torstai 30. tammikuuta 2014

Synttärikimppu

Rakas mieheni halusi muistaa minua jotenkin vanhenemispäivänäni. Koska se osui pahimmoikseen yhteen tuon koisa-ajankohdan kanssa, ilmoitin melko suureen ääneen, ettei sitten juhlita, eikä tarvi ainakaan kukkia tuoda. Herra Kirjoitus kuitenkin intti, että hän haluaa muistaa jotenkin merkkipäivääni, vihjaisin kauniisti (lue suunnilleen lekalla päähän), että  ottaisin mielelläni lahjaksi jotain pysyvämpää eli että saattaisin haluta lahjaksi tietyt punaiset ballerinat.

Nyt ne sitten saapuivat, ovat nahkaa päältä ja sisältä ja oikein kauniin väriset. Harmi vain, että niiden kanssa yhteen sopiva laukku päätyi jollekin toiselle ostajalle. No, saanpahan sitten vihjaista nimipäivän aikaan, että punaiselle laukulle olisi tarvetta.

Dune-merkkiset ovat nuo kengät ja näyttävät tältä.


Ei kommentteja: