keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Nuukailuideoita tammikuu 2014

Kuten useimmissa nuukailuun ja säästämiseen keskittyvissä teksteissä todetaan, niin pienistä puroista kertyy iso virta. Aika monessa blogissa, jossa koitetaan keksiä kaikki mahdolliset säästämisen muodot, on aika usein ohitettu tämä vaihtoehto, joka sekin tuo jonkin kympin verran säästöä vuodessa, nimittäin aikuisten naisten kestoilu.

Laskeskelin, että minulta menisi kuukaudessa siteisiin yms. suojiin noin 5 euroa, mikä tarkoittaa  60 euroa vuodessa. Tuon koko summan tai ison osan siitä pystyy säästämään kestositeillä ja -pikkuhousunsuojilla tietyillä edellytyksillä. Näistä ensimmäinen on tietenkin se, että materiaalit kokonaisuudessaan tai suurimmalta osin ovat valmiina. Jos niitä täytyy lähteä hakemaan kaupasta, niin hintaa toki kertyy aivan eri tavalla. Sitten tietenkin pitäisi olla ompelukone ja/tai saumuri, joilla noita ommella, tokihan nuo käsinkin saa kasaan, jos viitseliäisyyttä riittää, mutta koneella saa valmista nopeammin ja helpommalla.

Kestositeet kuitenkin syntyvät helposti kierrätetystä ja jämämateriaaleista, joten materiaalihankinnat eivät todellakaan ole välttämättömiä. Omani olen ommellut vanhoista käytöstä poistetuista puuvillaisista vaatteista, fleecen jämistä ja vastaavista ja hyvin ovat toimineet. Kokemuksesta voin sanoa, että käytössä pehmennyt puhdas puuvilla imee mitä tahansa nestettä erinomaisen hyvin (eli toimii siis myös rättinä erinomaisesti). Plussana tässä tietenkin on vielä se, että materiaalin voi valita omiin alushousuihin sopivaksi, niin siteet eivät paista värillisistäkään housuista samalla tavoin kuin tavalliset siteet. Kun materiaali on siis kierrätettyä, niin kuluiksi jää pelkät lankakulut - tosin useimmilla vähänkään ompelevilla nämäkin ovat saatavilla omasta takaa.

Lisää plussia antaisin kestoille siitä, että ne ovat mukavia pitää, minun mielestäni huomattavasti mukavampia kuin kaupan siteet ja lisäksi nämä saa vielä tehtyä omille mitoille sopiviksi. Kuten jo mainitsin, niin oikeista materiaaleista tehtynä näistä saa äärimmäisen imukykyisiä.

Ei mitään niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Ensimmäinen on tietenkin se, että noiden vaihtamisesta muualla kuin kotona aiheutuu kosolti lisävaivaa. Mukana pitää olla muovitettu tiivis säilytyspussukka, jossa kuljettaa siteet kotiin pestäviksi, sen vuoksi minäkin yleensä käytän mieluummin työpäivien aikana kertasuojia. Jotkut pitävät mahdollista liottamista ja pesemistä hankalana, minä en osaa sitä pitää minään, meillä kun pestään muutoinkin niin paljon pyykkiä, ettei siinä muutaman siteen lisäys missään tunnu. Etikkavesiastia (siteiden liotukseen) kylppärin nurkassa häiritsee joitakin, minua ei häiritse sekään.

Ainoa, mikä itseäni joskus harmittaa, on se, että tein ensimmäisen satsin valkoisesta materiaalista (Herra Kirjoituksen vanha t-paita sattui juuri sillä hetkellä olemaan ainoa sovelias materiaali ja ideahan oli päästävä tietty toteuttamaan heti), sillä siihen tahtoo pinttyä haaleita tahroja, vaikka miten välillä pesen noita jopa 90 asteessa lakanapyykin kanssa. Tuo vähäinen pinttyminen voi haitata joitakin, mutta sekin on materiaalin värivalinnasta kiinni. Pesemistähän nuo kestävät kymmeniä kertoja menemättä miksikään eli kun kerta vääntämisellä tekee reilumman satsin niin, niin niillä pärjää helposti useamman vuoden - ja jos joku sattuu huonoksi menemään, niin eipä sitten kovin suurta tappiota tee sen roskiin heittäminen.

Ei kommentteja: