tiistai 17. marraskuuta 2020

Jämäelämä

Jos haluaisin oikein riutua marraskuun masennuksessa, nyt olisi ehkä se hetki. Vietän pyjama-lomapäivää marraskuun pimeydessä kutomalla jämälankasukkia ja mietin elämääni, jämäelämääni. Onhan se nimittäin totta, että elämäni on monessa mielessä jämiä ja hävikkiä. Käytän vanhoja, usein myös muiden vanhoja, vaatteita, syön hävikkiruokaa, usein myös hävikkiruoan jämiä jääkaapista, kudon jämälankasukkia, niitäkin monesti muiden langanjämistä tai muuten lahjoituksena saaduista langoista, jotka ovat muiden hävikkiä, heille kelpaamattomia. Vaatteni käytän niin loppuun, että niistä ei ole kuin moneen kertaan paikattuja ja parsittuja jämiä jäljellä. Jos siis haluaisin surkutella ja valittaa, niin kaikesta tästä löytyisi kyllä mutisemista: kun kaikkia on vanhaa, kun kaikki on käytettyä, kun kaikki on jämää, haluan uutta, mahtavaa ja upeaa. No, mutta kun en halua.

Kaikesta tästä jämäilystä huolimatta en osaa pitää elämääni huonona, koska valinta on minun. Olen itse valinnut sen, että tyhjään jääkaappia ja syön kaikkea sitä, mitä sieltä löytyy, jotta ruokahävikkiä ei tulisi: Ilmasto kiittää ja kukkaro kiittää. Rakkaat ystävät ja sukulaiset eivät ehkä kiitä, kun saavat vuodesta toiseen mitä mielenkiitoisempia jämälankasukkia lahjoiksi kaikkina mahdollisina juhlapäivinä. Ehkä he kiittävät sitten jokus kun jämälangat mahdollisesti loppuvat.

Minä puolestani kiitän anoppia jälleen kerran, koska hän oli tyhjentämässä heidän vaatehuoneestaan vaatteita kirpputorille ja ennen niiden kirpputorille päätymistä minä ja Herra Kirjoituks pääsimme valitsemaan "parhaat päältä". Se siis tarkoittaa sitä, että minulla on kaksi uutta takkia (toppatakki ja kuoritakki), uusi pelikäsilaukku, uusi sadeviitta ja uusi neule. Herra Kirjoituksella on puolestaan uusi villakangastakki, uusi college ja uudet kengät. Jälleen ilmasto ja kukkaro kiittävät, ei tarvitse hetkeen mennä meidän vaatekaupoille. Hetkeen tarkoittaa mitä todennäköisemmin hyvin pitkään aikaan, jos nuo kaikki pidetään jämäkuntoon.

Jämäelämä on loppujen lopuksi aika hauskaa.

Ei kommentteja: