Kosmetiikkapoistot 2/2016

Kummasti noita kosmetiikkaan laskettavia tuotteita vaan kuluu, olemme siis jälleen kerran kantaneet kortemme kekoon kemikaalikuorman lisäämisessä pallomme rasiitteksi.


Dermosilin Black Pepper dödö on Herra Kirjoituksen. Sen tuoksu ei ole paha, mutta niin voimakas, etten koskaan enää osta sitä meille. ApoBasen voide on toiminut meikinpuhdistusaineena, Linna-shampoon shampoo on peruskamaa. Tivolin sitruksen tuoksuinen kosteusvoide on matkamuisto ja aivan ihana tuote, jota ei tietenkään saa Suomesta. Edessä oleva kynsilakkaraunio on melkoinen v-tutuksen aihe, kysessä on Oriflamen vanha, mutta (kerrankin) laadukas  French manicure -lakka, jonka toisessa päässä oli kultaan vivahtava tippilakka ja toisessa päässä lilaan vivahtava glitterilakka muun kynnen lakkaamiseen. Pulloista tuo glitteriosa oli täydempi, joten turha sanoakaan, että kynsilakkapullon pudotessa kylppärin kaapista, se tietenkin iskeytyi edellä kylppärin lattiaan. Lakkaa riitti sotkemaan puoli kylppäriä ja lasin sirpaleita sen verran, että rikoin sormenikin niissä. Tiedän, että kynsilakkoja pitäisi vähentää, mutta ihan näin en mielelläni sitä tekisi.

Anytimen puuteri oli kerrassaan loistotuote, mitä ei tietenkään saa enää. Tämä oli viimeinen useamman kappaleen satsista, jotka aikoinaan ostin.  Yves Rocher on aikanaan jakanut noita minihajuvesi triplettejä kärrykuormittain, koska minullekin niitä on kertynyt puolen tusinaa. Tuoksuina tässä sireeniä, gardeniaa ja mimosaa, joista keväinen sireeni on ehdoton suosikkini. Huulipunista kaksi päätti taas kerran katketa kesken käytön ja päätyi siksi kynttiläväriksi, samoja Y.R. sävyjä kuin aikaisemminkin. Apobasestakaan ei ole mitään uutta sanottavaa.

Sen  sijaan sitä enemmän sanottavaa löytyy Yves Rocherin laventelidödöstä. Tämä oli sitten toinen täydellinen dödöfloppi, jonka olen kohdannut. Ensimmäisestä eli Dermosilin Deo Stick E:stä vaahtosin joskus kokonaisen tekstin verran, mutta tästä voin vain todeta, että ei todellakaan toimi. Hiki alkoi haista viimeistään tunnin kuluttua ja vesi valua pitkin kainaloita heti sen jälkeen - ja minä en sentään ole kova hikoilemaan, mitenkähän kävisi niiden, jotka todella ovat. Lisäksi tuoksu muuttui aivan karmeaksi yhdistyessään hikeen - rehellinen paljas hikikin olisi ollut parempi vaihtoehto kuin hien ja äklön dödötuoksun kombinaatio. Eli ei minulle, ei enää koskaan.

Lisää tyhjiä pulloja purtiloita on kertynyt: Herra Kirjoituksen partavaahtopullo tyhjeni, hiukseni saivat uuden Mocca Brown-sävyisen värin, Dermosilin Sauna soap tuli käytetyksi loppuun, vaikka Herra Kirjoitus valittelikin kyseisen tuotteen mentolista aiheutuvan ihon viilennyksen tuntuvan inhottavalta. Harmaassa pullossa oli käsisaippuaa ja sitä samaa tankkasin siihen jälleen. Pinkki Palmoliven dödö on minun ja sininen Dermosilin Sauna&Spa Herra Kirjoituksen. Sininen ja punainen Apobase toimivat meikinpoistoaineina kuten aina ennenkin.

Yhteensä 19 poistoa

Näytteitä on tyhjentynyt useammassa satsissa.
Ensimmäisessä "erässä" on 3 kpl Dermosilin tyrnivartalovoidetta, yksi tavallinen saman firman suihkugeeli, Dermosilin Primo-sarjan kasvojen kuorintavoide, Maybellinen CC-voide ja meikkivoide. Yves Rocherin kasvovoiteita on tyhjentynyt kolme erilaista ja yksi L'orealin kasvovoide. Käsisaippua on Dermosilin extra, samoin keittiösaippuat  Ginger ja Polka, joista jälkimmäisen piparminttuista tuoksua rakastin paljon.

 Dermosilin Energy kasvovoide oli mielyttäväntuntuinen, mutta sen verran tukeva, etten ostaisi sitä itselleni käyttöön. Sen sijaan meikkivoideen, sävyssä medium, voisin ostaa vaikka tänään. Garnierin kosteusvoide oli sellainen ok- tuote, Dermosilin Skin Comfortin tehoyövoide melkoisen rasvainen. Rauhoittava kasvovoide ei ollut suosikkini, mutta BodyRed vartalovoiteesta pidin. Huulikiiltonäyte oli pakkauksesta johtuen pettymys, kun tuotetta olisi tarvinnut, sitä ei tahtonut pakkauksesta saada, mutta muutoin pakkaus valutti kiiltoa sotkien kaikki mahdolliset paikat. Itse tuote oli kuitenkin ihan ok.

 Kevään ensimmäisten auringonpaisteiset päivät riittivät muuttamaan Herra Kirjoituksen niskan punaiseksi, joten hänelle tarjoiltiin After Sun lotionia  ja after sun suihkugeeliä tilanteen rauhoittamiseksi ja kuulemma ihan hyvin toimivatkin. Minä puolestani rauhoittelin kutiavaa nilkkaani, jonka ihon turvotus oli pistänyt koville Bodygreen ihovoiteella, joka tuoksui viinirypäleelle ja kiiville. Toinen pussil Dermosilin tehoyövoidetta löytyi varastoistani, eikä mielipide muuttunut senkään kohdalla. Myöskään saman sarjan silmän ympärysvoide ei tarjonnut yllätyksiä. Sen sijaan iDeal sarjan värillinen päivävoide osoittautui aivan upeaksi tuotteeksi, mistä johtuen voisin veikata, ettei sitä saa enää.

Turvotuksen laskiessa nilkkani ovat alkaneet kuivua ja kutista ihan sietämättömästi. Siitä syystä olen rasvannut niitä vähän mennen ja tullen. Tähän käyttöön ovat päätyneet niin Dermosilin Aloe geeli, body pink (ihanan tuoksuiset, tuoksuna ruusua ja passionkukkaa) vartovoiteet kuin Shea vartalovoide ja softening foot serumkin.  Kuonokopan eli Puhkun eli ylipainelaittaan kuivattamaa kasvojen  ihoa olen puolestani yrittänyt pitää korppuuntumattomassa tilassa  L300-sarjan kasvovoiteella, Dermosilin ihoa tasapainottavalla kasvovoiteella, Dermosilin kasvoseerumilla, Yves Rocherin ryppyjä vähentävällä yövoiteella ja saman firman tasoittavalla voiteella. Nämä olen sen kummempia miettimättä ottanut käyttöön periaatteella, mikä ensinnä vastaan tulee.

Yhteensä 38 näytettä.

Viekää vaikka tuhkat pesästä, minä nautin kesästä

Otsikko kiteyttää jälleen kaiken olleellisen tämän hetken tunnelmista mukaillen Junnu Vainion legendaarisen "Käyn ahon laitaa"- kappaleen sanoja. Ne kun oikeasti menevät seuraavasti:
"Järjestelmä tarpeeksi on mua lypsänyt.
Luulen, että aika alkaa olla kypsä nyt.
Tulkaa viekää sitten vaikka tuhkat pesästä,
Mut' minä nautin kesästä."

On kesä, on lämmin, aurinko paistaa, ei vaan jaksa tuijottaa jokaista kauppakuittia, ei laskea kaloreita taikka kiristää vyötä ihan jokaisessa pikkuasiassa. Kunhan tili piisaa maksuihin, ja nälkä pysyy loitolla, saa pääkoppakin hetkisen relata. Suomen kesä on niin lyhyt ja vähäluminen, että niistä hetkistä kannattaa nauttia, kun on mahdollista. Pitkä, pimeä ja tylsä talvi on aikaa surra ja venyttää senttiä.

Näissä tunnelmissa saattaa vierähtää useampi viikko, joten palaan itsekuripäiväkirjaan vasta syksyn lähestyessä. Nyt haluan tosiaan nauttia kesänriemuista. Eikä se tarkoita sitä, ettenkö osaisi ottaa iloa myös ilmaisista tai lähes ilmaisista huveista, mitä kesä tarjoaa. Frisbeet on ostettu eli rataa voi kiertää ilmaiseksi vaikka miten monta kertaa, puistonpenkillä voi istua syömässä jäätelöä ja nuuhkia samalla ruusujen sulotuoksuja, omasta kaupungista löytyy monta mielenkiintoista kohdetta käytäväksi ja uusia kujia kuljettavaksi, kun vain osaa katsella ympärilleen (ja lukea lehdistä eri kesätapahtuminen mainoksia).

Kesäteatteriinkin olemme Herra Kirjoituksen kanssa pääsemässä kohtuullisen edullisesti, sillä meidät on torstaina kutsuttu katsomaan Tankki täyteen - esitystä. Lippujen lisäksi kutsuva yhdistys kustantaa makkarat, kahveet ja munkit väliajalla, ainoa, mitä itse tarvitsee tehdä, on hilautua ajoissa paikalle.

Nopealla selaamisella löysin myös puistojumppaa, ilmaisia konsertteja niin lapsille kuin aikuisille,   Pienen automatkan (tai pyörämatkan, jos haluaa koko huvituksen olevan ilmaisen) päästä löytyy niin mahtavaa hiekkarantaa, tutustumiskierrosta ydinvoimalaan kuin keskiaikamarkkinoitakin. Suomen kesä on siis täynnä huvituksia, kun vaan pitää silmänsä auki ja antaa elämän kuljettaa.

Saattaa olla, että näissä tunnelmissa myös blogi hiljenee kesänviettoon enemmän tai vähemmän.

Vihreää kimaltavaa

Muutama päivä sitten ostamani (tai oikeastaan Herra Kirjoituksen minulle ostamat) heijastin langat päätyivät heti käyttöön.

Niistä tehtiin kummipojalle pipo tämän mallin mukaan. Silmukoita tekeleessä on 50 ja kutomiseen on käytetty puikkoja nro 6. Resoriosa on kudottu Red Heartsin reflection langasta, varsinainen pipo-osa vähemmän heijastavalla Novitalla. Tupsu on Red Heartsia ja nauhat molempia, niihin menikin sitten kaikki, mitä tuota Novitan Heijastusta oli jäljellä. Nauhat on siis tehty letittämällä kolmisäikeistä peruslettiä kaksinkertaisella langalla, kaksi osaa on Red Heartsia ja kolmas Heijastusta. Kiinnitin ne ihan tavallisella ompelulangalla pipoon. Tuossa kristallipää kuvassa (jonka Herra Kirjouitus ystävällisesti otti) pipo on tietenkin väärinpäin eli etureuna aka resori on "niskassa".

Toisessa kuvassa lakista saa paremman kuvan, vaikka nauhat puuttuvatkin vielä. Tuosta kuvasta saa myös todellisemman kuvan asusteiden sähäkästä väristä.


Kun tuota Reflectionia oli edelleen jäljellä, päätin tehdä vielä tumputkin. Koska totesin, että se käyttäydy kovin hyvin resorissa, käytin niihin tavallista harmaata seiskaveikkaa. Puikot tavalliset bambuiset kokoa 3, silmukoita  alkuun 10 puikolla, mutta vähensin määrän seitsemään, ennen kuin vaihdoin langan reflectioniin se kun on sen verran paksumpaa. Jätin tarkoituksella peukalot pois. Langan heijastusominaisuudet eivät päädy kuviin kovin hyvin, mutta tuo Reflection on todellakin hohtavaa, tuosta ensimmäisestä yhteiskuvasta ehkä saa jonkinlaista osviittaa.

Kun lankaa oli vielä tumppujenkin jälkeen jäljellä, päätin tehdä vielä sukatkin. Materiaalina samat seiskaveikka ja Reflection. Silmukkamäärä 8 silmukkaa puikolla ja malli se tavallinen.

Valmiina en ehtinyt kuvaamaan kuin tuon yhden sukan, joka ensimmäisessä kuvassa esiintyy, päätin näet heittää paketin kummipojan isovanhempien postilaatikkoon samalla kun kävin kotona kotona. Kyllä vain, nuuka kummitäti ei postita, kun tietää kummipojan kuitenkin käyvän mummulassa kerran parissa kuukaudessa ja kun nämä eivät ole mikään varsinainen merkkipäiväjuttu, vain ensimmäisen vuoden kuukausilahjat 7 ja 8 (ja ne merkkipäivät ovat elo- ja syyskuussa).

Lanka tulee langan tuo

Sain pari päivää sitten viestiä facebook-tutulta, että hänellä olisi minulle muutama vetoketju, joita hän on lahjoittanut minulle ennenkin. Sovin noutotreffit ja siellä hän olikin kädessään paitsi kasa vetketjuja, myös kassillinen lankoja. Hänen äitinsä oli halunnut lahjoittaa ne minulle, kun olen joskus naamakirjassa lankoja kysellyt.

Kasissa oli ihanaa malvan väristä puuvillalankaa 650g ja sen lisäksi efektilankoja  200g, samanverran valkoista sekoitelankaa ja vielä näiden lisäksi iso kasa hauskoja pikkunöttösiä, joiden näin jo muotoutuvan sukiksi. Jälleen  1,2 kg:nverran lisää lankaa varastoihini, nyt saa kyllä puikot ahkerasti heilua, jos meinaan kaikista keksiä jotain neulottavaa.

Satatonnariarvonta

Hämmästyttävästi blogin laskuri näyttää käyntejä 100001 siis satatuhatta ja yksi kappaletta. Päätin jo aikaa sitten laskurin lähestyessä tuota lukemaa, että siihen täytyy liittyä jotain spesiaalia. Koska olen utelias tietämään, kuka tekstejäni lukee, päätin pistää pystyyn arvonnan saavutetun etapin kunniaksi. Nuukuusblogin idean vastaisesti hankin palkinnoksi 30€ arvoisen superlahjakortin. Lohdutuspalkinnoksi lupaan värkätä avainnauhoista tehdyn meikkipussin, joka sentään soveltuu tähän kierrätys, nuukuus ja käsityöteeman paremmin.

Sen verran aion vetää kotiinpäin, että pisimpään blogin mukana eläneet sisäpiiriläiset Herra Kirjoitus ja Ievuskainen saavat myös osallistua arvontaan siinä missä muutkin. Tosin hekään eivät pääse mukaan automaattisesti, vaan kommentti heidänkin pitää jättää.

Arvontaan osallistuminen tapahtuu kommentoimalla tähän kirjoitukseen. Kommenttiin toivon saavani vastauksen kysymykseen: "Miten eksyit Kaloriinan kamariin?" Myös muu lisäkommentointi otetaan ilolla vastaan. Koska olen todistetusti myös ahne, niin pelkkä anonyymi "mukana" kommentointi ei tällä kertaa ihan riitä.

Pahimmillaan saan siis arpoa lahjakortin Herra Kirjoituksen ja Ievuskaisen kesken. Joten nyt keksimään nimimerkkiä ja kommentoimaan. Kommentointi aikaa on heinäkuun ensimmäisen päivään klo 18 asti. Sen jälkeen random generaattori saa suorittaa voittajakommentin valinnan.

Maalaistaustani pääsi taas valloilleen, jos jollekin on epäselvää niin satatonnariksi kutsutaan lehmää, joka on tuotantouransa aikana lypsänyt 100 000 litraa maitoa. Se vaan kuulosti niin hyvältä, että päätin lainata sitä tuohon otsikkoon, vaikka ei tällä mitään maidon kanssa olekaan tekemistä.

Siniset junat

Tapasin kummipojan ja toki hänen muunkin perheensä tässä vähän aikaa sitten ja huomasin, että maaliskuussa hänelle kutomani junasukat alkoivat käydä pieniksi. Niinpä otin sitten puikille uudet vähän isommat.

Lankana Dropsin Babymerino, joka siis oli 100% merinovillaa, eikä todellakaan tuntunut villalta saati kutittavalta. Silmukoita oli puikolla alussa 12 ja kavensin määrän sitten kymmeneen, yhden silmukan jokaiselta puikolta kavensin aloittaessani ensimmäistä nurjaa kerrosta ja toisen viimeisellä nurjalla kerroksella ennen uutta kaksi oikein kaksi nurin jaksoa. Ruttujen määrän lisäsin neljästä viiteen, joten toivottavasti nämä nyt hetken mahtuvat.

Lankaa kului noin 45g eli pikkuisen jäi parsinlankaa tai mahdollisuus lisätä pituuta muutaman kerroksen verran.

Sinä tiedät, että ne ovat siellä

Tuulen viemää kuuluu kaikkien aikojen suosikkielokuvieni listalla melkoisen korkealle, ei pelkästään unohtumattoman tarinan vaan myös mielettömän upean puvustuksen ansiosta. Olen myös katsonut parikin making of - dokumenttia tuosta klassikosta ja sieltä mieleeni ja käyttöön on jäänyt joitakin lausahduksia ja ajatuksia, esimerkiksi legendaarinen "kiristä, Mammy, kiristä", jossa Scarlett roikkuu sängyn tolpassa ja Mammy kiskoo korsettia tiukemmalle polvi neitosen selässä, jotta saadaan aikaan piirikunnan kapein vyötärö. Tuota lausetta meillä käytetään aina kun pitää tunkea jotain liian pieneen tilaan, olkoon kyse sitten tiukasta vaatteesta, ahtaasta kaapista tai muusta vastaavasta.

Toinen mieleenjäänyt, johon olen täälläkin useampaan kertaan viitannut, oli ohjaajan ja puvustajan yhteispäätös siitä, että Scarlettin upeiden pukujen alla oli yhtä upeat alusvaatteet. Kun pääosan esittäjä Vivian Leigh oli tätä hämmästellyt ja kysellyt, miksi, kun ne eivät edes näy kenellekään. Ohjaaja oli vastannut otsikon sanoin, että sinä tiedät, että ne ovat siellä. Jälleen kerran mietin tuon lauseen syvää totuudenmukaisuutta, kun kiskoin tänään ylleni tavallista paremmat alusvaatteet (ja kerrankin aivan ehjät, parsimattomat sukat), "ylipukeutumisen" syynä oli käynti lääkärissä, mutta kyllä se vain kummasti nosti ryhtiä nuo paremmat hepenet, vaikka eivät kenellekään näkyneet. En siis päässyt esittelemään pitsejäni edes lääkärille. Jos Scarlettin pitsien tarkoitus oli saada Vivian Leigh tuntemaan itsensä rikkaan plantaasin omistajan tyttäreksi viimeistä piirtoa myöten, tekevät istuvat ja vähän paremmat alusvaatteet ihmeitä myös tavalliselle tallaajalle. En ole edes ainoa tämä kokemukseni kanssa, vaan olen kuullut sen useamman naisen suusta, miten olo tuntui kovasti paljon paremmalta kun oli päällä paremmat alusvaatteet.

Tämän tunteen innoittamana siirrän kahdet surkeimmat käyttöliivini ratkottaviksi askartelumateriaaliksi ja otan jemmasta parit paremmat käyttöön. Uskoakseni minulla on silloin vähän useammin upea Scarlettmainen tunne ja sitten ehkä joskus pääsen vielä liivikauppaankin ostamaan itselleni uusia upeita liivejä. Toistaiseksi kuitenkin eletään varastosta käyttöön periaatteella.

Minun mantrani

Olen yrittänyt opetella uutta mantraa, jonka tarkoitus olisi toimia hyvänä elämänohjeena. Se mantra menee suunnilleen näin: " En osta mitään, en osta mitään, en osta mitään...". Ilmeisesti mantraa pitäisi jotenkin voimistaa, sillä ainakin viimeksi kävi seuraavasti: "en osta mitään, en osta mitään, en osta mit... onpas muuten hyvännäköisiä lankoja ja halvalla - voisinkohan minä, kyllähän minä nuo tarvitsisin..." Ja sitten yllättäen huomaankin mantran muuttaneen muotoaan: "osta langat, osta langat, osta langat".

Minulla on kausittaisia heikkouksia, tämän kertaiset ovat näitä l-asioita, nimittäin langat ja lautapelit. Niitä nyt on viimeaikoina tullut hamstrattua. Sitä en voi kiistää, etteivätkö ne olleet edullisia, sillä heijastinlangat maksoivat 1€ yhteensä ja nuo muut sain postikulujen hinnalla. Lankoja tuossa on yhteensä 150g +1200g eli alle kympillä yli 1,3 kg lankaa.

Koska nuuka tekee aina jonkinaseteisen hintavertailun, niin ohuempi noista heijastinlangoista on Red Hearts reflectionia, joka maksaa vitosen verran kerä (tuossa on 86g ja täydessä kerässä 100g), toinen (kuvissa taaempi) on Novitan Heijastusta ja sitäkin on suunilleen saman verran (88g) ja samoissa hinnoissa sekin.

Novitan 7 veljestä Raita ja Polkka kustantaisivat kaupasta ostettuina 7€ verran kerä. Frostilla on hintaa 2,50€ kerä, mutta Bravon Mezzo colorille en löytänyt hintaa. Nuo punaiset ja siniset paketit maksoivat muistaakseni vähintään 5€ kappale, silloin kun ne olivat Lidlissä myynnissä.

Nopsasti laskien lankojen arvo liikkuu siis yli 40€:n kieppeissä, koska sain ne 9€:lla, tein mielestäni hyvät kaupat.

Kymppikerhossa

Tiedän, että kymppikerholla yleensä viitataan tiettyyn lentomatkailuun liittyvään oheistapahtumaan, mutta sellaisesta kymppikerhoilusta ei tässä yhteydessä ole kyse. Minun kymppikerhoni viittaa edelleen siihen kymmeneen yhteiseen vuoteen, jotka olemme Herra Kirjoituksen kanssa saaneet yhdessä kujerrella. Kyllä vain, ihan tosiaan kujerrella, sillä kyyhkyset kujertavat ja meitä on useamman kerran tässä viime päivinä kutsuttu kyyhkyläisiksi, joten se lienee ihan paikallaan oleva viittaus.

Herra Kirjoitus muisti minua ruusukimpulla, jossa oli ruusu joka vuodesta. Samanlaisia ruusuja minulla oli käsissäni silloin, kun kävelin alttarille tahtomaan.

Rakkaat sukulaiseni olivat tällänneet meidät myös lehteen, ilmeisen onneksi kovin moni ei ole pongannut meitä sieltä, vaikka ihan kuvan kanssa onnittelut tulivatkin.

Postipoikakin toi muutaman kortin ja jotenkin kummasti niissäkin korostui tuo kujertelu ja kylki kyljessä kyhnyttäminen.

Vuosikymmen rouvailua

Ihan uskomattomalta tuntuu, mutta siitä tosiaan tulee tänä päivänä kokonaiset kymmenen vuotta, kun me herra Kirjoituksen kanssa "tahdoimme toisemme avioksi ottaa". Moni asia on tuossa ajassa muuttunut (ja kovin moni asia ei ole muuttunut; sama asunto, samat työpaikat, samat harrastukset...), mutta yksi tärkeimmistä ei ole muuttunut ja se on rakkaus.

Me lupasimme silloin rakastaa kunnes kuolema erottaa, uskoimme silloin ja uskomme yhä, että meidät on tarkoitettu toisillemme, kulkemaan tätä elon polkua yhdessä. Usein kysymme toisiltamme, mikä meissä on vikana, kun olemme edelleen yhtä rakastuneita kuin silloin joskus. Eikös kaikkien parisuhdeoppikirjojen ja tutkimusten mukaan lemmenhuuman pidä kadota muutamassa vuodessa? Ehkä me olemme sitten se poikkeus, joka vahvistaa säännön, sillä tunnelmat ovat edelleen alla olevan kuvan kaltaiset.

Herra Kirjoituksen tarkistusluettua tekstin hän totesi hukkuvansa hunajaan jo ensimmäisen lauseen puolivälissä, mutta rakastavansa minua silti. Lisäksi hän löysi pupukuvasta kaiken oleellisen: "mä olen tuo vasemman puoleinen, kun se rapsuttaa sun selkää..." Olenkohan kerjännyt rapsutusta pari kertaa liikaa?

Kertyvät kasat

Yritän vakuutella, että olen järjestyksen ihminen ja pidän kotini siistinä niin kuin useimmiten teenkin. Olen kuitenkin huomannut sen, että meillä on ainakin kaksi paikkaa, johon tavaroilla on taipumus kertyä. Ensimmäinen on eteisen lipaston päällä, johon yleensä pistän ne tavarat, jotka joko odottavat poistumista huushollista tai siirtoa vinttiin. Joskus noita poistuvia tavaroita on enemmänkin, toisinaan taas pitäisi tehdä vinttikeikka ja viedä tavarat sinne - ja ylipäänsä hoitaa kumpikin homma mahdollisimman pian, koska muussa tapauksessa pari tavaraa houkuttelee seurakseen niitä vähän lisää ja ennen kuin huomaakaan, on kertyneitä romuja kokonainen kasa.

Sama pätee keittiön pöytään, johon yleensä kertyy ensimmäisenä lehtiä, joita en ihan heti ehdi lukea. Yhdestä lehdestä siirrytään kahteen, siitä viiteen ja ennen kuin huomaakaan, lehtien seuraksi kertyy myös muuta tavaraa. Kuten jotain pientä liimattavaa, yksi munakenno odottamaan ruusuiksi tekemistä ja pari vaatetta, joista pitäisi ommella joku sauma tai muuta vastaavaa.

Myönnän, että yksi syy on liika tavara, mutta myös se, että tietyt jutut pitäisi tehdä heti, eikä jättää odottamaan sitä oikeaa hetkeä. Noiden odottavien lehtien lukemiseen voi mennä kauemman aikaa, mutta ruusujen tekemiseen pari minuuttia, ompelemiseen saman verran eikä liimaaminenkaan vie sen kauempaa aikaa, kun vain kaivaa ne tarvikkeet esiin ja ryhtyy hommiin.

Rutiinit pitävät arjen pyörimässä, ja niiden kehittymiseen vaaditaan aikaa ja toistoja ennen kuin tietyt tapahtumat tosiaan tulevat rutiineiksi. Minun siis pitäänee yrittää opettaa itseni siihen, että kun olen laskemassa kolmatta tavaraa eteisen lipaston päälle tai kerryttämässä viidettä lehtä siihen pinoon, niin otankin itseäni niskasta kiinni ja sen sijaan, että kerryttäisin pinoa tahi kasaa, alankin hoitaa sitä pois päin ja mieluiten heti. Vain sillä tavoin pysyy järjestys huushollissa.

Olkoon siis kesäajan haasteeni rutiinin kehittäminen siihen, etten enää kerrytä kasoja keittiön pöydälle ja eteisen lipaston päälle.

Itsekuripäiväkirja viikko 24

Oloni paranee päivä päivältä, mutta menee varmasti vielä viikkoja ennen kuin kaikki univelat on kuitattu. Pääasia on kuitenkin se, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Tämä näkyy siinäkin, että olen käynyt pyörälenkilläkin pariin kertaan ja pyrkinyt käymään töissäkin muutoin kuin pummimalla kyytiä Herra Kirjoitukselta.

Kaksi lankeemustakin tuli viikolle koottua. Herra Kirjoitus sai minut houkuteltua Heselle maistamaan niiden uusia hottis-hampurilaisia ja olivathan ne ihan hyviä, siellä tosin osasin toimia järkevästi eli ottaa vain pelkän hampurilaisen ja jakaa ne isot ranskalaiset ja juoman Herra Kirjoituksen kanssa. Sitten parin päivän päästä kuolematon ideani poikkeamisesta paikallisella ei-ketju-snägärillä johti siihen, että kävin yöllä tyhjentämässä syömäni aterian ja sisukseni vessan pyttyyn. Elimistöni ei ilmeisesti kestä moista ruokavaliota enää. Kurkku oli oksentamisesta pari päivää sen verran karhea, ettei puhumisestakaan tahtonut tulla mitään - jälkifiilis on "ei koskaan enää". En halua enää koskaan saattaa itseäni tuollaiseen tilanteeseen.

Torstaina nautimme kansallisbaletin kesäkiertuessa, joka poikkesi kaupunkiimme. Viimaisen kylmä päivä kyllä verotti jonkin verran katselunautintoa, mutta ihan uskomaton esitys tuo oli.

Viikonloppun vietimme maalla nurmikon leikkuun ja puutarhan hoidon merkeissä. Mikäs sen kesäisempää.

Rahaa tuli kulutettua kauppaan melkoisesti, ruokaan n. 83€, mutta noista riittää onneksi vielä ensi viikon tarpeisiin (suurin yksittäinen menoerä liki 25€ oli tuonne snägärille, jonka tuotteet päätyivät minun osaltani hukkaan)  apteekkiin 40€ (anemiani vaati jälleen rautatankkausta, hain sekä rautatabletteja että Kreuterblutsaftia useamman kuukauden tarpeiksi) ja vastikkeeseen 135€. Näiden ohella kuittasin sairaalan poliklinikkamaksun, joka aiheutui käynnistä, jolla sain Puhkun, 33€. Lisäksi tuhlasin 10€ lankoihin, joista kuva jäljempänä. Yhteensä yli 300€ kulutus viikossa - huh huh.

Ostin kassillisen, 20 kerää eli n. 850g, lankoja 10€ hinnalla. Noista tummansinisistä suunnittelin puseroa kummipojalle.  Katsotaan nyt saanko koskaan toteutettua sitä.

Muutoin paketissa oli sekalainen kasa yksittäisiä lankakeriä, joista saa yhdet pienet sukat tai raitoja johonkin.

Viikon opetuksena olkoon se, että grilliltä kannattaa pysyä poissa, niin vaakakin kiittää.

Jokakeväinen vaatekriisi ja sen ratkaisu

On se kumma homma, miten talven muuttuminen kevääksi ja kevään kesäksi laukaisee joka vuosi saman reaktion: vaatekriisin. Tänä vuonna siihen ehkä on jonkin verran aihettakin, koska useamman vuoden mittaiseksi venähtäneen vaatteiden ostamisen vähentämisen ja pullataikinamaisen paisumisen seurauksena minulla todellakin on varsin vähän istuvaa päälle pantavaa. Lisätään tähän samaan syssyyn vielä se, että onnistuin pintanukkia siivoillessai tempaisemaan lempipuseroon neljä reikää ennen kuin uskoin että homma täytyy tehdä huolellisemmin ja toisenlaisella alustalla. No, paita odottaa nyt parsimista ja tämän episodin jälkeen on varsin selvää, että edessä on sen toinen ja samalla viimeinen kesä. Voisin läppäistä itseäni ja todeta, tyhmä minä - oliko pakko jatkaa, olisi pitänyt ensimmäisen reiän jälkeen uskoa, että homma ei toimi.

Tosi asia siis on että näytän entistäkin enemmän nukkaiselle, nyppyiselle ja lumppuiselle. Kauppaan en kuitenkaan aio mennä, vaikka virttynyt ja vanunut olemukseni harmittaakin. Ehkä jonain iltana kannattaisi käyttää vaikka tunti siihen, että kaivelisi vaatekaappia sen verran, että tarkistaisi, jos sieltä sittenkin löytyisi joku unohtunut vaatekappale, joka sopisi käyttöön. Eli ei olisi tuulihousut ja mahtuisi päälle.

Minulla on kaksi perustetta siihen, miksi en mene kauppaan. Ensimmäisenä niistä tietenkin se, että aion nyt entistä tarkemmin kiinnittää huomiota älä osta mitään- vuoteni jälkimmäiseen puoliskoon. Toinenkin perustelu on suhteellisen vanha ja paljon nimenomaan tässä blogissa käytetty: kun en osaa pistää tavaraa toisesta päästä pois eli olen jemmaaja, on minun pakko hillitä ostamista.

Vaatteiden kanssa olen törmännyt siihen monen muunkin huomaamaan ongelmaan, että nämä nykyvaatteet nukkaantuvat ja venähtävät tai kutistuvat todella nopeasti huonon näköisiksi - toisaalta ne eivät kuitenkaan kulu riittävän puhki, jotta ne voisi hyvällä omallatunnolla hävittää, vaan ne pyörivät tuollaisina puolikuntoisina ainakin minun vaatekaapissani juuri siksi kun eivät vielä ole riittäävän huonokuntoisia poislaitettaviksi. Minun ongelmani on todellakin sen asian sisäistäminen, että se vaatteeseen käytetty raha meni jo sillä kohtaa, kun sen ostin, ei sillä kohtaa, kun pistän sen kaapista kiertoon.

Kaivelin tosiaan kaappeja ja löysin sieltä 5-6 suhteellisen siistiä t-paitaa, kahdet housut, parit shortsit ja pari hametta, jotka mahtuvat päälle. Niillä siis mennään tämä kesä, lisäksi viileämmillä ilmoilla toimivat ne farkut, jotka ovat olleet käytössä keväälläkin.

Yllättävästi sitä vaan jaksaa

Olen lukenut blogiani tämän vuoden alusta uudelleen, koska minulla ei juuri ole mielikuvaa siitä, mitä kaikkea tänne on tullut kirjoiteltua. Ylen hämmästyneenä olen saanut todeta, että olen saanut alkuvuodesta tehtyä useammat sukat, pitänyt suhteellisen aktiivisesti itsekuripäiväkirjaa, seurannut johonkin asti tuloja ja menojakin.

Olen ylipäänsä yllättynyt siitä, että tekstejä on niin paljon ja että ne suurimmaksi osaksi ovat kohtuullista suomea ja useimmissa on vielä jotain ajatuksen tapaistakin. Yllättävästi sitä sitten vaan ihminen jaksaa, vaikka jälkikäteen ihmetteleekin, että miten kummassa selvisi. Niin kuin minä nyt ihmettelen sitä, että miten minulla on siinä tilanteessa riittänyt virtaa myös kirjoittamiseen ja yhteen ja toiseen tekemiseen. Ilmeisesti totuus on se, että vasta huhtikuun puolessa välissä olen päästänyt tajuntaani sen ajatuksen, että minua tosiaan väsyttää normaalia enemmän tai sitten, kuten tuolloin kirjoitin, univelka alkoi olla saavuttamassa vuoren huipun. En edes uskalla ajatella, missä tilanteessa oltaisiin nyt, jos en olisi saanut Puhkua.

Tokihan se väsyminen on näin jälkikäteen helppo huomata siitä, että en jaksanut panostaa liikuntaan, en jaksanut syödä terveellisesti, en jaksanut täytellä itsekuripäiväkirja taulukoita, mutta paljon pahempikin tilanne olisi voinut olla - olisihan voinut olla, etten olisi jaksanut enää mitään.

Olkoon tämä minulle opiksi ja ojennukseksi sen suhteen, että kun seuraavalla kerralla valitan, etten jaksa enkä selviä, niin kun kerran olen selvinnyt tästä, selviän vastakin. Kyllä sitä vaan kummasti jaksaa.

DIY: tuunaa yölamput

Ostin kolmisen vuotta sitten huuto.netistä pöytälamput, joiden tuunaamisesta kerroin täällä. Lamppukauppa on edelleen yksi paskimmista, mitä olen huuto.net historiani aikana tehnyt. Myyjän mielestä lamput olivat hyvä kuntoiset, vaikka totuus oli jotain muuta. Muistan edelleen sen, miten myyjä olisi ottanut lamput takaisin, jos olisin maksanut myös palautuksen postikulut - minä taas olen edelleen sitä mieltä, että hänen ne olisi kuulunut maksaa ja myös palauttaa rahani. Kun kieltäydyin maksamasta, myyjä kuvitteli paskan muuttuneen kullaksi ja minun sittenkin olevan tyytyväinen... mistä seurasi lisää vääntöä.

Lamput siis jäivät meille, tuunasin ne nopeasti ja taisivat ne hetken olla käytössäkin, mutta eihän niitä oikeasti voi käyttää kuin koristeina, koska varjostimen palosuojamuovi on rikki. Kesäajaksi ne sopivat, kun ei juuri lamppua tarvitse käyttää.

Kun otin lamput käsittelyyn, niissä oli nuo kolme vuotta sitten laittamani luonnonvalkoiset lastunauhat.

Kokeilin ensin yhteen lamppuun maitokahvinruskeaa nauhaa, koska löysin varastoistani sitä vain  yhden rullan. Minulla oli mielikuva, että sitä piti olla varattuna molempiin, mutta en löytänyt sitä mistään siinä vaiheessa, kun sitä olisi tarvittu. Jälkeenpäin sitten löysin jemmoistani toisenkin rullan eli jatkossa näiden lamppujen väri  voi olla myös maitokahvinruskea.

Halusin kuitenkin lamppujen sointuvan tämän hetkisiin verhoihin ja sängynpeitteeseen, joten nykyinen nauhan väri on viininpunainen. Ostin 20 metriä viininpunaista nauhaa ebaysta, jossa se maksoi suunnilleen saman verran kuin metri täkäläisessä kaupassa.  Samaan pakettiin ostin myös luonnonvalkoista satiininauhaa, joten käytännössä minulla on noihin kolmet vaihtonauhat; luonnonvalkoiset, viininpunaiset ja maitokahvinruskeat.

Tuunaus on sarjassamme helppoamkin helpompi eli  nauha on vain kieputettu varjostimen ympärille ja kiinnitetty kaksipuolisella teipillä. Vanhojen nauhojen purkamiseen varjosimista ja uusien laittoon meni tunnin verran. Vähemmällä ajalla olisin päässyt, jos olisin katkaissut nauhan pienempiin paloihin, mutta pidin koko 10 metrin pätkän yhtä mittaisena.

Nyt pohdin sitä, pitäisiko nuo lampunjalat vielä maalata siistimmin. Ne kun eivät ole mikään maalaamisen mestarinäyte. Jos nyt maalaisin nuo, niin ostaisin ilman muuta spraymaalia, jolla saisin aikaan tasaisemman pinnan.

Pataleipää ja juustokakkua

Sarpanevan pataa hankkiessani haaveminäni lupaili leipovansa pataleipää. Lauantai-iltana päätin sitten pistää lupaukset toteutukseen ja sekoittelin elämäni ensimmäisen pataleipätaikinan.  Vitsinähän tässä leivässä on pitkä nostatusaika, 12-24 tuntia. Ohjeet sanovat, että mitä pidempi aika, sen parempi leipä, itse jouduin olosuhteiden pakosta käyttämään tuota minimiä.

Itse leivän tekeminen on todella helppoa ja menee alla olevan ohjeen mukaan (vaikka kyseistä perusohjetta on näkynyt melkein parin vuoden ajan monessa blogissa ja ruokapalstalla, pistän sen silti itselleni muistiin). Seuraavalla kerralla sitten mukaan vähän jotain ekstraa, rosmariinia, leseitä tms.

PATALEIPÄ

Ainekset

3 1/2 dl vettä
4 g hiivaa (herneen kokoinen nokare TAI 1/2 tl kuivahiivaa)
1 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja
  
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se pieneen määrään vehnäjauhoja ja lisää veteen. 

Lisää suola ja loput jauhot. Sekoita, mutta älä vaivaa. 

Peitä kulho tiiviisti kelmulla tai kannella ja jätä huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi. 

Ennen kuin paistat leivän, ripottele taikinan päälle kulhoon jauhoja, käännä ja nosta taikinaa pari kertaa kevyesti. Ei haittaa, jos pinnalle ripottelemasi jauhot jakautuvat epätasaisesti. Älä siis vaivaa. 

Ripottele pinnalle vielä hiukan jauhoja ja peitä taikinakulho liinalla. Jätä kohoamaan noin 30 minuutiksi. 

Pane sillä aikaa kannellinen valurautapata kylmään uuniin ja uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Ota pata uunista, kun taikina on paistovalmis. Pyyhkäise padan sisäpinta kevyesti öljyllä ja ole huolellinen, öljyttömään kohtaa leipä ottaa helposti kiinni.

Kumoa taikina kuumaan pataan ja tee halutessasi koristeviillot leivän päälle. Pane kansi päälle. Nosta pata uuniin ja paista leipää kannen alla 30 minuuttia. 

Ota kansi pois ja anna leivän paistua vielä 15-20 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin. Kumoa leipä padasta ja anna sen jäähtyä kevyesti liinalla peitettynä.

Alla oleva kuva todistaa, että leivästä tulee rouheannäköinen ilman viiltojakin.

*********************************************************************
Samalla uunilämmityksellä paistelin myös sitten kolmen aineen juustokakun, josta Herra Kirjoitus esitti tilauksen nähtyään sen valmistamista koskevan videon netissä.

KOLMEN RAAKA-AINEEN JAPANILAINEN JUUSTOKAKKU

3 kananmunaa
120 g valkosuklaata
120 g tuorejuustoa (Tähän voisi kokeilla esimerkiksi sitruunaa tai mangoa, itse käytin alkuperäisessä reseptissä suositeltua maustamatonta)





Esilämmitä uuni 170-asteiseksi. Erottele keltuaiset ja laita valkuaiset isoon kulhoon jääkaappiin odottamaan marengin tekoa.


Laita paloiteltu suklaa isoon kulhoon. Sulata se vesihauteessa. Lisää sitten tuorejuusto ja sekoita. Ota kulho pois lämmöltä ja lisää keltuaiset. Sekoita kunnolla.

Vatkaa valkuaiset isossa kulhossa sähkövatkaimella, kunnes kulhon voi kääntää ympäri eikä vaahto putoa alas.

Lisää näin saadusta marengista 1/3 tuorejuustosekoitteeseen ja sekoita hyvin. Sitten lisää loput marengista, puolet kerrallaan, samalla hyvin sekoittaen

Kostuta leivinpaperi ruokaöljyllä ja vuoraa sillä kakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan ja kolauta vuokaa hieman pöytää vasten niin että ilmakuplat lähtevät.

Aseta kakkuvuoka syvään uunivuokaan ja kaada kuumaa vettä uunivuokaan. Paista 170 asteessa 15 min, sitten 160 asteessa 15 min. Lopuksi käännä lämpö nollille ja anna kakun paistua ”jälkilämmöissä” vielä 15 min. Anna kakun jäähtyä ritilällä. Voit tarjoilla kakun uunituoreena tai jääkaapissa jäähdytettynä.

Tämän reseptin suhteen aineiden huolellinen mittaaminen kannattaa ja sen lisäksi paistoaikoihin voi helposti lisätä pari minuuttia joka väliin, uunista toki riippuen. Lopputulos on mielyttävän pehmeä ja maistuu herkullisesti valkoiselta suklaalta.

Luontoretkellä

Lauantai-iltana Herra Kirjoitus halusi näyttää minulle erään paikan kotinsa läheltä, ja koska kääntöpaikkaa ei ollut, jouduimme ajamaan palan matkaa eteenpäin. Sieltä tulikin vastaan kyltti: "luontotorni".

Vaikka emme olleet varustautuneet kunnolla, uteliaisuus voitti, ja suunnistimme katsomaan, missä ja millainen paikka oikein olisi kyseessä. Ensimmäisenä vastaan tuli romanttisesti sammaloitunut silta ja sen tarjoamat maisemat.

Pitkospuita pitkinhän tuonne kuljettiin ja sen verran lehtevässä maastossa mentiin, että punkit kyllä pyörivät vakavasti mielessä jokaisella askeleella noiden vääränlaisten vaatteiden takia.

Kun matkaa jatkettiin pitkospuita myöden puolen kilometrin verran, löytyi myös itse torni, josta avautuivat upeat näkymät jokisuistoon.  Kyllä, jopa minun, korkeanpaikankammoisen, oli pakko kiivetä ylös ihastelemaan maisemia.
 

Yleensä luotan sanan voimaan enemmän kuin kuviin, mutta tällä kertaa kuvat puhukoot puolestaan.
 

 

 Pois lähdettiin samaa reittiä pitkin, mutta nyt saimme sen verran äkäisen hyttysparven niskaamme, että emme paljon pysähdelleet valokuvaamaan. Koska olimme liikkeellä yhdeksän aikaan illalla, emme myöskään kuulleet satakieltä, mutta paljon muita lintuja sitten sen sijaan.

Tässä postauksessa taisivatkin sitten olla tähän astisen blogihistorian ensimmäiset (ja uskoakseni myös tulevaisuutta ajatellen viimeiset) kuvat rouva Jälkikirjoituksesta ja herra Kirjoituksesta. En aio edelleenkään kuoriutua puolituntemattomuuden verhon takaa, enkä myöskään esiintyä naamallani blogissa yhtään tämän enempää.

Itsekuripäiväkirja viikko 23

Nyt on selvästi jo yritystä ilmassa itsensä kurittamisen suhteen. Työmatkaliikuntaa on harrastettu liki joka päivä, pari pientä lenkkiäkin on tullut tehtyä - ja vaa´alla kävin ihan kuukauden ensimmäisen päivän kunniaksi.

Mikä vielä parempaa, kun kävimme kaupassa, mukaan päätyi kurkkua, paljon kurkkua, tomaatteja, nektariineja, maitoa, kermaviiliä, dippiä, levitettä ja tuorejuustoa ja pari paniinia. Ne olivat kauppareissun suurimmat yksittäiset menoerät, maksoivat tarjouksessakin 3 euroa kappale. Niiden osuus (yht 6€) 21 euron kauppakuluista oli liki kolmannes - mutta silti ne olivat terveellisempi ja edullisempi vaihtoehto kuin hampurilainen ranskalaisilla ja limulla. Sipsihyllyn kiersimme kaukaa ja korvasimme sen dipattavalla kurkulla, joka sattui olemaan tarjouksessa alle euron kilo - no, ostin sitten heti 7 kurkkua, vaikka herra Kirjoitus hiukan pitkään katsoikin.

Toisella kauppareissulla haettiin maitoa, lisää tuorejuustoa ja valkoista suklaata, jotta pääsin kokeilmaan kolmen raaka-aineen juustokakkua - Herra Kirjoituksen pyynnöstä. Sitä pataleipääkin tein, näistä leipomuksista lisää ensi viikolla. Perjantaina kävi sitten lankeemus yli 13 tuntisen työpäivän jälkeen; halusin jäätelön ja siinä samalla tuli poikettua myös irtokarkkihyllyllä ja haettua sipsipussi. Kaikkiaan kauppaan meni viikon aikana n. 50€.

Yhtään kertaa emme käyneet ulkona syömässä, mikä plussaksi laskettakoon. Eli kauppamenot = ruokamenot. Ruokahävikkikin on ollut tällä viikolla nolla, roskiin ei ole tarvinnut pistää mitään.

Tankkasin myös auton, minulla ei ole mitään käsitystä siitä, milloin viimeksi olen autoon menovettä lisännyt. Siitä on varmasti aikaa useampi kuukausi. Nyt otettiin sitten tankki täyteen, 40€ maksoin varastossa olleilla lahjakorteilla ja loput eli vajaan 20€ ihan omasta pussista. Tosin senkin voi laskea tulleen työnantajan maksamista kilometrikorvauksista, sillä silloin en autoa tankannut, kun ne maksettiin.


Poistuneita tavaroitakin oli heti kuun alkuun useampia: 2 laatikkoa askartelumateriaalia Materiaalipankkiin, 10 kosmetiikkanäytettä ja yhdet kengät. Rakkaat limenvihreät ropsuni ovat palvelleet sen verran monta vuotta, että oli aika siirtää ne roskikseen. Samaan kasaan kannoin pari käytössä hapertunutta ja vääntynyttä muovikuppia. Useamman tavaran olen vaihtanut elintarvikkeisiin eli kuukauden poistolista näyttää jo viikon jälkeen taas paremmalta kuin toukokuun hiljaiselon jälkeen.

Työtunteja tälle viikolle on myös kertynyt mukavasti, saldo oli luokkaa 50 tuntia. Eli ihan positiiviseen suuntaan mennään silläkin rintamalla.

Myös kaikennäköistä muuta pientä olen saanut tehtyä, kuten vaatimatomasti vuoden odottaneen bikinien yläosan korjauksen. Onnistuin rikkomaan bikineistäni lukon 2015 kevään Teneriffan reissulla ja sain siihen vielä naamakirjan kautta korjausmateriaalitkin saman kevään aikana. En kuitenkaan saanut aikaiseksi tehdä korjausta ennen kuin nyt - mutta kukas sitä talvella bikineitä tarvitsee. Samoin poistin nukat puna-valkoraidallisesta puserostani, mutta ei siitä siistiä saa millään.
Yhdet sukatkin parsin eli olen ollut kohtuullisen ahkerana.

DIY: ruokalappu karkkipapereista

Rakas kummipoikani saavutti toukokuun lopussa soseiän, joten ruokalapun valmistaminen oli paikallaan. Ihan en merkkipäiväksi saanut lappua valmiiksi, mutta uskoakseni hänellä on vielä sose- tai ainakin suttuaikaa jokunen hetki jäljellä.

Ruokalapun materiaalina olivat siniset Marianne-paperit, jotka ensiksi liimasin kontaktimuoville. Kolme riviin, laitimmaisiin riveihin 7 ja keskimmäiseen 5. Siihen menivät kaikki minun siniset Mariannepaperini, yhden revenneen pistin roskiin.

Koetin ensin tikata papereita ja muoveja yhteen sellaisenaan, mutta Contessani sattui olemaan sitä mieltä, että moinen on vanhan ompelukoneen arvolle sopimatonta. Lisäsin siis vanhasta tyynyliinasta vuorin ja sen kanssa tikkaaminen sujui mitä mainioimmin.

Kun olin saanut paperit, kontaktimuovin ja kankaan kiinni toisiinsa, leikkasin ruokalapun muotoonsa eli pyöristin helmaa ja kaula-aukkoa.

Reunat huolittelin kääntämällä päällimmäistä osaa (eli muovia ja karkkipapereita) puolen sentin verran alapuolelle ja tikkaamalla suoralla tikillä. Kuvassa ruokalapun sisäpuoli eli vuorikangas.

Ruokalapun kiinnitykseksi laitoin pienen palan tarranauhaa.

Valmis ja näyttää tältä. Kaikki materiaalit kierrätettyjä; ompelulanka omia vanhoja varastoja, karkkipaperit saatu, vuorikangas vanhasta tyynyliinasta ja tarranauha toisella käyttökierroksella jostain ratkottuna. Mitään uutta tähän ei siis tarvinnut ostaa.

Sitä en osaa sanoa, arvostavatko kummipojan vanhemmat, mutta minusta tuo on söpö.