tiistai 28. helmikuuta 2017

Poistot osa 1/2017


Uuden vuoden tavoitteissani oli poistaa 365 tavaraa vuoden 2017 aikana, samalla lupasin myös listata itselleni muistiksi mitä oikeastaan olen poistanut.

Yhden kuukauden ajalta on hyväksytty vain yksi samanlainen poisto eli vaikka esimerkiksi lehtiä olisi annettu pois moneen otteeseen, olen kirjannut ne vain kerran. Koska listalla on kahden kuukauden poistot, osa poistoista on "tuplana" eli samaa tavaraa poistettu ensin tammikuussa ja sitten uudelleen helmikuussa kuten esimerkiksi kynttilät ja kasetit. Taloustavaroista olen laskenut poistoiksi ne, jotka ovat vähentäneet varastoja esimerkiksi tiskiharja, jolle ei ole ostettu uutta korvaavaa kappaletta kaupasta vaan otettu varastoista käyttöön.

Tammikuu ja helmikuu:
1) kasa vanhentuneita papereita (paperinkeräykseen)
2) kassi kuplamuovia (annettu)
3) kassillinen kuulakyniä (annettu kaverille)
4) kännykkäkotelo (myyty)
5) mustat kengät (roskiin, kuva)
6) vaaleanpunaiset työkengät (roskiin, kuva)
7) peili, joka ostettu vuosia sitten peilikaappia varten (myyty)
8) loppuunkulunut kestoside (roskiin)
9) pöytäkalenteri (annettu)
10) kahvipusseja (annettu)
11) rintaliivit (laatikkoon)
12) alushousut (laatikkoon)
13) toppatakki (laatikkoon)
14) vaaleanruskea, vetoketjullinen pusero (laatikkoon, kuva)
15) valkoinen trikoopusero (laatikkoon, kuva)
16) vanha tiskiharja (roskiin)
17) vanha leikkuulauta (roskiin)
18) oranssi-ruskea tunika (myyty, kuva)
19) turkoosi  pusero (myyty, kuva)
20) vihreä t-paita (myyty, kuva)
21) lainatut leffat (palautettu)
22) pöytäkalenteri (annettu)
23) miesten ruskeat nauhakengät (laatikkoon)
24) strassinen hiuspanta (vaihdettu)
25) taskukalenteri (lahjoitettu)
26) kullanvärinen lanka (lahjoitettu)
27) ruskea Malibu-lanka (lahjoitettu)
28) kasa lehtiä luettavaksi (annettu)
29) pöytäkalenteri (vaihdettu takkiin, pipoon ja hanskoihin)
31) musta samettitakki (laatikkoon)
31) sukat (tuliaisiksi)
32) monsteripöksyt (lahjaksi)
33) lelu (lahjaksi)
34) sporttikello (annettu)
35) 6 kpl istuintyynyjä annettu
36) taskukalenteri (annettu)
37) pussillinen kynttilöitä (lahjoitettu)
38) 22 kpl kasetteja (annettu)
39) musta-valkoiset tennarit (laatikkoon)
40) vihreä-viininpunainen toppapuku (laatikkoon)
41) vaaleanpunainen finnwearin t-paita (laatikkoon)
42) vanhentuneet lääkkeet (viety apteekkiin)

43) kuivahtanut tussi (roskiin)
44) laatikollinen askartelutarvikkeita (lahjoitettu)
45) 6 kerää vaaleanpunaista lankaa (myyty)
46) 25 kerää eri värisiä lankoja (myyty)
47) 77(!) kpl pitsiliinoja (myyty)
48) patakinnas (laatikkoon)
49) essu (laatikkoon)
50) mustat housut (myyty)
                                                               yhteensä 77+ 104 = 181 tavaraa
51) musta college (laatikkoon)
52) vaaleanpunainen inkakuvioinen fleece (laatikkoon)
53) kännykkäkotelo (hukattu, tippui kaupunkireissulla taskusta eikä löytynyt paluumatkalla)
54) 6 paria rikkinäisiä sukkia leikattu kuteiksi
55) valkoiset uudet rintaliivit (laatikkoon)
56) ruskeat kävelykengät (laatikkoon)
57) vaaleansiniset puuvillahousut (laatikkoon)
58) valkoinen trikoopusero (laatikkoon)
59) tummanvihreä poolo (laatikkoon)
60) tossut appiukolle (annettu, lankoja varastoista pois 300g)
61) punaruutuinen pusero (vaihdettu)
62) appiukon tossujen pohjat (annettu, lankoja pois varastosta 100g)
63) viininpunainen mekko ( myyty, kuvat)
64) pussillinen sukkahousuja askartelumateriaaliksi (annettu)
65) pussillinen kynttilöitä (lahjoitettu)
66) pussillinen skyr-kansia (annettu)
67) wc:n ilmanraikastimen täyttöpatruuna
68) tyhjentyneitä pattereita (kierrätykseen)
69) vanha sähköhammasharja (seriin)
70) pakkaustarvikkeita (viety tuttavalle)
71) 23 kpl kasetteja (annettu)
72) punainen laukku (kiertoon)
73) lady shave (kiertoon)
74) fööni+kiharrin setti (seriin)
76) 2 kirjaa (viety kirppikselle)
77) viininpunaiset kengät (kuva, viety kirppikselle)
78) laatikollinen askartelutarvikkeita (vaihdettu)
79)  lehti viety töihin luettavaksi
80) uniapnea maskin tarvikkeita (palautettu sairaalaan)
81) tyhjentynyt pyykin pesuaine purkki (roskiin)
82) torkkupeitto (annettu)
83) kultaköynnös ja kukkaruukku (vaihdettu)
84) säilytyspussi (lahjoitettu)
85) 2 tyynyliinaa ja pussilakana  (myyty)
86) 2kpl kukkasiemenpusseja (annettu)
87) 6 kpl tabletteja (vaihdettu)
88) kassillinen sekalaista tavaraa (viety kirppikselle)
89) 30 kpl käsityökehtiä (myyty)
90) 2 kpl lankakeriä (vaihdettu)
91) Star Wars - kukkaro (lahjotettu)
92) anopinhammas ruukkuineen (lahjoitettu)
93) turkoosiraidallinen paitis (viety kirppikselle)
94) ruudullinen toppi  (viety kirppikselle)
95) keltainen juhlatoppi (viety kirppikselle)
96) valkoraidallinen paitapusero (viety kirppikselle)
97) lippalakki (kirppikselle)
98) patakinnas ja patalappu (viety kirppikselle)
99) musta housut (viety kirppikselle)
100) beiget housut (viety kirppikselle)
                                                                                        114     yhteensä 295
101) valkoinen paitapusero (viety kirppikselle)
102) kasettikotelo isompi (viety kirppikselle)
103) ruskea toppi (viety kirppikselle)
104 nenäpäivä nenä (viety kirppikselle)
105) kylpyammeen metallinen ritilä teline (viety kirppikselle)
106) kasa vihkoja (viety kirppikselle)
107) sukat (roskiin, hygieniasyistä; Herra Kirjoitus joutui käyttämään lainakenkiä työmaakäynnillä)
108) tuubihuivi (roskiin, hygieniasyistä; Herra Kirjoitus joutui käyttämään lainakypärää
       työmaakäynnillä)
109) farkut (lahjoitettu)
110) vihreä matto (kuva, vaihdettu)
111) sukat (rikkinäiset, roskiin)
112) vanha moppi (roskiin)
113) Cillit bang kylppäripesusuihke (tyhjentynyt/roskiin)
114) mustat herrain kengät (kuva, myyty)
115) 20 kpl kosmetiikkapoistoja (lisätiedot omassa postauksessaan)
116) saviruukkuja (annettu)
117) alushousut (roskiin)
                                                                                     36  yhteensä 331




Tammikuussa pistin kaksi paria kenkiä roskiin, koska niistä ei enää saanut mitään järkevää aikaiseksi. Työkengät olivat todellakin loppuun kuluneet ja paljon käytetyt, joten niiden kohdalla päätös ei edes ollut vaikea.


Sen sijaan pohjasta irtoavat talvikengät harmittivat melko tavalla, koska en ehtinyt niitä paljonkaan käyttää. Liimasinkin pohjan kertaalleen, mutta se ei kestänyt kuin pyhättömän viikon ja en ollut valmis maksamaan suutarille kenkien korjaamisesta, joten niillekään ei sitten ollut muuta osoitetta kuin roskis - valitettavasti.

Viininpunaiset korkkarit olivat niin kapeat, etteivät koskaan mahtuneet ankanräpylääni. Haudoin niitä toiveikkaana kaapissa muutaman vuoden, nyt sitten järki voitti ja laitoin ne kiertoon.


Myös mustat herrainkengät jäivät minulla kokonaan käyttämättä, joten myin nekin pois. Kuva on ikivanha ja jaksan edelleen nauraa sitä, miten kuvan ottanut Herra Kirjoitus sai 37 koon kengät näyttämään 47 kokoisilta.


Vaatekaappejakin perkasin. Osan vaatteista pistin myyntiin, mutta osan suorana joulupatalaatikkoon. Jälkimmäisestä esimerkkinä ensimmäiset kaksi puseroa, ensin mainittuja taas kolme seuraavaa.
 



Viininpunainen mekko pyöri kaapeissani useamman vuoden. Olisihan se nyt ollut sopivankokoinen, mutta kun olen tullut siihen tulokseen, etten ole mekkotyttö, joten kun sopiva ostaja löytyi, pistin sen myyntiin.


Vihreä matto ehti olla meillä lattiassa talvikauden, siinä ajass tajusin, miksi edellinen omistaja halusi siitä eroon. Varmaan ihan samasta syystä kuin minäkin, se juutas kokoaa kaiken roskan läheltään itseensä, eikä irrota sitten millään - on siis vielä pahempi kuin se viininpunainen, josta kuvittelin,ettei sen pahempaa voi olla.



Mukaan poistoihin en laskenut niitä tavaroita, jotka poistuivat, mutta korvattiin vastaavalla uudella esimerkiksi hammasharjan vaihtopäät. Koska meillä on Lidlin harja, johon saa vaihtopäitä vain satunnaisesti, on niitä pakko ostaa silloin, kun niitä on tarjolla. Tällä kertaa tämä sattui osumaan niin hyvään hetkeen, että pudotin vahingossa oman harjani vessaan juuri ennen kuin vaihtopäät tulivat taas tarjolle. Eli vanhat pois ja uudet käyttöön, tosin vanhoja oli vain kaksi ja uusia 8, mutta ei kai se niin suuri asia ole.

Omaa kirppipöytää minulla ei tässä kuussa ole ollut, vaan viety kirppikselle merkinnällä varustetut tavarat on siis viety hyväntekeväisyys kirpputorille.


Kaikkiaan olen siis vaihtanut, myynyt, poistanut ja antanut  331 kpl tavaroita, ja noista osa on vielä laskettu könttinä eli periaatteessa kaikki erikseen laskien tässä olisi koko vuoden kiintiö.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Tasaraitasukat

Neulerintamalla on ollut kovin hiljaista viimeaikoina, puristamalla sain puristaa, että sain vihdoin ja viimein valmiiksi nämä pari kuukautta puikoilla viihtyneet sukat.

Menivät isälle, joka valitteli, etteivät yösukat pysy jaloissa ja edellisissä on reikiä. Pitäähän ne vanhatkin toki parsia, mutta halusin myös tehdä uudet, joten tässä tasaraitasukkaa, tylsää ja tavallista saattaisi joku sanoa, mutta tarpeellista - isä arvostaa enemmän käyttöominaisuuksia kuin ulkonäköä ja nämä langat olivat helposti saatavilla. Kaksi erilaista jämäharmaata ja tummaa sinistä.

Silmukoita puikoilla varressa 14 ja terässä tarkoituksella 15, mahtuvat paremmin turvonneisiin jalkoihin. Ensimmäisen yön jälkeen tuli tieto, että ainakin sen aikaa olivat pysyneet jalassa.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Lakritsi-juustokakku

Nyt kun tämä on useamman maistajan suulla testattu ja hyväksi todettu, lienee aika tallentaa resepti - varsinkin, kun Herra Kirjoitus sitä oikein erikseen pyysi

Lakritsainen juustokakku

Pohja:
2 pkt Oreo-keksejä
75 g voita

Täyte:
1,5 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 rasia lakritsi tuorejuustoa
½ dl kermaa
12 kpl hopeatoffee karkkeja
5 liivatelehteä

Kastike:
1½ dl kermaa
reilu pussillinen Hopeatoffeeta

Rouhi keksit muruiksi ja sekoita ne sulatettuun voihin. Painele pohjataikina tuorekelmulla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle, nosta vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen. Pistä liivatteet likoamaan kylmään veteen. Laita kerma ja hopeatoffeet kattilaan, kuumenna ja sekoittele, kunnes tuloksena on mustaa siirappia ja kaikki karkit ovat sulaneet. Vaahdota vaniljavaahto, lisää tuorejuusto. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja lisää kerma-hopeatoffeesiirappiin. Jäähdytä siirappia sen verran, ettei se vielä ala kokkaroitua ja kaada tasaisena nauhana täytteen joukkoon. Kaada täyte jäähdytetyn pohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään - vaatii vähintään 8 tunnin hyytymisajan.

Ennen tarjoilua keitä lakritsikastike eli lakritsisiirappi. Kaada kerma kattilaan ja laita hopeatoffeet perään, kuumenna ja sekoita kunnes kaikki toffeet ovat sulaneet ja seos on tasaisen siirappimaista. Laita kastike tarjolle kannussa, josta jokainen saa kaataa haluamansa määrän.


perjantai 17. helmikuuta 2017

Alio-pullon loppu ja Fairy-pullon alku



Viime vuonna aprillipäivän aikaan sain ajatuksen siitä, että testaisin, miten kauan litran astianpesuainepullo meillä normaalissa käytössä kestää. Alkutilanteesta kuvan näkee täältä.

Tähän asti Aliolla on pesty astioita normaaliin tapaan ja matkalta löytyy muutama raporttikin siitä, miten paljon ainetta on kulunut. Ei siis ole nuukailtu ainetta jos ei nyt sitten hunsattukaan. Nyt oli melkein siinä ja siinä olisko Alion loppu riittänyt niin pitkälle, että olis tullut kokonainen vuosi täyteen - eihän siihen olisi ollut kuin 6 viikkoa aikaa. Päätin kuitenkin uhrata Alion loput kylppäri-siivouskonstin testaamiseen, joten emme saa koskaan tietää, miten pitkälle Alio ihan oikeasti olisi riittänyt.

Nyt voidaan kuitenkin todeta, että 1 litra astianpesuainetta kesti meillä 46 viikkoa ja nyt on sitten pullo aivan tyhjä. Tässä kohtaa ihmettelen edelleen sitä Fairyn mainoslausetta, jossa luvataan, että kestää jopa 10 viikkoa, mitä ne ihmiset sillä Fairyllä tekee - uivatko ne siinä.

Jotta testiin saataisiin jonkunlainen vertailu, otin seuraavaksi käyttöön Fairy Lemon - pullon. Tämä pullo on nyt sitten puolet pienempi eli 500ml. Hintaa enkä hankintapaikka muista (villi veikkaus olisi 1€ pullosta), mutta mitä todennäköisemmin kyseessä on joku tarjouksesta ostettu tuote ja ostopaikkana joku Halpahintamyymälä. Jotta päästäisiin samaan hinta-laatu suhteeseen, pitäisi tuon Fairy-pullon kestää vähintään 46 viikkoa, mutta puoletkin, siis 23 viikkoa, olisi hyvä. Eli silloin pullo saisi loppua aikaisintaan heinäkuun lopulla.

Kaadan Fairyn samaan pumppupulloon, johon Alionkin aikanaan vaihdoin, koska minusta siitä on mukavampi annostella pesuainetta ja sitä paitsi näkee, miten paljon ainetta on jäljellä. Fairy-pullo itsessään kun on valkoinen ja läpinäkymätön.

Vaikka tyhjensin tuohon koko Fairy-pullon, näyttää pumppupullon pinta olevan reilusti alle puolen välin. Huuhteluvettä ei tietenkään tuohon kaatanut, vaan sillä tiskaan niin kauan kuin sitä Fairy-pullossa riittää.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Se toimii sittenkin - testattu siivousniksi

Netin ihmeellinen maailma tarjoaa mitä uskomattomampia vinkkejä ratkaisuiksi kaikkiin mahdollisiin elämän ongelmiin. Osa noista nikseistä on toimivia, osa aivan katastrofeja, joilla ei saa kuin pahaa aikaiseksi ja osa sitten sitten jotain siltä väliltä. Tämän vuoksi olen kohtuullisen epäluuloinen niksien tuloksista, enkä aina ole kovin innokas kokeilemaan niitä.

Nyt kuitenkin päätin tehdä poikkeuksen, sillä luin tälle siivousniksille ylistäviä kommentteja sekä englanninkielisiltä että suomenkielisiltä sivuilta. Kun tarvittavat materiaalitkin löytyivät kotoa ja tilanne kylpyhuoneessa oli suhteellisen epätoivoinen, päätin kokeilla. Enkä totisesti katunut kokeiluani, vaan päätin, ettei meille koskaan enää osteta mitään mrMuscleja ja CillitBangeja - jatkossa hoidan siivoukset aina tällä metodilla. Perusteluina tähän uuteen pesuaineeseen siirtymiseen voin käyttää esimerkiksi sitä että se on edullisempi, ekologisempi ja helppokäyttöisempi kuin nuo edellä mainitut kemikaalit.

Mitä sitten tämä ihme aine on? Yksinkertaisesti etikkaa ja (halpaa) tiskiainetta - tässä kohtaa ei kannata satsata kalliiseen pesuaineeseen, vaan ostaa halvinta, se toimii aivan yhtä hyvin.

Tarvitset:
Suihkepullon
225 ml puhdistusainetta (esim. tiskiaine)
225 ml lämmintä viinietikkaa

Itse asiassa mikä tahansa määrä on ok, kunhan sekoitussuhde pysyy samana. Meillä ei ollut kuin vajaa desi omenaviinietikkaa, joten käytin sen ja erään legendaarisen Alion lopun (mihin palaan myöhemmin).
  1. Kaada puhdistustusaine suihkepulloon
  2. Lämmitä viinietikka mikrossa tai liedellä. Etikka on oikean lämpöistä silloin, kun se ei polta vielä kättä.
  3. Kaada viinietikka suihkepulloon.
  4. Sekoita aineet varovasti pyörittäen, älä ravista, ettei aine ala vaahtoamaan.
Suihkuta ainetta likaantuneelle alueelle reilusti,. Virallisen ohjeen mukaan pitäisi hieroa sienellä ja antaa vaikuttaa 30 minuuttia. Minä en käyttänyt sientä ja vaikutusaikakin oli vain n. 10 minuuttia ja silti tuli puhdasta. Huuhtele pois kylmällä vedellä.

Ainoa negatiivinen asia tässä on etikan haju, joka on suihkutteluvaiheessa melkoisen voimakas, mutta haihtuu kyllä varsin nopeasti eikä ole ollenkaan yhtä henkeenkäypä kuin kloriitti.

Olen lukenut, että aine toimii myös ilman etikan lämmittämistä, mutta koska halusin varmoja tuloksia, niin toimin ohjeen mukaan.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Melkein kuin ennen

Ihanan aurinkoinen kevättalven päivä, jolloin aurinko ja kevään tuntu saa mielen ja ruumiinkin hehkumaan. Houkuttelee se toki myös esiin ikkunoiden likaisuuden, mutta vähät siitä - ne ehtii pestä sitten, kun ollaan oikeasti keväässä ja ikkunat voi avata ilman, että koko kämpää jäätyy ja kasvikset paleltuvat.

Siivosin eilen keittiön ennen iltavuoroon menoa ja turha sanoakaan, että fiilis oli aivan uskomattoman hieno. Melkein sellainen kuin ennen, jolloin oli täysin luonnollista aloittaa vapaapäivä tai iltavuoropäivä siivoamalla koti kuntoon. Sen kyllä mattoja piiskatessa huomasi, että muutaman kuntoilemattoman vuoden aikana oli kroppa rapistunut samalla kun ikää on tullut lisää, vaikka olemus onkin vuoden takaisesta kaventunut ja keventynyt hurjasti. Kuntoa saa kasvatettuaharjoittelemalla, joten ei muuta kuin lisää mattojen piiskausta ja muuta harjoittelua, niin kyllä se siitä kohenee.

Tärkeämpää on kuitenkin se, että innostus ja iloisuus tuntui ja tekeminen ei ollut pakkopullaa, vaan iloa tuottavaa. Alan siis ilmeisesti elää sovellettua Konmaria tai sitten se on vaan tuo aurinko, joka saa pään toimimaan kuten ennenkin. Kolmas ja vähintään yhtä mieluisa vaihtoehto olisi tietenkin se, että univajeeni alkaa olla historiaa ja nyt alkaisi riittää se normaali nukkuminen kattamaan kropan tarpeet.

Siisti keittiö (sekä olohuone ja makuuhuone) kirvoittivat kyllä hymyn huulille vielä illallakin. Joten pitänee taas yrittää pitää kiinni siitä, että kämppä ei pääse kaaokseen - tässä sitten yhtenä tärkeänä osana se, että tavaroiden määrä vähenee.


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Hajatelmia

Olen sekä onnistunut että epäonnistunut tavoitteissani vietettyäni 3 päivää koulutuksessa isolla kirkolla. Ensimmäinen tavoite oli se, että en ostaisi mitään, vaikka kaupungilla kierreltiinkin  - tässä onnistuin. En edes muista kuinka pitkä aika siitä on, kun viimeksi olen käynyt vaatekaupoissa kiertelemässä. Nyt tuli sitten käytyä useammassakin ketjuliikkeessä. Olin oikeastaan aika ällistynyt siitä, että kaupoissa oli tarjolla hyvin paljon sellaisia kenkiä ja vaatteita, joita oman vaatekaappini pohjakerrostumista löytyy. Kaivan siis vain ne esiin ja olen kerrankin trendikäs. Se missä en tuolla onnistunut, oli herkuitta oleminen - valitettavasti kaikkina kolmena iltana tuli mussutettuja herkkuja. Kuntosalivermeetkin raahasin mukana, mutta siitä ei juuri iloa ollut, koska sinne salille en jaksanut mennä.

Olen jotenkin edelleen täysin hämmentynyt siitä, että samat vanhat asiat palaavat takaisin muodinmaailmassa yhä uudelleen ja uudelleen. Olisin sentään kuvitellut niiden keksivän jotain uutta, mutta ei. Huvittavinta oli se, että kengissä kaikki tuntui olevan muotia; kapeat terävät kärjet, korkeat tolppakorot, vähän matalammat oikein leveät korot, vähän pidemmät kärjet, pyöreät kärjet, ballerinat. No, noita kaikkia löytyy omista varastoista.

Lushillakin poikkesimme haistelemassa tuotteita, mutta haaveilen edelleen matkasta Tallinnaan ja ajattelin, että siellä ne olisivat hiukan edullisempia. Ja onhan se ostolakkokin edelleen voimassa, että ehkä säästän noista haaveilemisen vasta seuraavaan kesään.


Missasin yhden ekstratyövuoron, mutta toisaalta käytin sen ajan omasta mielestäni hyvin eli siivosin kotia. Pari huonetta on saatu kuntoon, joten kyllä projekti tästä etenee ennen loppuviikkoa. Ja teinhän mä yhden ekstrakeikan kuitenkin, joten ei ihan hukkaan mennyt tämäkään viikko. Noita lisätyöjuttuja toivottavasti on jatkossakin tarjolla.

Edelleen jaksan ihmetellä sitä, mistä näitä tavaroita meidän huusholliin kertyy. Mä yritän edelleen tyhjätä noita pois ja aina vaan joka paikka pullistelee. Pitäisi varmaan tehdä niin kuin Marie Kondo kirjassaan kehuu eli kantaa 200 jätesäkkiä roskiin...

maanantai 6. helmikuuta 2017

Ostomorkkis

Kyllä, ehdottomat kiellot eivät ole minua varten, koska sitten käy juuri näin. Lankesin ostamaan vaatteita - tarkoitus oli ostaa vain takki ja pari paitaa, mutta myyjä halusi päästä vaatteistaan eroon ja tuputti minulle kassillisen vaatteita.

Turha sanoakaan, että tuossa oli osa aivan ihania aarteita, osa sellaisia, joita en tule koskaan käyttämään, vaikka päälle sopisivatkin ja osa liian pieniä tai isoja. Noin puolet oli käyttöön tulevia vaatteita ja toinen puoli sitten sitä, mitä en haluasi eli kaapin täytettä, josta täytyy päästä eroon. Ongelmalliseksi tässä tulee se, että koska jouduin maksamaan kaikista vaatteista, haluan myydä ne edelleen minimoidakseni tappiot. Se taas tarkoittaa sitä, että vaatteita pitää jemmata jossain ja vääntää myynti-ilmoitusta, hoitaa mahdollista postitusta ja sopia noutoja... Loppujen lopuksi tässä varmaan käy niin, että roikotettuani noita vaatteita myynnissä turhauttavan kauan, kannan ne jonnekin hyväntekeväisyyskirppikselle vain päästäkseni niistä eroon ja nielen tappioni.

Onneksi tuosta kasasta löytyivät myös vaatteet loppuviikon koulutukseen isolle kirkolle ja morkkis on sen verran vahva, ettei siellä tule langettua vaateostoksiin.

Nyt vaan sitten sormet ja varpaat pystyyn, että saisin edes osan vaatteista myytyä tai edes laadittua ne myynti-ilmoitukset. Olen taas viime aikoina ollut niin tahmea, etten ole saanut aikaiseksi juuri mitään - ja sekös ärsyttää.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Helmikuun tavoitteet



Vuoden alussa asettamieni tavoitteiden lisäksi otetaan helmikuun tavoitteiksi seuraavat

1) laadi itsekuripäiväkirjaan itsellesi sopivampi taulukko, näin pitkän linjan vakiintuneena tylsänä rouvana ei juuri seuraelämä enää hetkauta ja tipattoman tammikuun lisäksi liki tipatonta vuotta viettävä ei juuri viinajanaa tarvitse. Lisäksi viime kuun raportti oli niin sekava, etten saa siitä itsekään selvää eli vastaavalla ei voi jatkaa, jos haluan seurata menojani ihan oikeasti.

2) varaa hammastarkastus - kerrankin olen ajoissa. Hoidin tämän kuntoon jo tammikuun lopulla. Tarkastukseen pääsen tosiaan vasta heinäkuussa.

3) hoida passin uusiminen; edellinen vanheni elokuussa. Koskaan ennen en ole aikuisiälläni ollut tilanteessa, jossa minulla ei olisi voimassa olevaa passia. Tämä nykyinen systeemi kaikkine sormenjälkineen vaan on niin hankala, etten ole saanut aikaiseksi. Passikuvatkin ovat niin vietävän kalliita, mutta jos sitä aurinkoa meinaa nähdä muualla kuin kuvissa, niin pakko se passi on olla.

Yleistavoitteet:
1) painoa pois
2) ei osteta muovikasseja
3) ei ruokahävikkiä
4) ei osteta kosmetiikkaa, vaatteita tai kenkiä
5) tavara päivässä pois
6) lisää liikuntaa
7) ilmaiset harrasteet, muista lahjaleffaliput