torstai 13. helmikuuta 2014

Ensimmäinen kerta



Jotenkin tuntuu kovin uskomattomalta, että olen tässä tilanteessa.  Jos uutisia on uskominen, niin olen ollut onnekas tai sitten vain riittävän epäluuloinen ja tarkka. Nyt se sitten nakki napsahti minullekin. Olen tehnyt nettihuutokaupoissa ja nettikirppiksillä kauppaa ainakin kymmenen vuoden ajan ellen jopa enemmänkin. Tähän asti olen onnistunut välttelemään kaiken sorttiset huijarit, koijarit ja muut vilunki villet, vaan nyt menin sitten ansaan niin, että napsahti. Vastasin tori.fin kautta aivan fiksunnäköiseen myynti-ilmoitukseen, jossa kohtuullisen kaukana meiltä asuva myyjä kauppasi DVD:tä (fiksuimmat voivat päätellä, mikä DVD on kyseessä, sillä muistaakseni olen viimeaikoina jauhanut vain yhdestä, joka puttuu Disneyn klassikot kokoelmastani). Kyselin tarkennuksia levyn kunnosta ja mahdollisesta postituksesta. Myyjä vastaili asiallisesti ja kaikki tuntui olevan ok. Niinpä minä sitten maksoin levyn ja jäin odottelemaan postia. 

Kaksi viikkoa odoteltuani totesin, että nyt on kyllä mennyt pikkuisen liian kauan ja aloin kysellä myyjän perään. Enää ei vastauksia tullutkaan, vaan vain hiljaisuutta. Varsin pienellä salapoliisityöllä jäljitin myyjän seuraavan myynti-ilmoituksen, jossa kaupattiin myös tätä minun ostamaani levyä uudelleen. Nälkä vain oli kasvanut syödessä ja levyn hinta noussut minulta pyydetystä 12 eurosta 15 euroon kappaleelta. Parilla sähköpostilla eri osoitteesta varmistin, että samalle tilille olisi taas pitänyt maksaa...

No en sitten maksanut, vaan seuraava manööveri onkin kaiken materiaalin toimittaminen poliisille ja rikosilmoituksen tekeminen. Olen sikäli onnekas, että kyseessä on pikkusumma, joka ei heilauta talouttamme suuntaan eikä toiseen. Sen verran olen kuitenkin periaateen ihminen, että tämä katsotaan loppuun asti - tarvittaessa haen summan vaikka ulosottoon ja uusin sitä viiden vuoden välein niin kauan kuin se on mahdollista. Jos kyseessä ei ole mikään paatunut huijari, vaan aloitteleva pikkurikollinen, saattaa poliin ilmestyminen ovelle pistää vähän miettimään, mitä onkaan tullut tehtyä. Muussa tapauksessa rahat ovat mennyttä ja harmistus summan pienuudesta huolimatta suuri. 

Vaikka en erityisesti arvosta huuto.netin komissiomaksuja, on siellä sentään fiksu palautesysteemi, joka kertoo myyjälle ja ostajalle paljon siitä kaupan toisesta osapuolesta. Tori.fi:stä en osta enää ikinä mitään, mitä en voi itse noutaa tai jollain kaverilla noudattaa käteismaksulla. 

Palaan asiaan, kunhan selviää, miten homma tästä etenee.

Ei kommentteja: