tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tavaraa taloon

Juu, tiedän aivan hyvin kirjoittaneeni vain pari päivää sitten siitä, miten vältän tavaroiden hankkimista. Nämä nyt vain sattuivat olemaan hankittuina ennen kuin sen tekstin napsuttelin. Edelleen olen sitä mieltä, että se pari päivää sitten kirjoittamani teksti vastaa hyvin ajatuksiani ja aion välttää ostoksia, mutta kuten todettu, pahin oli jo tapahtunut.

Ensimmäiseksi tuli todettua, että minua ei sovi päästää vieraassakaan kaupungissa asioimaan missään, sillä onnistun aina jotenkin päätymään paikkaan, josta voi ostaa kenkiä. Kun tuohon vielä lisää sen, etten osaa poistua liikkeestä ostamatta mitään, niin ei ole ihme, että meillä noita kenkäpareja on pari ylimääräistä. Nytkin poikkesin vain pariksi minuutiksi muiden asioiden hoitamisen lomassa kierrätyskeskukseen ja kas, palasin sieltä mukanani uudenveroisessa kunnossa olevat nahkaiset ballerinat, joiden väri oli kesäisen lila.


Lisäksi lunastin yhden viime vuoden puolella luettelemistani lahjakorteista ja valitsin 30€ CDonin lahjakortin ja 20€ H&M:ään. Ensin mainitusta käytin suurimman osan täydentäessäni Disney klassikkokokoelmani sen viimeisillä puuttuvilla osilla eli levyllä 52, Frozen, ja numeroimattomalla Maija Poppasella. Nyt voin sitten vetää ne ostoslistastani yli. Tein kerrankin jopa niin, että katsoin tuon Frozenin tuoreeltaan ja valitettavan hyvin on ajanhammas puraissut Disneyn taikaan. Toki animaatiot olivat edelleen mahtavia ja paljon silmäkarkkia oli tarjolla, mutta silti jokin kipinä tuosta Forzenista puuttui, en vain osaa tarkemmin määritellä mikä. Jälleen yksi kokoelma siis täydennettynä valmiiksi- tähän asti.


Samaan kuvaan leffojen kanssa livahtivat myös tuotenäytteet, jotka olivat aiheuttaa ostokiusauksen pari päivää sitten ja Lontoon tuliainen, varvastossu-avaimenperä Union Jackilla koristeltuna. Se on niin suloinen, ettei sitä taidan missään malttaa käyttää.

Jännityksellä olen odottanut, milloin postimies kantaa meille loput ebay paketit, jotta pääsisin niiden sisältöä esittelemään. 


Ei kommentteja: