keskiviikko 10. elokuuta 2022

Ristiriitaisia haaveita

 Haluan isomman asunnon. Asunnon, jossa on iso vaatehuone ja vielä isompi lasitettu parveke sekä minulle oma askarteluhuone. Toisaalta en missään nimessä halua muuttaa pois nykyisestä asunnostamme, koska sen sijainti on loistava, eikä pohjaratkaisussakaan juuri ole vikaa. Haluaisin kuitenkin huomattavasti tyhjemmät säilytystilat tähän nykyiseen asuntoomme, mutta siitä huolimatta en halua luopua mistään. Haluan ehdottomasti pitää tavaroistani kiinni ja silti tyhjät hyllyt houkuttavat ja koukuttavat  - tai no, ei ehkä ihan tyhjät hyllyt, mutta tyhjemmät hyllyt.

Haaveilen siitä, että olen kutonut koko lankavarastoni tyhjäksi ja samalla kuitenkin haluaisin kaikki maailman langat itselleni. Viimeksi taas lankavarastoa penkoessani ajattelin, että ei enää yhtään lisää ja kuitenkin samalla haaveilin kokonaisesta askarteluhuoneesta täynnä lankoja. 

Haaveilen siitä, että joku muu hoitaisi siivouksen, mutta siitä huolimatta en voi kuvitella päästäväni jotain muuta peuhomaan lakanoitani tai luutuamaan lattioitani.

Haluan enemmän vihreyttä ja haaveilen hankkivani lisää viherkasveja, mutta silti haaveilen tyhjästä tilasta ja kasvivapaasta ajasta - ei tarvitse miettiä voiko lähteä vaikka kuukaudeksi pois ja värvätä ketään kastelemaan. 

Haaveilen siitä, että voisin matkustaa puoleksi vuodeksi pois, mutta en silti halua lähteä pois läheisteni luota tai jäädä pois töistä tai olla ilman palkkaa.

Ei kommentteja: