sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Uusi perheenjäsen

Taloutemme päivittyi noin viikko sitten uudella ei mitenkään välttämättömällä tai tarpeellisella, mutta kuitenkin halutulla esineellä.

Hankimme pelikokoelmamme täydennykseksi Dominion valtakunta - pelin, joka on kahminut runsaasti palkintoja. Se on palkittu mm. tämän vuoden Spiel des Jahresilla ja vuoden aikuisten peli- palkinnolla. Pakkohan tuo oli kotiuttaa, kun sen listahinta pelikaupoissa pyörii yli neljänkympin hujakoilla (olen nähnyt jopa 49 euron hintoja) ja paikallinen Prisma kauppasi tätä uudempaa painosta hinnalla 27,90e. Tässä pitäisi olla pari ensimmäisestä painoksesta puuttuvaa lisäkorttiakin valmiina eli jos näin on, niin oli tosi edullinen ostos, sillä lisäkortit maksavat pari euroa kappale.

Toistaiseksi aarre on vielä paketissa ja odottaa sopivaa hetkeä tullakseen korkatuksi. Arvostelujen mukaan peli on kovasti pidetty ja kehuttu ja sopii sekä kahdelle että neljälle pelaajalle. Lupaan kirjoitella mielipiteitäni sitten, kun olemme päässeet pelaamisen makuun.

Tarkoitus olisi vielä hankkia myös vuoden perhepeli eli Zakpak, vaikka se ei olekaan ennakko-odotuksissa kovin korkealla.

Ei kommentteja: