lauantai 7. marraskuuta 2009

Häätuoksua

Joitakin öitä sitten näin unta omista häistäni. Kyseessä eivät olleet ne jo jokunen vuosi sitten herra Kirjoituksen kanssa vietetyt yhteisjuhlat vaan ihan uudet bileet. Hääpari tosin oli kyllä sama ja puvutkin vanhat eli kysessä lienee jonkin vuosipäivän kunniaksi suoritettu valojen uudistus. Niin pitkälle en unessani kuitenkaan päässyt, että olisi selvinnyt, mikä vuosipäivä oli kyseessä.

Häistä pääsin väistämättä tuoksuihin. Käytin häissäni rakkaalta ystävältäni Ievuskaiselta saamaani hajuvettä Edeniä. Halusin häihini jonkinlaista vain sisäpiirille avautuvaa symboliikkaa, josta yksi osa oli vihkisormukseni nimi "eternity", ikuisuus, sillä sen mittaisen ajan haluaisin herra Kirjoituksen kanssa viettää. Sormus on toki muutenkin kaunis, mutta nimi jotenkin kruunasi sen. Hajuvesi valintakin muodostui osin ihanan tuoksun, osin nimen perusteella, sillä kuka ei haluaisin avioliittonsa olevan ja tuoksuvan kuin Edenin paratiisi.

Eden on tuoksuna vanhahko, legendarisen Cacharelin parfyymitalon tuotantoa. Kuuluu samaan sarjaan Anais Anaisin ja Lou Loun kanssa. Tuoksu on varsin voimakas, hivenen raskas ja makeahko, mutta ei kuitenkaan liiaksi, jonkin verran kukkainen, aivan ihastuttava. Oman pulloni vahvuus on EDP eli hivenen perustuoksua voimakkaampi. Valitettavasti blogi ei voi välittää tuoksua, mutta kuvan pullosta voin sentään lisätä.


Uneni sai minut tutkimaan, vieläkä ko. pullo oli tallella. Kyllähän se sieltä hajuvesihyllyltä löytyi ja läpinäkymättömän pullon ja valottoman säilytyspaikan ansiosta edelleen ihan kunnossa olevana. Yksi suihkaus kylppärin ilmaan sai minut taas palaamaan yhteen elämäni merkittävimmistä päivistä, ehkä siirryn käyttämään tätä tuoksua meidän merkkipäivinämme eli noin 4-5 kertaa vuodessa.

Ei kommentteja: