tiistai 15. huhtikuuta 2014

Huhtikuun nuukailuvinkki: ruoka

Nämä ovat kyllä jo varsin kuluneita ja moneen kertaan käytettyjä vinkkejä, mutta silti minunkin on pakko pistää lusikkani tähän soppaan, vaikka en tiedä saanko tähän aiheeseen enää yhtään uutta sattumaa sieltä keitosta ongittua.

Ensimmäiseksi se kaikkien martta vinkkien äiti: Tee kerralla enemmän ruokaa ja pakasta osa tai kaikki syötäväksi myöhemmin. Vinkkinähän tämä on ihan loistava, mutta miksi siinä ei ole sitä jatkoa, jonka se auttamatta kaipaisi: muista myös käyttää pakastamasi ruoka pois pakkasesta kohtuullisessa ajassa. Sillä mikäli tyhjäät ikuisuuden pakkasessa marinoituneet käyttämättömät ruoat roskikseen sulattaessasi pakastimen kerran vuodessa tai kahdessa, on se silkkaa haaskausta joka suhteessa. Olet haaskannut aineksia valmistamalla ruokaa roskikseen, olet käyttänyt aikaa turhaan ja sähköäkin on kulunut haaskuun roskikseen menevien tuotteiden pakastamiseen.

Toinen vinkki on suoraa sukua ensimmäiselle: Jos on hyvä tarjous, osta kerralla enemmän ja pakasta. Edelleenkin muista käyttää ne ruokatavarat sieltä pakkasesta, äläkä kanna kylki vääränä kaupasta kotiin uutta. Tuotteiden säilymiselle pakkasessakin on aikansa, vaikka useimmat tuotteet eivät ehkä menekään huonoiksi niin nopeasti kuin suositukset sanovat. Muistaakseni esim. sianlihalle suositellaan maksimipakastusajaksi 3-6kk, mutta ruokatieto.fi sivuilla sanotaan myös suoraan, että 11kk pakkasessa ollutta lihaa voi syödä: "Jos pakastin ja siellä ollut liha eivät ole päässeet sulamaan, niin lihan voi käyttää. Lihassa on voinut tapahtua esimerkiksi pakkaskuvumista, mutta siitä ei ole terveydellistä haittaa".

Ja kolmaskin noudattaa tätä samaa linjaa: seuraa tarjouksia ja osta punalaputettua. Joissakin kaupoissa myydään tuotteita jo päivää ennen viimeistä myyntipäivää -50% lapulla eli silloin kyllä kannattaa olla haukkana paikalla. Nämä tuotteet, hiukan tuotteesta riippuen, on kyllä sitten syytä valmistaa ruoaksi tai pakastaa saman tien, sillä ne eivät jääkaapissa säilömisestä enää parane. Eri kaupat tarjoavat noita tarjouksia vaihdellen eli kannattaa opetella, millaisin tarjouksin mikäkin kauppa vanhenevat tuotteensa kauppaa ja jos on mahdollista valita, niin maanantai aamu lienee paras aika käydä poimissa tarjoustuotteet talteen.

Jatketaan vielä pari klassikkoa samaan hyömyyn, kun on niillä niin hyvin alkuun päästy. Käytä sesongin tuotteita, sillä ne ovat usein varsin edullisia - appelsiineja alkuvuodesta, raparperiä ja marjoja kesällä, vihanneksia syksyyn. Muutoinkin kannattaa suosia kotimaisia vihanneksia, sillä perunat, porkkana, lanttu ja kaalit - noin muutaman mainitakseni - ovat terveellistä ja edullista syötävää.

Samalla voikin sitten nostaa vielä esiin yhden näkökulman. Äitini tavanomaisia lausahduksia on: ruokaan täytyy käyttää joko aikaa tai rahaa. Eli jos ruoan pitää olla valmista nopeasti ei ole aikaa aloittaa pesemällä porkkanoita, perunoita ja lanttuja, kuorimalla niitä ja käyttää pilkkomiseen aikaa, vaan on ehkä viisasta käyttää puolivalmista taikka sitten tehdä se pilkkominen silloin kun on aikaa ja pakastaa nämä valmiiksi. Valmisruoasta saa kyllä syötävää nopeasti, mutta se tuntuu sitten kukkarossa, eikä välttämättä ole kovin terveelistäkään. Kun on kiire, kannattaa muistaa ne pakkaseen säilötyt jemmat ja ottaa valmista ruokaa sieltä.

Yksi vinkki on se, että mieti mistä ostat. Mitä isompi perhe ja suurempi kulutus, sitä tarkemmin kannattaa laskea, kannattaako ruokaostokset keskittää esim. bonusten tai pisteiden takia johonkin kauppaan vai kannattaako hajauttaa ja miten. Meidän pienessä perheessämme on ehdottoman kannattavaa juosta tarjousten perässä, varsinkin, jos se hoidetaan niin, että kaupassa poiketaan työmatkalla, kun mennään muutenkin ko. kauan ohi, tai iltalenkillä (juu, minä olen se naisihminen, joka lenkkeilee reppu selässään). Yhden edullisen tuotteen perässä autolla toiselle puolen kaupunkia lähteminen ei ole kannattavaa, kun bensaan kuluu enemmän kuin saavutettu säästö. Meillä ei myöskään bonuksia tai pisteitä kerry niin paljon, että kaikki ostokset kannattaisi niiden takia keskittää yhteen kauppaan tai kaupparyhmään. Lisäksi kannattaa muistaa se, että jos on tarjousten perässä liikkeellä, ei kannata langeta ostamaan mitään ylimääräistä. Useimmissa kaupoissa kun on joku tai jotkut tuotteet ns. sisäänvetotarjouksina ja sitten oletuksena, että asiakas ostaa jotain muutakin siinä mukana. Tyypillisesti kahvi, voi, sokeri ja lihat ovat näitä tuotteita, jolloin niiden tarjouksia kannattaa seurata ja hyödyntää.

Yksi vinkki, mitä Martat tai muutkaan eivät tarjoa, mutta jonka itse olen kokenut hyödylliseksi, on shoppailu muualla kuin siinä tutussa kotikaupassa. Jos on mahdollisuus työmatkan tai muun reissun yhteydessä poiketa jonkun muun kaupungin tai lähiön kaupassa, se kannattaa hyödyntää, sillä samankin ketjun eri myymälöissä on erilaisia tarjouksia ja joskus voi onnistua tekemään todellisia löytöjä. Itse poikkesin esimerkiksi vieraan paikkakunnan isoon Citymarkettiin, josta löysin mausteita, sinappia ja sipsejä tarjouksessa, kaikissa alennukset vähintään -60% normaalihinnoista, saattoipa joku olla vielä tuotakin halvempaa kun vertasi oman kauppamme hintoihin. Olisin joka tapauksessa joutunut ainakin sinappia ja mausteita ostamaan kotiin muutenkin, joten miksi siis en olisi ostanut niitä edullisesti.

Tämä varmaan saa monelta niskakarvat pystyyn, mutta väitän edelleenkin, että nykyihmiset luottavat liikaa tuotteiden päiväyksiin. Maito ei tiedä keskiyön jälkeen mennä pilalle aamuksi, jos sen päiväys meni siinä keskiyöllä vanhaksi. Haista ja maista, tutki, mikä osa tuotteista mahdollsesti vielä on käyttökelpoista, äläkä hävitä kaikkea suinpäin. Tuoreen kalan ja lihan kanssa kannattaa olla varovainen, mutta esim. maitotuotteet kertovat hajullaan hyvin nopeasti, ovatko vielä syötäviä. Uskallan tunnustaa juoneeni niin päivämäärävanhaa maitoa kuin syöneeni ylipäiväistä leikkelettäkin, enkä ole vielä yhtään ruokamyrkytystä sairastanut, vaikka olenkin ruokatuotteissa luottanut enemmän haju- ja makuaistiini kuin päiväyksiin.

Nuukailuvinkiksi tuo edellinen käännettäköön siinä muodossa, että tutki säännöllisin väliajoin jääkaappisi sisältö ja katso, mikä on menossa vanhaksi ja ota se käyttöön ensiksi. Risotto ja munakas ovat oiva mahdollisuus piilottaa niin nahistuneet paprikat, pehmenneet tomaatit kuin pari päivää sitten vanhenneet kinkunsiivutkin. 

Ei kommentteja: