lauantai 25. kesäkuuta 2016

Vihreää kimaltavaa

Muutama päivä sitten ostamani (tai oikeastaan Herra Kirjoituksen minulle ostamat) heijastin langat päätyivät heti käyttöön.

Niistä tehtiin kummipojalle pipo tämän mallin mukaan. Silmukoita tekeleessä on 50 ja kutomiseen on käytetty puikkoja nro 6. Resoriosa on kudottu Red Heartsin reflection langasta, varsinainen pipo-osa vähemmän heijastavalla Novitalla. Tupsu on Red Heartsia ja nauhat molempia, niihin menikin sitten kaikki, mitä tuota Novitan Heijastusta oli jäljellä. Nauhat on siis tehty letittämällä kolmisäikeistä peruslettiä kaksinkertaisella langalla, kaksi osaa on Red Heartsia ja kolmas Heijastusta. Kiinnitin ne ihan tavallisella ompelulangalla pipoon. Tuossa kristallipää kuvassa (jonka Herra Kirjouitus ystävällisesti otti) pipo on tietenkin väärinpäin eli etureuna aka resori on "niskassa".


Toisessa kuvassa lakista saa paremman kuvan, vaikka nauhat puuttuvatkin vielä. Tuosta kuvasta saa myös todellisemman kuvan asusteiden sähäkästä väristä.


Kun tuota Reflectionia oli edelleen jäljellä, päätin tehdä vielä tumputkin. Koska totesin, että se käyttäydy kovin hyvin resorissa, käytin niihin tavallista harmaata seiskaveikkaa. Puikot tavalliset bambuiset kokoa 3, silmukoita  alkuun 10 puikolla, mutta vähensin määrän seitsemään, ennen kuin vaihdoin langan reflectioniin se kun on sen verran paksumpaa. Jätin tarkoituksella peukalot pois. Langan heijastusominaisuudet eivät päädy kuviin kovin hyvin, mutta tuo Reflection on todellakin hohtavaa, tuosta ensimmäisestä yhteiskuvasta ehkä saa jonkinlaista osviittaa.




Kun lankaa oli vielä tumppujenkin jälkeen jäljellä, päätin tehdä vielä sukatkin. Materiaalina samat seiskaveikka ja Reflection. Silmukkamäärä 8 silmukkaa puikolla ja malli se tavallinen.

Valmiina en ehtinyt kuvaamaan kuin tuon yhden sukan, joka ensimmäisessä kuvassa esiintyy, päätin näet heittää paketin kummipojan isovanhempien postilaatikkoon samalla kun kävin kotona kotona. Kyllä vain, nuuka kummitäti ei postita, kun tietää kummipojan kuitenkin käyvän mummulassa kerran parissa kuukaudessa ja kun nämä eivät ole mikään varsinainen merkkipäiväjuttu, vain ensimmäisen vuoden kuukausilahjat 7 ja 8 (ja ne merkkipäivät ovat elo- ja syyskuussa).

Ei kommentteja: