Mitä jos...

Varmasti useimmat ihmiset ovat joskus leikkineet mielikuvitusleikkejä teemalla "mitä, jos..." Yleisin noista jossitteluista on varmaankin se, mitä tekisit, jos voittaisit lotossa. Kyllä minäkin olen sitä ajatellut, ja koska suunnitelmat ovat liian valmiit, en tule koskaan lotossa voittamaan.

Nämä kirjoituksen aiheet kyllä alkavat toistaa itseään, mutta kun asia nyt on pari päivää pyörinyt ajatuksissa, niin pakkohan se on ulos pulauttaa. Muutaman viime päivän olen näet pyöritellyt tuota "mitä, jos..."- teemaa ajatuksella entä jos en saisikaan puoleen vuoteen mistään rahaa tai jos kaikki rahat menisivät velkojen lyhentämiseen. Selviäisinkö? Tai entä jos saisin käyttööni vain neljäsataa euroa kuussa, selviäisinkö?

Jos tietäisi kaiken olevan väliaikaista, niin väittäisin useimpien ihmisten selviävän - juuri se ajatus kyseisen tilan väliaikaisuudesta ja edessä häämöttävästä paremmasta auttaisi jaksamaan, etenkin jos kyseinen aika ei olisi toivottoman pitkä. Puoli vuotta, kuusi kuukautta, on loppujen lopuksi kovin, kovin lyhyt aika. Aivan eri asia olisi, jos pitäisi miettiä asiaa vuosikymmeniksi eteenpäin, silloin tilane ja myöskin sen tuoma toivottomuus olisi erilaista. Ihmisen kun on niin kovin vaikea luopua siitä, mitä on saavuttanut ja minkä kerran on omistanut.

Siis puoli vuotta ilman tuloja. Uskoisin selviäväni, jos saisin pitää nykyiset säästöni. Tosi asiahan on, että en tarvitsisi muuta kuin sen verran, että saisin maksettua ruoan ja asumisen sekä siihen liittyvät laskut ja auton kulut, koska siitä en kuitenkaan malttaisi puolen vuoden takia luopua (ja olettaen, että saisin käydä töissä, tarvitsisin autoa myös siihen). Minun ei mitenkään välttämättä tarvitsisi saada mitään uutta; vaatteita on enemmän kuin puolen vuoden tarpeeksi, kenkiä, kosmetiikkaa ja muuta rihkamaa samoin. Jos oikein pakollisia rahanreikiä tulisi (hammaslääkäri, lääkäri, mitä näitä nyt onkaan) voisin aina tienata jokusen kolikon realisoimalla nykyistä omaisuutta taikka tekemällä käsitöitä myyntiin. Olen niin kriittinen omille töilleni, etten juurikaan harrasta viimeksi mainittua, mutta hädän edessä sitä varmaan nöyrtyisi vaikka mihin. Samoin voisin tarjoutua ruokapalkalla tekemään vaikkapa siivousta, pyykkäystä, ikkunanpesua (yäk!) tai korjausompelua, osaanhan minä opettaa ja tehdä yhtä jos toista muutakin.

Jotenkin tuosta edellisestä ajattelumallista tuli taas läpi eräs itselleni tyypillinen toimintatapa, jota en ollut aiemmin tiedostanutkaan. Se liittyy tuohon rahankäyttämiseen, jos sitä ei tulisi enää säännöllisesti mistään. Säästöt ovat säästöjä ja niihin kosketaan hädänkin hetkellä mahdollisimman varovasti, jos vaikka tulee vielä pahempi hätä joskus. Siis säästöistä käytetään vain minimin verran ja sitten yritetään kovasti keksiä, miten ja mistä muualta sitä rahaa voisi saada kulujen maksuun. Mielessä pyörivät jo marjastaminen, sienestäminen ja käpyjen kerääminen... onhan näitä tapoja vaikka miten paljon, eri asia sitten miten ongelmalliseksi tuollaiset harrastamisen menisivät, jos kuitenkin pitäisi käydä täyspäiväisesti töissä.

Yllätin itseni juuri vakavasti pohtimassa sitä, pitäisikö minun haastaa itseni siihen, etten osta puolen vuoden aikana mitään. Tiedän kuitenkin asian turhuuden, aivan varmasti lankeaisin ostamaan, jos se olisi kiellettyä. Sen sijaan pohdin kyllä vakavasti sitä, että jospa avaisin itselleni uuden tilin, siirtäisin sinne joka kuukausi 400 euroa ja maksaisin sieltä kaikki laskut ja muut ja katsoisin, miten pitkälle se riittää. Hetken mietinnän jälkeen järki voitti tässäkin asiassa, saanhan minä vastaavaan tiliseurannan ihan pankista ilman mitään uusia tilejä. Sen kun vain katson tiliotteelta, sieltähän se selviää.

Toisaalta tekisi kovasti mieli kokeilla ja katsoa, miten selviän. Toisaalta taas järki sanoo, että miksi kiusata itseään, jos ei ole pakko. Pompottelen palloa jonglöörin lailla vielä hetken ja mietin, mitä teen.