tiistai 10. marraskuuta 2015

Tiistai tankkaus

Olemme mieheni kanssa huomanneet, että eräällä paikallisella huoltoasemalla on bensa halpaa aina tiistaisin. Ajamme kyseisen aseman ohi yleensä joko perjantaisin tai lauantaisin ja sunnuntaisin sekä juuri tiistaisin, lisäksi samainen asema sattuu herra Kirjoituksen työmatkareitille keskiviikkoisin. Ensimmäisellä kerralla huomasimme tarjouksen ihan vahingossa, ajoimme ohi ja herra Kirjoitus lupasi poiketa asemalla aamulla ohiajaessaan. Poikkeamisen sijaan hän ajoi aamulla ohi ja lähetti minulle tekstarin: "Arvaa, mitä bensa siellä maksaa nyt?".

Seuraavalla viikolla tiistaina tarkistimme bensan hinnan ja huomasimme sen jälleen olevan halvempaa kuin muualla. Sillä kertaa olimme viisaampia ja pysäsimme tankkaamaan. Sen jälkeen olemme yrittäneet keskittää molempien autojen tankkaukset tuonne asemella ja tiistai päiviin. Hinnanero muihin asemiin on merkittävä ja vaihtelee neljästä sentistä jopa kymmeneen senttiin litralta. Tähän emme ole keksineet selvää logiikkaa, mutta jaksamme kerta toisensa jälkeen hämmästellä sitä, miten asema, joka ennen oli yksi kaupungin kalleimmista, onkin muuttunut halvimmaksi. Toki vain yhdeksi päiväksi viikossa, mutta kuitenkin.

Meiltä on asemalle parin kilometrin matka ja yritämme aina tähdätä tankkaukset niin, että olisimme muutenkin ajamassa ohi. Vaikka halvimmalla neljän sentin litra alennuksella omilleen pääsisi jo tankkaamalla kymmenen litraa, niin yleensä asemalle viedään kuiviin ajettu auto, jonka tankkiin valutettaan yli 40 litraa menovettä. Tällöin kertasäästö (jos ei tarvitse erikseen asemalle ajaa) on vajaat pari euroa.

Itse ajan sen verran vähän, että vuositasolla tiistaitankkaus säästää minulle reilut parikymppiä. Herra Kirjoitus, joka ajaa enemmän, myös säästää enemmän, jopa 45€ vuodessa. Tämä siis laskettuna tuon halvimman hinnaneron mukaan, säästömäärä tietysti kasvaa, jos alennus on isompi kuin 4 senttiä litralta.

Ei kommentteja: