maanantai 9. marraskuuta 2020

Rusettipanta

Äitini löysi ohjeet rusettipantaan vanhasta Koti ja maaseutu -lehdestä. Hän pyysi minua tuomaan langat ja lupasi itse kutoa pannan. Ostin langat, mutta kun ne pyörivät aloittamattomina parin viikon jälkeenkin, päätin kutoa pannan valmiiksi hänelle, muussa tapauksessa saattaisi olla riksi, että se ei ehdi täksi talveksi käyttöön.

Malli on äärimmäisen yksinkertainen: luodaan kaksinkertaisella langalla 52 silmukkaa, jotka yhdistetään renkaaksi. Kudotaan suljettuna neuleena kaksinkertaista helmineuletta kunnes panta on riittävän pitkä. Sitten neulotaan pannan päät toisiinsa kiinni ja kiristetään, jotta saadaan rypytys. Lopuksi kieputetaan pitkäksi jätetyistä päättelylangoista "rusetti" sauman päälle.


Lankana Novitan baby merino musta ja valkoinen.

Aloitin kutomisen viikonloppuna hiukan liian myöhään ja ratkaisevat pari-kolme senttiä jäivät uupumaan etten saanut pantaa valmiiksi. Niinpä viimeistelin sen kaupungissa ja vien äidille, kun seuraavan kerran mennään maalle.

Kerrankin jotain muuta kudinta kuin sukkia.

Ei kommentteja: