maanantai 11. elokuuta 2014

Tämän kesän Tapiot

Jotenkin olen aina kesäisin onnistunut keskittymään noiden Pentikin Tapio astoiden hankintaan. Viime kesänä hankin teekuppeja, klik, jos yksi erityinen artikkeli pitää mainita. Tämän kesän hankinnat olivat sitten sellainen täydennysostos, jota vain en voinut jättää välistä, vaikka se tarjosikin suhteellisen paljon tuplakappaleita jo olemassa oleviin sarjan osiin.

Oikeastaan ainoa täysin uusi juttu oli tuo jalallinen kakkulautanen, sitä minulla ei ollut ennestään.
Voirasioita ja salaattikastikepulloja, kermanekkoja, sokeriastioita ja maitokannuja minulla on ennestään jo yhdet kappaleet olemassa. 


Myös tarjoilukulhoja löytyy varastoista ehkä jo yksi liikaa, isoja on tuon uuden myötä kaksi ja pienempiä neljä. Hups, mites niitä onkin noin monta kertynyt? 


Tämä hankinta nosti myös matalien leveiden tarjoilulautasten määrän kahteen ja piirakkavuokien määrän kolmeen. En silti osaa olla pahoillani siitä, että noita tarjoiluastioita on noin paljon, sillä sitten kun tulevat kaikki lautaset käyttöön, tarvitaan myös enemmän tarjoiluastioita.


Paketissa oli myös kaksi kahvikuppia ja kaksi teekuppia. Niitäkin on nyt sitten varakappaleet olemassa, eikä maailma kaadu siihen, jos yksi hajoaa. Tähän asti se olisi kaatunut, sillä kuppeja ei ollut kuin 12 kappaletta kumpiakin. Nyt vielä pitäisi löytää varakappaleet lautasille, pari kahvitassia ja pari teekupin asettia sekä pari pullalautasta kumpaakin 17cm ja 20cm kokoa.

Tiedän tuon jalallisen kakkulautasen maksaneen alkujaan kaupassa yli 50 euroa, ison tarjoilukulhon liki 40€ ja ison pullalautasen suunnilleen saman verran. En näet koskaan malttanut ostaa tuota kakkulautasta kaupasta, vaikka mieli miten teki. Nyt kun koko setti irtosi 60€ hintaan, en voinut vastustaa kiusausta - olisin minä toki siitä vähemmänkin maksanut, mutta kun joku valopää halusi sitä myös ja huusi kilpaa kanssani. Olisi vaan antanut siinä neljänkympin kohdalla suosiolla periksi, olisimme päässeet molemmat vähemmällä, minä kun tätä kumminkin enemmän halusin.

Ei kommentteja: