sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Pienet asiat, suuret ilot

Meillä on pari päivää saatu nauttia ihanasta roskien poislaitosta. Meillä on käytössä kolmijakoinen ulosvedettävä roskisvaunu, on ollut varmaan melkein koko sen kymmenen vuotta, mitä täällä on asuttu. Pari viime vuotta, roskisvaunun kanssa on ollut pikkuisen ongelmaa - sen yksi rulla rikkoontui ja sen korvaava ruuvisysteemi on alkanut yhä enemmän ja enemmän löystyä, mikä tarkoitti sitä, että sitä piti tuon tuosta kiristellä ja vaunu oli todella painava kiskoa ulos kaapista. Oireet pahenivat viikko viikolta, mutta aina kauppareissulla se vain jotenkin unohtui taikka sitten todettiin, että kyllä sen kanssa vielä pärjätään ja annettiin ostamisen olla.

Herra Kirjoituksella ja minulla oli perjantaina yhteinen vapaapäivä, ensimmäinen sitten alkusyksyn ja sitten kevään ensimmäinen, jota ei ollut överibuukattu täyteen kaikkea ohjelmaa. Ohjelmaa kyllä oli, mutta ei ihan mahdottomasti, niinpä löysimme itsemme Kodin Terran roskisosastolta - ja vihdoin ja viimein ostimme uuden roskisvaunun. Herra Kirjoitus asensi sen heti kotiin päästyä ja ah ja voih - on ihan uskomaton tunne, miten helposti vaunun saa liikkeelle. Pikkuinen hipaus vain ja jätteiden paikalleen laittaminen oikeaan sankoon onnistuu. Jälleen kerran voi kysyä, miksi emme hoitaneet tuota asiaa aikaisemmin. Kaupassa käynteineen ja asennuksineen tuohon meni alta tunti ja rahaa kului n. 30€ - sen kun jakaa kymmenen vuoden käytölle, niin ei se kovin paljon ole. Ja jos koittaisi kohdella tätä uutta systeemiä vähän nätimmin, niin kestäisi ehkä vieläkin kauemmin.

Miinuksena on se, että uuden roskissysteemin sangot ovat puhtaanvalkoiset (ei ollut muita värivaihtoehtoja),  kun vanhat olivat värilliset, kaikki eri värisiä. Ne oli helppo tunnistaa ja aina tiesi, että biojätteet menivät ruskeaan, energia siniseen ja lasi ja metalli harmaaseen. Nyt täytyy vaan luottaa, että kymmenessä vuodessa on oppinut muistamaan roskien paikat niin, että värikoodin puuttuminen ei haittaa.

Tämä on yksi niitä pieniä asioita, jotka aikaan saavat suuren ilon - helpottamalla joka päiväistä elämäämme. Vanhakaan roskissysteemi ei mennyt hukkaan, vaan päätyi lahjoituksena seuraavaan kotiin, jossa monitaitoinen isäntä ilmoitti heti saavansa sen korjattua ihan helposti tosi hyvin toimivaksi.

Ei kommentteja: