keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Siniset junat

Tapasin kummipojan ja toki hänen muunkin perheensä tässä vähän aikaa sitten ja huomasin, että maaliskuussa hänelle kutomani junasukat alkoivat käydä pieniksi. Niinpä otin sitten puikille uudet vähän isommat.


Lankana Dropsin Babymerino, joka siis oli 100% merinovillaa, eikä todellakaan tuntunut villalta saati kutittavalta. Silmukoita oli puikolla alussa 12 ja kavensin määrän sitten kymmeneen, yhden silmukan jokaiselta puikolta kavensin aloittaessani ensimmäistä nurjaa kerrosta ja toisen viimeisellä nurjalla kerroksella ennen uutta kaksi oikein kaksi nurin jaksoa. Ruttujen määrän lisäsin neljästä viiteen, joten toivottavasti nämä nyt hetken mahtuvat.

Lankaa kului noin 45g eli pikkuisen jäi parsinlankaa tai mahdollisuus lisätä pituuta muutaman kerroksen verran.

Ei kommentteja: