torstai 22. lokakuuta 2020

Puhuttelussa

Eilen olin puhuttelussa. Puhuttelun pidin ihan itse itselleni ja syystä. Lähdin töihin katsomatta yhtään ikkunasta ulos, millainen keli ulkona on. Nappasin siis eteisestä jalkaani vanhat lenkkarit, jotka ovat "loppuunkäytössä", jotta ne vihdoin ja viimein voisi poistaa.

Olisi todellakin kannattanut katsoa ikkunasta ulos, sillä yön aikana kaduille oli ilmestynyt viisi senttiä märkää loskaa. Se ja kuluneet lenkkarit eivät olleet paras mahdollinen yhdistelmä. Alkuun pääsin näppärästi kävelemään muiden jalan jäljissä, kun kadulla oli ollut muitakin kulkijoita, mutta kun pääsin puistoon, jouduin reitille, jota kukaan muu ei ollut kulkenut. Kovin montaa askelta ei tarvinnut ottaa, kun lenkkarit ensimmäisen kerran hörppäsivät vettä ja matka töihin oli vasta alkutaipaleella. Loppumatkan kahlasin loskassa yhä märemmiksi käyvät kengät ja sukat jalassa ja mietin, mitä järkeä tässä mun touhussa oikein on. Onneksi töissä on työkengät ja vaihtosukat, muuten en olisi päivästä selvinnyt.

Matkalla sätin itseni oikein kunnolla. Ensiksi siitä, että en katsonut sen vertaa pihalle, että olisin nähnyt, missä kelissä lähden ulos ja toiseksi siitä, että en huolehdi itsestäni. Ihan oikeasti ihminen omistaa kymmeniä kenkäpareja, joista pitäisi löytyä vaihtoehto keliin kuin keliin eikä sen vertaa pidä itsestään huolta, että kaivaisi oikeanlaiset kengät esiin. Mikäli nyt olisi sellainen tilanne, ettei sieltä kaapista löydy oikeaa sorttia popoja, niin ne voi sitten hakea kaupasta, sillä on kaksi asiaa, joista aikuisen ihmisen pitäisi huolehtia ainakin jalkineiden osalta: mukavuus ja terveellisyys. Näistä jälkimmäinen on ehdottomasti tärkeämpi, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kengät ovat keliin sopivat. Sekä mukavuutta että terveellisyyttä koskee toki se, että kengät ovat jalkaan sopivat.

Nyt on sitten otettu järki käteen ja kaivettu näille keleille sopivat kengät esiin. Eikä toivottavasti tarvitse enää kulkea jalat märkinä eikä pitää itselleen "ota järki käteen" - tyylisiä puhutteluja.

Ei kommentteja: