Kuntosalilla

Kävin tänään salilla pumppaamassa rautaa, ja koska on huomattavasti mielenkiintoisempaa tarkkailla ympäristöä ja toisia kuntoilijoita kuin omaa hikistä naamaa, päädyin tekemään huomioita kanssa kuntoilijoistani.

Minulla on aina ollut kuntoilusta tietynlainen vaikutelma ja olen sitä itse pyrkinyt noudattamaan, nimittäin kuntoilussa kuuluu olla verta, hikeä ja kyyneleitä. Niinpä minä kuntosalilla pumppaan rautaa irvistellen, hiki virraten ja naama punoittaen. Minusta siinä hommassa pitää olla sellainen kunnollinen tekemisen meininki. En myöskään kuulu niihin ihmisiin, jotka ostavat kalliita urheiluvaatteita vain sen takia, että salilla tai jumpassa kuuluu olla sellaiset. Suon toki sen muille ja kuuntelen sujuvasti, miten ne ovat iholle mielyttävämmät ja mukavammat ja ennen kaikkea sen ja sen merkkiset, minulle pisaa edelleen ne merkittömät verkkarit ja vanha t-paita.

Sen sijaan en ymmärrä, miksi hankkia moisia vaatteita, jos niiden hien iholta siirto ominaisuuksille ei edes ole tarvetta. Jotkut kun näköjään menevät salille vain seurustelemaan. Hyvänä esimerkkinä tästä eräs tämän päiväinen 50+ ikäinen rouvapari. He valitsivat aina vierekkäiset laitteet, tekivät ehkä yhden liikkeen per puoli minuuttia ja istuivat kullakin laitteella vähintään 5 minuuttia ja kälätyksen volyymi ylitti jopa salilla soitetun musiikin. Onneksi oli melko vähän väkeä, sillä ruuhka-aikana tuo olisi ollut jo katastrofi, nytkin muut joutuivat väistelemään ja muuttamaan suunnitelmiaan, kun laitteet eivät tuntuneet vapautuvan millään. Ihmettelen suuresti, jos tuossa touhussa tuli hiki ja kuntoilua muualle kuin leukalihaksiin.

Kukin tietysti tekee tavallaan, mutta silti minua hämmästyttää myös toinen kuntoilijatyyppi, nimittäin se, joka asettautuu kuntopyörälle tai crosstrainerille ja läväyttää lehden eteensä. Jalat tekevät hidasta liikettä ja sivut kääntyvät... Öh, minä ymmärrän kyllä, että parturissa luetaan lehtiä tai katsastuskonttorilla autoa odottaessa, mutta kuntosalilla. Jos siellä on pakko lukea lehteä, ymmärrän tuskaisen vaivalloisesti sen, että sitä luetaan kuntopyöräillessä, mutta se menee jo korkealta yli hilseen, että se sama lehti kulkee mukana jokaiseen laitteeseen. Välillä käsissä, välillä sylissä, mutta aina mukana.

Olen siis ilmiselvästi yksinäinen susi, joka haluaa kuntoilla yksin virttyneissä verkkareissaan ja kuluneessa t-paidassaan hiki virraten, naama pukoittaen ja pahasti irvistellen uskoen vakaasti siihen, että näin kuuluu ollakin, jotta liikunta tehoaa.