sorttista kesälomaturvotusta, sitä vaan ei saanut millään höylällä, kiristimellä, purkilla tai purtilolla pois. Sen eteen siis täytyy taas tehdä tuleva talvi töitä - ja paljon. Kirotut olkoot ne karkkipussit, sipsit ja lukemattomat grilliherkut, joita on taas kesän aikana tullut napsittua.

Jälleen kerran innosta paukkuen otan itseäni niskasta kiinni ja tarkistan syömisiäni ja liikkumisiani ja toivottavasti saan karistettua edes ne kesän aikana kertyneet kilot pois.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Hopotus: God Morgon Bifido-mehut

Sain hopottajien kautta testattavaksi God Morgon uutuuksia.

Uudet God Morgon® BIFIDO mehut ovat Suomessa ensimmäiset puhdasta appelsiini- ja omenatäysmehua olevat mehut, jotka sisältävät hyödyllisiä bakteereja ja joiden maku on puhtaan raikas. Kuten muutkin God Morgon -täysmehut, uudet God Morgon® BIFIDO mehut sisältävät 100% hedelmää eivätkä sisällä lisättyä sokeria. Lisäksi God Morgon® BIFIDO mehut sisältävät aktiivista Bifidobakteeria, joka tekee vatsalle hyvää.

Mehut olivat täyteläisen ja herkullisen makuisia, sopivat sekä aamupalalle että muuten vaan juotavaksi.  Meidän perheessämme suosikit menivät niin, että mies piti enemmän appelsiinista minä taas omenasta. Mehut olivat niin hyviä, että näistä riitti tarjottavaksi vain muutamalle vieraalle ja muutoin ne "haihtuivat" jääkaapista. Ostan varmasti jatkossakin.