lauantai 25. tammikuuta 2014

Helmiä hiuksissa

Kuten aikaisemmin askartelemiani kenkäkoristeita esitellessäni mainitsin, käytin materiaalina huuto.netistä ostamaani helminauhaa. Nauhasta kului ehkä puolet noihin kenkäkoristeisiin, toinen jäi vielä käytettäväksi muihin suunnitelmiin.

Minulla oli häissäni hiuksissani koristeena helmiä ja siitä asti olen havitellut helmisiä hiuskoristeita vähän arkisempaankin käyttöön. Esteenä on kuitenkin ollut hinta, sillä enhän minä nuukailija malta maksaa helmikoristeista hengettömistä viittä euroa kappaleelta, mitä niistä noin yleensä kaupassa pyydetään.

Sitten löysin netin ihmemaasta vinkin, että noita voi askarrella itsekin, tarvitaan vain tavallisia hengettömiä ja irtonaisia helmiä. Minulla oli kotona vain pieniä hengettömiä ja yksi iso, joten päätin aloittaa askartelun niistä.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan askartelu tapahtuu niin, että avataan hengetöntä sen verran, että saadaan pujotettua helmi paikalleen ja sitten vaan väännetään hengetön takaisin muotoonsa. Varsin nopeaa ja helppoa. Samalla ideallahan voisi toteuttaa vaikka millaisia koristeita, kunhan helmissä oleva reikä on sen verran iso, että sen läpi mahtuu hengetön. Näen jo sieluni silmin itseni askartelemassa punaisia, kiiltäviä, mustia ja turkooseja hengettömiä...


Kuvissa oikealla on tuollainen kaupan "helmihengetön", jonka sain huuto.netistä ostamani koru- ja hiustarvikepaketin mukana. Kuva ei tietenkään kerro sitä, että hiuksissa  noita ei erota toisistaan, vaikka kaupan mallissa helmi on istutettu kruunuun ja omatekoisessa se on pujotettu hengettömään.

Kuvista selviää myös syy siihen, miksi kannattaa suosia noita isompia hengettömiä, jotka on tukevammasta metallista tehty. Keskellä alhaalla on hengetön, jonka piikit katkesivat, kun yritin työntää sitä nutturaan, olin ilmeisesti väännellyt sitä pikkuisen liikaa helmeä laittaessani. Muutenkaan nuo pienemmät hengettömät eivät oikein riitä minun hiusteni pitämiseen paikallaan, siitä kertoo jo sekin, että tein noita hengettömiä kymmenen ja kuvaa otettaessa eli kahden käyttökerran jälkeen oli tallella enää 8. Olen siis käyttänyt näitä toteuttaakseni tammikuu on tukkakuu haastetta ja tosissaan yrittänyt askarrella erilaisia kampauksia työpäiviksi.

Nyt täytyy sitten jostain löytää noita isompia hengettömiä, jotta saa askarreltua edes kymmenen setin kunnollisia helmihengettömiä.

Ei kommentteja: