perjantai 28. helmikuuta 2014

Hopotus: Vertailussa Erisan-tuotteet osa 2

Sain hopottajien kautta testattavaksi Erisanin ihonhoitotuotteita. Olen kirjoittanut aiemmista kokemuksistani täällätäällä ja täällä.

Nyt sitten on jaossa kokemuksiani silmänympärysvoiteista. Minulla on normaalisti ollut käytössä kaksikin silmänympärysvoidetta (tai siis kolme, mutta se kolmas on tarkoitettu arpivoiteeksi, eikä ole "silmäkäytössä".) Oriflamen Aloe geeli ja Mary Kayn age-fighting eye cream. Nyt sitten sain näiden rinnalle kokeiltavaksi tuon Erisanin uudistavan silmänympärysvoiteen.

Mary Kayn tuubi on kooltaan 18g, Erisanin 15ml, tuubit ovat erimuotoisia, mutta tuskin noissa merkittävää eroa tuotteen määrässä on, sillä Oriflamen 15ml:n tuubi on suunnilleen samankokoinen kuin Mary Kayn 18 grammainen ja ne ovat muotoilultaan samanlaisia.


Jälleen kerran korostan sitä, että kokemukset ovat yhden henkilön mielipiteitä, sillä näissä asioissa ei oikein voi olla kuin omaa mieltään, se mikä sopii yhdelle, ei sovi yhdelle, yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta.

Kokeilussa olivat siis kaikki kolme voidetta. Oriflamen tuote on selkeästi erilainen kuin muut kaksi, koska se on geeli. Pidän kuitenkin noista voidemaisista enemmän, sillä ko. geeli ei tahdo imeytyä kunnolla ja on valitettavan tahmainen. Sen sijaan Erisanin ja Mary Kayn tuotteissa en juuri merkittävää eroa havainnut, molemmat ovat superriittoisia, pienen pieni pisara riittää yhdelle silmänympärykselle. Molemmat ovat sellaisia, etteivät aiheuta silmiin ärsytystä, eikä kummassakaan ole tuoksua. Inci-lista on kaikissa kolmessa melkoisen pitkä, mutta siihen en osaa sen tarkimmin ottaa kantaa, mikä niissä on hyvää, mikä huonoa.

Sekä Erisan että Mary Kay imeytyvät nopsasti. En myöskään huomannut merkittävää eroa tuntemuksissa, molemmat jättivät jälkeensä mielyttävän tunteen. Myöskään ulkonäöllistä eroa noissa kahdessa ei juuri ole, kuten kuvasta voitte huomata.


Merkittävät erot tulevat sitten kotimaisuudesta ja hinta-laatusuhteesta. Erisanin silmänympärysvoide on kotimainen, Mary Kayn valmistusmaaksi ilmoitetaan Englanti. Mary Kayn tuubi on materiaaliltaan ja muotoilultaan ylellisemmän tuntuinen, Erisan tavallisen muovinen, se on sitten makuasia, miten paljon painoa tuolle pistää. Hinnoissa on sitten ne merkittävimmät erot: Erisanin tuote maksaa noin 7 euroa, Mary Kayn hinta on kympeissä, jos en kovin väärin muista hinta oli kolmenkympin luokkaa silloin kun sen ostin.

Lisätietoa Erisanin tuotteista löytyy täältä, KLIK.

Ei kommentteja: