keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Sukkia sankarille

Eräs hyvistä ystävistäni juhlii tänään merkkipäiväänsä kuten itseasiassa myös kummipoikani isä ja isosisko. Tämä ystäväni on suhteellisen helppo lahjottava, koska hän tarvitsee työssään melkoisen määrän villasukkia johtuen kylmistä työskentelyolosuhteista. Niinpä hän siis sai lahjaksi - yllätys, yllätys, villasukkia.

Imelää kirjavaa nimityksen saaneet puna-vihreä kirjavat sukat valmistuivat jo huhtikuussa odottamaan merkkipäivää.

Toiseksi malliksi kudoin sukat samalla pitsikuviolla kuin nämä vaaleanpunaiset hattarat. Väri tosin oli tylsempi epämääräinen ruskea - kuvassa väri näyttää asteen verran vihertävämmältä kuin se on todellisuudessa.


Kolmas pari oli superlöytö, jonka tein työpaikkani kirpparilta. Eräs työkaverini luopui käyttämättömistä pitsipolvisukistaan kahden euron hinnalla. Totta kai minä ne ostin, pesin ja paketoin, koska tuolla hinnalla ei olisi saanut edes lankoja.


Näistä ensimmäiset olivat saajan suosikit, mutta kyllä kaikki kelpasivat käyttöön ja se tietenkin on pääasian.

Ei kommentteja: