perjantai 14. helmikuuta 2014

Mustikkakakku


MUSTIKKAKAKKU
Pohja:
6 kananmunaa
2 dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl ohrakasta tai perunajauhjua
1 tl leivinjauhetta

Kostutus:
 2-2,5 dl sitruunalimonadia

Väliin:
 2dl mustikkahilloa

Täyte:
200g vaniljatuorejuustoa
150g valkosuklaata
0,5 dl tomusokeria
4dl vispikermaa
3-3,5 dl mustikoita

Kuorutus:
2rkl sileää marmeladia
3dl mustikoita
1 dl vettä
½ dl hyytelösokeria
4 dl vispikermaa

sokeria maun mukaan
 
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi , vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi jauhoseos vaahtoon varovasti käännellen.  Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan . Paista 200 asteessa 30 min tai kunnes kakku on kypsä.   
Anna jäähtyä hetki ja kumoa kakku sokeroidun leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä rauhassa vuoan alla, näin pohja säilyttää kosteutensa.

Valmista täyte: sulata valkosuklaa ja sekoita siihen tuorejuusto, lisää tomusokeria maun mukaan. Vaahdota kerma ja yhdistä täytteeseen. Kääntele mustikat varovasti vaahtoon. Tarkista maku ja lisää sokeria tarvittaessa.  Laita jääkaappiin pohjan valmistelun ajaksi. 

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.  Kostuta pohjalevy kevyesti. Levitä puolet hillosta ja täytteestä päälle. Peitä keskilevyllä,  kostuta ja täytä. Kostuta myös päällimmäinen kakkulevy, anna kakun maustua jääkaapissa muutama tunti tai yön yli. 

Sivele pinnalle pari ruokalusikallista makuun sopivaa sileää marmeladia. Levitä kohmeiset mustikat tasaisesti,  jätä reunaan noin 1 cm tyhjää tilaa. Kiehauta 1dl vettä, lisää hyytelösokeri ja kiehauta uudestaan. Anna jäähtyä hetki ja lusikoi liemi vähitellen mustikoiden päälle.

Ei kommentteja: