perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kymppikerhossa

Tiedän, että kymppikerholla yleensä viitataan tiettyyn lentomatkailuun liittyvään oheistapahtumaan, mutta sellaisesta kymppikerhoilusta ei tässä yhteydessä ole kyse. Minun kymppikerhoni viittaa edelleen siihen kymmeneen yhteiseen vuoteen, jotka olemme Herra Kirjoituksen kanssa saaneet yhdessä kujerrella. Kyllä vain, ihan tosiaan kujerrella, sillä kyyhkyset kujertavat ja meitä on useamman kerran tässä viime päivinä kutsuttu kyyhkyläisiksi, joten se lienee ihan paikallaan oleva viittaus.

Herra Kirjoitus muisti minua ruusukimpulla, jossa oli ruusu joka vuodesta. Samanlaisia ruusuja minulla oli käsissäni silloin, kun kävelin alttarille tahtomaan.




Rakkaat sukulaiseni olivat tällänneet meidät myös lehteen, ilmeisen onneksi kovin moni ei ole pongannut meitä sieltä, vaikka ihan kuvan kanssa onnittelut tulivatkin.

Postipoikakin toi muutaman kortin ja jotenkin kummasti niissäkin korostui tuo kujertelu ja kylki kyljessä kyhnyttäminen.

Ei kommentteja: