perjantai 20. marraskuuta 2020

Kalevala korun joulukoriste 2020

Perinteiseen tapaan kävin ostamassa Kalevala korun joulukoristeen. Tänä vuonna koristeen malli on Tampereen lintu eli perinteistäkin perinteisempi Kalevala korun juttu, onhan tuota ollut myynnissä eri variaatioina vuosikymmeniä.

Pakko tunnustaa, että pidän tuosta huomattavasti enemmän kuin niistä viime vuosien eläinpyörylöistä. Plussaa koristeessa oli myös tuo kirkkaanpunainen satiininaru, joka näyttää huomattavasti paremmalta kuin aikaisempien vuosien punosnyörit. 



Koska koristeita on kertynyt enemmän ja enemmän, täytyi keksiä jokin fiksuhko tapa saada ne esille. Viime vuosien tapaan en ajatellut laittaa niitä joulukuuseen tai kuivakukkakimppuun, tämä siksi, että kumpikin on käynyt koristeille pieneksi. Jotain uutta ja mielellään 0€ budjetilla toteutettua piti järkeillä. Käytin "kilauta kaverille"- korttia ja sainkin hyviä vinkkejä. Niinpä kaivoin vintin hämärästä esiin riman, joka aikanaan on palvellut appivanhempien verhoissa ja kalkkimaalin jämät, jotka aikanaan sain lahjoituksena naamakirjasta. Nämä yhdistämällä ja siimalla ripustamalla sai koristeille näyttävän ripustustangon.

                                              



Ihan nollabudjetilla ei kuitenkaan päästy, koska koristeet vaativat valoa ja toteutin jo pari vuotta kyteneen haaveen roikkuvista valoista, jääpuikkoverhosta. Sellaiset löytyivät Halpa-Hallista 15€ hintaan ja kestävät toivottavasti useamman vuoden. 

Illan hämärtyessä tuo näyttää varsin hyvältä, jälleen kerran paremmalta livenä kuin valokuvassa. 

Ei kommentteja: