Omistamisen autuus

Kun viime postauksessani pohdiskelin sitä, miten sisäänrakennetun kiintiöni mukaan näyttää olevan selviö, että kulutan jokatapauksessa tietyn määrän rahaa kuussa kulloisenkin "teeman" mukaisiin hankintoihin, aloin pohtia asiaa tarkemmin ja tein valitettavan havainnon.

Minä todellakin olen ajoittaisostaja, jolle syntyy omistamisen autuus. No, ehkä tuo on hivenen liian voimakkaasti sanottu, mutta joissain tilanteissa se omistamisen halu vaan iskee äärimmäisen vahvana. Hyvänä esimerkkinä on reilun vuoden takainen tilanne, jossa totesin haluavani kokeilla uusia huulipunasävyjä ja keksin minihuulipunat. Niistähän noita erilaisia sävyjä olisi kiva kokeilla ja testailla, eikä edes ehtisi kyllästyä, kun tuollainen pikkuinen värimäärä jo loppuu. Tarkoitus oli ostaa ehkä kymmenen ehkä kaksikymmentä huulipunaa testattavaksi. Huuto.netistähän noita löytyi yksi, kaksi, monta kohdetta ja seuraavan kerran, kun järkeni palasi tajusin olevani yli kolmen sadan minihuulipunan onnellinen omistaja! No, ei se vielä mitään, mutta olin samaan hyömyyn hankkinut kosmetiikkapaketin, jossa oli parikymmentä uutta täysikokoista huulipunaa. Eli toisin sanoen saan kohta toisesta päästä kantaa näitä läytöjäni roskiin, kun ne vanhenevat käsiin, sillä en edes minä ehdi sutia kaikkea sitä maalimäärää naamaani. Mutta sillä hetkellä ei tullut tuollainen mieleen, vaan omistamisen onni ja autuus täyttivät mieleni, kerrankin saan kokeilla riittävän monta erilaista huulipunasävyä ja varmasti löydän sen kaikkein parhaan.

Toinen, tällä kertaa tosin läheltä piti-tilanne, kerta oli se, kun löysin vihdoin ja viimein saappaat, joita oli hakenut pitkään. Lähes polveen ulottuvat, pitkällä nyörityksellä, isoilla metallisilla nyörinrei'illä ja lankarullakoroilla varustetut yksilöt. Ostin sellaiset mustat ja vieläkin sielua pakottaa, mutta sain itseni estettyä ostamasta myös muut värit. Ihan vakavasti harkitsin koko väriskaalan hankkimista, sillä ko. saappaat ovat niin ihanat. Mustien lisäksi niitä olisi saanut tumman ruskeina, beigeinä, tumman vihreinä ja tumman violetteina - ainakin. Sillä kertaa järki voitti korvissa käyvän veren pauhun ja tyydyin vain mustiin. Järki oli oikeassa, olen käyttänyt noita mustia saappaita kaksi kertaa, joten varmaan olisin käyttänyt muita värejä ehkä kerran tai kaksi ja silloin niin, että olisin hakemalla hakenut tilaisuuden niiden käyttämiseen. Mikään ei tosin takaa, etten vieläkin voisi seota noihin saappaisiin, jos sellaiset halvalla tulee vastaan muun kuin mustan värisinä.

Voisin luetella muutaman muunkin asian/tavaran, joita olen vastaavalla intensiteetillä jahdannut ympäri internetin ihmemaata, silloin kun olen päättänyt, että se tai ne täytyy saada. Minulla on siis ilmeisen pakkomielteinen kulutustaipumus silloin, kun olen jotain päättänyt saada...

Parhaana esimerkkinä tästä mainittakoon kanavatyö "tyttö ja visteriaköynnös", joka sulkeutui huuto.netissä pitkänä perjantaina joitakin vuosia sitten. Koska meillä ei vielä silloin ollut mokkulaa, jota olisi voinut käyttää maalla, ajoimme 25 km Herra Kirjoituksen työpaikalle, jotta pääsin huutamaan ko. työtä. Käden väristen hakkasin nettiselaimen päivitä-painiketta, jotta pääsin näkemään, kuka oli voitolla. Omistamisen autuus oli kyllä rajaton, kun huomasin voittaneeni työn (ja huutaneeni siitä reilusti enemmän, kuin olin alunperin ollut valmis maksamaan). Lohduttaudun kuitenkin sillä, että valmis työ on todella kaunis ja se koristaa nyt eteisemme seinää, lisälohtua asiaan tuo se, että huutamani hinta oli kuitenkin vain noin 25% siitä, mitä olisin joutunut tavallisessa kaupassa maksamaan kanavatyöpohjasta ja langoista.