perjantai 10. kesäkuuta 2016

Jokakeväinen vaatekriisi ja sen ratkaisu

On se kumma homma, miten talven muuttuminen kevääksi ja kevään kesäksi laukaisee joka vuosi saman reaktion: vaatekriisin. Tänä vuonna siihen ehkä on jonkin verran aihettakin, koska useamman vuoden mittaiseksi venähtäneen vaatteiden ostamisen vähentämisen ja pullataikinamaisen paisumisen seurauksena minulla todellakin on varsin vähän istuvaa päälle pantavaa. Lisätään tähän samaan syssyyn vielä se, että onnistuin pintanukkia siivoillessai tempaisemaan lempipuseroon neljä reikää ennen kuin uskoin että homma täytyy tehdä huolellisemmin ja toisenlaisella alustalla. No, paita odottaa nyt parsimista ja tämän episodin jälkeen on varsin selvää, että edessä on sen toinen ja samalla viimeinen kesä. Voisin läppäistä itseäni ja todeta, tyhmä minä - oliko pakko jatkaa, olisi pitänyt ensimmäisen reiän jälkeen uskoa, että homma ei toimi.

Tosi asia siis on että näytän entistäkin enemmän nukkaiselle, nyppyiselle ja lumppuiselle. Kauppaan en kuitenkaan aio mennä, vaikka virttynyt ja vanunut olemukseni harmittaakin. Ehkä jonain iltana kannattaisi käyttää vaikka tunti siihen, että kaivelisi vaatekaappia sen verran, että tarkistaisi, jos sieltä sittenkin löytyisi joku unohtunut vaatekappale, joka sopisi käyttöön. Eli ei olisi tuulihousut ja mahtuisi päälle.

Minulla on kaksi perustetta siihen, miksi en mene kauppaan. Ensimmäisenä niistä tietenkin se, että aion nyt entistä tarkemmin kiinnittää huomiota älä osta mitään- vuoteni jälkimmäiseen puoliskoon. Toinenkin perustelu on suhteellisen vanha ja paljon nimenomaan tässä blogissa käytetty: kun en osaa pistää tavaraa toisesta päästä pois eli olen jemmaaja, on minun pakko hillitä ostamista.

Vaatteiden kanssa olen törmännyt siihen monen muunkin huomaamaan ongelmaan, että nämä nykyvaatteet nukkaantuvat ja venähtävät tai kutistuvat todella nopeasti huonon näköisiksi - toisaalta ne eivät kuitenkaan kulu riittävän puhki, jotta ne voisi hyvällä omallatunnolla hävittää, vaan ne pyörivät tuollaisina puolikuntoisina ainakin minun vaatekaapissani juuri siksi kun eivät vielä ole riittäävän huonokuntoisia poislaitettaviksi. Minun ongelmani on todellakin sen asian sisäistäminen, että se vaatteeseen käytetty raha meni jo sillä kohtaa, kun sen ostin, ei sillä kohtaa, kun pistän sen kaapista kiertoon.

Kaivelin tosiaan kaappeja ja löysin sieltä 5-6 suhteellisen siistiä t-paitaa, kahdet housut, parit shortsit ja pari hametta, jotka mahtuvat päälle. Niillä siis mennään tämä kesä, lisäksi viileämmillä ilmoilla toimivat ne farkut, jotka ovat olleet käytössä keväälläkin.

Ei kommentteja: