perjantai 31. maaliskuuta 2017

Kosmetiikkapoistot 1/4 vuodelta 17

Olemme jälleen kuormittaneet Herra Kirjoituksen kanssa maapalloa ja tyhjentäneet kaapeistamme kosmetiikkaa.


Kokonaisen kolmen litran perussaippua kannun olemme heti vuoden alkajaiksi tyhjänneet (siitä tosin osa meni täyttöpulloihin, joiden kanssa eletään vielä pitkään), tämä on sitä perinteistä koivuntuoksuista, jota saa muutamalla eurolla kannun.

Meikkivoide varastoni liki viimeinen kappale Maybelinen meikkivoide tuli käytettyä loppuun, samoin loppuun kului sen levittämiseen käytetty sieni ja pikkuinen puuteri, josta ei jäänyt kuin metallirasia. ApoBasen näytetuubi kului meikin poistoon. Gemeyn Ultra-tenue kynsilakan siirsin varastoistani roskikseen, vaikka sen Iceberg-sävy oli mitä ihanin, mutta kun tämä ei enää kuivunut kunnolla, ikää pullolla reilut 15 vuotta. Myös Lumenen kynsinauhavoide oli vuosikerta kamaa, tosin ei sentään ihan yhtä vanhaa. Dermosilin for Faces kosteusvoide oli ehdottomasti yksi parhaista kosteusvoiteista, joita olen käyttänyt, joten on jotenkin loogista, että se valmistus on lopetettu. Dermosilin saunasaippua ei ollut Herra Kirjoituksen suosikki, johtuen sen viilentävästä mentolista, joten hän oli kovin tyytyväinen sen loppumisesta (en hennonnut kertoa, että tähän on täyttöpussi odottamassa), sen sijaan Sauna & spa suihkugeelin loppumisesta olimme molemmat pahoillamme. Axen dödö toi vaihtelua Herra Kirjoituksen Dermosil-arkeen.


Kovin on tuttuja tuotteita nämä seuraavatkin. Dermosilin jalkavoidetta, Pepsodentin hammastahnaa, toinen Axen ilmaiseksi saatu dödö Herra Kirjoituksen tyhjäämänä, Milk & Honey suihkugeeliä, Lumenen ripsiväri ja Dermosilin Lime dödö minun tyhjäämänäni. Harmaa pullo on käsisaippua, jonka jälleen kerran tankkasin, keskellä Yves Rocherin kolmen minuutin persikkainen naamio ja Lumenen huulipuna, jonka loppu päätyi ruusutehtaalle. Minituubi on entinen hammastahna, jota en ajatellutkaan kokeilla käyttöön.



Pullollinen Ceridal-ihoöljyä tyhjeni, samoin Dermosilin saunasaippuan täyttöpussi tuli kipatuksi vanhaan pumppupulloon, edessä oleva pumppupullo oli sekin täyttö - sisältönä käsisaippuaa. Lisäksi jälleen kaksi huulipunaa päätyi ruusutehtaalle; toisen käytin loppuun, toinen oli vanhentunut käyttökelvottomaksi.


 yhteensä siis 25 poistoa ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, vähintään 7 purkkia on ihan siinä liipasimella eli seuraavien kolmen kuukauden aikana varmaan sitten enemmän.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Tähtikatto

Kylpyhuoneemme katto on ärsyttänyt minua siitä asti kun se on asennettu. Tämä johtuu siitä, että se on tehty mielestäni rumasta ja oksaisesta b-luokan paneelista ja siitä veloitettiin a-luokan tavaran hinta. Ja vaikka tuo hinta-asia jätetään huomiotta, niin joka tapauksessa katto oli tehty todella oksaisesta paneelista. Se oli mielestäni todellakin ruma ja mietin monenlaisia ratkaisuja sen korjaamiseen vähän siistimmäksi.

Itse asiassa hankin yhden korjausratkaisun jo pari vuotta sitten heti kun pääsimme putkiremontin jälkeen muuttamaan kotiin. Nyt en kykene muistamaan, miksi katto jäi koristelematta -ilmeisesti siksi, että lopputarkastuksen aika venyi ja paukkui, enkä halunnut peitellä paneelin oksaisuutta ennen sitä. Sitten se vain unohtui kun oli niin paljon kaikkea muuta.


Nyt naamakirjassa joku kaipaili tiettyä tavaraa ja minulla oli mielikuva, että kyllä minulta pitäisi sellaiset löytyä. Niinpä kaivelin yhtä tiettyä koria ja yllätyksekseni huomasin, että noita pimeässä hohtavia koristetähtiä olikin yhden sijasta 4 pussia. Kolme pistin myyntiin ja neljännen teippailin tuonne kylppärin kattoon.  Valitettavasti niiden kuvaaminen ei onnistunut niin, että olisin saanut kuvan niiden muodostamasta tähtitaivaasta.


Normaalisti,  eli tavallisessa valossa, ne ovat varsin huomaamattomia kuten ylläolevista kuvista näkee, mutta pimeässä ne todella hohtavat ja muodostavat kylppärin kattoon tähtitaivaan.


Tässä kohtaa tunnustan myös, että ostin ebaysta pussillisen pienempiä tähtiä täydentämään etäisyysvaikutelmaa. Ne, tai todennäköisemmin osan niistä, teippailen kattoon sitten kun ne saapuvat. Tässä kohtaa en sitten sure sitä, miten ja millä nuo kaksipuoliset teipit aikanaan kylppärin katosta irrotetaan.

torstai 23. maaliskuuta 2017

mustaa ja sateenkaarta broken seediä

Aloitin naistenpäivänä saamistani sateenkaarilangoista sukat, joita olen pitkään suunnitellut eli mustalla tehostetut broken seed sukat.

Silmukoita on 64 ja alussa 15 kerrosta 2 oikein 2 nurin joustinta ja sen jälkeen broken seed-neulosta oikeat kerrokset sateenkaarilangalla ja helmineuleiset mustalla. Sukkien alussa on käytetty 3,5 koon puikkoja, jotka vaihdoin parinkymmenen kerroksen jälkeen 2,75 kokoisiin, koska sukkien käyttäjä epäili varsien olevan liian löysät.


Kumpaankin sukkaan meni neljä kokonaista väriraporttia. Sukkien saaja on Herra Kirjoitus ja turha kai sanoakaan, että pidämme molemmat näistä kovasti. Näissä on vaan sitä jotakin ja kun broken seed kuvio menee noin päin, niin se vielä korostaa sateenkaarenvärejä.

Jäljellä on enää se pahin vaihe eli lankojen päättely, onneksi ei sentään ole hirveän monta langanpäätä päätettävänä.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Muovipussien mysteeri

Mistä ihmeestä noita muovikasseja oikein riittää? Mistä niitä meidän huusholliimme hiipii? Itse en ole ostanut muovikasseja maailman aikoihin, joskus viime syksynä ehkä viimeksi yhden, tänä vuonna en yhtään. Herra Kirjoitus on tämän vuoden puolella ostanut kaksi kassia eli ei siis edes yhtä kuukaudessa ja siitä huolimatta meidän muovikassilaatikkomme pursuaa edelleen täpötäysinäisenä.

Minä en ota ilmaisia pikkuisia muovikasseja mistään liikkeestä, missä niitä tarjotaan, koska olen poikkeuksetta liikkeellä käsilaukun tai repun kanssa ja sinne saa helposti laitettua kaupoista ostetut tavarat. Herra Kirjoituksen kohdalla tilanne on toki toinen, koska hänellä ei yleensä ole laukkua mukanaan ja taskut valmiiksi täynnä tavaraa. Niinpä hän on kantanut kotiimme pieniä muovikasseja apteekista ja muista liikkeistä, mutta ei toki niitäkään puolta tusinaa enempää. Sitä paitsi käymme niin harvoin missään muualla kuin ruokakaupassa, että tuon ei oikeasti pitäisi olla ongelma ja silti, muovikassivarastomme tuntuu lisääntyvän itsekseen. Ruokakaupassa käytetään kestokasseja, jotka ovat säilytyksessä jossain muualla kuin tuolla muovikassilaatikossa.

Käytän muovikasseja roskapusseina, pienempiä sekajätteeseen, jota meiltä ei tule juuri lainkaan ja isompia sitten energiajätteeseen, jota tuntuu kertyvän vähintään kassillisen viikkotahtia. Samoin kiikutan sekajätteet pois kerran viikossa tai parissa, vaikka pussi ei olekaan täynnä.  Tuolla laskelmalla meiltä pitäisi poistua n. 75- 100 kassia vuodessa,  25-50 pienempää ja saman verran isompia. En voi käsittää, miten paljon niitä oikein meillä onkaan, kun niitä tuntuu riittävän ja riittävän. Toki olen lukenut vitsiä siitä, että on suomalaisen kodin tyyppipiirre, että muovikassijemma löytyy jokaisesta kodista, mutta silti loputtomuus tuntuu uskomattomalta.

Olen nyt kuitenkin epätoivoisesti yrittänyt pienentää meidän kodin muovipussijemmaa ja työ jatkuu. Pitänee varmaan tehdä inventaario muutaman kuukauden päästä ja katsoa, miten paljon noita kasseja edelleen on jäljellä. Lisäksi yritän motivoida Herra Kirjoitusta olemaan ottamatta muovikasseja mistään ja kiinnittää itsekin siihen enemmän huomiota - eiväthän kassit voi lisääntyä keskenään, eiväthän?

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Pieleen mennyt puolikas kuukausi

Maaliskuun alku on mennyt tavoitteiden suhteen niin pieleen kuin vain voi. Kauppakuitit ovat kadonneet roskiin, roskaruokaa on syöty enenmmän kuin laki sallii ja karkkikaupassakin on käyty siihen tahtiin, että hyvä kun saranat eivät ole kuluneet puhki. Vaaka kiljuu tuskasta ja pää samoin.

Tavaroita ei ole poistunut, lankoja on tullut lisää...

En voi kuin esittää itselleni kysymyksen: miten mä taas kerran onnistuin tässä?

Joten huomenna uusi alku ja nyt todellakin mieti, mitä haluat, keskity pieniin muutoksiin askel kerrallaan. Usko itseesi ja aloita jälleen kerran alusta.

Että tämä on turhauttavaa, mutta pidemmällekään ei voi jatkaa vanhalla tiellä, vaan korjausliike on tehtävä askel kerrallaan. 

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Pikasukat

Sain alkuviikosta toimeksi annon työkaverini syntymäpäivälahja sukista, hän täyttäisi pyöreitä vuosia seuraavan viikon lopulla. Pomon toiveena oli perinteistäkin perinteisemmät harmaat sukat. Kuvittelin ensin, että minulla olisi aikaa kolme päivää koon 44 miesten sukkien tikkuamiseen, myöhemmin selvisi, että aikaa oli viikko enemmän kuin olin ajatellut. En kuitenkaan tarvinnut siitä viikosta kuin muutaman tunnin, olin alun perin ajatellut toimittaa nämä perjantai aamuna, mutta nyt sitten sain ne valmiiksi vasta perjantaina illalla.


Siinä ne nyt sitten ovat, lisäsin pyytämättä farkunsiniset tehosteet, koska harmaa yksinään näytti mielestäni surkealta. Lankana perus seiskaveikka värissä 043, silmukoita puikoilla varressa 14 ja terässä 13, vahvistettu kantapää.


Jos olisin itse valinnut värit, olisin ottanut mahdollisimman kirkkaat, raikkaat ja piristävät, sillä syntymäpäiväsankari on valitettavasti myös vakavasti sairas, itse asiassa niin sairas, että minulla oli tunne taivasmatkasukkien tekemisestä koko ajan kun näitä tein. Toivon kuitenkin näiden lämmittävän häntä vielä edes hetken täälläkin.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Naistenpäivän kukkaset

Mitä ilmeisimmin olen vieraillut tietyllä hyllyllä vähän liian usein tai sitten Herra Kirjoituksesta on tullut kovin herkkävaistoinen. Sain näet naistenpäiväksi "kukkia", jotka olivat todella mieluisia.

Rakas puolisoni oli käynyt hakemassa minulle kolme kerää sateenkaarilankaa. Olin otettu, näistä riittää iloa pitkään - yhdet sukat minulle, toiset Herra Kirjoitukselle ja kolmannen voin jättää varastoon.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Ilmaista tyylikkyyttä

Minulla on tänä talvena ollut oikea supertuuri vaatteiden suhteen. Sain näet ilmaiseksi aivan ihanan untuvatakin, jonka esittelin jo aikaisemmin ja nyt sitten naamakirjan annetaan-palsta johdatti käsiini ruskean housupuvun, jota olen etsinyt jo pitkään. Tälläkin hintalapussa pyöreä 0 ja mikä parasta, vaatteet olivat kuin minulle tehdyt, ne itsuivat ilman mitään muutoksia. Se on sentään aika harvinaista, että jopa lahkeenpituus täsmää alamittaiseen varteeni.


Olen kovin onnellinen tästäkin löydöstä ja ahneesti toivon, että lisää näitä osuu kohdalle.Ei siis tarvitse aukaista lompakkoa kevään virallisia tilaisuuksia varten.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Ruusuja kaikille

Olen saanut ison kasan materiaalia lahjoituksena työkavereilta ja muilta, joten päätin tarjoilla heille naistenpäivän ruusuja. Vietin viikonloppua niin intensiivisesti ruusutehtaalla, etten ymmärtänyt edes kuvata kaikkia aikaansaannoksiani, vaikka väriskaala vaihteli tällä kertaa suunnilleen kaikissa sateenkaaren väreissä, muistin kuvata vain ystävälleni Ievuskaiselle tarkoitetut goottiruusut. Näihin rapsuttelin varastoistani kaikki mustat luomivärit ja toki ruusuja sitten syntyi enemmän kuin tuo parinkymmenen kappaleen levyllinen. Kuten totesin, en muistanut kuvata niitä, joten kuvalliseksi dokumentiksi jäivät vain nämä mustat ruusut, joiden intensiivisestä värityksestä olen varsin ylpeä.

Sopivat goottihenkiselle paremmin kuin hyvin ja erottuvat massasta, jotta vieraat sormet ei koske näihin (edelliset vähemmän intensiiviset nimetyt ruusut olivat päätyneet väärinkäyttöön).

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Maaliskuun "must"it

Jälleen uusi kuukausi ja vanhat tavoitteet - no, on joukossa pari uuttakin:

1) ei muovikasseja
2) ei ruokahävikkiä
3) ei kosmetiikkaa, kenkiä tai vaatteita joihin täytyy käyttää rahaa
4) itsekuripäiväkirja käyttöön, samoin fat secret
5) vähintään 11 000 askelta päivässä (mieluummin 12 000)
6) paino -5kg
7) vinttikomeron perusteellinen siivous
8) tavaraa pois niin paljon kuin järkevästi on mahdollista, roskiin heittäminen ei ole suotavaa
9) ei lisää ostettua lankaa, lahjoitukset saa ottaa vastaan ja palkkiot ostaa

Muovikassien välttäminen on tehty mahdollisimman helpoksi, koska äitini oli ostanut meille kasan kestohedelmäpusseja ja kestokassit. Ekologinen minäni ei kyllä ihan täysin lämmennyt tälle ostolle, vaikka tarkoitus olikin hyvä, sillä nuo vastaavat olisi voinut tehdä kierrätysmateriaalista parissa tunnissa ilmaiseksi ja tämän lisäksi meillä on kasseja ihan riittämiin. Osansa äidin hankinnassa oli varmaan sillä, että noilla tuettiin SPR:n toimintaa. Nuo nyt kuitenkin ovat meillä, enkä kehtaa niitä ihan heti myydä eteenpäinkään, joten otetaan käyttöön.

Vaatteiden, kenkien ja kosmetiikan hankinta on edelleen bannassa.Sen verran annoin myöten, että ilmaiseksi saa ottaa vastaan, mutta rahaa kaupoissa ei saa käyttää. Tuo onneksi rajaa vaihtoehtoja runsaasti.

Tuon askelmäärän saavuttaminen edelyttää jo vähän lenkkeilyäkin, se ei ihan täyty normaalissa työkävelyssä ja kotitöissä.


Koska kannustimet ovat hyväksi, niin lupaan itselleni palkkion. Lankaa en saa muutoin ostaa, mutta jos selviän puolesta maaliskuun haasteista, saan ostaa palkkioksi kaksi kerää sateenkaarilankaa. Mikäli selviän kaikista, saan tuplata määrän.