torstai 31. toukokuuta 2018

Toukokuun tulokset

Ilmeisesti suunitelmattomuus sopii minulle oikein hyvin, sillä tavoitteettomasta toukokuusta tuli tehokas toukokuu. Toukokuussa tuli tehtyä paljon töitä, siivottua koko kämppä ja nautittua mikrolomista - aurinkokin hemmotteli oikein urakalla, joten mikä sen mukavampaa. Kävimme siis Herra Kirjoituksen kanssa esimerkiksi syömässä joululahjaksi saamamme sunnuntailounaan ja sen jälkeen kiirettömällä kävelyllä katsellen sireeninkukkia ja heräävää kesää. Välillä rentoutumiseen ja pään tyhjentämiseen riitti ihan tunnin parin makoilu auringossa D-vitamiinitankkauksella - kun ei ollut suunnitelmia, ei myöskään pää jäystänyt, että on pakko tehdä, pakko hoitaa, pakko kiirehtiä.

Hemmottelin itseäni tai oikeastaan me hemmottelimme itseämme, koska Herra Kirjoitus osallistui yhtä lailla, kahdella hieronnalla ja lisäksi kävin Ayurvedisessä käsi- ja jalkahieronnassa. Jokainen noista tuntui kuin pieneltä lomalta, varsinkin viimeksi mainittu oli superrentouttava.

Totta kai kultaisessa pilvessä on myös se synkkä nurkkansa ja se löytyy sieltä, mistä aina ennenkin eli herkuista ja ruoasta. Ruokaan meillä (ja tämä on siis kokonaissumma, ei puolikas) meni n. 210€ kuukaudessa ja sen pitäisi kuta kuinkin olla koko kuukauden ruokamenot. Toki kaappeja syötiin parhaan mukaan tyhjiksi, mutta paljon ostettiin myös ResQ-ruokaa ja syötiin ulkona, tästä viimeksi mainitusta suurin osa on laskettu herkkuihin. No se tietty vääristää herkkusummaa aika paljon ylöspäin, samoin toki se, että meillä kävi vieraita, joita varten varattiin kaikkea hyvää. Herkkuihin ja pikaruokaan meni 88€. Mitähän tuohon sanoisi. Ei varmaan taida olla mitään järkevää sanottavaa, paitsi se, että minä ja vaaka ei edelleenkään olla kavereita.

Ruokahävikkikin on buuauksen arvoinen asia sillä roskiin menivät 2 päärynää, 2 omenaa, 1 porkkana, 1 makkara (eli toinen pötkö lenkkimakkarapakkauksesta) ja puolikas salaatti. Jos olisin herännyt asiaan edes päivää aikaisemmin, nuo päärynät ja omenat olisi vielä voinut hukuttaa smoothieen. Salaatti on kuitenkin noista se kaikkein häpeällisin asia, näin sen kuihtuvan ikkunalaudalla, mutta en vain saanut aikaiseksi tehdä salaattia. Tosi isot moitteet tästä ihmiselle, joka aina hehkuttaa, että ruokaa ei saa mennä hukkaan. Lupaan, lupaan petrata tapani. Todellakin.

Tavaroita olen ostanut kaksi; ostin magneettitaulun matkamuisto jääkaappi magneetteja varten. Kyllästyin siihen, että ne ovat laatikossa piilossa tai jääkaapin ovessa ja halusin ne jonnekin muualle. Taulu maksoi euron, joten ei mitenkään hirveä sijoitus.

 

Sitten lahjoin itseäni Kaloriinan päivänä ja ostin itselleni uudet hifistely sukkapuikot Knitpro Cubicsit, jotka kustansivat postikuluineen 8€.
 

Muitakin tavaroita meille tuli. Herra Kirjoitus löysi kirppikseltä paketissa olevan äänikirjan kolmella eurolla ja hankki sen meille "hätätilanteita" (jolloin ei ole lainattu kirjastosta sopivaa kuunneltavaa tai Storyteliin ei pääse kiinni) varten. Lisäksi sain ilmaiseksi shortsit, 3 kpl tyynyliinoja ja muutaman pyyheliinan. Näistä erityisesti tyynyliinat tulivat tarpeeseen, sillä vanhat uskolliset alkavat olla loppuunkuluneita ja päätyvät kohta tekstiilinkierrätykseen. Tässä kohtaa huomion arvoista on se, että lankaa ei tullut yhtään kerää lisää, kiusauksia oli, mutta en langennut.

Poistuneita tavaroitakin on muutama; naruamppeli, valkoinen muoviamppeli, lasipurkki, 11 kpl hiuspantoja, keltaiset mokkasiinit, muovipurkit geokätköilyyn, muoviletkut askarteluun, kahvipussit ja pari kassillista sekalaisia askartelutarvikkeita. Nämä kaikki siis lähtivät kiertoon. Yhdet Herra Kirjoituksen kengät päätyivät loppuun kuluneina roskiin. Lisäksi pari paria sukkia päätyivät uusille omistajilleen eli lankavarastot pienenivät aavistuksen. Tietenkin on myös kasa tyhjentyneitä kosmetiikkapurtiloita, jotka käsittelen omassa tekstissään.

Ostoksettomia päiviä kaikkiaan 17, mikä on varsin hyvin suhteessa siihen, missä tahdissa noita herkkuja ja muita on tullut ostettua.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Aika tavaran kaupitsee

Tuntuu, että jotkut tavarat ovat vain tarkoitettu kohtaloksemme ja kaikista muista ohjeita huolimatta joskus kannattaa hillota tavaroita. Tuossa helmikuussa varastoista kaivautui esiin 25 vuottta vanhoja pieniä paperipusseja, joita silloin tarjosin netin askartelupalstalle jollekin tarvitsevalle. Kukaan ei kuitenkaan ollut kiinnostunut. Onneksi ei ollut, sillä kuivatettuani kasvovettä varten koivunlehtiä, tajusin, ettei minulla ollut niille sopivaa säilytysastiaa. Sitten muistin nuo vanhat paperipussit ja kaivoin ne takaisin biojätepussiastiasta. Nehän toimivat tuossa säilytystarkoituksessa paremmin kuin hyvin, olivat juuri sopivan kokoisia kuivatettujen ruusunlehtien ja koivunlehtien kuivatukseen.

Joukossa oli myös yksi isompi pussi, jonka sisään voi sitten koota kaikki nuo pienet pussit. Tässä kohtaa taputan itseäni tyytyväisenä selkään ja totean, että tuo pussien määrä on juuri sopiva määrä kasvovesiaineita talveksi. Kun syksyllä on kaikki paperipussit täynnä, niin sen pitäisi riittää seuraavaan kevääseen ja uusiin lehtiin asti.

maanantai 14. toukokuuta 2018

Nyt on luomua

Koska helteet paukauttivat kesän täyteen käyntiin, päätin olla kerrankin kärppänä paikalla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kokosin ensi talven varalle kasvovesiaineksi eli vasta puhjenneita koivunlehtiä.


Keittoon on siis tulossa ruusu-koivu-kasvovettä. Todelliseksi luomuksi tuon tekee se, että tajusin saavani myös keitokseen tarvittavat ruusunterälehdet omasta pihasta maalta myöhemmin kesällä. Nyt vaan pitää kuivata noi koivut odottamaan loppukesää. Koska säilöntäaineeton kasvovesi ei säily kauaa, pitää sitä keitellä talven mittaan useampaan otteeseen. Niin ja kun tuon säilöö lasipulloon, niin eipä tarvitse pelätä mikromuovejakaan.

Anopin äitienpäiväkimppukin on ehtaa luomua. Koottu oksista, jotka tuli leikattua pois marjapensaista. Kyllä tuo kimppu kukkiikin, jos vaan muistaa lisätä riittävästi vettä ja odottaa tovin, nuppuja näet löytyy.
Lasipurkki on vanha, jo pariin kertaan hillossa käytetty ja rusettikin kukka-asetelmasta talteen otettu. Kyllä vaan, kierrätys kunniaan.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Pelastetaan ruoka

Jossain vaiheessa kyttäsin todella aktiivisesti, milloin resQ saapuu kotikaupunkiini, mutta sitten unohdin sen. Nyt sitten sain vinkin, että tämä jo melkein unohtamani palvelu on rantautunut kotikaupunkiini. Tämä on siis mobiilisovellus, johon ravintolat saavat listata myyntiin hävikkiin menossa olevia ruokia: esimerkiksi lounaalle on tehty keittoa reilusti ja sen sijaan, että loppu laitettaisiin lounasajan loputtua roskiin, se tarjotaan myyntiin ResQ:n kautta. Kuluttaja saa soppansa edullisemmin ja ravintola jonkun korvauksen tehdystä ruoasta ja mikä parasta, ruoka ei mene roskiin. Ostaja maksaa varaamansa ruoan mobiilisovelluksen kautta ja noutaa sovittuna aikana ravintolasta kotiin syötäväksi.

Joten eikun heti lataamaan sovellus, liittämään luottokortti siihen ja katsomaan, mitä on tarjolla.
Ensimmäinen testausvaraus kohdistui kevätkääryleisiin:  9 kpl kevätkääryleitä 2,80€.


Yllättävän monta ravintolavaihtoehtoa tuolta listalta löytyi ja aika nopsasti nuo tarjolla olevat annokset myös varattiin. Sinä aikana, kun tallensin luottokortin tietoja, katosi ainakin viisi vaihtoehtoa jonkun nopeamman ruokapöytään.

Näen tässä ruokahävikin vähentämisessä todella paljon hyvää potentiaalia - paljon mieluummin ruoka jonkun vatsaan kuin roskiin. Itseni kohdalla en ole tämän positiivisista vaikutuksista lainkaan varma. Ensinnäkin tämä leikkaa ravintolassa syömisen minimiin; miksi ostaa ruokaa täydellä hinnalla, kun sen voi saada edullisemmin ResQ:n kautta ja miksi syödä ravintolassa, kun voi hyggeillä kotona ravintolasta noudetun ruoan kanssa. Toki se varmaan lisää ravintolaruoan syömisen määrää eli veikkaan, että superurbanisoidumme tuossa kovin helposti; sen sijaan, että tulisi itse kokattua jotain fiksua, tarkistetaan, mitä ResQ:sta voi tilata. Kun mietin Pizza OnLinen käyttöämme, niin sen jälkeen emme ole kyllä juuri pizzeriassa poikenneet, vaan aina on ollut helpompaa tehdä tilaus netissä, maksaa verkkopankissa ja odottaa pizzan saapumista. Kuten todettu, mulla on samanlainen kutina tämän suhteen; poiminta sovelluksesta, kortin vingutus ja ruoan haku - toimii niin helposti, ettei enää muuten tule syötyä ulkona.

perjantai 11. toukokuuta 2018

Hassut sukat

Naamakirjan ihmeellisestä maailmasta löysin sukat, jotka näyttivät hassuilta, mutta ovat kuulemma istuvimmat mahdolliset. No pakkohan niitä on kokeilla.

Tästä se siis alkaa Hipsulaisen Karusellisukat.

Alkoitus on kantapäästä, tähän tapaan


Jatko näyttää tältä:
 

Tässä tämä näyttää jo ehkä vähän enemmän sukalta. Ei kuitenkaan ihan perinteiseltä sukalta. Mallin mukaan nuo olisi vielä pitänyt kaventaa viistoon, mutta silloin sukista olisi tullut mielestäni aivan liian kapeat normaaliin jalkaan, siksi perinteinen kavennus.


Valmis sukka on näin hassunnäköinen, mutta istuu uskomattoman hyvin jalkaan.

torstai 10. toukokuuta 2018

Oi armasta aurinkoa

Kesä on muutamassa päivässä ryöpsähtänyt täysille ja lämpötila hätyyttelee hellelukemia. Aurinko paistaa täysillä, niin kuin vain kesällä kerran voi. Olen nauttinut tästä harvinaisesta ilmiöstä täysillä, peläten, että Suomen lyhyt ja vähäluminen kesä loppuu tämän jakson päättyessä. Ei tällaisia hetkiä voi tuhlata esimerkiksi ikkunoiden pesuun, nämä kuuluu viettää D-vitamiinia tankaten ja auringosta nauttien.

Sen verran järkevää olen saanut aikaiseksi, että tein kassillisen ruusuja valmiiksi. Se kun on sellaista juuri sopivaa pihapuuhaa. Rintamasuunta aurinkoon päin tietysti.

torstai 3. toukokuuta 2018

Tavoitteeton toukokuu

Koska huhtikuun tavoitteet menivät niin metikköön kuin vain olla ja voi, päätin, että toukokuussa ei ressata - ei mitään suunnitelmia tai tavoitteita. Jos jää ikkunat pesemättä, niin sitten jää.

Kun toukokuuta on muutama päivä elettynä, niin ehkä tämä oli ihan hyvä suunnitelma, sillä työtunteja on nyt kertynyt enemmän kuin osasin odottaa. Eli jos jotain suuria suunnitelmia näiksi päiviksi olisi ollut, olisivat ne jo kaatuneet.

Toivon tässä kohtaa tämän toimivan niin kuin lihavuustutkija toteaa painonnousun hillitsemisestä: ainoa keino estää painon nouseminen on lopettaa laihduttaminen. Siispä ei suunnitelmia, niin ehkä tietyt hommat hoituvat kuin luonnostaan. 

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Perhossukat

Vaikka ikuisuusprojektini oli näitä aloittaessa edelleen kesken, päädyin kokeilemaan uutta mallia, kun netissä törmäsin siihen. Kyseessä on perhosneulos, joka toimii paitsi tasoneuleena myös sukissa.

Kyseinen neulos on viidellä jaollinen, toimii varmaan muillakin lukemilla, mutta itse käytin suoraan mallivideon 5+5 mallia. Ensimmäisellä kerroksella neulotaan viisi silmukkaa, siirretään lanka työn eteen ja nostetaan viisi silmukkaa neulomatta. Sitten siirretään lanka taas työn taakse ja neulotaan viisi silmukkaa. Tätä jatketaan koko kerros vuorotellen neuloen ja nostaen.

Toinen kerros, kuten myös kerrokset 4 ja 6, neulotaan kaikki silmukat oikein. Kolmas, viides ja seitsemäs kerros neulotaan kuten ensimmäinenkin. Kahdeksannella kerroksella neulotaan 7 silmukkaa oikein ja kahdeksas silmukka neulotaan niin, että koukataan silmukka "irtolankojen" alta, jolloin ne kiristyvät perhoskuvioksi. 9. kerros neulotaan taa kaikki oikein.

Seuraavalla kerroksella siirretään kuvion paikkaa niin, että neulottujen silmukoiden kohdalla nostetaan silmukoita ja perhosen kohdalla neulotaan, mikä saa kuvion muuttumaan kauniin röpelöiseksi. Kahteen perhoskerrokseen menee siis 18 kerrosta.


Jämälankoja käytin tähänkin. Varsissa on kahta erilaista 7 veljeksen raitalankaa, joista ensimmäisessä on luonnonvalkoista, pinkkiä, oranssia ja keltaista ja toisessa oranssia, burgundia ja punaista, sekä erilaisia valkoisen sekä luonnonvalkoisen jämiä. Aloitin ilman tuota lisävalkoista ja kudottuani suurimman osan kantalapustakin totesin vaikutelman olevan liian tunkkainen, purin langanvaihtumiskohtaan saakka ja lisäsin valkoisen kulkemaan oranssi-burgundi-punaisen rinnalla kantapäätä lukuunottamatta.


Teräosan raidoitin senkin jämillä, jotka kokosin keltaisista, oransseista, fuksioista ja valkoisista nöttösistä. Näin jälkikäteen voin todeta, että kapeampi raidoitus tuossa teräosassa olisi ollut nätimpi, mutta tehty mikä tehty. Purkamaan en ala. Nämä on tarkoitus paketoida toukokuun puolenvälin synttärisankarin pakettiin.

Painoa näillä 138g.