Joululahjatoive

Joulupukkiin en enää usko, joten en aio kirjoittaa toiveitani joulupukille, mutta sen sijaan aion julkaista joululahjatoiveeni tässä, kun nyt kerrankin löysin jotain sellaista, mitä tosiaan haluan. Saa ottaa vinkiksi, jos joku sellaista tarvitsee.

Juttu on kopiotu iltalehdestä, jossa se on julkaistu 24.11.09 ja löytyy täältä.

Vatsamakkaroista "luomusilikonit"

Rasvansiirtoleikkauksessa potilaalta otetaan rasvaa sieltä, missä sitä on liikaa, ja siirretään rintoihin. Saksassa kehitettyä ja kuusi vuotta sitten käyttöön otettua operaatiota on tehty Suomessa vuoden ajan.

Rintoihin siirrettävään rasvaan lisätään potilaan kantasoluja. Menetelmän keksi plastiikkakirurgi Hilkka Peltoniemi.

- Siirrettävä rasvasolukko taistelee kovasti, ja saa näin nopeammin verenkiertoa ja happea ja jää paremmin henkiin, Peltoniemi kertoo Ylelle.

Omalla rasvalla suurennettu rinta on Peltoniemen mukaan pehmeä ja luonnollinen."

Tahtoo siis luomusilikonit kuppikokoa Ö, niin tulee maharasvoille kunnolla hyötykäyttöä! Ja niiden kanssa t-paidan, jossa lukee "luomut".

Kuntosalilla

Kävin tänään salilla pumppaamassa rautaa, ja koska on huomattavasti mielenkiintoisempaa tarkkailla ympäristöä ja toisia kuntoilijoita kuin omaa hikistä naamaa, päädyin tekemään huomioita kanssa kuntoilijoistani.

Minulla on aina ollut kuntoilusta tietynlainen vaikutelma ja olen sitä itse pyrkinyt noudattamaan, nimittäin kuntoilussa kuuluu olla verta, hikeä ja kyyneleitä. Niinpä minä kuntosalilla pumppaan rautaa irvistellen, hiki virraten ja naama punoittaen. Minusta siinä hommassa pitää olla sellainen kunnollinen tekemisen meininki. En myöskään kuulu niihin ihmisiin, jotka ostavat kalliita urheiluvaatteita vain sen takia, että salilla tai jumpassa kuuluu olla sellaiset. Suon toki sen muille ja kuuntelen sujuvasti, miten ne ovat iholle mielyttävämmät ja mukavammat ja ennen kaikkea sen ja sen merkkiset, minulle pisaa edelleen ne merkittömät verkkarit ja vanha t-paita.

Sen sijaan en ymmärrä, miksi hankkia moisia vaatteita, jos niiden hien iholta siirto ominaisuuksille ei edes ole tarvetta. Jotkut kun näköjään menevät salille vain seurustelemaan. Hyvänä esimerkkinä tästä eräs tämän päiväinen 50+ ikäinen rouvapari. He valitsivat aina vierekkäiset laitteet, tekivät ehkä yhden liikkeen per puoli minuuttia ja istuivat kullakin laitteella vähintään 5 minuuttia ja kälätyksen volyymi ylitti jopa salilla soitetun musiikin. Onneksi oli melko vähän väkeä, sillä ruuhka-aikana tuo olisi ollut jo katastrofi, nytkin muut joutuivat väistelemään ja muuttamaan suunnitelmiaan, kun laitteet eivät tuntuneet vapautuvan millään. Ihmettelen suuresti, jos tuossa touhussa tuli hiki ja kuntoilua muualle kuin leukalihaksiin.

Kukin tietysti tekee tavallaan, mutta silti minua hämmästyttää myös toinen kuntoilijatyyppi, nimittäin se, joka asettautuu kuntopyörälle tai crosstrainerille ja läväyttää lehden eteensä. Jalat tekevät hidasta liikettä ja sivut kääntyvät... Öh, minä ymmärrän kyllä, että parturissa luetaan lehtiä tai katsastuskonttorilla autoa odottaessa, mutta kuntosalilla. Jos siellä on pakko lukea lehteä, ymmärrän tuskaisen vaivalloisesti sen, että sitä luetaan kuntopyöräillessä, mutta se menee jo korkealta yli hilseen, että se sama lehti kulkee mukana jokaiseen laitteeseen. Välillä käsissä, välillä sylissä, mutta aina mukana.

Olen siis ilmiselvästi yksinäinen susi, joka haluaa kuntoilla yksin virttyneissä verkkareissaan ja kuluneessa t-paidassaan hiki virraten, naama pukoittaen ja pahasti irvistellen uskoen vakaasti siihen, että näin kuuluu ollakin, jotta liikunta tehoaa.

Oldies but goodies

Keskustelin tässä päivänä muutamana erään työkaverini kanssa ihonhoidosta, hän kun sattuu olemaan toiselta ammatiltaan kosmetologi, joten aihe sopii hänelle kuin nyrkki silmään. Keskustelun laukaisimena toimi Iltalehdestä lukemani juttu, missä kerrottiin Perussa murhatun kymmeniä ihmisiä kosmetiikassa käytettävän ihmisrasvan vuoksi, tämän ihmetökötin litrahinta kun oli jutun mukaan 12000 dollaria litralta.

Kuten yleensä aina isohkossa naisporukassa juttu kääntyi kahteen suuntaan - ensimmäiseksi me ylipainoiset pääsimme vitsailemaan siitä, että kerrankin olemme arvokkaampia kuin hoikat ja mehän olemme suorastaan painomme arvoisia kultaa, jos kerran rasvan litrahinta on tuon 12 0000 dollaria litralta. Jos joku tietää, missä rasvaa pääsee luovuttamaan, ilmoittaudun heti vapaaehtoiseksi, jopa ilman tuota korvausta ;-).

Toinen keskustelusuunta olikin sitten jotenkin odotettava ja otsikkoon liittyvä, nimittäin yököttely siitä, mihin kosmetiikkatuotteisiin ihmisrasvaa oikein käytetään. Eurooppalaisiin sanoi juttu, mutta ei mitenkään uskaltanut nimetä yhtään sarjaa tai tuotetta - tietenkään. Väistämättömänä ajatuksen juoksuna oli: haluaisitko sinä vetää jonkun persihroja naamaasi? Tuskin. Joten olisikin kiva tietää, mihin tuotteisiin ko. ainesosaa käytetään. Litrahinnasta teimme johtopäätökset, että kalliisiin. Onneksi en harrasta tuhansien eurojen litrahinnalla varustettuja rasvoja eli kuvittelen olevani turvassa.

Päädyimme siis porukalla kysymään ammattilaisen neuvoja ihonhoitoon ja turvallisia tuotteita. Neuvot olivat juuri sitä, mitä otsikko kertoo eli vanhoja mutta hyviä. Ihon säilymiseen nuorekkaana vaikuttaa merkittävästi vain kaksi asiaa. Nimittäin riittävä uni ja järkevän runsas veden juominen. Mietin pitkään oikeaa ilmaisua tuon vedenjuomisen kohdalle, sillä runsas määrä on erilainen eri ihmisillä ja missään tapauksessa ei ole tarkoitus, että ihmiset juovat maksansa halki ja elektrolyyttitasapainonsa sekaisin. Kun listaan vielä listään seuraavaksi merkittävimmät asiat, perimä, ruokavalio ja liikunta, jää kosmetiikkatuotteiden todellinen merkitys pieneksi ja ollaan samassa listassa, jota nykyään tarjotaan lääkkeeksi lähes mihin vaivaan vain. Esimerkiksi nuo asiat vaikuttavat sairastuvuuteen mm. seuraavissa taudeissa: diabetes, sydänsairaudet ja syöpä.

En ole ihan varma, olenko ammattilaisen neuvoista huolimatta vielä valmis luopumaan rakkaasta purnukkavuorestani, mutta voin toki jakaa hyvät neuvot muille ja pyrkiä noudattamaan niitä itsekin. Entistä tarkemmin kuitenkin katson, mistä aineista naamaani vetämäni tökötit on tehty, mutta aion silti pitää kosmetikasta kiinni, jospa se auttaisi edes sen hitusen, kun siihen uskoo.

Älä osta mitään

Tänään vietämme ihan kansallista Älä osta mitään- päivää. Hienoa, että joku on keksinyt meidän nuukailijoiden iloksi ihan kokonaisen päivän, jolloin voi hyvällä syyllä olla ostamatta mitään, eikä tarvitse selitellä kenellekään, kun ei ole hullunkiilto silmissä haalimassa lisää tavaraa.

No, ihan vakavasti puhuen, nuukailua tai ei, niin tuollainen Älä osta mitään-päivä on ihan hieno keino herätellä ihmisiä siihen, miten vähän on välttämätöntä ja että ilman alituisen ostamisen tuottamaa mielihyvääkin pärjää. Siis toisin sanoen mielihyvää voi hankkia muilla keinoin kuin hankkimalla hirveän määrän tavaraa (ja näin sanoo tavarahamsteri Sulo Vilén). Monessa suhteessa elämämme on kovin nopea sykkeistä ja ostamiseen ja omistamiseen keskittyvää - mainokset luovat kuvan, että jokaisella täytyy olla sitä tai tätä, ihmiset, jotka eivät matkusta ulkomaille vähintään kerran vuodessa, ovat outoja, jokaisella pitää olla oma asunto tai vielä mieluummin sekä omakotitalo että mökki ja kunnollisessa perheessä on kaksi autoa ja tämän verran viihde-elektroniikkaa ja tietoteknistä tavaraa ja vaatteet pitää olla sitä ja tätä merkkiä ja jokaisella teinillä kuuluu olla mopoauto. Suurin osa mielihyvästä siis saadaan ostamisesta ja omistamisesta. En missään nimessä lähde kiistämään omistusasunnon onnellisuutta, sillä jaammehan herra Kirjoitus ja minä tämän valkoisen kuutiomme pankin kanssa, mutta jonain päivänä nämä seinät ovat toivottavasti meidän ihan kokonaan (tai ainakin puoleen väliin, mistä alkaa naapurin osuus), mutta onko ihan kaikki tavara tarpeellista. Jotenkin väistämättä tulee mieleen laulaja Rainer Frimanin eräässä haastattelussa kertoma totuus: "Onnellisin olen ollut silloin, kun köyhänä helluntaisaarnaajana kiertelin Ladalla pitkin seurakuntia". Voimmeko tästä tehdä päätelmän, että menestys ja raha ei tuonutkaan onnea.

Tuota tavaran tarpeellisuutta, omia ostoskäyttäytymisiäni ja kulutustottumuksiani olen tämän viikon pohtinut ja toivottavasti oppinutkin jotain itsestäni. Lainaan tähän vanhaa hyvää sananlaskua, jota yritän pikkuhiljaa oppia noudattamaan: "Älä osta sitä, mitä tarvitset, vaan osta sitä, mitä ilman et voi olla".

Yleensä missaan nämä Älä tee jotain- päivät ihan kympillä ja autottomana päivänä olen autolla liikkeellä, vaikka muuten en siirtäisi sitä tallista kahteen viikkoon. Tänään olen kerrankin valveilla ja yritän, todellakin yritän, noudattaa päivän teemaa ja olla ostamatta mitään. Menen ruokakauppaankin vasta huomenna, sillä ostoksia nekin ovat. Päätöstäni helpottaa kummasti se, että olen yövuoroissa eli päivä menee nukkuessa tuonne iltapäivään asti ja sitten voikin alkaa valmistautua seuraavaan yöhän...eli ei paljon jää aikaa kaupoille.

Vaan mitä jos...

Olen tässä aikaisemmissa kirjoituksissani pohtinut kuluttamistani ja sen laatua ja määrää. Ja tosiaan tullut siihen tulokseen, että olen kuluttajana hyvinkin jakomielitautinen, toissa asioissa kiristän vyötä ja pohdin, että miten siihen saisi tehtyä pari reikää lisää ja toisissa mennään yhtä lujaa kuin Linnanamäen vuoristoradassa miettimättäkään sitä, missä kannattaisi pihistää tai mikä kannattaisi jättää ostamatta.

Tässä pohdinnoissani olen sitten päätynyt myös sinne nuukuusviikkojen ja -vuosien sekä vaatekaapin tyhjennyksen toiseen päähän. Vaan mitä sitten, kun viimeinenkin varastossa ollut sukkapari on kulutettu rei'ille, viimeiset rintsikat ovat riekaleina ja viimeinen huulipuna on enää vain hylsy ilman hippustakaan väriä misään. Mitä sitten tapahtuu? Olenko minä silloin onnellinen? Maltanko minä silloin mennä kauppaan ja ostaa uusia tavaroita tilalle tai käytettyjä kirppikseltä? Onko silloin mitään kirpputoreja, mistä voisi halvalla tehdä löytöjä vai ovatko kaikki muutkin kuluttaneet kaikki aarteensa loppuun? Vai olenko minä siinä tilanteessa, että tarvitsen enää sairaalapyjamaa ja liukuestetossuja jos niitäkään?

Vai olenko kenties saanut nuukailullani kasaan sellaisen määrän valuuttaa, että voin rynnätä kauppaan ja pistää koko garderoopin uusiksi. Saako siihen aikaan enää vaatteita mistään ja millaisia vaatteita? Ja ennen kaikkea, mitähän vuotta elämme silloin, jos tämä ihme tapahtuu ja vaatekaapistani paistaa pohja, olen näet onnistunut hamstraamaan sinne melkoisen määrän tavaraa. Kyllä sen hetkeksi pitäisi riittää, vaikka kuinka nuukailisi. Jään kuitenkin pohtimaan tarkemmin tuota, mitä sitten tapahtuu vaihtoehtoa ja kerron, jos keksin vastauksen.

Saa ostaa

Yritän nyt vaihteeksi suunnata kulutustani oikeille urille toiseen suuntaan käännetyn asian kautta. Yleensä langetan itselleni ostoskieltoja ja rajoitan kaiken mahdollisen ja mahdottoman hankkimista, tällä kertaa pyrin toimimaan toisinpäin eli teen itselleni listan asioista, joita saan ostaa, mikäli kohdalle halvalla tulee. Listalle on ollut pakko lisätä muutama ei niin tärkeä kohdekin, jotta se ei rajoitu ihan kahteen tai kolmeen asiaan.

Katsotaan toimisiko tämä paremmin kuin nuo muut listat, vai käykö niin, että kun on lupa shopata, ei se enää olekaan hauskaa.

Hankintalista:
- Elfan tai Norscanin korit
- Brasilian matka kahdelle
- urheilurintaliivit
- Koiramäki-kirjat
- joulupostimerkit
- joulukorttivalokuvat
- zakpak-peli
- manhattan-peli
-"fileet" rintaliivien täytteeksi pikkujoulumekon alle
- ruskeat nyörisaappaat (vihreät myös, jos sitä lempimallia tulee kohdalle)
- jokin uusi kiva vihrekasvi
- kunnolliset jumppahousut (nämä saa toki kaivaa esiin kaapin kätköistäkin, jos sattuu löytymään)
- lasi herra Kirjoituksen tauluun


Veronpalautuksetkin tulevat kohta puoliin, pitäisiköhän sitä varautua tekemään kirppiskierros heti sen jälkeen ;-)

Omistamisen autuus

Kun viime postauksessani pohdiskelin sitä, miten sisäänrakennetun kiintiöni mukaan näyttää olevan selviö, että kulutan jokatapauksessa tietyn määrän rahaa kuussa kulloisenkin "teeman" mukaisiin hankintoihin, aloin pohtia asiaa tarkemmin ja tein valitettavan havainnon.

Minä todellakin olen ajoittaisostaja, jolle syntyy omistamisen autuus. No, ehkä tuo on hivenen liian voimakkaasti sanottu, mutta joissain tilanteissa se omistamisen halu vaan iskee äärimmäisen vahvana. Hyvänä esimerkkinä on reilun vuoden takainen tilanne, jossa totesin haluavani kokeilla uusia huulipunasävyjä ja keksin minihuulipunat. Niistähän noita erilaisia sävyjä olisi kiva kokeilla ja testailla, eikä edes ehtisi kyllästyä, kun tuollainen pikkuinen värimäärä jo loppuu. Tarkoitus oli ostaa ehkä kymmenen ehkä kaksikymmentä huulipunaa testattavaksi. Huuto.netistähän noita löytyi yksi, kaksi, monta kohdetta ja seuraavan kerran, kun järkeni palasi tajusin olevani yli kolmen sadan minihuulipunan onnellinen omistaja! No, ei se vielä mitään, mutta olin samaan hyömyyn hankkinut kosmetiikkapaketin, jossa oli parikymmentä uutta täysikokoista huulipunaa. Eli toisin sanoen saan kohta toisesta päästä kantaa näitä läytöjäni roskiin, kun ne vanhenevat käsiin, sillä en edes minä ehdi sutia kaikkea sitä maalimäärää naamaani. Mutta sillä hetkellä ei tullut tuollainen mieleen, vaan omistamisen onni ja autuus täyttivät mieleni, kerrankin saan kokeilla riittävän monta erilaista huulipunasävyä ja varmasti löydän sen kaikkein parhaan.

Toinen, tällä kertaa tosin läheltä piti-tilanne, kerta oli se, kun löysin vihdoin ja viimein saappaat, joita oli hakenut pitkään. Lähes polveen ulottuvat, pitkällä nyörityksellä, isoilla metallisilla nyörinrei'illä ja lankarullakoroilla varustetut yksilöt. Ostin sellaiset mustat ja vieläkin sielua pakottaa, mutta sain itseni estettyä ostamasta myös muut värit. Ihan vakavasti harkitsin koko väriskaalan hankkimista, sillä ko. saappaat ovat niin ihanat. Mustien lisäksi niitä olisi saanut tumman ruskeina, beigeinä, tumman vihreinä ja tumman violetteina - ainakin. Sillä kertaa järki voitti korvissa käyvän veren pauhun ja tyydyin vain mustiin. Järki oli oikeassa, olen käyttänyt noita mustia saappaita kaksi kertaa, joten varmaan olisin käyttänyt muita värejä ehkä kerran tai kaksi ja silloin niin, että olisin hakemalla hakenut tilaisuuden niiden käyttämiseen. Mikään ei tosin takaa, etten vieläkin voisi seota noihin saappaisiin, jos sellaiset halvalla tulee vastaan muun kuin mustan värisinä.

Voisin luetella muutaman muunkin asian/tavaran, joita olen vastaavalla intensiteetillä jahdannut ympäri internetin ihmemaata, silloin kun olen päättänyt, että se tai ne täytyy saada. Minulla on siis ilmeisen pakkomielteinen kulutustaipumus silloin, kun olen jotain päättänyt saada...

Parhaana esimerkkinä tästä mainittakoon kanavatyö "tyttö ja visteriaköynnös", joka sulkeutui huuto.netissä pitkänä perjantaina joitakin vuosia sitten. Koska meillä ei vielä silloin ollut mokkulaa, jota olisi voinut käyttää maalla, ajoimme 25 km Herra Kirjoituksen työpaikalle, jotta pääsin huutamaan ko. työtä. Käden väristen hakkasin nettiselaimen päivitä-painiketta, jotta pääsin näkemään, kuka oli voitolla. Omistamisen autuus oli kyllä rajaton, kun huomasin voittaneeni työn (ja huutaneeni siitä reilusti enemmän, kuin olin alunperin ollut valmis maksamaan). Lohduttaudun kuitenkin sillä, että valmis työ on todella kaunis ja se koristaa nyt eteisemme seinää, lisälohtua asiaan tuo se, että huutamani hinta oli kuitenkin vain noin 25% siitä, mitä olisin joutunut tavallisessa kaupassa maksamaan kanavatyöpohjasta ja langoista.

Ostamisen onni

Omaa kulutustani seurailleena olen tullut nyt siihen valitettavaan tulokseen, että halusin tai en, on minuun sisäänrakennettuna tietynkokoinen kulutuskiintiö per kuukausi. Koska olen viettänyt antihankinta marraskuuta vaatteiden ja kosmetiikan osalta ja onnistunutkin siinä ihan kiitettävästi - ei hankittuja vaatteita; ei uusia, eikä kirpputorilöytöjä, ei huutislöytöjä, ei myöskään saatuja vatteita, eikä minkäänlaista kosmetiikkaa lisää tähän talouteen - tässä kuussa en ole ostanut mitään, en saanut lahjaksi, enkä edes varastanut ;-) (juu, jälkimmäinen ei kuulu tavaranhankkimistapoihini, jotenkin vain tuli mieleen se vanha mainoslause "osta, vaihda, älä varasta" ja tuo oli pakko lisätä tohon listan jatkoksi).

Koska en ole voinut ostaa vaatteita tai kosmetiikaa, olen ostanut kirjoja. Viimeisen parin kuukauden aikana hyllyymme on muuttanut kymmenkunta uutta käsityö, askartelu ja sisustusaiheista kirjaa, taisi tässä viimeisessä paketissa olla jokin jäätelöopus ja toinen, joka käsitteli erilaisten karamellien yms. herkkujen valmistamista itse. Sen hankin ensi joulua silmällä pitäen, josko sitten ensi jouluna vaikka keittelisin jotain herkkuja ja jakaisin niitä kaikille halukkaille ja haluttomille vastaanottajille.

Jos joulukuussa yritän olla hankkimatta vaatteita, kosmetiikkaa ja kirjoja, mihinkähän sitten kulutukseni suuntautuu. Ehkä minä sitten menen ja ostan ebaysta ne ihanat jibbitzit, joita olen sieltä jo hetken kuolannut, mutta en vielä malttanut ostaa. Ne kun eivät varsinaisesti ole vaatteita tai kenkiä, vain kenkäkoristeita eli niitä ei ihan suoraan lasketa kiellettyjen listalle.

Sen verran kuitenkin Sulo Vilén minussa elää, että onneksi kulutukseni pysyy jotenkin järjellisellä tasolla, se on vain se 50-70e kuussa, mikä minulta menee kulloiseenkin "haluaa tämän"- teemaan. Voisihan tuonkin rahan tietysti säästää, mutta voisi se jossain kohtaa mennä huonompaankin kuten kaljaan ja tupakkaan - niistä ainakin olisi vain lyhytaikainen ilo (tai pitkä murhe, jos saa vaikkapa keuhkosyövän). Huomaattehan, miten yritän puolustella hankintojani ja lohdutella itseäni vakuuttelemalla, miten kestävämpiä hankintoja vaatteet tai kirjat ovat verrattuina esim. ruokaan tai alkoholiin. Jutussa on kyllä vähän selityksen makua, kun minä pidän näistä, on niiden hankkiminen suotavampaa kuin jonkin muun...

Uusi perheenjäsen

Taloutemme päivittyi noin viikko sitten uudella ei mitenkään välttämättömällä tai tarpeellisella, mutta kuitenkin halutulla esineellä.

Hankimme pelikokoelmamme täydennykseksi Dominion valtakunta - pelin, joka on kahminut runsaasti palkintoja. Se on palkittu mm. tämän vuoden Spiel des Jahresilla ja vuoden aikuisten peli- palkinnolla. Pakkohan tuo oli kotiuttaa, kun sen listahinta pelikaupoissa pyörii yli neljänkympin hujakoilla (olen nähnyt jopa 49 euron hintoja) ja paikallinen Prisma kauppasi tätä uudempaa painosta hinnalla 27,90e. Tässä pitäisi olla pari ensimmäisestä painoksesta puuttuvaa lisäkorttiakin valmiina eli jos näin on, niin oli tosi edullinen ostos, sillä lisäkortit maksavat pari euroa kappale.

Toistaiseksi aarre on vielä paketissa ja odottaa sopivaa hetkeä tullakseen korkatuksi. Arvostelujen mukaan peli on kovasti pidetty ja kehuttu ja sopii sekä kahdelle että neljälle pelaajalle. Lupaan kirjoitella mielipiteitäni sitten, kun olemme päässeet pelaamisen makuun.

Tarkoitus olisi vielä hankkia myös vuoden perhepeli eli Zakpak, vaikka se ei olekaan ennakko-odotuksissa kovin korkealla.

Kierrätystä omasta kaapista

Tunnetun tyyliblogin pitäjä Nelliina on lanseerannut käsityksen "kierrätä itseltäsi" tarkoittaen omista kaapeista ja laatikoista tehtyjä löytöjä. Tuo on oikein loistava ajatus, varsinkin tällaiselle tavarahamsterille kuin minä. Jossain vaiheessa ihmettelin ihmisiä, jotka eivät olleet ihan varmoja, mitä omistavat tai löytyykö heidän kaapeistaan jotain tiettyä juttua. Nyt oman tavaramääräni saavutettua infernaalisen määrän, alan ymmärtää heitä. Sillä vaikka minulla on jokaiselle tavaralle ihan oma tietty paikkansa, en silti enää kykene muistamaan kaikkia tavaroitani (eli niitä on aivan liikaa). Esimerkiksi viimeksi laukkulaatikoita siivotessani koin hämmentäviä hetkiä, kun laatikoista paljastui laukkuja, joiden olemassa olosta en ollut lainkaan tietoinen tai ehkä muistin nähdessäni, että tosiaan, minulla oli tällainenkin laukku.

Tämän kertainen ahaa-elämykseni liittyy lapsuudenkotiini. Penkoessani kotona laatikoitani löysin sieltä hajuvesipullon, jonka olin ostanut jo vuosia sitten. Pullo on kaunis, tummansinistä lasia hopeisin tehostein, joten ajattelin kipata loput tuoksusta viemäriin ja säästää vain pullon. Säilytän kaikki hajuveteni pahvikoteloissaan ja kotelotkin vielä laatikossa, jotta aurinko ei pääse pilaamaan tuoksuja. Hämmästyksekseni huomasin tuoksun olevan aivan kunnossa, kun testasin sitä - sitä oli sadan millin pullossa noin puolet jäljellä. Itse en ole koskaan erityisesti pitänyt tuosta tuoksusta, mikä on syynä siihen, että se on jäänyt vähäiselle käytölle, mutta herra Kirjoitus ihastui tuoksuun ihan hillittömästi - hänestä se oli ihana ja sopi minulle. No, mitäpä ei nainen imartelujen edessä tekisi, pakkasin tuoksun mukaani käytettäväksi seuraavana arkituoksuna.

Ottaen huomioon, että rakas puolisoni etsi Brasilian matkaltamme Orkidea Nigraa, ei ole ihme, että hän ihastui tähän yön orkidean tuoksuun. Kyseessä on siis Yves Rocherin tuoksu Nuit D'Orchidee.Tuoksu on orkidealla tyypillisen makea ja hivenen raskas, ehkä nuo ovat juuri ne syyt, miksi tuoksu on jäänyt käyttämättä, sillä suosin keveitä kukkaistuoksuja. Testaisin tätä kuitenkin sen verran, että pieninä annoksina sitä voi käyttää arkituoksuna, mutta yliannostus aiheuttaa varmasti äklötysolon ja päänsäryn.

En tarkistanut, vieläkö tätä on myynnissä tai onko se kentien tullut jo uudelleen myyntiin. Aikanaan tämän ympärillä oli kokonainen tuoteperhe kaikkine tuoksuvine lisukkeineen, lisäksi tällä oli inasen kevyempi sisartuoksu Orchidee, jota myytiin samanmuotoisessa, mutta oranssinkellertävässä pullossa - orkidean tuoksuinen tuote sekin. Minä en kuitenkaan ole koskaan omistanut muuta kuin tuoksut molemmista sarjoista.

Huomasin, että en ole ostanut uutta hajuvettä ainakaan vuoteen, ehkä pidempäänkin aikaan. Viimeisestä kynsilakkahankimmastakin on aikaa puoli vuotta ja silloinkin ostin vain 3ml pullon tumman vihreää lakkaa, miä siis edistyn.

Väsyttää

Taivas roikkuu harmaana tuossa vähän päälaen yläpuolella, sataa tihuuttaa ja kylmä viima tehostaa sadepisaroiden imeytymistä kaikkien mahdollisten suojavaatteiden läpi iholle asti jäätävän kylminä. Kadut täyttyvät vuorotellen lätäköistä ja loskasta. Tuntuu, ettei päivä valkene lainkaan, vaan aina on tasaisen harmaata ja synkeää. Aurinkoa ei ole näkynyt aikoihin. Mihin katosi se värikylläisyydessään hohtava aurinkoinen syksy?

Kuten olen jo moneen kertaan sanonut, minun sisäinen kissani inhoaa kylmää, märkää ja pimeää. Inhoan Suomen syksyä tällaisena. Miksi, oi miksi, sen ihanan pikkupakkasen täytyi muuttua lämpöasteiksi ja miksi sen pari senttisen koko maailmaa valkaisseen lumen täytyi sulaa. Eihän kukaan voi ihan oikeasti pitää tällaisesta ilmasta, harmaasta synkeydestä, eihän?

Tämä on se aika vuodesta, jolloin tekisi mieli kiskoa peittoa korville ja vain nukkua, kääntää välillä vähän kylkeä ja nukkua taas. Jos voisin tehdä niin kuin haluaisin, kömpisin peiton alle tuossa lokakuun puolivälissä ja parin kuukauden kuluttua, pikkuisen ennen joulua, voisin taas palailla ihmisten ilmoille. Silloin ehkä olisin riittävän virkistynyt ja jaksaisin taas touhuta ja tohottaa.

Olen koko ikäni inhonnut marraskuuta ja joka vuosi se tuntuu korostuvan, vai johtuisiko tämän vuotinen erityisinho siitä, että en voi olla miettimättä sitä, missä vietin viime marraskuun alun. Ah, ihana Brasilia; aurinkoa, lämpöä, turkoosin väristä vettä, valkoista hiekkaa, hyvää ruokaa -ei sateesta ja viimasta tietoakaan. Tahtoo sinne takaisin.

Viime viikolla toteutin missiotani nukkumisesta ihan tosissaan. Katsoimme herra Kirjoituksen kanssa jotain nauhoitettua sinänsä mielenkiintoista dokumenttia, kun tajusin silmieni lupsuvan. Minä pilkin ja pilkin ja lopulta kymmenen minuutin annoin periksi todettuani, ettei katsomisesta tule yhtään mitään. Menin nukkumaan kello puoli kuusi illalla! Nukahdin heti. Nukuin tunnin verran ja heräsin siihen, kun herra Kirjoitus oli lähdössä sählyyn, vein pyykit kuivumaan ja olin hereillä tunnin verran ja könysin takaisin petiin. Nukahdin jälleen kuin pieni porsas ja heräsin seuraavana aamuna kuuden kieppeissä oikein kunnolla virkistyneenä, herra Kirjoituksen palatessa raotin sen verran silmiäni, että tajusin hänen palanneen. Tutkimukset kyllä osoittavat, että 7-8 tuntia nukkuvat aikuiset ovat virkeimmillään ja työtehokkaimpia jne. jne., mutta minä en usko niihin. Tutkimuksista huolimatta uskon siihen, että kroppani kyllä tietää, milloin on aika saada unta, jos väsyttää ja on mahdollisuus nukkua vaikka 10 tuntia, miksi ei nukkuisi. Vahvasti epäilen, että tuon tutkimuksen tekijä ei ole koskaan kuullutkaan kaamosmasennuksesta saati kokenut suomalaisen marraskuun ihanuutta.

Lohduttaudun ajatuksella, että kestettävänä on enää kuukausi ja sitten taas alkaa valoistua ja alamme kulkea kohti kevättä, ihanaa vihertymisen ja elämän heräämisen, myös minun heräämiseni, aikaa.

Köyhän miehen bruschetta

Koska en ole ehtinyt penkomaan omalla vaatekaapillani sen paremmin kuin kirppareilla tai huuto.netissäkään ei ole esiteltävänä mitään tuunattua tai uusia löytöjä, joten keskityn täyttämään blogitilaan ruoalla, sitä kun on sentään jonkinlaista joka päivä tarjolla.

Tällä kertaa tarkoitus on tarjoilla äärimmäisen helppo ja omasta mielestäni ihan hyväkin savulohibruschettan (en tässä mielentilassa jaksa tarkistaa ko. leivän oikeaa kirjoitusasua) resepti. Kyseinen lämmin voileipä oli toinen lempiruoistani Rosson ruokalistalla, toinen oli Toscanan kana, menneessä muodossa siksi, että Rossossa on tapana muuttaa ruokalistaa ja pilata hyvät ruoat muutoksin tai poistaa ne listalta vallan. Mainittu broileriannos muutettiin toisenlaiseksi, joka ei ollut lainkaan yhtä hyvä kuin alkuperäinen ja savulohileivän kanssa taisi käydä niin, että ensin ne sorkkivat reseptiä ja sitten poistivat sen listalta vallan, jonka jälkeen minä poistin itseni heidän asiakkuudestaan. Piste. Emme siis enää käy ko. paikassa oma ehtoisesti syömässä, joten olen pyrkinyt kehittämään jotain korvaavaa kotikonstein tehtävää.

Tarvitaan pala tai pari vaaleaa leipää (onnistuu myös hyvin ruisleivästä)
Muutama viipale kylmäsavulohta
sipaus rasvaa leivälle (ei välttämätön)
mietoa sulavaa juustoa (oltermanni/vastaava, myös arkijuusto toimii)

Voidellaan leivät, laitetaan päälle savulohiviipaleet ja niiden päälle juustoviipaleet. Kuumennetaan mikrossa, kunnes lohi on muuttunut "kypsänväriseksi" ja juusto sulanut. Syödään, kun jäähtynyt syöntilämpöiseksi.

Ämmän kievarissa

Kummitätini täyttää pyöreitä vuosia heti joulun jälkeen. Koska hän ei halua järjestää varsinaisia juhlia, päätimme pitää hänelle yllätysbileet. Pidimme useamman kokouksen ja pohdimme juhlille sopivaa pitopaikkaa ja teemaa.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyimme lopulta Köyliössä sijaitsevan Korkean Tammen maatilamatkailu ja ravintolapaikkaan. Siellä on Lallin aikainen ohjelmallinen illallinen nimeltään Ämmän kievari. Kävin moneen kertaan kirjeenvaihtoa Tammen emännän Riikan kanssa, Riikka on siis Ämmän kievarin emäntä Ämmä itse, lisäksi mukana ovat portinvartija Kuura (Tammen isäntä) ja piika (heidän tyttärensä). Mukaan olisi halutessaan saanut lisääkin esiintyjiä, mutta me tyydyimme tähän perussettiin.

Juhlat pidettiin siis lauantaina 14.11. illalla. Sovimme, että me muut saapuisimme paikalle puoli neljän aikaan, juhlakalu kyyteineen kymmentä vailla neljä ja varsinainen kievari illallinen sitten neljältä. Tälläinen aika siksi, jotta olisi riittävän hämärää, että kynttilävalaistus pääsisi oikeuksiinsa. Koko juhlatila kun oli valaistu vain kynttilöin, valitettavasti upeista kärrynpyöräkynttiläkruunuista ei ole yhtään kunnollista kuvaa.

Kokemuksena Ämmän kievari oli varsin mielenkiintoinen, koska en halua pilata yllätyksiä niiltä, jotka sinne mahdollisesti ovat menossa, kehotan lukemaan lisää täältä ja ennen kaikkea kokoamaan porukan ja menemään paikan päälle. Tarjolla on hyvää ruokaa, letkeää sanailua ja viihdyttävää ohjelmaa.

Kummitätini Ämmä risti perhosrouvaksi, sillä hänelle oli teetetty juhlia varten orkideoista kaulakoriste ja vaaleanpunaiset orkideat näyttivät aivan perhosilta punaista puseroa vasten.


Niinpä Ämmä hyvin varovasti tiedusteli, onko kummitätini noidan sukua, kun on saanut perhosetkin istumaan olallaan. Perhosrouvaa hän myös kunnioitti aivan erityisin huomionosoituksin mm. ennustamalla tälle vanhan lappalaisen taikakaluilla.
Ruokana oli mm sienikeittoa, mustaa leipää, savumuikkuja (jotka olivat taivaallisia), piimäjuustoa, makkaroita, haudutettua kokolihaa, hunajalanttua ja uunijuustoa. Menu oli todella yltä kylläinen ja maha aivan täynnä, kun oli kaikkea maistanut ja ottanut vähän lisää ja syönyt vielä sen jälkeen yhden palan. Kattaus oli tietenkin ajan henkeen sopiva:

Kysyin ja sain Tammesta luvan kirjoittaa näistä juhlista ja laittaa mukaan valokuviakin, mutta katseltuani juhlissa ottamani kuvat läpi, olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tämä on niitä juttuja, joita ei voi toiselle selittää edes kuvin, se täytyy itse kokea. Minä olisin valmis lähtemään vaikka huomenna uudelle aikamatkalle Ämmän kievariin.

Sen verran vielä kerrottakoon, että he kasvattavat tuolla tilalla ylämaan karjaa, ja noita suloisia takkutukkia oli muutama nähtävilläkin talon ympäristössä - ihan rapsutuseäisyydelle emme valitettavasti päässeet. Sama ylämaan karja - teema jatkui myös juhlapaikan wc-tilojen koristelussa:

Nasunuha

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja tuo H1N1-virus tuntuu saaneen puoli Suomea polvilleen, ei niinkään taudista, vaan hysteriasta. Lehdet revittelevät otsikoita kuolleiden lukumäärästä unohtaen mainita, että valtaosa uhreista on vanhoja ja sairaita, jotka muutenkin olisivat nukkuneet pois. Ihmiset tappelevat rokotteista ja jonottavat niitä kuin leipää - olen todellakin hämmästynyt.

En tiedä, olisinko itse edes ottanut rokotetta ellei työnanataja olisi puoli pakolla painostanut kaikkia sellaista hakemaan. Olen saanut rokotukseni reilu kaksi viikkoa sitten eli minulla pitäisi olla sen antama suoja tuota pöpöä vastaan.

Olen onneksi välttynyt toistaiseksi taudilta ja toivon välttyväni vastakin, vaikka olenkin tavannut aika monta tautista ja aivan liian monta hysteeristä luulotautista todellisten tautisten lisäksi. Olen kurkkuani myöten täynnä koko tautia, enkä halua kuulla siitä enää sanaakaan. Toivottavasti epidemia menee pian ohitse tai lehdet löytävät jonkin uuden aiheen reposteltavaksi.

Ystävällisin terveisin ei-hini-fani

Hatuttaa!!!!

Jo on opetuksen taso Suomen kouluissa vaonnut alas, kun ihmiset (nuoret) ihmiset eivät enää tunnista yksikköä ja monikkoa! Vai onko vain niin, että minun kohdalleni näitä lukutaidottomia idiootteja on sattunut viimeaikoina normalia enemmän. Minun aikanani sentään vielä väännettiin rautalangasta, että yksi on yksi ja monta on monta ja kerrottiin sekin, miten sanat eri sijamuodoissaan taipuvat yksikössä ja monikossa.

Olen niin kurkuani myöten täynnä näin keleen teinitolvanoita, että harkitsen (taas kerran) vakavasti rakkaan huuto.net harrastukseni lopettamista. On se kerpele, että jos ilmoituksessa sanotaan tavaran tulevan pussiin pakattuna, saaja odottaa laatikkoa tai montaa pussia! Minusta tuossa sanotaan ihan selkeästi, että kyseessä on yksi pussi.

Kun näitä sitten tulee kohdalle riittävästi, niin alkaa väkisinkin sappi kiuhua. Varsinkin kun yksi tällainen riemuidiootti vielä valitti, että sitä ei oltu sanottu tekstissä. Juu, ei ollut kirkoitettu kapsilla eikä boldilla, vaan vain ihan omaan kappaleeseensa erikseen muusta tekstistä, jotta erottuisi. AAAARRRGGGGHHHHHH! Että voi ottaa pannuun, sen lisäksi se tulee vielä noin kymmenen kaupan kokemuksella neuvomaan, mitä minun pari tuhatta kauppaa tehneenä kannattaa tehdä. Kyllä, aivan niin, minun kolmekutosilleni astuttiin ihan täysillä ja varmasti potkaisen takaisin ennen kuin edes ajattelen muuta.

Pitänee pistää huuto.net jäihin viimeistään vuoden vaihteen jälkeen ja alkaa vakavasti harkita sitä livekirpparia, niin kuin olen tässä jo muutamaan kertaan tehnyt. Taikka sitten tarkistuttaa teksti jollain äidinkielenopettajalla, joka todennäköisesti on samaa mieltä kanssani siitä, että tekstini yksiköt, monikot ja viittaussuhteet ovat oikein, mutta se ei silti saa näitä tolvanoita tajuamaan juttua sen paremmin!

Anteeksi tämä vuodatus, mutta nuo kaikki-minulle-nyt-heti ihmiset saavat pulssini nousemaan ääriasentoon hyvin, hyvin tehokkaasti. Ja varsinkin se, että huudellaan asioista, joka on selkeästi oman huolimattomuuden tuotetta ja syytetään siitä toista. Minulle opetettiin jo silloin huutisurani alussa, että jos moka on oma ja tavara ei mielytä tai on jäänyt osa esittelytekstistä lukematta, niin silloin pidetään mölyt mahassa ja kiukutellaan vaan itsekseen, itsehän se moka on tullut tehtyä. Sen sijaan nämä kaikki-mulle ihmiset yrittävät kipata omat mokansa muiden niskaan, mut ku mää haluun tyylillä.

No tästä episodista tuli ainakin se seuraus, että rankkaan pienipalautteiset tumpelot lopullisesti ulos kaupoistani ja tekisi mieli lisätä kohteeseen teksti; ei lukutaidottomille. Tai jotain vastaavaa... nyt vedän syvään henkeä, enkä lähetä riemuidiootille viestiä: kertaa yksikkö ja monikko, opettele lukemaan ja ennen kaikkea ymmärtämään lukemasi! Uskottelen itselleni, että fiksumpi väistää ja tässä kohdassa kuvittelen olevani se, joka väistää; ei tuollaisen kanssa jankuttamisesta tule kuin paha mieli.

Ja Posio vaikenee...

Minulla on liuta omasta mielestäni mielenkiintoisia otsikoita ja aiheita, joita pyrin käsittelemään blogissani mahdollisimman pian, olen esim. vieraillut eräässä hyvin mielenkiintoisessa paikassa. Nyt vain on niin, että työ haittaa harrastustoimintaa oikein urakalla.

Huomisesta aamusta kello seitsemästä alkaa yhdeksän päivän mittainen työputki (joka kyllä jatkuukin töillä, mutta siihen väliin sopii vajaita päiviä jne. eli ei ole ihan täysinäistä työtä), jota höystetään kolmella mystery shoppauksella, yhdellä kokouksella, yhdellä tapaamisella, kahdella kuntosalikäynnillä ja yhdellä jumpalla. Jossain välissä pitäisi vielä pestä pyykkiä, silittää pyykkiä, nukkua, huolehtia huuto.netistä ja huushollista. Onneksi jääkaappi on täynnä ruokaa, sillä äiti huolehtii ainokaisestaan ja viikonloppu kotona tarkoittaa täyteen ängettyä jääkaappia. Tuollaisen viikon edessä osaan taas olla ylen kiitollinen siitä, että rakas mammani huolehtii meistä aikuisista lapsistaan noin hyvin. Ja tiedoksi kaikille niille, joiden mielestä tämä on epänormaalia, olette vain kateellisia ;-)!

Tapahtui rappukäytävässä

Elettiin jälleen siellä keskikoisessa suomalaisessa kaupungissa, siinä samaisessa kerrostaloasunnossa, joka on tullut joitakin kertoja mainittua tässä blogissa.

Oli keskiviikko eli Herra Kirjoituksen sählyilta.
Aloitin nalkutuksen puoli tuntia ennen sählyyn lähtöä, sillä Herra Kirjoitus oli tapansa mukaan liimaantunut tietokoneen näyttöön. Vastaukseksi sain vain mutinaa "mhjoooh...mä ihan kohta". Varmuuden vuoksi pakkasin urheilukassiin valmiiksi vesipullon, pyyhkeen ja sisäpelikengät, sillä olen jo oppinut tunnistamaan liimautumismutinan ja sitä seuraavaan mahdottomuuden irtautua tietokoneesta.

Kaksikymmentä minuuttia ennen sählyn alkamista huomautin taas ajan kulumisesta. Juu, juu, juu, sain vastaukseksi. Varttia yli sitten huomautin, että kello on jo niin paljon, että on pakko lähteä. Niinpä rakas puolisoni sitten ryntäsi hirveällä faartilla makuuhuoneeseen vaihtamaan verkkarit jalkaan ja lähti sählyyn.

Minä puolestani aloin tyhjentää aivojani Mies ja alaston ase- leffan sekä sukankutimen avulla. Leffa oli jo loppumetreillä, kun kuulin suureksi hämmästyksekseni puhelimen soivan...Siis Herra Kirjoituksen puhelimen. Ryntäsin makuuhuoneeseen ja räppäsin valot päälle ja jähmetyin kynnykselle kuin muinainen Lootin vaimo. Se todellakin oli Herra Kirjoituksen puhelin, josta hän ei normaalisti suostu irtautumaan mitenkään, vaan potee suuria vieroitusoireita, jos joutuu kolmea metriä kauemmas siitä ja nyt se oli makuuhuoneessamme ja Herra Kirjoitus kilometrien päässä siitä.

Mikä vielä pahempaa, valo paljasti syttyessään jotain vieläkin kamalampaa - farkkujen päällä, puhelimen vieressä, kimalsivat Herra Kirjoituksen avaimet. Kyllä, rakas mieheni oli siis liikkeellä ilman puhelinta ja avaimia ja ulkona oli muutama aste pakkasta ja rapun ulko-ovi lukossa siihen aikaan, kun hän oli palaamassa kotiin.

Huokaisin syvään ja aloin pohtia, mitä tässä tilanteessa nyt kannattaisi tehdä. Lopulta totesin, että kiltillä vaimolla on vain yksi mahdollisuus: pakkasin virkkaukseni veskaan ja raahustin rappukäytävään odottamaan Herra Kirjoitusta. Ehdin virkata melkoisen pätkän videonmauhakassia ja räpsiä valot päälle rappuun ainakin miljoona kertaa ennen kuin aloin tuskastua. Tajusin nimittäin, että on olemassa sekin mahdollisuus, että Herra Kirjoitus on tajunnut unohtaneensa avaimet ja lähtenyt hakemaan vara-avainta jostain tai mennyt siskonsa luo apua hakemaan eikä suinkaan palaa suorinta tietä kotiin rappukäytävässä odottavan vaimonsa syliin.

Odottavan aika on todella pitkä ja rappukäytävän säästövalot lyhyet, mutta lopulta odotukseni palkitiin. Olin jo siirtynyt pihalle odottamaan ja päättänyt, että vartoon vielä viisi minuutta ja painun sen jälkeen sisälle, kiivetköön ylkä sitten vaikka ränniä pitkin kotiin. Vähää ennen armonajan loppumista Herra Kirjoitus kuitenkin kaasutteli paikalle ja ilahtui huomatessaan vastaanottokomitean eli minut ja virkkauksen. Hän oli jossain vaiheessa tajunnut alastomuutensa eli avaimettomuutensa ja kännykättömyytensä ja pohtinut jo eri vaihtoehtoja ongelman ratkaisuun. Ensimmäisenä vaihtoehtona oli ajaa kuitenkin kotiin katsomaan, josko olisin huomannut hänen unohduksensa ja olisin päästämässä hänet sisälle, toinen vaihtoehto olisi ollut systeri ja kolmas vara-avaimet vähän kauempaa.

Koska kaikissa näissä tarinoissa pitää olla opetus, olkoon tässä tarinassa opetuksena se, että kunnollisen pikkuvaimon pitää ymmärtää nypätä tietokoneen sähköjohto ja verkkopiuha irti vähintään puoli tuntia ennen miehen sählyvuoron alkamista!

Kukkanen kadoksissa ja kassi II

Käsityöprojektini ovat edistyneet siihen vaiheeseen, että tarvitsisin vinkkejä virkatuista kukkasista. Nyt olen tehnyt kaikki muut suunnittelemani työt, ainoastaan vihreä viettelys ja pinkki pörhellys kaipaavat piristystä. Alun perin suunnittelinkin, että viimeisestä pinkistä kerästä syntyy kukkasia, jotka voi sitten kiinnittää hakaneulalla joko huiviin tai ponchoon. Nyt on sitten vain hukassa sopiva ohje, jolla saisi aikaiseksi kivoja kukkia, jotka voi kiinnittää hakaneulalla tai ompelemalla paikalleen. Saa siis vinkata, mistä löytyisi hyvä ohje.

Sitten esittelyssä videonauhakassi vol II. Jospa herra Kirjoitus saisi tästä aikaan paremmat kuvat kuin siitä edellisestä. Edelliset otettiin kännykällä, nyt käytetään toivottavasti kameraa. Kaikki kuvat valmiista kassista.

Malli on sama kuin edelläkin eli aloitetaan virkkaamalla epämääräinen ympyrä, jota lisätään sattumanvaraisesti - tässä mallissa käytin sekä kiinteitä silmukoita että pylväitä. Kun ympyrän halkaisija on siinä puolen metrin paikkeilla, kavennetaan virkkausta virkkaamalla vain joka toinen silmukka. Siitä tulee kassin suu. Kun suu on riittävästi kaventunut, virkataan vielä jokunen kerros suoraa kiinteillä silmukoilla.

Kahvat on virkattu kolminkertaiseksi, kiinnitystä varten on ketjusilmukoista tehty lenkki ja epämääräinen kukkanen. Vuoria en ole vielä ehtinyt tehdä, mutta suunnitelmissa on, että niitä voisi olla useampia - voisi sitten vaihtaa tilanteen ja vaatteiden mukaan.

Tässä kassissa käytettiin siis kolmen tunnin videonauhaa, joka loppui inhottavasti kesken ja loput täydensin sitten edellisestä kassista jääneestä neljän tunnin nauhan lopusta. Jos siis aikoo kokeilla kassin tekoa, kannattaa käyttää neljän tunnin nauhaa, sen ei pitäisi loppua kesken.

Välikausimeikit

Marraskuun puoliväli on hyvä aika vaihtaa viimeisetkin kesä- ja syyskauden meikit talvikauden vastaaviin.

Viimeiset tilkat kesäistä hajuvettä suihkuttelin eilen. Chevrefeuillen vaihtuu siis ehkä noin viikoksi Avonin "today, tomorrow, ALWAYS"-tuoksuun. Kysessä on siis näytepullo, jonka olen joskus huuto.netistä ostanut.Pohdin tässä taannoin ripsarin kanssa ja päädyin nyt sitten siihen tulokseen, että käytän ensin vanhat varastot loppuun ja kiukuttelen vasta sitten, jos Dermosilin 3-in-1 ripsarille ei löydy korvaajaa. Tällä kertaa käyttöön pääsi "perusripsiväri" eli Yves Rocherin musta vedenkestävä, joka on niin peruskauraa kuin vain olla voi.'Välikausi meikkivoiteena on toiminut Maybellinen colormousse vaahtomeikkivoide. Sain sen serkultani A-M:ltä, jolle joku oli ko. tuotetta suositellut. A-M testasi voidetta pari kertaa ja totesi, ettei se ollut hänen juttunsa ja antoi sen minulle. Minunkaan iholleni tuo tuote ei sopinut, sillä se aiheuttaa ihon pinnan kuivumista ja saa ihon näyttämään hilseilevältä, vaikka sen pitäisi sopia kaikille ihotyypeille. Sama ongelma oli ollut A-M:llä, joka oli sitä mieltä, että vika oli hänessä, epäilen, että vika on tuotteessa. Toinen epämielyttävä ominaisuus tällä tuotteella on se, että olen käyttänyt sitä kolmisen viikkoa ja purkki on tyhjä! Jos siis haluaisin käyttää tätä tuotetta vuoden verran, tulisi sen hinnaksi halvimmallakin mahdollisella tarjoushinnalla noin 120e. Vertailun vuoksi todettakoon, että Joe Blascon purkki joka riittää vuodeksi maksaa noin 60e. Uutena käyttöön tulee nyt sitten Max Factorin sekoitettava meikkivoide - tämäkin on testausversio, en ole vastaavaa aiemmin kokeillut.

Lumenen jo aiemmin mainittu puuteri loppui ja sen korvasin Maybellinen puuterilla. Tämäkin on joku huutis ostos, näitä näkyi kaapissa olevan kaksikin kappaletta eli lienen saanut kimppahinnalla halvalla.
Kynsilakoissa Burnt Heather ruskeanpunainen vaihtui vaalean kullankimaltavaan Tahitian dreamiin. Miksi minulle aina käy näin? Nyt kun löysin ihanan vaalean sävyn, sain samantien tietää, että sen valmistus on lopetettu. Eli nautitaan nyt sitten viimeisestä kullankimalluksesta.Kirsikkakuvioinen meikkipussini on palvellut minua muutaman vuoden, tullut välillä putsatuksi ja pestyksi ja jatkanut uskollisesti palvelusta. Viimeistään vuoden vaihteessa tiemme eroavat, sillä meikkipussi alkaa olla sisältä sen verran rikki ja päältä niin pinttynyt ettei sitä enää kehtaa käyttää.

Muutoin käytössä on edelleen uskollisista uskollisin meikkipalettini, vaikka sekin alkaa olla melkoisen käytetty. Talvikäyttöön siis kultainen kiiltohuulipuna punaisella rajauksella ja karmiininvärisellä huulikiillolla. Silmiin vaaleanharmaata tai valkoista vihreällä tehostettuna. Poskiin punaista tai ruskehtavaa mielentilasta riipuen.

Keisarinnan uudet kengät

Minna Parikka ja Minna Parikan kengät tuntuvat olevan ainakin muotiblogeissa kaikkien huulilla ja jaloissa, ne joilla niitä on, esittelevät valkoimiaan ja ne, joilla ei vielä ole, ovat niitä hankkimassa tai kadehtivat niitä, joilla kenkiä on.

Vaikka olen yleisesti ottaen kenkäfriikki, niin tässä kohtaa tulee stoppi. Minna Parikan kengät ja niiden fanittaminen ovat jotain sellaista, joita en enää ymmärrä. Ensimmäiset parit olivat mielestäni ihania ja harkitsinkin niiden hankkimista, mutta katsottuani tämän syksyn mallistoa, olin ällikällä lyöty. Mitä ihmellistä on muka uusissa kengissä, jotka ovat malliltaan samanlaiset, mutta mahdollisesti erinimiset, kuin kahden edellisenkin kauden - ainoa muutos on korkeintaan koron korkeudessa. Sen vielä ymmärrän, että erikorkuiset korot tekevät erimalliset ja -nimiset kengät, mutta se menee jo yli hilseen, että sama kenkä eri värisenä on yhtä kuin eri niminen ja muka "erimallinen" kenkä. Minusta kenkä on se sama, sitä myydään vaan useammassa eri värissä. Joissakin kaupoissa myydään myös samanmallisina kenkiä, joista on saatavilla sekä korkeampi että matalampi malli siis kyseessä sama kenkä, mutta kahdella eri korkovaihtoehdolla.

Ei kai nyt vain ole niin, että tältä huippusuunnittelijalta alkavat ideat loppua. Ainakin koko syksyn mallisto toistaa itseään - minusta tarjolla ei ollut mitään uutta. Niitä samoja sydännauhoja, rusetteja ja valuvia vaaleanpunaisia reunoja... ei mitään sellaista, mikä olisi kolahtanut ja saanut kenkäfanin kiljumaan, nuo minä haluan. Mallisto aiheutti runsaasti päänpudistelua ja yökkäysreaktion ja tuon otsikon kuvaaman "keisarin uudet vaatteet" tunteen, tarkoittaen siis sitä, että koko mallisto on kuin sadun keisari. Keisari keikistelee alasti, kuvitellen, että näyttää todella hyvältä uusissa vaatteissaan, vaikka hänellä ei ole rihman kiertämää yllään, samoin tämä mallisto keikistelee uusilla hienoilla nimillä, vaikka sisällössä ei ole mitään kehumista, kaikki on jo nähty. Käsinemallistosta ei tässä yhteydessä edes tarvitse puhua, koska ainoa keksiminen on siirtää jo kertaalleen kengissä käytetyt ideat suoraan hanskoihin. Wow mitä suurta suunnittelutyötä! Tavalliset hanskat joihin lisätään yksi pikkuinen rusetti, suunnittelijan nimi ja iso hintalappu ovat siis huippudesignia, harmi vaan, että näitä vastaavia saa paikallisesta "tarjoustalosta" huomattavasti halvemmalla.

En omista yhtään paria Minna Parikan kenkiä, olen sovittanut useampia, yksiä jopa -70% alennuksella olevia, joten hinnasta se ei ollut kiinni, etten omista niitä. Malli vaan ei ollut mitenkään erikoinen eikä istuvuuskaan huippuluokkaa eli minä en ymmärrä, miksi niitä tai niiden suunnittelijaa hehkutetaan niin suurin sanoin. Minusta niissä ei kerta kaikkiaan ole mitään ihmellistä.

Tiedän, että joku väittää minun vain olevan kateellinen, koska minulla ei kyseisiä kenkiä ole, mutta se ei ole totuus. Minut tuntevat tietävät, että voisin halutessani koska tahansa ostaa parin tai useammankin Parikoita tai Louboutinin kenkiä, eikä se aiheuttaisi todellista taloudellista katastrofia. Korkeintaan minä voisin ihan periaatteesta järjestää myrskyn vesilasissa, mutta se olisi periaatteellista ei todellista. Minä vaan en näe mitään järkeä maksaa satoja euroja kengistä vain sen takia, että niiden pohjaan on raapaistu jonkin muka nimekkään suunnittelijan nimi. Minä haluan maksaa sen verran kengistä, jotka näyttävät hyviltä, istuvat hyvin ja ovat valmistetut laadukkaasta materiaalista, haluan maksaa laadusta, en nimestä.

Todennäköisesti saan tämän postauksen jälkeen kiivaita mielipiteitä siitä, ettei tunnettua suomalaista suunnittelijaa saa morkata ja että hänen kenkänsä ovat niin ihania ja että kaikki haluavat omistaa sellaiset. Tämä kuitenkin on minun mielipiteeni ja Suomessa on toistaiseksi kaikilla oikeus ilmaista mielipiteensä ja sitä paitsi en morkannut suunnittelijaa henkilönä vaan hänen töidensä tuloksia. Tosin voisin kirjoittaa toisen postauksen siitä, miten niin hiirennäköinen ihminen saa kulutettua itsensä laittamiseen puolitoista tuntia joka aamu, mutta se menisi jo niin paljon henkilökohtaisuuksiin, etten tee sitä.

Lempivaate

Tämä pohdinta sai alkunsa työpaikan kahvipöydästä, kuten niin monet muutkin kirjoituksieni aiheet. Siellä nimittäin eräs työkavereistani selitti, ettei voi ymmärtää, miten selviää kun hänen sininen lempipaitansa kuluu sellaiseksi, ettei sitä voi enää käyttää.

Aloin pohtia omia lempivaatteitani ja mitkä niistä ovat sellaisia, joita ilman en selviäisi. Seuraavaksi ajatukset johkaantuivat lempivaatetyyppeihini ja niitä aion käsitellä tässä. Yksittäisistä vaatteista, joita ilman en tule toimeen, lupaan kirjoittaa sitten myöhemmin kokonaisen postauksen, kunhan saan rajattua vaatteiden määrän sellaiseksi, että ne voi esitellä blogissa.

Nimittäin pohtiessani lempivaatteitani kääntyivät ajatukseni väistämättä "vaatteiksi, joissa viihdyn parhaiten" ja silloin nousee kaksi vaatekappaletyyppiä ylitse muiden. Lempialaosani on ehdottomasti verkkarit tai collarilökärit, ei mitkään hienolla merkillä, logoilla ja koristeilla varustellut verskat vaan sellaiset tavalliset brandtexista tai collegekankaasta valmistetut perusvermeet. Vaatimuksiksi voisi vielä lisätä epämuodikkaan mallin ja tietynasteisen kuluneisuuden, sillä olen ostanut tai tehnyt verkkarit viimeksi joskus kymmenen vuotta sitten. Sama koskee tietenkin collegehousuja, mielellään virttynyt kangas, runsaasti pesunukkaa, vanuneet polvipussit ja mahdollisesti hinki hiertyneet haarat. Jotenkin nuo vaan tuntuvat enemmän omilta kuin hienot vasta pakasta vedetyt uudet housut.

Yläosaksi haluan t-paidan, enkä tälläkään kertaa tarkoita mitään hienoa merkkiluomusta tiukasti kaikissa makkaroissa istuvine fit-leikkauksineen ja spandex-joustoineen, vaan sellaista 90-luvun ihanaa jättisäkkiä, joka on puhdasta puuvillaa, jossa on runsaasti löysyyttä, puolivälissä hartioita roikkuvat olkasaumat ja suora unisex-malli. Pesunukka ja hiutuneet kainalot eivät nekään ole pahitteeksi ja pari tahraakin saa löytyä, jotta kokonaisvaikutelma on täydellinen. Värillä ei ole niin väliä, koska se on kuitenkin pesussa haalistunut tunnistamattomaksi.

Tällainen ihastuttava asuyhdistelmä sopii käytettäväksi sekä kotona oleskelussa että kaikenlaisessa puuhastelussa (siivous, ruoanlaitto, jumppa) ja julkisissa paikoissa esim. jumpassa ja kuntosalilla. Jälkimmäisissä paikoissa vetoan aina siihen, että minä en jumppaa tekstiileillä, vaan lihaksilla ja epäilen pahasti noiden hienojen kalliiden vaatteiden pesun kestävyyttä. Sillä minun käytössäni vaatteen täytyy kestää lukematon määrä pesuja ja tarvittaessa rankkaakin tahranpoistoa, minä kun olen loistava räppäämään päälleni yhtä ja toista.

Noita ihania maksi t-paitoja ei tässä pari kolme vuotta sitten saanut enää mistään, koska kaikki olivat niin niin fit. Nyt ne ovat sentään onneksi palaamassa takaisin muotiin, joten tiukan hädän tullessa valikoimaa voi täydentää kaupasta, vaikka epäilen kyllä tuota tarvetta, sillä kaapissani on noita "jokunen" kappale. Tarkemmin ajatellen niin monta, että niillä selviää varmasti seuraavaan kertaan, kun tuo paitamalli tulee taas uudestaan muotiin. Verkkareiden kanssa muoti on jo kiertänyt täyden ympyrän, sillä näin kaupassa myynnissä samantyylisiä raitaverkkareita kuin nuo 15 vuotta sitten ostamani eli muodittomatverskani taitavatkin nt taas hetken olla huippumuodikkaat.

Kuntosalilla

Kirjoitin perjantaina vetävällä Daa-Daa-Daa otsikolla suurista suunnitelmistani mennä kuntosalille. Tietenkin siinä kävi niin, että ison messuamisen jälkeen en ehtinytkään salille asti, vaan tein kuminauhajumppaa kotona.

Se ei sitten ollutkaan loppujen lopuksi mikään huono juttu. Perjantaina kun soittelin salille ja kyselin tarkempia tietoja, miten toimia ja milloin kannattaa tulla jne. Puhelimeen vastannut nuorehko nainen selitti napakasti, miten he kyllä auttavat uusia kävijöitä, mutta vain sen, mitä puhelimeen vastaamiselta ja tiskillä seisomiselta ehtivät, jos haluan tarkempaa ja persoonallisempaa apua, voisin varata tunnin personal trainerilta hintaan 45e.

Kun sitten tänään menin salille oli tiskin takana mies, josta ensin ajattelin, ettei sitä kiinnosta vähääkään neuvoa ja opastaa tälläistä tumpeloa. No toisin kuitenkin kävi, kyseinen mies oli (oletettavasti) talon personal trainer, joka kävi liikkeitä ja laitteita kanssani läpi lähes tunnin ajan. Neuvoi ja opasti, antoi vinkkejä ja tarkasti, että teen liikkeet oikein, neuvoi laitteiden käytössä kädestä pitäen, selitti painojen valintaa, oikeita liikeratoja ja lihaskuormituksia. Olin aivan myyty ja huhkin hullunlailla, mikä tietenkään ei ehkä ollut ihan järkevää, koska iltakuudelta alkaa seuraava jumppa. Joka tapauksessa salilla meni melkein pari tuntia...

Keskiviikkona olen ajatellut sitten mennä taas salille, ja toivoa, että tuo heppu on siellä taas. Hän nimittäin lupasi seuraavalla kertaa lisäopastusta vielä muihin laitteisiin. Enpä ole ennen tiennyt, että kuntopyörän polkemiseenkin tarvitaan opastusta, mutta tekniseksihän tämä maailma on kaiksessa mennyt.

Muistin kiemuroita

Tämä nyt menee varsin kauas normaalijutuistani eli räteist, lumpuist, meikeist ja käsitöistä, mutta koska asia hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa, haluan pohtia sitä yhden postauksen verran.

Olen aktiivinen tarjoustenkyttääjä ja yltiön hintatietoinen kuluttaja, joten luen aina tarjoukset hyvin tarkasti. Alkuun tämä oli tilanteen ja pakon sanelemaa, mutta nyttemmin siitä on tullut harrastus ja elämäntapa, vaikka se ei ehkä enää olisi niin välttämätöntä. Tältä kohtaa olen eläköitynyt jo viitisenkymmentä vuotta ennen varsinaista ajankohtaa ja olen helposti erotettavissa siitä eläkeläisten parvesta, joka hamstraa kaupasta kahvitarjouksia. Minä olen siinä porukassa se joka ei tunnu kuuluvan joukkoon... Tyypillisimmin minä siis haalin kahvia, sokeria, jauhoja ja voita, joista kaikki ei tietenkään mene omaan käyttöön, vaan leijonanosa päätyy mamman leipomusten raaka-aineiksi.

Olin taas maanantain lehdestä lukenut tarkasti tarjoukset, joissa oli mm. sokeria eräässä tietyssä suosikkikaupassani. Samassa kaupassa oli myös toinen tarjous, jonka ajattelin hakea. Tiistain ja keskiviikon välisen yön yövuorossa muistin vielä selkeästi sen, mikä oli kyseinen tuote ja sen hinta. Keskiviikko aamuna kyseinen tuote oli kadonnut muististani. En kerta kaikkiaan saanut päähäni, mikä se oli. Muistini kaivoi esiin sen sijaintipaikan kaupan mainoksessa ja mainostaustan sinisen värin, mutta itse tuote ei noussut esiin millään. Lehdestäkään en voinut tarkistaa, sillä maanantain lehti oli jo päätynyt lehtikeräykseen.

Seuraava muistini esiin nostama seikka oli tuotteen hinta, tiesin sen maksavan alle euron, mikä siis tarkoitti 99 sentin hintaa. Itse tuote pysyi kuitenkin edelleen pimennossa. Vähän ajan kuluttua muistini kaivoi esiin vielä yhden asian, nimittäin tuotteen sijainnin kaupassa. Tässä kaupassa kylmäosasto on erotettu omaksi osastokseen erilleen muusta kaupasta ja muistini kertoi kyseisen tuotteen sijaitsevan jossain tuon kylmäosaston uumenissa, mutta en edelleenkään muistanut, mistä tuotteesta todella oli kyse.

Kauppaan päästyäni suunnistin tuonne kylmäosastoon ja sinne päästyäni salaman lävisti tajuntani, kun näin kyseisen tuotteen. Kyseessä olivat kananmunat, joita sai tuolla 99 sentin hinnalla 15 munan kennon.

Mielenkiintoista tämä muistin toiminta, sillä missään vaiheessa ennen kuin näin nuo munat, en muistanut, mitä olin hakemassa. Tiesin, että jotain tuon hintaista minun piti hakea ja paikan mistä, mutta mikään ei onnistunut kaivamaan muistini lokeroista sitä, mikä tuote oli kyseessä. Kuitenkin kananmunat ovat ihan perustavaraa, joten ei siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä ja erikoista, joten en ymmärrä, miksi en kyennyt muistamaan sitä, mistä tuotteesta oli kyse. Seuraava kysymys onkin, miksi muistini osasi palauttaa mieleeni kaikkia edellä kuvatun kaltaisia epämääräisiä yksityiskohtia, mutta pitää itse pääasian piemennossa? Ja miksi se toimi niin kuin toimi?

Ylen hämmentyneenä pohdin ihmismielen toimintaa ja keskityn seuraavalla kerralla muistamaan kaupassa, että suodatinpaperi on loppu!

Häätuoksua

Joitakin öitä sitten näin unta omista häistäni. Kyseessä eivät olleet ne jo jokunen vuosi sitten herra Kirjoituksen kanssa vietetyt yhteisjuhlat vaan ihan uudet bileet. Hääpari tosin oli kyllä sama ja puvutkin vanhat eli kysessä lienee jonkin vuosipäivän kunniaksi suoritettu valojen uudistus. Niin pitkälle en unessani kuitenkaan päässyt, että olisi selvinnyt, mikä vuosipäivä oli kyseessä.

Häistä pääsin väistämättä tuoksuihin. Käytin häissäni rakkaalta ystävältäni Ievuskaiselta saamaani hajuvettä Edeniä. Halusin häihini jonkinlaista vain sisäpiirille avautuvaa symboliikkaa, josta yksi osa oli vihkisormukseni nimi "eternity", ikuisuus, sillä sen mittaisen ajan haluaisin herra Kirjoituksen kanssa viettää. Sormus on toki muutenkin kaunis, mutta nimi jotenkin kruunasi sen. Hajuvesi valintakin muodostui osin ihanan tuoksun, osin nimen perusteella, sillä kuka ei haluaisin avioliittonsa olevan ja tuoksuvan kuin Edenin paratiisi.

Eden on tuoksuna vanhahko, legendarisen Cacharelin parfyymitalon tuotantoa. Kuuluu samaan sarjaan Anais Anaisin ja Lou Loun kanssa. Tuoksu on varsin voimakas, hivenen raskas ja makeahko, mutta ei kuitenkaan liiaksi, jonkin verran kukkainen, aivan ihastuttava. Oman pulloni vahvuus on EDP eli hivenen perustuoksua voimakkaampi. Valitettavasti blogi ei voi välittää tuoksua, mutta kuvan pullosta voin sentään lisätä.


Uneni sai minut tutkimaan, vieläkä ko. pullo oli tallella. Kyllähän se sieltä hajuvesihyllyltä löytyi ja läpinäkymättömän pullon ja valottoman säilytyspaikan ansiosta edelleen ihan kunnossa olevana. Yksi suihkaus kylppärin ilmaan sai minut taas palaamaan yhteen elämäni merkittävimmistä päivistä, ehkä siirryn käyttämään tätä tuoksua meidän merkkipäivinämme eli noin 4-5 kertaa vuodessa.

Unelmien ripsiväri

Suhteellisen pitkään olen käyttänyt Dermosilin 3-in-1 ripsiväriä. En varmaan ole koskaan mainostanut sitä riittävästi, mutta se on oikeasti yksi parhaista ellei kaikkein paras ripsari, mitä olen käyttänyt. Se on riittävän notkeaa, peittävää, pidentävää, huippuriittoisaa ja varsinkin musta väri on loistavan sinisenmusta. En oikeastaan löydä riittävästi sanoja kehuakseni tuota tuotetta.

Nyt sitten sain Dermosilin marras-joulukuun katalogin, jossa kerrotaan kyseisen tuotteen nykyisessä muodossaan poistuvan valikoimista ja tilalle tulee ensi vuoden alusta uusi "parannettu" tuote. Jotenkin olen oppinut epäilemään näitä parannuksia, yleensä se tarkoittaa, että ko. tuote on ollut liian hyvä tai liian riittoista, jolloin tuotetta huononnetaan pikkuisen tai pakkauskokoa pienennetään tai jotain vastaavaa.

Nyt sitten elän vaikeita aikoja, kun pohdin, että pitäisikö noita ostaa pari varastoon. Tottahan se olisi järkevää, mutta kun varastossa on jo joukko muita ripsareita, jotka nekin pitäisi käyttää pois. Ostaako vai eikä ostaa? Säilyvätkö ne siihen, että tulisi niiden käyttövuoro? Kannattaisiko mieluummin heittää roskiin joku huonompi tuote varastosta ja ostaa tilalle tuollainen uusi 3-in-1?

Miten tämä voi olla niin vaikeaa?

da-da, da-da-daa hiki pintaan täytyy saada

Olen saanut herra Kirjoitukselta kuntosalilahjakortin viime syntymäpäivänäni ja siitä lähtien tuo läpyskä on kulkenut lompakossani odottamassa aikaa parampaa, jolloin sen ottaisin käyttöön. Aina on kuitenkin ollut liuta hyviä tekosyitä, joilla olen välttänyt sen käyttöä.

Nyt on kuitenkin pikkuinen pakka raahautua salille, sillä kahdenkymmenen käyntikerran kuluttamiseen on aikaa enää parisen kuukautta. Pelko siitä, etteivät kaikki kerrat muutoin tule käytettyä pistää ahneen ihmisen liikkeelle...

Niinpä da-da, huomenna minä hikoilen ennen iltavuoroon menoa!

Mustasukkaisuutta

Pitkään olen haaveillut mustista villasukista. Jostain hölmöstä syystä ole oppinut pitämään mustia sukkia tyylikkäinä erityisesti mustien alaosien kanssa, toinen vaihtoehto on sitten matsi-matsi eli täsmälleen ylä- tai alaosan väriset sukat. Tarkoitaa siis mustat hosut, punainen paita ja mustat tai paidanväriset punaiset sukat.

Varsinkin talviaikaan pidän mielelläni villasukkia ja olen huomannut, että "kokoelmistani" puuttuvat ne ehdottomasti tyylikkäimmät eli siis mustat sukat. Kun tässä nyt on tullut puikkoja enemmän ja vähemmän heiluteltua ja lankakaupoissa juostua, päätin, että minun on aika saada mustat sukat.

Tässä ne sitten ovat Kaloriinan mustat sukat perusmallia ilman mitään turhia krumeluureja:

Musta marraskuu

Jossain alkusyksyn postauksissa vilahti salaperäinen musta säkki, jonka sisältöön lupasin palata myöhemmin. Tarkoitus on esitellä virallisesti sisältö vuoden vaihteessa. Tuohon päivämäärään liittyy eräs herra Kirjoitukselle antama lupaukseni, joka puolestaan liitttyy tuon säkin sisältöön.

Tässä siis säkin tämän hetkinen tilanne:


Todennäköisesti säkki on kuukauden kuluttua vieläkin täydempi ja sitten on vielä muutama viikko aikaa täyttää sitä.

Kaninruokaa tai sitten ei

Kun nyt olen alkanut lisätä elämäntapablogiini myös reseptejä, tulkoon myös tämä salaatti julkaisuun, vaikka onkin ihan peruskamaa.

Salaattipohja:
jäävuorisalaattia
kurkkua
punaista paprikaa
kirsikkaluumutomaatteja

Lisäkkeenä
juustokutioita
palasiksi silputtuja ohuen ohuita kinkkuviipaleita

Salaattipohja kestää jääkaapissa valmiina pari päivää, joten lisäkkeillä siitä saa vaikka millaisia erilaisia vaihtoehtoja. Omat suosikkini ovat kinkun ja juuston lisäksi katkaravut ja juusto (miten niin fiksoitunut juustoon???)

Saa onnitella!

Ensimmäistä kertaa kuukausiin keräsin kuitteja ja tein pikasyynäyksen kulutukseeni. Tällä kertaa voi todeta, että saa onnitella. Muutamaa satunnaista isompaa menoerää kuten synttärilahja Mammalle lukuunottamatta kulutus on pysynyt hyvin, hyvin maltillisena. Uusia rättejä on ilmestynyt noin kolmella kympillä - vanhoja poistunut noin puolella tuosta määrästä. Meikkejä tahi kosmetiikkaa en ole ostanut yhtään! Saa siis tosiaan onnitella - mä edistyn!

Jätetäänhän sitten huomiotta se, että alkukuusta makasin reilun viikon sairaana ja olin ylipäänsä estynyt liikkumasta kotini ulkopuolella.

Järjestelyjä kotona

Kotimme muistuttaa hetki hetkeltä enemmän varastoa, kun en osaa luopua mistään kivasta.
Viimeksi viime viikolla raahasin töistä kotiin "äitiyspakkauksen" eli pahvilaatikon, joka muistuttaa laadultaan Enson Kotilaatikoita, mutta on väriltään sellainen perusruskea ja reilumman kokoinen kuin nuo mainitut laatikot. Äitiyspakkaukseksi laatikko tuli ristityksi työkaverieni toimesta, looda kun kuulemma muistuttaa kovasti minikokoista äitiyspakkauslaatikkoa.

Tuohon laatikkoon sitten pakkasin ne langat, joita säilytän asunnossamme. Langoilta vapautuneeseen laatikkoon laiton laukkuja, jotka siirsin osin pois kenkäkaapista saadakseni sinne tilaa kesäkengille, jotka täytyy saada pois eteisestä talvikenkien tieltä.

Lankalaatikon sijoituspaikka on työhuoneesta keittiöön siirretty tammihyllykkö. Laukkulaatikot taas puolestaan ovat sängyn alla. Eteisen kaapissakin tehtiin uudelleen järjestelyjä, jotta mussukkani lakit ja hanskat mahtuvat siihen paremmin. Yksi pieni kori jäi tyhjäksi laukkujen ja huivien uudelleen järjestelyssä. Sen täytteeksi päätyvät varmaan kankaiset kauppakassimme...

Vielä täytyisi miettiä vaatekaappien ja loppujen eteisen kaappien uudellen järjestelyjä. Tai sitten valita se helpoin ratkaisu - kipata reilusti tavaraa kirpparikuormaan ja olla itkemättä perään. Laukkukoreistakin löytyi muutamia ylläreitä, sellaisia veskoja, joiden olemassa oloa en edes muistanut. Kannattaa siis kierrättää itseltään itselleen.

Hukassa

Mitä mielenkiintoisimmat asiat ja esineet voivat joutua hukkaan jopa sellaisilta pilkunviilaajilta kuin minä. Minä olen omistanut kahdet urheilurintaliivit, nimenomaan tuossa aikamuodossa, olen omistanut, sillä nyt ei toisia löydy mistään. Ärsyttävintä tässä tilanteessa on se, että ne ovat tietenkin ne paremmat liivit - kuinkas muuten - ja ehdin juuri eilen langettaa itselleni "rättienlisäämiskiellon" tarkoitetuksenani olla ostamatta yhtään uutta vaatekappaletta marraskuun aikana.

Täytyy varmaan tyytyä nylkyttämään nyrkkipyykkiä, jotta nuo ainokaiset pysyvät käyttökuntoisina tämän kuluvan kuukauden ajan.

Jos siis joku näkee jossain kodittomat Triumfin triaction liivit, niin ne voivat hyvinkin olla karkuteillä minun vaatekaapistani. Toivon voivani uskoa, että olen itse hukannut ne, jotta ei tarvitse alkaa epäillä niiden kadonneen yhteisestä pyykinkuivaustilastamme jonkun naapurin käyttöön. Tämä jälkimmäinen vaihtoehto kun tarkoittaa sitten sitä, että mitään parempia vaatteita ei enää uskalla kuivattaa siellä...