Sinisiä punasia ruusunkukkia...

Kotikyläni on pieni, niin pieni, että välillä ihmettelen sen olemassa oloa, mutta siellä se sitkeästi nököttää joen kainalossa vuosi vuodelta pienemmäksi kutistuen, mutta kuitenkin hengissä sitkutellen. Kylän ominaisuuksiin kuuluu se, että kaikki tuntevat toisensa ja tietävät suurimman osan jokaisen sukuhistoriaa muutaman sukupolven taakse. No ihan niin sisäsiittoisia siellä ei toki olla, ettei sinne välillä tuotaisi jotain ulkopuolisia "uutuuksia" lähempää tai kauempaa, niin kuin aikanaan minä toin Herra Kirjoituksen.

Kylän ominaisuuksiin kuuluu myös se, että välillä siellä kuulee mitä ihmeellisempiä tarinoita ja jutut muuttuvat matkalla valkoisesta mustaksi ja takaisin. Viime kerralla, kun tein sytykeruusuja, poikkesi naapurimme käymään ja tietenkin annoimme hänelle pussillisen ruusuja kotiin viemisiksi. Hän puolestaan oli antanut niistä jokusen eteenpäin ja kertonut, miten paikkakunnalle on perustettu uusi tehdas. Saaja oli tietenkin ihmetellyt asiaa ja tämä vääräleukainen naapurimme oli kertonut suureellisesti, että juu juu siellä kaksi ihmistä painaa täysillä töitä ja kyllä se ihan tehdasmaista touhua on. Totta on, että Herra Kirjoitus avusti minua silloin ja myös viime viikonloppuna kun tein lisää ruusuja, mutta en sentään menisi tuota yhden kattilan "paistolaitosta" tehtaaksi kutsumaan.

Viime viikonloppuna löysin sen kaipaamani sinisten kynttilöiden pussin ja käytin ne. Kyllä sen huomaa, että läpivärjätyissä kynttilöissä on eniten väriä, näiden sinisten värinä on vain tummien sinisten kynttilöiden oma väri.

Vihreisiin käytin kaikki vihreät luomivärini ja vihreiksi värjätyt kynttilät, joissa sattui olemaan suurin osa vaaleaa oliivin vihreää. Se myös valitettavasti näkyy ruusujen vaaleana värinä. Jos rehellisiä ollaan, niin en saa noista vihreitä kuin hyvällä tahdolla ja näköjään valokuvassa, jossa näyttävät huomattavasti vihreämmiltä kuin livenä.

Kaikkiaan ruusuja valmistui sunnuntai-iltana kolmisen sataa. Ei valitettavasti yhtään otsikonmukaista punaista, koska punainen kynttiläväri on edelleen kaupassa. Se on ainoa väri, jota olen luvannut ostaa, jotta saan jouluksi tehtyä kunnolliset punaiset ruusut. En kuitenkaan voinut vastustaa tuon vanhan laulun viehätystä, vaan lainasin sitä otsikkoon.

Some overload

Viime aikoina netin käyttöni on rajoittunut suurimmalta osaltaan naamakirjaan, huuto.nettin ja toriin, näistä erityisesti facebookin erilaiset kirpputori-, kierrätys- ja tuunaussivustot ovat saaneet huomioni. Pari päivää sitten tajusin, että nyt on joku raja ylitetty ja olen tainnut saada melkoisen yliannoksen sosiaalista mediaa. Huomasin näet, että aina kun istahdin koneelle, aloitin aina ensimmäiseksi tarkistamalla naamakirjan kirppisringit, jos vaikka joku olisi lisännyt sinne jotain kivaa ja tunsin pettymystä, kun siellä oli edelleen ne samat tavarat. Näistä lasten vaatteet olivat minulle tarpeettomia, niin itse asiassa suurin osa muustakin, mutta siitä huolimatta oli pakko tarkistaa yhä uudelleen ja uudelleen, jos vaikka joku myyjä olisi tajunnut laskea hintoja tai tosiaan lisätä ilmaiseen tarjontaan jotain mukavaa.

Tämä yhä uudelleen, uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Sitten huomasin olevani tylsistynyt jo valmiiksi, mutta silti oli pakko ihan vaan varmuuden vuoksi tehdä pikainen tarkistus ja sitä rataa. Kesti jonkun hetken ennen kuin tajusin, että olen mitä ilmeisimmin ylittänyt sosiaalisen median kuormitukseni ja saavuttanut yliannoksen kaikkia noita kirppisrinkejä ja kaikkea muuta siihen liittyvää. Ennen kuin oireet kasvavat suurempiin mittoihin, on todellakin aika viheltää peli poikki hetkeksi aikaa.

Jospa kokeilisin ensiksi sitä, että tarkistan vain omat myyntini kerran päivässä ja hoidan niihin liittyvät asiat, enkä selaa lainkaan mitään muita ilmoituksia. Sitten voisin siirtää omien kansioiden tarkistuksen kerran kahdessa päivässä. Ihan kokonaan en voi noista luopua (ihan selkeästi riippuvaisen tekstiä), koska ne ovat helpoin tapa päästä ylimääräisestä tavarasta eroon. Tosin siinäkin olen huomannut sellaisen asian, että sillä aikaa kun voisin laittaa tavaroita myyntiin, selaankin muiden tarjontaa. Joulukuun tavoitteeksi otan siis sen, että lisään omia tavaroita myyntiin ja tarkistan myyntini, mutta jätän muiden myynnit niin vähälle kuin suinkin. Itseni tuntien on aivan pakko varata takaportti, jos vaikka jotain täydellisen vastustamatonta (kuten Kummituslinna-lautapeli) ilmestyy tarjolle.

Pikkujoulut

Tämän voisi myös otsikoida p***a keikka, mutta tulipa tehtyä. Tänä vuonna minulla ei ollut pikkujoulutunnelmaa lainkaan, ehdin marista jo muutamaa päivää aikaisemmin Herra Kirjoitukselle, että minua kaduttaa vakavasti, kun meninkin laittamaan nimeni pikkujoululistaan, koska minulla ei ole mitään intoa mennä koko bileisiin.

Lisäinnottomuutta aiheutti se, että päädyin samana päivänä työmatkalle. Ensiksi useampi tunti autossa istumista sinne ja sitten tietysti saman verran takaisin ja valitettavasti tässä pitkien etäisyyksien maassa aikataulu oli sellainen, että aikaa kotiin paluun ja pikkujoulujen välillä oli vajaat kaksi tuntia. Sinä aikana piti vielä hakea pikkujoululahja, koska se kuuluu perinteeseen. Onneksi minulla oli jonkinlainen ajatus siitä, mitä ostaisin, mutta kassajono oli sitten sen verran pitkä, että siinä tuhlaantui kallisarvoista aikaa vaikka miten paljon. Tämän jälkeen on turha sanoakaan, että aikaa hiustenpesemiseen taikka suihkussa käymiseen ei enää ollut, juhlameikkikin piti rakentaa vanhan päälle. Kun vielä listaan lisätään se, ettei minulla ollut kotiin palattuani ajatustakaan siitä, mitä pistän päälleni ja päädyin repimään ensimmäiset päälle mahtuvat vaatteet kaapista ylleni, oli ilo jo huipussaan.

Tunnelman täydensi se, että kun itse räjähtäneen näköisenä ja etkot väliin jättäneenä raahauduin paikalle, päädyin istumaan toki mukavien, mutta mielettömän hoikkien, tyylikkäiden ja viimeisen päälle laitettujen työkaverieni viereen. Tunsin itseni nukkavieruksi, väsyneeksi, rumaksi, lihavaksi ja likaiseksi - siitä on mukava ponnistaa hauskaan illan viettoon. Ainoa mikä puuttui, oli se, että menkat olisivat vielä alkaneet kesken illan ja persuksiin ja tuoliin olisi ilmestynyt japanin lippua muistuttava läiskä.

Vaatehuollon pelastivat tälläkin kertaa luottovaatteet, mustat housut, alennusmyynnistä toistakymmentä vuotta sitten ostettu musta toppi ja serkultani lahjaksi saatu mustavalkoinen jakku, joka löytyy täältä (sekin on siis jo yli kaksi vuotta vanha) ja joka on toiminut hätäapuna jo monen monta kertaa. En näyttänyt fiiniltä, mutta edes jotenkin siistiltä.

Ruoka oli hyvää, todellakin hyvää ja sitä oli riittävästi. Tunnelmakin oli ihan ok, jos ei ota huomioon sitä ulkopuolisuuden tunnetta, jonka onnistuin kokemaan. Pikkujoululahjaksi sain neljä snapsilasia ja minipullot salmiakki- ja minttulikööriä, jotka tuhosimme yhdessä Herra Kirjoituksen kanssa omilla jatkoillamme.

Turha tässä on messuta siitä, että on ruma ja lihava, sille asialle voisi tehdä ihan itsekin jotain kuten lakata marmattamasta, alkaa liikkua ja lopettaa mässäämisen, jotta ensi vuonna pikkujouluissa olisi vähän parempi mieli.

BUZZAUS: Air wick tuoksukynttilät

Viime aikoina telkkarissa on pyörinyt melko tiheään mainos, jossa mainostetaan Air Wickin uutuuksia, tuoksua vaihtavia kynttilöitä nimeltään Air Wick Life Scents -tuotteita, jotka luovat kotiin vaihtuvaa tunnelmaa. Nyt pääsen sitten itsekin kokeilemaan, sillä saan kyseiset tuotteet testiin Buzzarodin kautta.

Paketti ei ole vielä tullut, mutta innolla sitä jo odotan. Tosin ensiksi täytyy saada koti sellaiseen kuntoon, että siihen voi luoda jotain tunnelmaa, koska sekaisessa huushollissa ei kunnollista tunnelmaa saa syntymään millään. Tähän vedoten veikkaan, että ensimmäiset kynttilähetket vietetään meillä lähempänä itsenäisyyspäivää, se kun on tavoiteaikataulu siihen, että koti alkaisi valmistautua jouluun.

 #airwicktuoksukynttilä #tuoksukynttiläbuzzaus #buzzador.

Miksi en huomannut tätä aikaisemmin

Olen kyllä kirppiksillä käydessäni pemmastanut ahkerasti erilaisia lankakasoja ja välillä - itse asiassa aika useinkin - pyöritellyt silmiäni lankakerien hinnoittelulle. Myönnetään, että erityisesti hinnoittelu on hirvittänyt hyväntekeväisyyskirppiksillä, jossa kerä on saattanut maksaa enemmän kuin kaupassa uutena - ja nyt sitten puhutaan langasta, jota on edelleen myynnissä kaupassa. Johtuneeko hinnoittelu sitten siitä, että nykyään niin iso osa tavaroista tulee myydyksi vertaiskaupassa suoraan henkilöltä toiselle. Luin juuri, että vertaiskaupan arvo on tänä vuonna noin 1,5 miljardia euroa, mikä on aivan uskomaton summa rahaa (vertailun vuoksi todettakoon, että suomalaisten Viron ostokset vuodelta 2014 olivat noin 500 miljoonaa eli kolmasosa vertaiskaupasta). Eli kun myynti suoraan henkilöltä toiselle kasvaa, on hyväntekeväisyyskirppisten pakko pistää hinnat sellaisiksi, että tekevät voittoa sillä mitä saavat  - ja valitettavasti siinä samalla aika usein karkoittavat asiakkansa hinnoittelulllaan. Kas kummaa, taas hairahduin puhumaan kirppisten hinnoista ja hinnoittelusta, vaikka piti kirjoittaa ihan muusta.

En nimittäin ole tätä ennen huomannut, mutta aina viisastuu. Luin eräästä blogista, miten sen kirjoittaja kertoi metsästävänsä kirppiksiltä edullisia käsin kudottuja huiveja, sukkia ja lapasia - ja purkavansa ne omiin töihinsä. Kun rupesin tarkemmin miettimään, niin yllättävästi lankojen (ja käsityön) hinta laskee, kun se tuodaan vähän käytettynä kirppispöytään - ja jälleen kerran, nyt ei puhuta joppareista, jotka kutovat sukkia, pipoja, hanskoja jne. myyntiin ja kauppaavat niitä hirveällä hinnalla. Nyt puhutaan siitä, miten tavallinen kirppispöytää pitävä perheenäiti vie muutaman kerran käytetyt sukat, lapaset tai kaulahuivin kirppikselle myyntiin. Vaikka ne olisivat uuden veroisessa kunnossa, niin ei niihin silti yleenäs laiteta 10 euron tai edes 5 euron hintalappua. Kyllä se hintalappu on jossain euron kahden kieppeillä.

Harmittaa vaan, kun en ole aikaisemmin tajunnut katsella esimerkiksi isoja kaulahuiveja sillä silmällä ja punnita tarkalla vaakakädellä sevittääkseni paljonko niihin on mennyt lankaa. Varmasti monta löytöä on mennyt ohi. Jatkossa osaan olla valppaampi, siis sitten vuonna 2017, kun jälleen palaan kirppismaailmaan.

Yhtä tilaisuutta en sentään päästänyt käsistäni, facebookin kirppiksellä oli myynnissä tumput ja kaulahuivi 3 euron hintaan. Kyselin mitat ja arvioin langan määrän ja tietenkin ostin ne. Turha kai sanoakaan, että vaakakäteni ilmoitti niissä olevan yhteensä kahden kerän verran seiska veikkaa eli niistä saa purettuna ainakin yhdet sukat ja koska minkään näköisiä käytön jälkiä ei ole, ei langassa varmasti ole kulumaakaan. Kaupassa olisin joutunut maksamaan vastaavasta määrästä lankaa ainakin tuplaten ja kun vielä lisätää plussaksi se, että ajattelin käyttää noita muutaman kerran ennen purkua, voin vielä hienostella uudella huivillakin, tein mielestäni todella edulliset kaupat.

Ihan varmuuden vuoksi oli pakko heittää huivi ja tumput vaakalle ja katsoa, miten pahasti vaakakäteni heitti. Vaaka näytti lukemaa 278g eli 22g vajaa kaksi kerää. Kohtuullisen hyvin osasin arvioida, se on hyvä tietää jatkoa ajatellen.

Heijastava perhonen

Olin jälleen naamakirjassa liikkeellä oikeaan aikaan. Sain lahjoituksena suttuiseksi menneen ja omistajalleen tarpeettoman heijastinliivin. Turha kai sanoakaan, että heijastinnauha on kallista ja että olen jo hetken haaveillut  erilaisten koristeheijastinten tekemisestä. Joulu lähestyy ja sitä rataa...

Kävin hakemassa liivin tuossa illalla ja ihan heti oli pakko kokeilla. Tiedän, että virallisissa ohjeissa suositellaan käyttämään korupiikkejä ja ties mitä hienouksia. Minulla nyt sattui olemaan valmiina askarteluun tarkoitettua metallilankaa, erilaisia helmiä ja ehkä enemmän intoa kuin taitoa.

Sain aikaiseksi sekä korennon että perhosen. Kuvissa niistä puuttuvat vielä kiinnityskoukut, tarkoitukseni on ratkoa sopivat pikalukot avainnauhoista, joita niitäkin olen jemmannut yhteen projektiin. Perhosen vartalona on kaksi hopean väristä helmeä ja pienempiä särmähelmiä tuntosarvina. Siivet ovat tuon liivin heijastinnauha koko leveydeltään ja vähän muotoiltuna ja rypytettynä. Korennolla on vartalo ja pää hopeahelmiä ja vain yhdet siivet.

Salama todistaa, että kyllä niiden pitäisi heijastaa.

Pistin kaikki heijastinnauhan leikkuujätteetkin talteen ja ajattelin koota niistä kukkasen tai pöllön, jolla on heijastavat terälehdet tai sulat.

Tehtyäni ensimmäiset viritelmät heijastimiksi, tajusin, että liivistä voi purkaa vähän muutakin kuin pelkät heijastinnauhat. Ensiksi testasin tarranauhat, ja kun ne olivat toimivat, päätin käyttää ne seuraavissa kestositeissä, niissä kun on ihan sama minkävärinen tarra niitä pitää paikallaan, pääasia, että pysyvät pöksyissä. Reunan vinokantin ratkoin myös talteen, sen pesen ja lahjoitan eteenpäin. Itse liivin meinasin heittää roskiin, koska se on aika likainen ja kulahtanut. Päätin kuitenkin kokeilla vielä yhtä perinteistä kikka kolmosta, pistän liivikankaan vähän rajumpaan 60 asteen pesuun. Jos se menee pilalle, niin sen voi heittää roskiin. Mikäli se puhdistuu kunnolla, tahratonta siitä ei tarvitse tulla, teen siitä herra Kirjoituksen farkkuihin taskut. Heijastinliivin kangas kun on todella tukevan tuntuista, enkä usko sen ihan heti kuluvan puhki. Tavalliset puuvillakankaasta tehdyt farkuntaskut rakas mieheni hinkaa puhki muutamassa kuukaudessa.

Yhtä vähän toisenlaista korentoa varten leikkasin jo siivet ja katsastin netistä mallin, mutta en ehtinyt valmistaa sitä vielä.

Täsmä kirppistelyä

Kiersimme Herra Kirjoituksen kanssa viime perjantaina läpi sekä Kontin että Lähetystorin nollasaldolla. En aloita taas hinnoittelusta, sillä voisin kirjoittaa siitä loputtomiin. Tosi asia kuitenkin oli, että minun maksuhaluni ja paikkojen hinnat eivät kohdanneet. Ehkä ongelman aiheuttaa se, että olen oppinut nettikirppiksillä liian hyvälle.

Minulla kun on viime aikoina ollut melkoisen ilmiömäinen tuuri. Olen etsinyt korsettia jo pidemmän aikaa, mutta en ole malttanut maksaa siitä useita kymppejä. Nyt sellainen kolahti eteeni ilmaiseksi - aivan uusi ja käyttämätön ja edelliselle omistajalleen liian pieni. Minulle täsmälleen sopiva.

Samanlaisella tuurilla löysin takkiini sopivat kaulahuivin ja tumput, joille kyllä keksin muutakin käyttöä. Tarkoitus on siis uudelleen työstää ne ihan joksikin muuksi. Näistä maksoin 3€.

Myös meikkilaukkuun sopiva peili on ollut hakusessa ja kahvipussi-iltalaukkuuni sopiva olkahihna. Nämäkin löysin second handina yhteishintaan 1,50€. Peilin voin heittää meikkipussiin sellaisenaan, mutta olkahihna kaipaa vähän tuunausta, se kun on edellisessä elämässään ollut vyö.

Lisäksi sain vielä lahjoituksena heijastinliivin, vanhan ja turhuisen, jossa oli kuitenkin hienot, leveät ja edelleen heikastavat heijastinnauhat. Näiden parissa tämän ja tulevan viikon iltani sitten mukavasti vierähtävätkin, vyötä laukkuun viritellen ja heijastinliiviä tuunaten.

Turveli

Kyllä vain, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. Siinä todellakin lukee T-U-R-V-E-L-I. Eikä turveli olekaan mikä tahansa mitään tarkoittamaton sana, sillä on merkitys, joka selviää tuolta tekstin lopusta.

Jostain syystä aloimme sunnuntaina herra Kirjoituksen kanssa keskustella härpäkkeistä, engl. gadget. Tuo sana on miehen työpaikalla yleisessä käytössä ja sieltä olen sen ominut ja aikanani esimerkiksi edesmenneen Pointblogin kautta levittänyt maailmalle. Meillä härpäke tarkoittaa mitä tahansa ehkä hiukan epämääräistä tavaraa, alun alkaen ne ovat olleet tietoteknisiä tavaroita, mutta nyttemmin myös muita tavaroita voidaan kutsua härpäkkeiksi.

Eilen sitten keskustelu eteni ensin turhiin tavaroihin, niistä turhakkeisiin ja lopulta turhiin härpäkkeisiin.  Viimeiseksi sitten listalle tulikin turha härveli eli turveli...

Meistä se oli huomattavan hauska ilmaus, joten täten lanseeraamme uudissanan: turveli, joka tarkoittaa turhaa härveliä.

Pienet asiat, suuret ilot

Meillä on pari päivää saatu nauttia ihanasta roskien poislaitosta. Meillä on käytössä kolmijakoinen ulosvedettävä roskisvaunu, on ollut varmaan melkein koko sen kymmenen vuotta, mitä täällä on asuttu. Pari viime vuotta, roskisvaunun kanssa on ollut pikkuisen ongelmaa - sen yksi rulla rikkoontui ja sen korvaava ruuvisysteemi on alkanut yhä enemmän ja enemmän löystyä, mikä tarkoitti sitä, että sitä piti tuon tuosta kiristellä ja vaunu oli todella painava kiskoa ulos kaapista. Oireet pahenivat viikko viikolta, mutta aina kauppareissulla se vain jotenkin unohtui taikka sitten todettiin, että kyllä sen kanssa vielä pärjätään ja annettiin ostamisen olla.

Herra Kirjoituksella ja minulla oli perjantaina yhteinen vapaapäivä, ensimmäinen sitten alkusyksyn ja sitten kevään ensimmäinen, jota ei ollut överibuukattu täyteen kaikkea ohjelmaa. Ohjelmaa kyllä oli, mutta ei ihan mahdottomasti, niinpä löysimme itsemme Kodin Terran roskisosastolta - ja vihdoin ja viimein ostimme uuden roskisvaunun. Herra Kirjoitus asensi sen heti kotiin päästyä ja ah ja voih - on ihan uskomaton tunne, miten helposti vaunun saa liikkeelle. Pikkuinen hipaus vain ja jätteiden paikalleen laittaminen oikeaan sankoon onnistuu. Jälleen kerran voi kysyä, miksi emme hoitaneet tuota asiaa aikaisemmin. Kaupassa käynteineen ja asennuksineen tuohon meni alta tunti ja rahaa kului n. 30€ - sen kun jakaa kymmenen vuoden käytölle, niin ei se kovin paljon ole. Ja jos koittaisi kohdella tätä uutta systeemiä vähän nätimmin, niin kestäisi ehkä vieläkin kauemmin.

Miinuksena on se, että uuden roskissysteemin sangot ovat puhtaanvalkoiset (ei ollut muita värivaihtoehtoja),  kun vanhat olivat värilliset, kaikki eri värisiä. Ne oli helppo tunnistaa ja aina tiesi, että biojätteet menivät ruskeaan, energia siniseen ja lasi ja metalli harmaaseen. Nyt täytyy vaan luottaa, että kymmenessä vuodessa on oppinut muistamaan roskien paikat niin, että värikoodin puuttuminen ei haittaa.

Tämä on yksi niitä pieniä asioita, jotka aikaan saavat suuren ilon - helpottamalla joka päiväistä elämäämme. Vanhakaan roskissysteemi ei mennyt hukkaan, vaan päätyi lahjoituksena seuraavaan kotiin, jossa monitaitoinen isäntä ilmoitti heti saavansa sen korjattua ihan helposti tosi hyvin toimivaksi.

Pelikaapin uudet asukit

Olen yrittänyt hillitä pelien ostamista, mutta nyt en voinut hillitä itseäni, kun Anttila tarjosi -30% kaikista lautapeleistä. Olin varautunut ostamaan vuoden peli - palkinnon voittajat, mutta niitä ei paikallisessa Anttilassa (jonka pelivalikoima on viime vuosina pienentynyt kuin pyy maailmanlopun edellä) tietenkään ollut.

Sen sijaan sieltä tarttui mukaan iKnow pelin keltainen verio, siis aikamme ilmiöt hintaan 19€ ja Camel Cup hintaan 14€. Camel Cuphan on viime vuoden Spiel des Jahres voittaja, vaikka se Suomessa pääsi vain vuoden peli finalistiksi asti.

Tuon iKnown ostin siksi, että voisin tuunata kyseiseen peliin pelilaudan, joka mahdollistaisi useamman kuin kuuden pelaajan pelaamisen. Meidän peliporukka on usein 8-10 henkinen ja isolla porukalla pelattavia pelejä on kovin harvassa. Tuossa iKnowssa riittäisi kyllä haastetta ja nyt kahden pelin + kahden lisäosan yhdistelmässä riittäisi niin kysymyksiä kuin merkkejäkin, kunhan vaan saisin rakenneltua pelilaudan, joka sopisi 12 hengen peliin ja maalattua toisen pelin pelimerkit eri värisiksi.

Tajuan kyllä, että pelikaappi on aivan täynnä, mutta kai sitä joskus saa vähän hemmotella itseään.

Pysyvät väliaikaisratkaisut

Usein käy niin, että jonkin asian on tarkoitus olla vain väliaikaisratkaisu ja sitten se vain jotenkin jääkin pysyvästi paikalleen. Tuollainen väliaikaisratkaisu ei välttämättä ole huono, mutta sellainen oikea ja tarkoitukseen sopiva saattaisi toimia vielä vähän paremmin.

Meillä on nyt vessassa näitä väliaikaisratkaisuja kaksin kappalein. Ensimmäisenä on vessan roskis. Vanha poljinroskis ei mahtunut tuonne uuden kaapin alle tai siis mahtuu se lavuaarikaapin alle, mutta se ei enää mahdu aukeamaan siellä eli siis käytännössä ei toimi.

Katselin kaupasta pienempää versiota poljinroskiksesta, mutta en löytänyt sopivan kokoista, joten piti keksiä joku muu ratkaisu. Seuraavaksi katselin kaupasta sellaista kannellista roskista, vanhanaikaisen roskatynnyrin mallista. Sellainen keskikokoinen olisikin ollut todella kiva, mutta sen hinta pisti miettimään hankintaa. Ja tietenkin harkitsin pikkuisen liian kauan. Siinä vaiheessa kun olisin ollut valmis maksamaan roskiksesta pyydetyn hinnan, ei niitä ollut enää kaupassa saatavilla. Oli siis pakko keksiä vaihtoehtoinen väliaikaisratkaisu. Minulla oli varastossa useampikin kukkien suojaruukkuina toiminut pieni sinkkisanko, joten siirsin yhden sellaisen lavuaarin reunalle roskikseksi.

Meillä on siis vessassa roskis, jossa on pari huonoa puolta ja yksi hyvä. Se hyvä puoli on se, että väliaikaisratkaisu oli ilmainen, huonoina puolina on se, että roskiksessa ei ole kantta ja että roskis on niin pienikokoinen, että sitä pitää tyhjätä todella usein.

Toinen väliaikaisratkaisu on herra Kirjoituksen parranajovälineiden säilytyslokero, jonka rakentelin koulutuspäiviltä saadusta paksusta muovipussista, pahvista, teipistä ja mustasta dc fixistä. Leikkasin kassista pohjan ja vähän reunoja. Koska kassin pohja oli liian pitkä ja leveä, leikkasin sen neljään kappaleeseen, jotta sain laatikon runkoa lyhennettyä ja kavennettua. Kokosin rungon kirkkaalla teipillä.

Teippasin laatikon kokoon ja vahvistin pahvilla ulkopuolelta. Siis käytännössä niin, että liimasin dc fixin pahviin ja kiinnitin tämän yhdistelmän sitten teipillä kasaamaani muovilaatikkoon. Vähän niin kuin kirjoja olisin päälystänyt, hiukan pienempi pahvin pala isomman dc fixin alle, jolloin reunat jäävät vapaaksi kiinnittämiseen.

Nyt herra Kirjoituksen partatavarat ovat kaikki samassa paikassa, mutta koska laatikko sijaitsee peilikaapin ylähyllyllä, joten se on jopa pitkälle miehelleni liian korkealla. Siis siinä mielessä korkealla, että hän en näe sen sisään koska laatikko on musta. Laatikkoa pitänee siis madaltaa vähän, jotta tavarat ovat paremmin nähtävissä ja käytettävissä. Yritän keksiä tuohonkin jonkun paremman ratkaisun, mutta siihen asti mennään tällä väliaikaisella.

Housut pois

Vietin eilisen illan teatterissa nauttimassa paikallisen kaupungin teatterin uutuusmusikaalista: Housut pois. Aihehan on varmaankin kaikille tuttu, sen verran monta teatterisovitusta ja ainakin kaksi erilaista leffaakin tuosta on tehty. Tarina on se perinteinen, jossa työttömäksi jäänyt isä perustaa  työkavereidensa kanssa strippausporukan saadakseen riittävästi rahaa pitääkseen poikansa. Monta mutkaa oli matkalla ennen kuin loppuun päästiin. Kuten näissä nyyhkyleffoissa yleensäkin loppu on onnellinen ja koko porukka pääsee yhdessä lavalle housut poissa.

Niin ainakin tämä paikallisen teatterin versio loppui, täsmälleen sillä kohta kun housut poistuivat ja koppalakki nousi sukukalleuksien edestä, sammuivat teatterin valot. Eli housut lähtivät, mutta mitään ei nähty.

Teatteriin oli saatu onneksi normaalista poikkeava miehitys, no joo tuota miespääosaa lukuunottamatta, mikä takasi sen, että mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa riitti, sillä koska kyseessä oli musikaalikomedia siinä oli myös paljon lauluja. Ehkä jopa hiukan liian paljon minun makuuni taikka ehkä niistä jokaisesta voisi lyhentää sen yhden säkeistön pois. Kyseessä oli varmaan se, että suurinosa lauluista oli hitaita, kauniita ja tunnelmallisia ja minä olisin huomattavasti mieluummin kuunnellut menevää poppia.

Yleensä paikallisissa musikaaleissa on käytetty tiettyjä näyttelijöitä, joten sen vuoksi tuorreen veren saaminen mukaan lisää katselumukavuutta. Lisäksi tarjolla oli kaikenkokoista mieskomeutta, kunnon lihaksia ja reilua pehmeyttä siis jokaiselle jotakin.

Kuvituskuvat teatterin sivuilta.

Tuunauksesta

Olen jo pitkään pohtinut erästä tuunaukseen ja kierrätykseen liittyvää asiaa, jonka Anna Alaranta puki sanoiksi viimeisimmässä (9/15) Koti ja maaseutu - lehdessä.

Huolimatta siitä, että remontissa asuntomme muuntui muistuttamaan lähinnä valkoista kuutiota, en ole puhtaan valkoisen värin ystävä. Kotonamme perustelen vaaleaa väriä sillä, että yksi tapetti taittaa kultaan, toinen hopeaan, kolmannesta löytyy selekästi ruskean, punertavan ja malvan sävyjä ja neljäs on selkeästi roosa-beige ja niitä täydennetään kaikella muulla kuin valkoisella. Minä olen vähintäänkin kohtuullisen allerginen valkoiselle maalille ja tietynlaisille järjettömyyksille siis lähinnä sille, että kaikki maalataan valkoiseksi. Minun mielestäni moni sellainen tuunaus, joka muiden mielestä on hieno, on lähinnä järjetön. Juuri niin kuin Anna Alaranta tuossa mainitsee, kun otetaan hieno ehjä huonekalu ja maalataan se valkoiseksi, iso osa ihmisistä on sitä mieltä, että se on hieno juttu, mutta minusta se on vanhan huonekalun tuhoamista.

Muistan vuosia sitten, miten Fannyn talossa - blogissa julkaistiin nämä kuvat ennen ja jälkeen, ja miten minä suorastaan kauhistuneena luin kommentteja, jotka kehuivat maalauksen ihanuutta ja uuden lookin loistokkuutta. Minä ainoana poikkeuksena olin sitä mieltä, että uusi tulos ei ollut kummoinen ja vanha sata kertaa parempi. Kyllä, minä olisin ottanut nuo aarteet kotiini juuri sellaisena kuin ne olivat. Valitettavasti en vain ollut paikalla oikeaan aikaan.

Viimeisin minusta täysin järjetön villitys on vanhojen räsymattojen purkaminen. Kyllä, ihmiset purkavat matot voidakseen tutkia kuteita ja katsella, mistä ne ovat peräisin. Eikö sitä voi tehdä kokonaisessa matossa, tutkailemalla mattoa vähän lähempää. Minusta se on pelkästään vanhan, hienon käsityön tuhoamista. Ja sitä en suurin surminkaan halua tehdä.

Minusta tuo Anna Alarannan loppukaneetti on koko tuunaus-ajatuksen ydin: "Roskasta uuden, tarpeellisen tekeminen on hienoa".

Lomalla

Olen lomalla, minulla on kaiken kaikkiaan 14 päivää "vapaata". Vapaa on lainausmerkeissä taas siitä syystä, että olen jälleen kerran tunkenut lomani niin täyteen aktiviteetteja, etten oikein tiedä, mistä aloittaisin.

Olen töissä kahdeksan päivää eli siis reilut puolet lomastani. Yhden illan olen lapsenvahtina, toisena juhlin pikkujouluja teatterissa, kolmantena pitäisi mennä leffaan. Lisäksi olen luvannut käydä koeajamassa yhden auton ja syömässä parissa ravintolassa. Lisäksi pitäisi siivota koko huusholli, tehdä useampia myynti-ilmoituksia huuto.nettiin, askarrella joulukortteja ja lahjoja. Muiden lisäksi yhteen päivään osuu vielä lääkärikäyntikin - työterveyshuolto oli sitä mieltä, että minun ei kuulu kuorsata ja määräsi lääkäriin...


Tähän peilaten saattaa olla enemmän kuin hyvä, että se kolmos työ on tullut tiensä päähän, eikä täytä kalenteria. Jospa pikkuhiljaa oppisin niitä asioita, joista olen ennenkin täällä blogissa kirjoittanut: kohtuuttomista vaatimuksista, kohtuullisen riittämisestä ja ennen kaikkea siitä, että pitäisi olla armollinen itselleen ja uskoa, että vähemmänkin tosiaan riittää. Kalenteria ei tarvitse buukata täyteen minuutti aikataululla ja päivän työlistan ei tarvitse olla kilometrin mittainen. Kilometrin mittaiselta listalta jää kuitenkin aina jotain tekemättä ja siitä ei tule kuin epäonnistumisen tunne. Jospa siis aloittaisin 20 kohdan listalla, jossa 10 olisi helppoja ja toiset 10 vähän enemmän aikaa vieviä tehtäviä. Kun ne saisi tehtyä, olisi voittajafiilis ja voisi vaikka lisätä bonuksena vielä viisi tehtävää, jos siltä tuntuu.

Nyt menen jatkamaan lomani suorittamista pyykkituvassa lakanapyykin merkeissä ja sen jälkeen heilutan vähän rättiä ja moppia  - ja saan ruksata kolme kohtaa työlistaltani.

Pesutuvan gestapo

Pienet asiat ovat usein ne, jotka aiheuttavat suurimmat harmit. Niin nytkin. Saimme putkiremontin yhteydessä taloyhtiöön uuden pesukoneen ja kuivausrummun. Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että kun käytetään yhteisiä koneita, niin ne myös puhdistetaan käytön jälkeen. Vaan kun tuntuu olevan... epäselvää siis. Koneet jätetään miten sattuu; kuivausrummun nukkasihti on täynnä nöyhtää, hanat auki, turvakytkimet päällä jne.

Joku muu aloitti sen kirjoittamalla varauslistaan valituksen aiheesta, ja myönnetään, minä jatkoin, koska kuivausrumpu oli minunkin pesutupavuoroni tullessa paskainen. Näin siitäkin huolimatta, etten edes käytä kuivausrumpua. Olen sen verran ilkeämielinen, että haluan todellakin saada kiinni sen tolvanan, joka käyttää pesutupaa miten sattuu.

Herra Kirjoitus nauroi ja totesi, että olemme perustaneet pesutuvan gestapon selvittääksemme, kuka tuo laiskuri on. Olkoon vaikka Stasi tai KGP, mutta minusta se on reilua kaikkia kohtaan, että jos saa kuivausrummun puhtaana käyttöön, jättää sen puhtaana myös seuraavalle. Lisäksi en ymmärrä, miksi meidän pitäisi maksaa huoltoyhtiölle sellaisesta, joka kuuluu normaaliin yhteisten asioiden hoitoon ja jokaisen pesutupaa käyttävän velvollisuuksiin - elämässä kun oikeudet tuovat mukanaan myös velvollisuudet.  Ei ole ilmaista lounasta.

En ole koskaan asunut talossa, jossa olisi ollut oma talonmies, mutta sillä mielikuvalla, mikä minulla on vanhojen hyvien aikojen talonmiehistä ja ennen kaikkea heidän vaimoistaan, voisin kuvitella, ettei kovin kauaa kestäisi kun tässäkin talossa saataisiin kuri ja järjestys voimaan myös pesutuvassa. Näen sieluni silmin talonmiehen rouvan ripittämässä pesutuparikkureita. Myönnetään, minusta se olisi suorastaan hauskaa, näin siitäkin huolimatta, että talonmiehen ja talonmiehen rouvan moite voisi toisinaan kohdistua myös minuun itseeni.

Jos siis käy niin onnettomasti tai onnellisesti, että tuo pesutuvan väärinkäyttäjä saadaan kiinni, niin voin hoitaa talonmiehen rouvan roolin ja kertoa, mitä mieltä me muut pesutuvan gestapon jäsenet olemme moisesta käytöksestä. Voisin samalla kehottaa joko toimimaan yhteisten sääntöjen mukaan taikka ostamaan omat koneet, joita voi käyttä miten sattuu. Ensiksi aion kuitenkin harrastaa perinteistä lappuviestintää ja tulostaa pesutuvan oven sisäpuolelle "rakas naapuri"-lapun tekstillä: "Käytitkö kuivausrumpua? Muistitko siivota nukkasihdit?"

Ruusuinen sunnuntai

Olen tässä syksyn mittaan ahkeroinut autossa istuessani, hiljaisina iltoina, yön hämärässä ja muutoinkin kananmunakennoista ruusuja. Viikonloppuna totesin niitä kertyneen kuusi muovikassillista. Tästä syystä päätin viettää ruusuisen sunnuntain "ruusujen paistamisen" merkeissä. Tuo isäni lanseeraama termi tarkoittaa tietenkin munakennoruusujen kastamista steariiniin.

Valitettavasti minulla ei ole kuvaa siitä meikkimäärästä, mitä olen lahjoituksena saanut, mutta niitä tosiaan oli reilusti. Käytin sunnuntaina kymmenkunta vaaleanpunaista ja vaaleaa huulipunaa, samanverran tummia ja kirkkaan punaisia sekä kasan sinisiä luomivärejä. Näiden lisäksi sulattelin vielä kaikki varastojeni siniset kynttilät ilman mitään tehosteväriä.

Kuvista oikeastaan näkee hyvin sen, miksi kaipaan noihin ruusuihin vähän jotain tehostetta. Vaikka liemi kattilassa oli kirkkaan turkoosia, oli lopputulos kuitenkin toivottoman vaalea, ei edes mitenkään kunnolla siniseen vivahtava. Ylimmässä kuvassa nämä siniseen liemeen dipatut kynttilät ovat toiset vasemmalla. Siniset vasemmalla jäävät vähän varjoon ja näkyvät paremmin tuossa alemmassa kuvassa. Alemmassa kuvassa on myös yksi edellisen tekokerran ruskea ruusu tuomassa kontrastia.

Herra Kirjoitus toimi koepolttajana ja testasi, että ruusut ottavat tulen ja palavat hyvin. Yhteen kokeilimme lisätä huulikiiltoglitteriä jälkikäteen ja totesimme sen savuttavan ja palavan huonosti, joten hylkäsimme sen idean.

Kaiken kaikkiaan dippailin kaksi isoa muovikassillista ruusuja. Noita turkooseja tuli vähiten ja niitäkin oli noin 60. Kirkkaanpunaisia oli vajaat kaksi sataa, samoin sinisiä, vaaleanpunaisia jotain saadan kieppeillä.

Jemmassa on siis edelleen neljä muovikassillista ruusuja (ja melkoinen kasa munakennoja) ja olin jo vähän huolissani siitä, että miten kynttiläni riittävät, mutta onnekseni eräs vakkarilahjoittajani ilmoitti taas viikonloppuna, että saisin hakea pussillisen hänen postilaatikostaan. Sillä pussillisella paistaa taas noin 50 ruusua. Vihreät luomivärit, violetit huulipunat, vaaleat luomivärit ja sekalaiset huulipunat odottavat vielä käyttöä. Lisäksi minulla on kassillinen keltaisia ruusuja ja puoli kassillista sellaisia, joissa on keltainen tai violetti keskusta eli ne eivät tarvitse mitään tehosteekseen.

Kosmetiikkamerkki Vevay

Ensimmäisen kerran törmäsin kyseiseen merkkiin joskus varhaisessa aikuisuudessa. Ihastuin nimenomaan tarjouksessa olleeseen monikäyttöiseen isoon meikkipalettiin, jonka sai ostaa kohtuullisen edullisesti. Myös seuraavan kuukauden paketin muistan hyvin, sillä se sisältäsi Purple violet sarjan ihanasti orvokille tuoksuvia juttuja. Paketissa taisi olla suihkugeeli, vartalovoide ja hajuvesi kaikki sellaisissa kirkkaan violeteissa purkeissa, hajuvesi toki oli läpikuultavassa lasipullossa, mutta siinäkin oli violetti korkki. Ne tuli käytettyä kaikki viimeiseen pisaraan asti. Toisesta tarjouspaketista ei ole muuta mielikuvaa kuin se, että se oli pettymys ja meni palautukseen. En kykene muistamaan, mitä odotin ja mitä sain, mutta joka tapauksessa paketista tuli jotain aivan muuta kuin olin odottanut ja erosin saman tien heidän "kerhostaan".

Tuosta meikkipaletista ei ole kyllä kuin hyvää sanottavaa, sillä se toimi luotettavana kaverina useammalla ulkomaanreissulla ja päätyi blogiinkin useamman kerran, esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Tuon paletin käytin tosiaan lähes kokonaan loppuun.

Jokunen vuosi ensimmäisen kokeilun jälkeen päätin kokeilla uudelleen, jälleen meikkipaletin houkuttelemana. Toinen kokeilu päättyi samanlaisissa tunnelmissa kuin ensimmäinenkin, tosin sillä erotuksella, etten edes testannut meikkipalettia, vaan jätin sen kaappiin odottamaan vuoroaan päästä käyttöön ensimmäisen loppuessa.

Koska en usko mitään pienestä, tein kolmannenkin kokeilun ja sillä kertaa päätin, että se oli tasan viimeinen kerta. Sain tutustumistarjouksena viisi tuotetta, joista yhdestä oli päivämäärät menneet jo reilusti ennen kuin se minulle saapui ja kaksi muuta oli aivan hilkulla. Arvatkaapa miten Vevay toimi? Eivät ainakaan pahoitelleet sitä, että olivat lähettäneet minulle vanhentuneen tuotteen ja pari sellaista, jotka olivat melkein vahentuneet. Sain kommentin, että voisin vähentää vanhentuneen tuotteen osuuden laskusta ja that's it. Ei minkäänlaista muuta kommenttia. Maksoin laskun - kokonaan - ja ilmoitin samantien, että pitäkööt kerhonsa, minua ei enää tarvitse lähestyä missään muodossa.

Jokunen hetki - ehkä puoli vuotta sitten - sain kaveriltani vielä yhden Vevayn meikkipaletin. Sen värit olivat kuulemma ihan jotain muuta kuin hän oli mainoksen perusteella odottanut. Palettia ei ollut edes testattu juuri tästä syystä. Ihan mielenkiinnosta vertasin kyseistä palettia siihen, joka minulla oli marinoitunut kaapissa ja päässyt käyttöön tuon ensimmäisen paletin loppumisen jälkeen.

Pakko myöntää, etten ollut uskoa havaintojani todeksi. Ensimmäinen palettini oli melko laadukas, sellainen 8½ arvosanan paketti, minulla nykyäänkin käytössä oleva oli korkeintaan 6½ laadultaan ja tämä uusin enää luokkaa 4-. Mitä ihmettä tässä muutaman vuoden kuluessa on tapahtunut. Sen voisin vielä jotenkin ymmärtää, että tuon keskimmäisen paletin laatu olisi kärsinyt kaapissa makuutuksesta, mutta kolmas paletti oli aivan uusi ja laadultaan p***aa. Luomivärinapeista ei irronnut väriä ja se, mitä irtosi ei pysynyt luomella vaan karisi samantien pois. Lisäksi pigmenttiä oli värissä tuskin nimeksikään. Kumpikaan näistä uusista paleteista ei missään tapauksessa palvelisi vastaavassa käytössä kuin tuo aikaisempi luottopalettini. Itse asiassa pistin jälkimmäisen ihan suosiolla kynttilävärien kasaan ja totesin, ettei kannata käyttää aikaa ja vaivaa siihen, että sillä jotain yrittäisi meikata.

Tulipa sitten varmistettua sekin, että olin tosiaan oikeassa sen kolmannen kokeiluni jälkeen eli on viisainta pysyä erossa kyseisestä firmasta. Näin siitäkin huolimatta, että huuto.netistä ostamani puuteri oli ihan ok laatua, tosin senkin loppumisesta on niin kauan aikaa, että se saattoi olla silloin vanhaan hyvään aikaan tehty.

Yleensä pyrin blogissani siihen, etten kommentoi ainakaan näin paljon, jos on jotain huonoa sanottavaa, mutta nyt laadun romahdus oli sen verran ilmeinen ja valtava, etten voinut olla kirjoittamatta. En siis suosittele kyseistä kosmetiikkamerkkiä kenellekään.

Työtön

Ei, kyseessä ei ole mikään perjantain ja kolmannentoista päivän vitsi. Se sitä paitsi olisi varsin huono vitsi. Näinä aikoina kun irtisanomisilmoituksia tulee melkein joka firmasta, on niillä aivan turha vitsailla. Kyllä tuo uutinen on minun kohdallani totisinta totta, toki tuota tietoa osasin odottaakin, sellaisia aikoja elämme.

Onnekseni kyse on niin sanotusta kolmostyöstäni, joka on ollut lähinnä persiljatupsu leivän päälle. Mikäli siis ajatellaan, että varsinainen työ antaa sen leivän, levitteen ja makkaran sekä kakkostyö tomaatin niin tuo kolmostyö on tarjonnut persiljatupsun siihen leivänpäälle koristeeksi ja makua antamaan.

Tuo loppuun tullut projekti on pyörinyt kahdeksan vuoden ajan ja niistä viisi olen ollut mukana, välillä enemmän välillä vähemmän innostuneena. Myönnetään, että olen toki omissakin ajatuksissani miettinyt sitä, että mikä on järkevää ja mikä ei, kannattaako viimeisenkin vapaa-ajan uhraaminen työn alttarille vai voisiko tehdä jotain muuta. Viimeisen vuoden aikana ehkä vielä useammin kuin tavallisesti olen joutunut asiaa miettimään, sillä kakkostyöni on kasvanut mittoihin, joita en siltä koskaan osannut odottaa.  Tähän asti työ ja pankin velkasaldo on ajanut muiden ajatusten edelle ja olen jatkanut hommassa. Nyt pääsen koko pohdinnasta, kun joku muu teki päätöksen puolestani. Sain viestin projektin loppumisesta eilen illalla ja tietenkin se on pyörinyt ajatuksissa - se on tarjonnut monta hauskaa ja ikimuistoista hetkeä, on välillä tainnut tulla itkukin, kun myöhään ja väsyneenä on päässyt taipaleelta kotiin vain tietääkseen, että seuraavanakin päivänä on jälleen työpäivä. Toisaalta se on tarjonnut hienoja haasteita, mahtavia työkavereita ja kannustavan esimiehen, jonka kanssa on voinut jakaa ilot ja surut. Onhan tuolta saatu bonus-palkintona yksi Tallinnan risteilykin, kaiken muun ohella siis. Viimeiset bonukset ropsahtavat tilille joulukuussa ja se on sitten siinä.

Koska kyseinen firma ei lopu, vaan vain tämä projekti, uskon sieltä löytyvän jotain pienempimuotoista kivaa haastetta jatkossakin. Lisäksi tietenkin toivon, että projektipäälikkömme muistaa entisiä alaisiaan siinä kohtaa, jos hänelle tulee tarvetta keikkatyöntekijöihin tässä uudessa tilanteessa. Hyvästellään siis vanha ja katsotaan avoimin mielin tulevaisuuteen, se kun voi tarjota vaikka mitä kivaa ihan nurkan takana.

Normaalitilanteessa itseni kaltainen suorittajat tietenkin buukkaisi vapautuvan ajan täpösen täyteen kaikkea mahdollista tekemistä. Tällä kertaa olen kuitenkin päättänyt olla armollisempi itselleni, sitä kun olen jossain vaiheessa peräänkuuluttanut täälläkin, ja antaa vapautuvan ajan täyttyä tai olla täyttymättä ihan ilman suunnittelua. Itsekseni voin hihitellä sitä, että nyt alan lähestyä normaaleja ihmisiä sen suhteen, että minulla ei ole enää kuin kaksi työtä; tavallinen työ ja harrastustyö.

Vihreä kreivitär

Jossain vaiheessa kesken kiireisen kesän ja syksyn bongasin naamakirjasta jälleen kerran yhden annetaan-ilmoituksen. Tällä kertaa lahjoituksen kohteena oli ompelukone, kyllä, se oli jo toinen ilmainen kone tälle kesälle. Toisen, järeämmän, aion sijoittaa taloyhtiön yhteiseen käyttöön, mutta halusin itsekkäästi myös itselleni kakkoskoneen. Sen vuoksi hihkuin heti, että tänne, tänne kun tämä kone tuli tarjolle.

Kone on vanha, ehkä kuusikymmentä luvulta, saattaa olla aavistuksen nuorempi tai vanhempikin. Joka tapauksessa kone on rautarunkoinen, siinä on levitettävä ompelupöytä, kohtuullisen laaja valikoima erilaisia ompeleita ja melkoinen valikoima erilaisia paininjalkoja, puolia ja muita varusteita. Merkiltään tämä vihreä kaunotar on Contessa siis kreivitär. Meillä hänestä tulee Vihreä Kreivitär, rakastettu perheenjäsen ja kova työjuhta.

Nopsasti ehdin viikonloppuna testailla sen verran, että kone teki ihan hyvin tikkiä sekä suoraa että siksakkia ja paria koristeommeltakin. Jos käyttöohjetta, jota pikaisesti lukaisin, on uskominen ja tavarat ovat tallella, pitäisi tuolta varustelaatikosta löytyä sekä vetoketjujalka, napinläpijalka että napinompelujalkakin. Vihreä Kreivitär on siis ollut aikansa luksusta ja ilmeisen hyvin pidetty.

Viikonlopun aikaansaannokset

Olin viikonloppuna niin ahkera, että kävin läpi lastenkerhoa varten hakeamani askartelutarvikekuorman. Lisäksi tutkin suurimmalta osaltaan kylppärin kaappien sisällön ja mielikuvani koki vahvistumisen. Shampoota oli uudet hankinnat mukaan laskien liki 4 lirtaa, suihkugeeliäkin kolmisen litraa, dödöpulloja kymmenkunta (eli ne ovat ensimmäiset, mitkä loppuu ja joiden takia joudun kauppaan ensi vuonna. Omani varmaan riittävät, mutta herra Kirjoitukselta saattaa loppua kesken...).

Remontin loputtua kylmästi vain tungin pullot kaappeihin sen paremmin katsomatta, mitä mihinkin. Nyt sentään yritin tehdä selkeästi hiustuotehyllyn, jolle kasasin shampoot, hoitoaineet yms., pesuainehyllyn, johon pistelin suihkugeelit, saippuat jne ja sitten ne sekalaiset, johon pistin kaikki muut tökötit, joita niitäkin riitti ihan kiitettävästi. Järkeistys noiden muiden hyllyjen kohdalla auttoi myös painetta meikkiosastolla, kun sieltä vapautui tilaa ja sain meikit järkevämmin saataville. Ja jo pikavilkaisu todisti, että niitä ei tarvita lisää, vaikka miten mieli tekisi. Puutereita on vähiten ja niidenkin olettaisin riittävän ensi vuoden.

Siivoushommien lisäksi pakkasin huushollista poistuvia tavaroita ja hoidin niitä postiin ja olin yöt töissä. Yötöiden lisäksi ehdin vielä kilisyttämään puikkojakin pikkuisen eli valmistin tuosta viimeisestä vaihdossa saamastani lapusta tiskirätin. Virkattu vihreä keskusta oli olemassa ja nostelin sen reunoilta silmukat ja jatkoin kutomalla. Kulmissa lisäsin kaksi silmukkaa jokaista kulmaa kohden kerroksella, jotta aikaansaannos pysyi suorakaiteena. Huomaa, etten ole pitkiin aikoihin kutonut, kun jouduin vaihtamaan pyöröpuikot kolmeen kertaan ennen kuin löysin sopivan mittaiset ja ne olivat tietty ne ensimmäiset, joita ajattelin ja hylkäsin liian lyhyinä. No, valmista kuitenkin tuli.

Samasta vaihdosta saamani Novitan Kelosta tehdyn pipon ja huivin pistin purkuun ja aloitin appiukolle uusia tossuja. Vanhat ovat vuodelta 2009 ja muutamaan kertaan parsitut (eli niitä on uskollisesti käytetty). Tämän verran ehdin yhdessä yössä töissä tehdä.

Tiistai tankkaus

Olemme mieheni kanssa huomanneet, että eräällä paikallisella huoltoasemalla on bensa halpaa aina tiistaisin. Ajamme kyseisen aseman ohi yleensä joko perjantaisin tai lauantaisin ja sunnuntaisin sekä juuri tiistaisin, lisäksi samainen asema sattuu herra Kirjoituksen työmatkareitille keskiviikkoisin. Ensimmäisellä kerralla huomasimme tarjouksen ihan vahingossa, ajoimme ohi ja herra Kirjoitus lupasi poiketa asemalla aamulla ohiajaessaan. Poikkeamisen sijaan hän ajoi aamulla ohi ja lähetti minulle tekstarin: "Arvaa, mitä bensa siellä maksaa nyt?".

Seuraavalla viikolla tiistaina tarkistimme bensan hinnan ja huomasimme sen jälleen olevan halvempaa kuin muualla. Sillä kertaa olimme viisaampia ja pysäsimme tankkaamaan. Sen jälkeen olemme yrittäneet keskittää molempien autojen tankkaukset tuonne asemella ja tiistai päiviin. Hinnanero muihin asemiin on merkittävä ja vaihtelee neljästä sentistä jopa kymmeneen senttiin litralta. Tähän emme ole keksineet selvää logiikkaa, mutta jaksamme kerta toisensa jälkeen hämmästellä sitä, miten asema, joka ennen oli yksi kaupungin kalleimmista, onkin muuttunut halvimmaksi. Toki vain yhdeksi päiväksi viikossa, mutta kuitenkin.

Meiltä on asemalle parin kilometrin matka ja yritämme aina tähdätä tankkaukset niin, että olisimme muutenkin ajamassa ohi. Vaikka halvimmalla neljän sentin litra alennuksella omilleen pääsisi jo tankkaamalla kymmenen litraa, niin yleensä asemalle viedään kuiviin ajettu auto, jonka tankkiin valutettaan yli 40 litraa menovettä. Tällöin kertasäästö (jos ei tarvitse erikseen asemalle ajaa) on vajaat pari euroa.

Itse ajan sen verran vähän, että vuositasolla tiistaitankkaus säästää minulle reilut parikymppiä. Herra Kirjoitus, joka ajaa enemmän, myös säästää enemmän, jopa 45€ vuodessa. Tämä siis laskettuna tuon halvimman hinnaneron mukaan, säästömäärä tietysti kasvaa, jos alennus on isompi kuin 4 senttiä litralta.

Taas testataan: Dole ananas

Sain testattavaksi Dolen uutuusananaksia. Ananaksessa ei noin periaatteessa ollut mitään uutta ja ihmeellistä, se kun oli palasia mehussa, sen sijaan pakkaustapa oli uusi ja käänteen tekevä. Ananakset olivat nimittäin pussissa.

Tuollainen pussi on huomattavasti helpompi kuljettaa kuin tölkki. Sen avaaminenkin on helpompaa kuin tölkin ja hätätilassa syömiseen ei tarvita muita apuvälineitä - tölkin kanssa lusikka on välttämätön. Toki syöminen hoituu siistimmin lusikalla tai kaadettuna lautaselle kuin suoraan pussista. Pussin avaamisessa piti olla tarkkana, jotta mehut eivät turskuneet pöydälle, mutta muutoin se oli helppoa ja tomi ilman apuvälineitä.

Toivottavasti nämä tulevat kauppoihin myös Suomessa. Nämä testipakkaukset kun ovat vähän eksoottisempia, kuten pussin kirjoituksista voi päätellä.

Hopotus: Juustoinen salamihapankaalivuoka

Pääsin vielä toistamiseen mukaan Rasilaisen ja Hopottajien yhteistyökampanjaan, jossa piti kehitellä hapankaaliresepti. Sairastamisesta johtuen reseptin julkaisu jäi vähän viime tipaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tämän kertainen reseptitarjokkaani on Juustoinen salami hapankaalivuoka

Tarvikkeet reiluun (6-8henkeä) maistelusatsiin ovat

400g pussi perusmakaronia keitettynä
300g eli yksi tanko Dulano chorizo-paprika salamia
250g tomaattia
2 pientä tai 1 iso keltainen paprika
(1 sipuli, en laittanut ruokarajoitteisten takia, mutta tiedän tämän sopivan kuin nenä päähän)
½-1 rasia Rasilaisen hapankaalia (400g rasia)
2 prk kolmen juuston ruokakermaa
5 dl juustoraastetta
lisäksi halutessasi mausteeksi oreganoa ja chiliä, mahdollisesti valkosipulia - ei välttämättä tarvitse mitään, suolaa ei ainakaan, kun salami ja juusto ovat sen verran suolaista.

Keitä makaronit suolattomassa vedessä.  Paista pannulla paprikakuutiot, salamipalat (ja sipulit), valuta hapankaali. Lisää pannulle pilkotut tomaatit (käytin miniluumutomaatteja, kun niitä oli kotona valmiina), valutettu hapankaali ja mausteet. Sekoita. Lisää joukkoon ruokakerma ja 2-3dl juustoraastetta. Sekoita kuuma kastike kypsien makaronien kanssa ja kaada uunivuokaan.  Ripottele pinnalle loput juustoraasteesta. Paista n. 20 min 225 asteisessa uunissa.


Lopputulos näyttää tältä ja maistuu hyvältä:

Lisää infoa löytyy Rasilaisen sivuilta: http://www.rasilaisenhapankaali.fi

Vitamiinitäydennys ja vähän pesuainetta

Sain lokakuussa kasan lahjakortteja, joiden käyttösuunnitelmat minulla oli suunnilleen valmiina. Kaapissamme on valmiina sekä D-vitamiinia että monivitamiineja, mutta hiustenlähtööni halusin vaikuttaa tankkaamalla kroppaani biotiinia. Lisäksi minulle vinkattiin, että niveleni voisivat pitää glukosamiinista (liika paino kuluttaa nivelrustoa, joten sitä olisi syytä vahvistaa).

Niinpä päätin hankkia sekä biotiinia että glukosamiinia Verkkoapteekista. Kerrankin minulla oli todellakin tuuri kohdallaan monessakin suhteessa. Ensinnäkin siinä suhteessa, että Verkkoapteekissa oli ilmainen toimitus, toisekseen siksi, että sain uutiskirjeentilaajana ylimääräisen vitosen alennuksen 50 euroa ylittävästä tilauksesta. Näiden ekstra-alennuksien jälkeen oltiinkin siinä tilanteessa, että minun ei tarvinnut maksaa lahjakorttien lisäksi mitään, vaan sain kaksi purkkia biotiinia ja ison purkin arthrobalansia.

Jotta kermakakussa olisi myös kirsikka, niin saamani biotiinipakkaukset olivat sellaisia, joissa on 50% normaalia enemmän siis kolme pakkausta kahden hinnalla.

Huomaan alkavani varautua ensi vuonna alkavaan "älä osta mitään"- kauteen. Tilasin Dermosililtä "muutaman pullon" shampoota varastoon.

Ehkä olisi järkevintä tehdä taas ostoslista siitä, mitä pitäisi tai saisi ostaa ja pysytellä tiukasti siinä. Kunhan saan kylppärin kaapit siivottua, pitää keskittyä tuohon listaan, jos se helpottaisi ostosmaniaa.

Kaverini täydensi vielä varastojani kahdeksalla minituubilla Apobasea, jotta meikinpoistoonkin riittäisi materiaalia tulevanakin vuonna - eikä niiden takia tarvitse mennä kauppaan.

Mun uudet tiskirätit

Kerroin aikaisemmin vaihtaneeni itselleni ison pussillisen lankoja ja keskeneräisiä töitä. Mietin kyllä pitkään, onko valkoinen liian arka väri tiskirätille, mutta koska tilkut olivat valmiina, eikä niille ollut muuta käyttöä päädyin kuitenkin pistämään ne tiskiräteiksi.

Koska suurin osa työstä oli tehty valmiiksi, sain rätit helposti viimeisteltyä yhden illan aikana. Muutaman ratkoin irti toisistaan. Valkoisesta beigeraidallisesta purin muutaman kerroksen. Kaikista päättelin langat. Epämääräisen muotoiseen violettiin isoäidin neliöön virkkasin pari kerrosta kiinteitä silmukoita valkoisella purkulangalla ja lisäsin kokoa virkkaamalla pari kerrosta pitkiä pylväitä  beigellä langalla.

Yhden illan työllä siis melkoinen kasa rättejä valmiina käyttöön.
 

Samassa kaupassa sain muuten tämän sinisen korinkin, jonka kulma pilkistää tuolta rättien alta. Korinkin suhteen olen suhteellisen epävarma, en tiedä pitäisinkö vai pistäisinkö kiertoon.

Pussissa on vielä yksi vihreä tilkku, joka kaipaa täydennystä ennen kuin on valmis rätiksi. Nyt pohdin vain jatkanko kyseistä oliivinvihreää ruskealla vai beigellä ja mitä teen vihreän ruskealla virkatulla tuubilla (sellaisenaan sillä ei ole käyttöä) ja beigellä akryylipuuvilla luomuksella, jolle sillekään ei taida olla käyttöä.

Pari sekunnin mietinnän jälkeen lykkäsin tuon beigen sävyisen akryylipuuvillaliinan keittiön pöydälle, ja otin siinä olevan liinan pesuun. Olkoon siinä sen aikaa, että osaan tehdä lopullisen päätöksen sen suhteen.

Koulutuspäiväsaalis

Niinhän se menee, että kunnon koulutuspäiviltä pitää aina hamstrata mukaan ilmaista mainostavaraa, tarvitsisi sitä tai ei. Yritin sentään olla kohtuullisen järkevä, kun tuolta viime viikkoisilta koulutuspäiviltä noukin aarteita kassiini.

8 avainnauhaa eli mielestäni ole paljon, koska minun on tarkoitus taas ommella muutama uusi pussukka. Mielelläni olisin ottanut vaikka tuplamäärän, mutta niitä ei ollut saatavilla. Pari heijastinta, joita ei oikeastaan koskaan voi olla liikaa. Käsilaukkukokoinen suihkepullo käsidesiä.  Muutama kynä, jotka voi edelleen lahjoittaa niitä keräilevälle kaverille (ei kuvassa) ja sokerina pohjalla ihana limenvihreä muistikirja.

Tuo muistikirja on kyllä aivan ihastuttava ja sopii kovasti hyvin täydentämään lompakon, puhelimen kotelon ja avainkotelon muodostamaa kokonaisuutta. Ehkä voisin sitten pistää kiertoon sen muistikirjan, joka on reilun vuosikymmenen kulkenut laukussani ja onkohan siihen tullut kolme sivua kirjoitusta... Uusi muistikirja, uudet tuulet ja paljon tekstiä.

Konkretisoitu ongelma

Ehkä nämä kuvat näyttävät sen, miksi minun on niin kovin vaikea luopua ostamisesta tai ehkä paremminkin halvan tavaran haalimisesta. Samalla se selittää sen, miksi "älä osta mitään" - vuosi tuntuu niin kovasti haasteelliselta.

Meikit ovat ilmaisia, saatu lahjoituksena (yllätys, yllätys) naamakirjan kautta kahdelta eri lahjoittajalta. Kyllä näillä värjää melkoisen määrän sytykeruusuja.

Langat ja puolivalmiit työt on vaihdettu elintarvikkeilla, joiden kokonaisarvo oli noin kuusi euroa (siis vähemmän kuin kalleimmat noista kokonaisista keristä yksinään maksaisivat). Kasassa on Novitan harmaasävyistä Keloa yksi kokonainen kerä, parin kerän loput, joista tulee yhteensä yksi kokonainen ja valmiit pipo ja tuubihuivi, jotka menevät purkuun. Kaikkiaan varmaan 500g lankaa, joka huutelee haluavansa muotoutua appiukon uusiksi tossuiksi. Kaksi kerää viininpunaista Tenneseetä ja pari vajaata viininpunaista kerää kimalteella.

Pinkkiä puuvillalankaa on vajaa kerä ja kaksi virkattua reilunkokoista lappua. Pistän nuo laput suoraan tiskiräteiksi langat pääteltyäni, vaikka ovatkin vähän isoja siihen käyttöön, mutta voihan niihin kuivata vaikka astioita taikka hedelmiä. Vaaleanpunaista puuvillalankaa on kerän verran sekä merseroitua että merseroimatonta. Novintan musta-turkoosia Noki-lankaa on kokonainen kerä ja toinen kudottuna tuubihuiviksi - jotenkin minusta tuntuu, että nämä muotoutuvat isän yösukiksi, noita lankoja täydennetään sitten vielä tummanruskealla Seiska veikalla, jota sitäkin löytyi paketista  nimellisesti vajaa kerä.

Vaaleanpunaista mohairia oli vajaa kerä ja siinä kiinni oleva joutinneuleinen palanen, jonka armottomasti pistin purkuun. Olin jo onnekkaasti ehtinyt unohtaa, miten inhottavaa mohair-lanka on purkaa, muutamakin kirosana oli karata ilmoille ennen kuin selvitin tilkun loppuun.

Valkoista puuvillalankaa oli paitsi pari kokonaista kerää, myös useampi erilainen tilkku. Valkoinen ruskeilla raidoilla meni päättelyyn, samoin valkoinen violetein raidoin ja kolme koko valkoista myös - ne päätyvät tiskiräteiksi, vaikka valkoinen väri ei paras mahdollinen siihen käyttöön olekaan. Tilkkujen mallikin on vähän niin ja näin, raidalliset kun ovat suorakaiteita, mutta en silti halua purkaa niitä, koska työn jälki on siistiä. Sama tilanne on noiden kahden muun valkoisen tilkun kanssa, pieni isoäidinneliömallilla tehty tasku on pikkuisen liian pieni ja pitsineule taas on melkoisen pehmeää ja kasaan vetäytyvää neuletta.

Beigen  puuvilla-akryylisen liinan pistän todennäköisesti jossain vaiheessa purkuun, beigeä puuvillalankaa paketista löytyi myös vajaan kerän verran. Purku uhkaa myös oliivinvihreä- ja ruskearaitaista tuubia, mutta annan sille mahdollisuuden marinoitua laatikossa hetken, jos se vaikka haluaa muotoutua joksikin muuksi. Violetin puuvillaisen isoäidin neliön ja pienen oliivinvihreän tilkun aion myös täydentää tiskirätiksi. Ei sitten hetkeen tarvitse tehdä niitä, vaikka vähän aikaa sitten ostinkin kolme kerää puuvillalankaa niitä varten. Lisäksi mukaan kuului pussillinen huopalangan pätkiä, jotka pistän kiertoon eteenpäin.

Mielestäni tein hyvät ja edulliset kaupat ja sain paljon valmista, joka säästää minulta monta hetkeä aikaa ja kuitenkin pääsen tekemään kaikkea kivaa.

Heitetty haaste

Työkaverini kertoi aikomuksestaan aloittaa ostokseton vuosi marraskuun alussa. Hän aikoo olla ostamatta mitään muuta kuin välttämätöntä  seuraavan vuoden ajan. Käytännössä siis hän aikoo ostaa ruokaa, tarpeellista kosmetiikkaa ja hajonneen tilalle uusia tavaroita, jos on tarpeen - ei mitään muuta.

Nyt hän sitten puolihuolimattomasti heitti minulle haastetta, että mitäpä jos minäkin tulisin mukaan. Mietin ja harkitsen, yhä edelleen, vaikka osa minusta on jo ilmesesti päättänyt osallistua tuohon. Olenhan minä toki leikitellyt ajatuksella useammin kuin kerran, mutta jotenkin koen sitoutumisen niin kovin vaikeaksi.

Marraskuun alusta en kyennyt haasteeseen tarttumaan, mutta vuoden vaihteessa ajattelin pistää kulutuksen lukkoon. Suurimmaksi ongelmaksi minulle kyllä tulee tuo naamakirjan ilmaistarjonta. Kun kirjaimellisesti tuon haasteen kanssa mennään, niin saaminenhan ei ole ostamista. Täytyy vielä keskustella tuon kaverini kanssa, miten hän aikoo toimia. Onko kaikki huusholliin saapuva tavara ehdoton no-no, vai saako ilmaista tavaraa ottaa vastaan, kunhan sen saa vastikkeetta.

Jospa tällä kertaa ihan tosissani yrittäisin tarttua tähän, koska aika pitkän aikaa olen selvinnyt vähillä vaate- ja kosmetiikkaostoksillakin, niin miksi niitä muitakin ei saisi suitsittua. Tosin huvitti, että heti kun kaverini oli alkanut houkutella minua mukaan haasteeseen, oli aivan pakko ostaa muutama pullo shampoota varastoon, ettei sitten vain tarvitse ensi vuonna ostaa, kun on se ostokieltokin (vaikka nimenomaan piti olla, että saa ostaa sitä, mikä on tarpeellista ja loppu).

Ostoksetonta vuotta 2016, tiedossa hampaiden kiristelyä, harmistusta ja toivottavasti vuoden lopuksi seesteisempi mieli ja pari tavaraa vähemmän jemmassa.

Suklaata ja lakritsia

Olen taas keitellyt noidankattilassani (vakiokokoinen, koko 2, kuparia) mitä mielenkiintoisempia liemiä ja päätynyt tulokseen, joka muistuttaa suklaata ja lakritsia.

Kyseessä on tietenkin sytykeruusujen värjäys. Ihan oikeasti suklaisen näköisiin ruusuihin sekoittelin kaikki ruskeansävyiset luomivärit, mitä tuolta varastoistani löytyi. Pohjana oli tavallinen valkoinen steariini ja siihen sitten sekoittelin nuo värit.

Mustaa varten kokosin varastojeni kaikki tummat siis harmaat, mustat, tummanvihreät ja mustansiniset kynttilät, jotka maustoin mustalla ja parilla tummanharmaalla luomivärinapilla. Ei nyt ihan pikimustaa, mutta riittävän lakritsaista kuitenkin.

Keltaiset sävyt ovat peräisin kennoista ja ne on kastettu värjäämättömään steariiniin. Violetit ovat viime kertaisesta värjäyserästä jääneitä. Valkoiset "sytykejuustot", kuten Herra Kirjoitus niitä kutsui, on tehty tuliaisleivän alla olleesta kakkupahvista kastamalla ne värittömään steariiniin. Äiti testasi nämä ja totesi ei niin kovin hyviksi, yhdellä ruusulla saa takuuvarmasti sytytettyä pesän kuin pesän, sytykejuustoja tarvittiin pari kolme ennen kuin päästiin edes sinnepäin tulokseen. Juustot jäivät äidille, josko tämä koittaisi käyttää ne pois, uusia en aio tehdä.

Värjättyjen ruusujen lisäksi "paistoin" melkoisen kasan värittömiä siis valkoiseen steariiniin kastettuja ruusuja, joista tuli kauniin harmaita.

Lahjoittelin näistä suurimman osan työkavereille, jotka vähän pyörittelivät silmiään, kun sanoin tehneeni noita vain omaksi ilokseni. Pyyteetön antaminen on siis ilmeisesti epämuodikasta, kun useampi kysyi, etteikö nämä tosiaan maksa mitään ja saako tuosta vaan ottaa... Sen seitsemännen kerran vakuutin, että viekää pois vaan, ja jollain haluatte tekijää ilahduttaa, niin kynttilänjämät kelpaavat. (Eli se siitä pyyteettömästä antamisesta) - korostin kyllä, että kiinnostuksen kohteeni ovat nimenomaan roskiin menossa olevat jämät ja vanhat kynttilät, joita ei koskaan tule poltettua. Pari työkavereista kehotti minua siirtymään näiden kauppaamiseen, mutta minä en osaa ajatella näitä myyntituotteina - arpavoittoina ja lahjatavaroina kylläkin. Ruusut pakkasin kierrätysmateriaaliin eli osan kolmionmallisiin tomaattirasioihin ja muut sitten isoon laatikkoon, josta jokainen sai poimia haluamansa määrän ruusuja.

Itsekuripäiväkirjan nousu ja tuho

Kyllä se nyt pahasti näyttää siltä, että itsekuripäiväkirja teki paluun vain tullakseen kuopatuksi uudelleen. Ei toki kokonaan, vaan perinteistäkin perinteisemmällä tavalla aion aloittaa uudelleen alusta heti vuoden alussa, mutta loppuvuodeksi se on lähes pakko kuopata. Näin siitä syystä, että oma kopiomasiinamme suoltaa rumaa jälkeä, kun yritän kopioida itselleni päiväkirjasta sivuja. Muualla (siis töissä) on tällä hetkellä sen verran rumbaa, ettei oikein sielläkään tuo kopsiminen onnistu.

Ensi vuodeksi lähdenkin liikkeelle uusin tavoittein. Olen fiksumpi ja kopioin itselleni sivut valmiiksi ja myös velvoitan itseni täyttämään ne ajallaan ja asianmukaisesti. Lisäksi kiskon vastaanhangoittelevan itseni tapaamaan vaakaa kerran viikossa, jolloin sitten saadaan todenmukaista raporttia siitäkin.

Koska mitä todennäköisimmin olen uudenvuoden yön töissä, voin aloittaa uudenvuoden rattoisasti kopioimalla noita itsekuripäiväkirjan sivuja vaikka 25 ensimmäiselle viikolle silloin ja sitten juhannuksena loput.  Eikös se niin menisi ihan hyvin.