sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Itsekuripäiväkirjan nousu ja tuho

Kyllä se nyt pahasti näyttää siltä, että itsekuripäiväkirja teki paluun vain tullakseen kuopatuksi uudelleen. Ei toki kokonaan, vaan perinteistäkin perinteisemmällä tavalla aion aloittaa uudelleen alusta heti vuoden alussa, mutta loppuvuodeksi se on lähes pakko kuopata. Näin siitä syystä, että oma kopiomasiinamme suoltaa rumaa jälkeä, kun yritän kopioida itselleni päiväkirjasta sivuja. Muualla (siis töissä) on tällä hetkellä sen verran rumbaa, ettei oikein sielläkään tuo kopsiminen onnistu.

Ensi vuodeksi lähdenkin liikkeelle uusin tavoittein. Olen fiksumpi ja kopioin itselleni sivut valmiiksi ja myös velvoitan itseni täyttämään ne ajallaan ja asianmukaisesti. Lisäksi kiskon vastaanhangoittelevan itseni tapaamaan vaakaa kerran viikossa, jolloin sitten saadaan todenmukaista raporttia siitäkin.

Koska mitä todennäköisimmin olen uudenvuoden yön töissä, voin aloittaa uudenvuoden rattoisasti kopioimalla noita itsekuripäiväkirjan sivuja vaikka 25 ensimmäiselle viikolle silloin ja sitten juhannuksena loput.  Eikös se niin menisi ihan hyvin.

Ei kommentteja: