tiistai 24. marraskuuta 2015

Täsmä kirppistelyä

Kiersimme Herra Kirjoituksen kanssa viime perjantaina läpi sekä Kontin että Lähetystorin nollasaldolla. En aloita taas hinnoittelusta, sillä voisin kirjoittaa siitä loputtomiin. Tosi asia kuitenkin oli, että minun maksuhaluni ja paikkojen hinnat eivät kohdanneet. Ehkä ongelman aiheuttaa se, että olen oppinut nettikirppiksillä liian hyvälle.

Minulla kun on viime aikoina ollut melkoisen ilmiömäinen tuuri. Olen etsinyt korsettia jo pidemmän aikaa, mutta en ole malttanut maksaa siitä useita kymppejä. Nyt sellainen kolahti eteeni ilmaiseksi - aivan uusi ja käyttämätön ja edelliselle omistajalleen liian pieni. Minulle täsmälleen sopiva.

Samanlaisella tuurilla löysin takkiini sopivat kaulahuivin ja tumput, joille kyllä keksin muutakin käyttöä. Tarkoitus on siis uudelleen työstää ne ihan joksikin muuksi. Näistä maksoin 3€.


Myös meikkilaukkuun sopiva peili on ollut hakusessa ja kahvipussi-iltalaukkuuni sopiva olkahihna. Nämäkin löysin second handina yhteishintaan 1,50€. Peilin voin heittää meikkipussiin sellaisenaan, mutta olkahihna kaipaa vähän tuunausta, se kun on edellisessä elämässään ollut vyö.


Lisäksi sain vielä lahjoituksena heijastinliivin, vanhan ja turhuisen, jossa oli kuitenkin hienot, leveät ja edelleen heikastavat heijastinnauhat. Näiden parissa tämän ja tulevan viikon iltani sitten mukavasti vierähtävätkin, vyötä laukkuun viritellen ja heijastinliiviä tuunaten.

Ei kommentteja: