keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Kosmetiikkapoistot 4/20

Tiedän, että moni mieltää poistot sellaisiksi, että poistetaan jotain, mitä ei ole käytetty kokonaan ja tyhjentyneet ovat sitten asia erikseen. Minun kohdallani nämä menevät suloisesti sekaisin, osa poistoon lähtevistä purkeista ja purtiloista on tyhjiä, osasta viimeiset väriaineet tiristetään "ruusutehtaalla" käyttöön, mutta nykyään onneksi harvemmin tulee enää noita tuotteita, jotka menisivät roskiin.

Joskus tietenkin sattuu näitä itkettäviä kömmähdyksiä, kuten lempihajuveteni kanssa. Onnistuin pudottamaan Fresh laundryn. Nyt minulla ei ole enää hajuvettä, mutta meillä on tämän tuoksuinen kylpyhuone. Eivätkä sanat riitä kertomaan, paljonko harmittaa. Niin paljon, että päätin olla ostamatta uutta ennen kuin vanhoja on ainakin pari pulloa käytetty loppuun, pitäähän sitä joku rangaistus rähmäkäpälyydestä olla.

Muutoin poistot ovat kovasti tylsää ja tavallista ja niitä vaikuttaa olevan todella vähän verrattuna aikaisempiin vuosiin. Lähinnä siis on tyhjentynyt peruskamaa kuten nyt tässäkin: pari purtiloa perusvoidetta, jota on käytetty meikkien poistamiseen, täyttöpullo käsisaippua ja kaksi minihuulipunaa.

 
Sama linja jatkuu edelleen: kaksi dödöä, suihkugeeli, jälleen käsisaippuan täyttöpullo (koska korona, käsiä pestään ahkerasti ja pullo kestää kuukauden verran), kaksi minituubia perusvoidetta, hammastahnaa, kolme minihuulipunaa, ripsiväri, huultenrajauskynän täyttö ja yksi saippuanäyte.

Vuoden alusta: 90 tuotetta ja 40 näytettä. Huomattavan paljon vähemmän siis kuin aikaisempina vuosina, mutta niinhän tämä vuosi on muutenkin ollut poikkeuksellinen. 

Ei kommentteja: