keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Keisarinnan uudet kengät

Minna Parikka ja Minna Parikan kengät tuntuvat olevan ainakin muotiblogeissa kaikkien huulilla ja jaloissa, ne joilla niitä on, esittelevät valkoimiaan ja ne, joilla ei vielä ole, ovat niitä hankkimassa tai kadehtivat niitä, joilla kenkiä on.

Vaikka olen yleisesti ottaen kenkäfriikki, niin tässä kohtaa tulee stoppi. Minna Parikan kengät ja niiden fanittaminen ovat jotain sellaista, joita en enää ymmärrä. Ensimmäiset parit olivat mielestäni ihania ja harkitsinkin niiden hankkimista, mutta katsottuani tämän syksyn mallistoa, olin ällikällä lyöty. Mitä ihmellistä on muka uusissa kengissä, jotka ovat malliltaan samanlaiset, mutta mahdollisesti erinimiset, kuin kahden edellisenkin kauden - ainoa muutos on korkeintaan koron korkeudessa. Sen vielä ymmärrän, että erikorkuiset korot tekevät erimalliset ja -nimiset kengät, mutta se menee jo yli hilseen, että sama kenkä eri värisenä on yhtä kuin eri niminen ja muka "erimallinen" kenkä. Minusta kenkä on se sama, sitä myydään vaan useammassa eri värissä. Joissakin kaupoissa myydään myös samanmallisina kenkiä, joista on saatavilla sekä korkeampi että matalampi malli siis kyseessä sama kenkä, mutta kahdella eri korkovaihtoehdolla.

Ei kai nyt vain ole niin, että tältä huippusuunnittelijalta alkavat ideat loppua. Ainakin koko syksyn mallisto toistaa itseään - minusta tarjolla ei ollut mitään uutta. Niitä samoja sydännauhoja, rusetteja ja valuvia vaaleanpunaisia reunoja... ei mitään sellaista, mikä olisi kolahtanut ja saanut kenkäfanin kiljumaan, nuo minä haluan. Mallisto aiheutti runsaasti päänpudistelua ja yökkäysreaktion ja tuon otsikon kuvaaman "keisarin uudet vaatteet" tunteen, tarkoittaen siis sitä, että koko mallisto on kuin sadun keisari. Keisari keikistelee alasti, kuvitellen, että näyttää todella hyvältä uusissa vaatteissaan, vaikka hänellä ei ole rihman kiertämää yllään, samoin tämä mallisto keikistelee uusilla hienoilla nimillä, vaikka sisällössä ei ole mitään kehumista, kaikki on jo nähty. Käsinemallistosta ei tässä yhteydessä edes tarvitse puhua, koska ainoa keksiminen on siirtää jo kertaalleen kengissä käytetyt ideat suoraan hanskoihin. Wow mitä suurta suunnittelutyötä! Tavalliset hanskat joihin lisätään yksi pikkuinen rusetti, suunnittelijan nimi ja iso hintalappu ovat siis huippudesignia, harmi vaan, että näitä vastaavia saa paikallisesta "tarjoustalosta" huomattavasti halvemmalla.

En omista yhtään paria Minna Parikan kenkiä, olen sovittanut useampia, yksiä jopa -70% alennuksella olevia, joten hinnasta se ei ollut kiinni, etten omista niitä. Malli vaan ei ollut mitenkään erikoinen eikä istuvuuskaan huippuluokkaa eli minä en ymmärrä, miksi niitä tai niiden suunnittelijaa hehkutetaan niin suurin sanoin. Minusta niissä ei kerta kaikkiaan ole mitään ihmellistä.

Tiedän, että joku väittää minun vain olevan kateellinen, koska minulla ei kyseisiä kenkiä ole, mutta se ei ole totuus. Minut tuntevat tietävät, että voisin halutessani koska tahansa ostaa parin tai useammankin Parikoita tai Louboutinin kenkiä, eikä se aiheuttaisi todellista taloudellista katastrofia. Korkeintaan minä voisin ihan periaatteesta järjestää myrskyn vesilasissa, mutta se olisi periaatteellista ei todellista. Minä vaan en näe mitään järkeä maksaa satoja euroja kengistä vain sen takia, että niiden pohjaan on raapaistu jonkin muka nimekkään suunnittelijan nimi. Minä haluan maksaa sen verran kengistä, jotka näyttävät hyviltä, istuvat hyvin ja ovat valmistetut laadukkaasta materiaalista, haluan maksaa laadusta, en nimestä.

Todennäköisesti saan tämän postauksen jälkeen kiivaita mielipiteitä siitä, ettei tunnettua suomalaista suunnittelijaa saa morkata ja että hänen kenkänsä ovat niin ihania ja että kaikki haluavat omistaa sellaiset. Tämä kuitenkin on minun mielipiteeni ja Suomessa on toistaiseksi kaikilla oikeus ilmaista mielipiteensä ja sitä paitsi en morkannut suunnittelijaa henkilönä vaan hänen töidensä tuloksia. Tosin voisin kirjoittaa toisen postauksen siitä, miten niin hiirennäköinen ihminen saa kulutettua itsensä laittamiseen puolitoista tuntia joka aamu, mutta se menisi jo niin paljon henkilökohtaisuuksiin, etten tee sitä.

1 kommentti:

Ievuskainen kirjoitti...

Se näissä muotiblogeissa tuntuu tosiaan olevan vähän kummallista, ettei valtavirrasta poikkeavaa mielipidettä saa ilmaista. Sitä paitsi, mitä hauskaa on hypettää sellaista juttua, josta kaikki muutkin ovat jo kirjoittaneet? Ei ihme, että kaikki blogit tuntuvat olevan kuin yhdstä puusta veistettyjä! Terveisin nimimerkki "Luen vain Kaloriinaa" :D

Olisi muuten aivan ihanaa löytää sellainen kenkäsuunnittelija, joka osaisi yhdistää tyylikkyyden ja käyttömukavuuden. Älköönkä kukaan sanoko, että se on mahdoton yhtälö; ei voi olla! Mutta niin kauan kuin sellaista ei ole olemassa, minä käytän kesäisin vain tennareita (jotka eivät edes ole Converset)... XD